Auttakaa nyt ihmiset.
Vaimokkeellani on ongelma. Hän ei osaa juoda alkoholia. Mikäli tietty piste ylittyy niin se on menoa. Meillä meni todella pitkään asian tiimoilta hyvin( noin vuosi edellisestä mokasta), mut nyt hän joi itsensä pihalle ja tuli vasta aamulla kotiin. En jaksa uskoa hänen pettäneen minua fyysisesti, mutta henkisesti kyllä.
Olemme onnellisia. Tulemme toimeen hyvin ja rakastamme toisiamme. Kuitenkin minulla on yksi pyyntö hänelle ollut: Elä juo liikaa. Tämän hän taas kerran petti. Ja tämä on ainut pyyntö ja toive minkä hänelle esitän. En kahlitse(enkä haluakkaa) enkä muutenkaan halua rajoittaa hänen elämää, koska hän muutoin on hyvin moraalinen ja luotan häneen selvänä.
Olen kuitenkin päätymässä eroon(4,5 vuotta takana hyvin paljon onnellista aikaa). Ei ole kysymys tunteista. Minä en vain yksinkertaisesti jaksaisi enään alkaa rakentamaan sitä luottamusta häneen uudestaan. Olen tehnyt sen liian monta kertaa. Liian monta mahdollisuutta on annettu. Hän oli saanut sen hankittua viimeisen vuoden aikana takaisin melkoisen hyvin, mutta nyt olisimme taas alussa. En enään jaksaisi alkaa valvomaan öitä kun hän on jossakin, en jaksa niitä paskoja pelontunteita.
Olenko liian itsekäs, tuomitseva, ankara? Mahdollisuuksia olen antanut muuttua, parantaa tapansa ja opetella hallitsemaan viinaa. Olen antanut siihen aikaa 4,5 vuotta. En kuitenkaan usko että hän oppii ikinä, vaikka se on ainut asia mitä pyydän. En jaksaisi taas aloittaa luottamuksen rakentamista alusta vaan sen takia että saa taas pettyä.
Sanokaa jotain.
Vaimokkeellani on ongelma. Hän ei osaa juoda alkoholia. Mikäli tietty piste ylittyy niin se on menoa. Meillä meni todella pitkään asian tiimoilta hyvin( noin vuosi edellisestä mokasta), mut nyt hän joi itsensä pihalle ja tuli vasta aamulla kotiin. En jaksa uskoa hänen pettäneen minua fyysisesti, mutta henkisesti kyllä.
Olemme onnellisia. Tulemme toimeen hyvin ja rakastamme toisiamme. Kuitenkin minulla on yksi pyyntö hänelle ollut: Elä juo liikaa. Tämän hän taas kerran petti. Ja tämä on ainut pyyntö ja toive minkä hänelle esitän. En kahlitse(enkä haluakkaa) enkä muutenkaan halua rajoittaa hänen elämää, koska hän muutoin on hyvin moraalinen ja luotan häneen selvänä.
Olen kuitenkin päätymässä eroon(4,5 vuotta takana hyvin paljon onnellista aikaa). Ei ole kysymys tunteista. Minä en vain yksinkertaisesti jaksaisi enään alkaa rakentamaan sitä luottamusta häneen uudestaan. Olen tehnyt sen liian monta kertaa. Liian monta mahdollisuutta on annettu. Hän oli saanut sen hankittua viimeisen vuoden aikana takaisin melkoisen hyvin, mutta nyt olisimme taas alussa. En enään jaksaisi alkaa valvomaan öitä kun hän on jossakin, en jaksa niitä paskoja pelontunteita.
Olenko liian itsekäs, tuomitseva, ankara? Mahdollisuuksia olen antanut muuttua, parantaa tapansa ja opetella hallitsemaan viinaa. Olen antanut siihen aikaa 4,5 vuotta. En kuitenkaan usko että hän oppii ikinä, vaikka se on ainut asia mitä pyydän. En jaksaisi taas aloittaa luottamuksen rakentamista alusta vaan sen takia että saa taas pettyä.
Sanokaa jotain.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Onko hän ollut vielä missään hoidossa?
Edellytä hoitoonhakeutumista ja tosissaan. Ellei suostu niin lyö peli poikki.Ilmoitusluontoisena asiana sano hänelle että ellei hoitokaan auta niin sitten seuraavasta töppäyksestä tulee ero ilman keskusteluja.
Ei ole ollut hoidossa. En mä näe että hän hoidon tarpeessa on. Kuitenkin voi juoda muutamia ihan hyvin ja juokin. Sehän tässä vaikeeta onkin ku en mä näe tuota alkoholismiksi. Se on vaan....en tiä.
Ja tuo seuraavasta poikki on sanottu jo liian monta kertaa... Surullista on että hän yrittää, mutta kun se ei riitä.
Ongelma on nimenomaan alkoholin kanssa (ainakin tuon ensimmäisen kirjoituksesi perusteella).
Herää.
Jos ei itse hallitse alkoholia niin sitten alkoholi hallitsee häntä. Tapahtui usein tai harvoin niin ei alkoholin takia pysty kontrolloimaan tekemisiään.
Hän ei tule heräämään ellet sinäkään asiaa pidä ongelmana vaikka siitä ilmiselvästi kärsit.
Vai haluatko eroa jostain muusta syystä kuin mitä kerrot tässä?
En halua erota muusta syystä. Hän on se nainen jonka kanssa haluaisin elää, mutta en näin.
Ehkä ootte oikeessa. Nähään huomenna ekaa kertaa tapahtuman jälkeen(oon hieman vältellyt, koska koitan välttää raivaritilanteita) ja ehkä mä ehdotan tota hoitoon hakeutumista sille ehtona suhteen jatkuvuudelle. Ehkä se olis ratkaisu.
Jotenkin vaan tuntuu et se ois väliaikaista. Mä en enään jaksa uskoa muutokseen....ei enään
kuulostaa todella irvokkaalta, että parisuhteesta puhutaan ikäänkuin toinen osapuoli olisi koulutettava koira...
Annanko anteeksi vai tuomitsenko??
Onko se ihmisen asia...tuomita toinen??
Tekojen perusteella??
Olettekos koskaan ajatelleet, että mitä tämän "pienen ihmisen" sisällä/sydämessä liikkuu??
MIKSI hän tekee, kuten tekee??
On todella pinnallista vaatia muuttumaan, jos ei todellisuudessa edes tiedetä, mikä painaa??
Voihan luunmurtumaan ottaa särkylääketä, luvata ottaa joka annos, ettei kipu tunnu, mutta parantaako se murtuman?? Asettuuko palat kohdalleen....
Parisuhteessa on aina kaksi osapuolta.
Ja pinnan alla paljon huomioitavaa...
Ehkä "rakkaasi"(hänen rakkaansa) onkin "perhonen" joka kokee olevansa lasipurkissa, ja siivistä hiipuu värit....
Vaatii sunnattomia voimia, kammeta itsensä välillä purkista valoon ja aurinkoon....ja keinot eivät välttmättä kestä aina vanhettuneita arvomaailmoja ja arvosteluja....
On aika katsoa myös välillä itseensä....miksi joku voi pahoin minunlaiseni kanssa???
Voinko itse ITSESSÄNI tehdä jotain???
Hän tarvitsee jonkun joka häneen uskoo, syyn muuttua = hallita omaa elämäänsä. Hän tarvitsee myös halua muuttaa itse itseään, sinä et häntä voi muuttaa.
Tätä viinajuttua ei tajua ne jotka ei sitä ole läpikäyneet. Sinäkään et ehkä sitä ymmärrä ellei sinulle itselle käy ikinä noin kuin hänelle. Koita silti kulkea rinnalla vielä kerran.
Voimia sulle ja teille molemmille!!
"Onko se ihmisen asia...tuomita toinen??
Tekojen perusteella?? "
No Jumalaan en usko jotenka on. Ja nimenomaan tekojen perusteella.
"Olettekos koskaan ajatelleet, että mitä tämän "pienen ihmisen" sisällä/sydämessä liikkuu??
MIKSI hän tekee, kuten tekee?? "
No jos joku niin minä tiedän mitä siellä liikkuu. Miksi hän tekee niin: no se on helvetin hyvä kysymys ja sitä koitan myös teiltä kysyä. Kuitenkin olettaisin että koska hän ei osaa juoda ja hallita alkoholia.
"Vaatii sunnattomia voimia, kammeta itsensä välillä purkista valoon ja aurinkoon....ja keinot eivät välttmättä kestä aina vanhettuneita arvomaailmoja ja arvosteluja.... "
Meinaatko että ittensä koomaan vetäminen on jotain purkista ulostulemista.....sitä ettei aamulla ole mitään tietoa mitä on tehnyt...sitä että on morkkis kun joi kaikki rahat....sitä että herää mistä herää ja sit tullaan kotiin itkeen kun tuli juotua liikaa. Kerro vielä lisäksi mitkä ovat vanhentuneita arvomaailmoja ja arvosteluja.
"On aika katsoa myös välillä itseensä....miksi joku voi pahoin minunlaiseni kanssa???
Voinko itse ITSESSÄNI tehdä jotain???"
Kun rouva ei nyt mielestäni voi pahoin vaan hänellä on ongelma. Ongelma josta myös HÄN kärsii. Jos luit viestit niin minä en ole se joka hänet purkkiin kahlitsee. Elämme MODERNIA vapaata tasa-arvoista suhdetta jossa ei kahlita toista. Ja hän on se joka puhuu yhteisestä tulevaisuudesta ja haluaa lapsia jne...minä epäröin tuon ongelman takia..
Sen Jumala on antanut ihmisille - vapauden valita. Miksi jokainen on karvat pystyssä puhumassa, ettei pidä tuomita, jos esittää jotakin, mistä ei pidä? Hedelmistään puu tunnetaan ja jokaisen on syytä itse tarkkailla, minkälaisia hedelmiä tuottaa.
Minusta liika juominen on alkoholiongelma. Se on sairaus. Turha alkaa etsimään järkisyitä siihen, miksi toinen juo, miksi on paha olla, olenko minä syypää. Asia ei siitä muutu miksikään. Sama tilanne jos pahoinpitelijä aina sanoo, että "mutku se ärsytti mua". Pikemminkin alkoholismi synnyttää pahaa oloa. Tuntuu, että itsekin olen riskiryhmässä: Jos viiniä on saatavana maitokaupassa, kuten Saksassa, pullohan sieltä joka päivä kävelee mukana kotiin. Huomasin joskus olevani joka ilta pienessä pöhnässä. Ei siihen auta mikään muu kuin oma tiukka päätös, että viinit pysyy kaupassa. Eikä tule pöhnää eikä pahaa oloa. Näin yksinkertaiset lääkkeet, vaatii vain selkärankaa.
Kaippa sitä monellakin kerran vuodessa menee överiksi, ei vielä mielestäni kuulosta ongelmalta. Kyllähän tuollainen harmittaa, mutta itse annan anteeksi avopuolisolleni, jos hän silloin tällöin(noin pari kertaa vuodessa)vetää miesporukassa lärvit, aamulla on miehellä moraalinen ja fyysinen krapula. En viitsi enää silloin motkottaa ja kääntää puukkoa haavassa, kun varmasti miestä itseäänkin hävettää ja kaduttaa. Toivottavasti olet kannustanut vaimoasi, kun hän on kuitenkin noin kauan ollut retkahtamatta. Itse huolestuisin, jos mieheni alkaisi olla kunnon humalassa useamman kerran kuukaudessa
mieti tätä: Kenellä on ongelma, sinulla vai vaimollasi??? Mitä on yksi moka vuodessa tai vaikka vain puolessa ja onko se oikeastaan edes moka? Yleensä naiset pyrkivät seurustelun alussa muuttamaan miehen juomatapoja eikä siitä tietenkään mitään tule. Parisuhteessa voi oikeastaan muuttaa kaikkea muuta joillain kepulikonsteilla ;D muttei juomatapoja. Niiden muutos lähtee aina ihmisestä itsestään, sisältä käsin.
Eiköhän tässä ole ongelma ihan kummallakin.
Se nyt sinäänsä tuo alkoholi on sivuseikka. Oikea ongelma on luottamus. Jos toinen lupaa ja vannoo ettei tee jotakin ja sitten tekee niin se vie luottamuksen. Ja kun tämä käy riittävän monta kertaa niin sen takaisin saaminen ei käy ihan hetkessä.
Ja suhde jossa luottamusta ei ole on todella vaikeata. Kyllä mä tiedän että tämä ei ole maailman suurin asia, muttu kysymys kuuluu haluanko mä olla ihmisen kanssa loppuelämäni joka ei ole luottamuksen arvoinen. Ihmisen joka pettää ja syö sanansa tasaisin väliajoin. Pystyisitkö ite?
Mitä sitten kun meillä on pari lasta ja niiden juhlat seuraavana päivänä, äiti lähtee illalla ulos eikä ikinä tiedä tuleeko aamuks takas. Se tapahtuuko tämä kerran vuodessa vai kerran viikossa ei poista sitä epävarmuutta mikä asiasta itellä on. Ikinä et tiedä onko nyt se kerta. Tuo on pointti.
Ja niinkuin aiemmin jo sanoin. Meillä on siinämielessä vapaa suhde että kumpikin mennään tahoillamme aika paljon eikä sillai rajote toisia. On vain muutamia sääntöjä; vieraitten kanssa ei pelailla ja pidetään sovituista asioista kiinni. Sen lisäksi neidin juomatavat tuntien mä olen pyytänyt sitä yhtä ja ainoaa asiaa: ettei se jois liikaa, mutta ilmeisesti se on liikaa pyydetty...
ymmärrättäkö nyt paremmin?
Ymmärrän nyt paremmin naisystävääsi.
Jos sinittelee sinunlaisesi "pyhimyksen" kanssa, niin raavaampikin jo vähemmästä sortuu!!
Saatika pieni nainen!
VAPAUTA ystäväsi itsestäsi!
kerro vielä mikä tekee minusta pyhimyksen?
Se, että en anna hänen juoda itteltään tajua kankaalle ja pettää mua?
Vai se, että käyn kyllä baareissa ja juon ite mutta hallitsen sitä?
Itse suhtaudun ihmisiin, jotka "lupaavat ja vannovat" hyvin epäilevästi, koska juuri he useimmiten pettävät lupauksensa! Luottamuksen kanssa tällä ei ole tekemistä vaan kommunikoinnin.
Miksi sitten monet lupaavat enemmän kuin toiset johtuu varmaankin siitä, että heidät johdatellaan lupaamaan sitä mitä joku Toinen haluaa. Ei se toimi. Etenkään kun tuo joku toinen haluaa asiaa vain, koska tuntee olonsa epävarmaksi. Tässä jos missä pitäisi olla hövelimpi tai edes näytellä sitä: Sanot vaimollesi, että tulet sitten milloin tulet, mieluiten ennen aamunsarastusta ja äläkä ihan täysin ainakaan mokaa, ettei tarvitse hävetä... Et menetä siinä mitään.
Olen pahimmillaan/parhaimmillaan käynyt ulkona 3 kertaa viikossa, josta paluu on tapahtunut klo 3-5. Alkoholiakin käytän ihan tarpeeksi,mutta vain puoleenyöhön asti... Mieheni ei ole koskaan valittanut kotiintuloajoistani ja juomatavoistani, vaikka harvoin missään itse käy viihteellä. Ennen kyllä kävi, muuta silloin taas minä en käynyt ;D.
Ramppaan ikkunassa & vahdin puhelinta. Tunnit kuluvat. Lopulta joku rojahtaa eteiseen.
Yhteisasumisemme alkuaikoina mieheni aina válilla lipsahti baarin puolelle. Ryyppyreissu kuukaudessa ei ole paljon, mutta niissá piili jotain erikoista. Retket olivat hetken mielijohteita. Jossain vaiheessa hán kuulemma vain huomasi istuvansa kuppilassa tuoppi edessáán ja ekan lasin jálkeen se oli aina menoa. Kyse oli siita siitá, ettá hán saattoi menettáá kontrollin kokonaan, pitkáksi aikaa ja aivan missá tahansa. Háneen ei voinut luottaa enáá ollenkaan. Yksi viaton tervetuliaismalja sukulaispoikani lakkiaisissa johti kaatokánniin tunnissa. Lopulta mieheni páátti lopettaa alkoholin káytón táysin, koska alkoi myós itse pelátá itseáán. Kyse ei ole siitá kuinka paljon ja miten usein juo vaan siitá, ettá hán ei todellakaan hallinnut juomistaan ja saattoi pilata tilanteen "ihan vahingossa" koska tahansa. Meidán suhteemme oli jo kaatumassa, vaikka juominen olikin hyvin satunnaista. Miná en olisi jaksanut eláá paniikintunne sydámessani páivástá páiváán. Se oli samanlaista kuin pelátá sairaskohtausta, joka voi iskeá milloin vain.
kohtalotoveri...tiedän tunteen...
Sinulle itsellesi voisi olla helpompaa antaa puolisollesi lupa repsahtaa, kunhan se ei ala olla jokapäiväistä. Älä pistä häntä lupaamaan jotain, minkä te kumpikin tiedätte mahdottomaksi.
Tämä voi olla hieman huono esimerkki, mutta seurusteltuamme muutaman kuukauden aloin vihjailla mieheni tupakanpoltosta. Hän lupasi lopettaa, yrittikin useampaan kertaan. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään, ja aina repsahduksen sattuessa oli molemmilla paha mieli. Aina tiukan paikan tullen mieheni kysyi minulta luvan sätkään. No eihän siitäkään käytännöstä tullut mitään.
Vuosien saatossa olen huomannut paremaksi sen, että olen hyväksynyt mieheni polttamisen (se ei häiritse enää ollenkaan!), jolloin kummankaan ei tarvitse miettiä asiaa. Näin ei myöskään tule turhia tappeluita. Näin jälkeenpäin lähinnä hävettää, että aikoinaan olin vaatimassa lopettamista. Sehän on kuitenkin hänen oma päätöksensä.
Niin, on tuota kokeiltu...tavallaan.
Tupakanpoltto vahingoittaa ensisijaisesti miestäsi. Se ei saa häntä heräämään vieraasta sängystä. Se ei saa häntä olemaan poissa kotoa yötä.
Miten vois vaan antaa olla kun ei tiedä kenen vierestä nainen herää baari-illan jälkeen.
Sun miehes haisee pahalle, mut se sentään on siinä.
sori, en tarkottanut hyökätä mitenkään, mut oon vähän "hukas" tällä hetkellä. Kiitti kuitenkin vinkistä, vaikka se ei mun mielestä tässä oikeen toimi
Tottakai sua harmittaa kun vaimokeesi tulee kerran vuodessa kotiin kaatokännissä. Ihan luonnollistahan se on. Luonnollista myös on, että ehkäpä kerran vuodessa vaimokeesi vetää ne perskännit. Mitä sitten?!?
Sanot ettet halua kahlita! Mitä sitten luulet tekeväsi käytökselläsi.
Mielestäni syyllistät toista osapuolta ihan turhaan ja aiheutat pahaa mieltä. Ei se maailma ryyppyreissuun kaadu, tai jos kaatuu niin kannattaisi katsoa peiliin ja miettiä uudemman kerran, että kenellä parisuhteessanne se ongelma oikeastaan on.
Tottakai vaimokkeesi lupaa olla juomatta överiksi asti kun painostat, märiset ja mäkätät. Kun tarpeeksi kiusaa toista, niin se lupaa mitä vain päästäkseen hetkeksi rauhaan.
Itse mahdat olla oikea herranenkeli ja helluntaiseurakunnan saarnaaja kun et ihmisen mokia voi hyväksyä.
Etsi sitten itsellesi täydellinen kumppani. Sen voin taata, että sellaista ei ole. Ole itsesi kanssa, sinähän ilmeisesti olet täydellinen.
PAH!
Kyllä kuule maailmasssa on paljon ihmisiä jotka eivät koskaan tulee kotiin kaatokännissä ja vasta aamulla vaikka ovat luvanneet etteivät juo liikaa ja menetä itsensä hallintaa.
Siis ihmisiä joille on luonnollista hallita alkoholinkäyttöään.
Näin on. Maailmassa ei kuitenkaan ole täydellisiä ihmisiä. Jotkut eivät tule kaatokännissä kotiin, mutta he tekevät aivan varmasti jollakin muulla elämän saralla virheitä ja kämmäyksiä.
En pidä ihmisten leimaamisesta tuntematta koko totuutta. Ottaa suunnattomasti pattiin, että naishenkilö, joka on keskustelun aiheena, on leimattu epäonnistujaksi, alkoholistiksi ja epäluotettavaksi ihmiseksi.
Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuoli ja kukaan meistä ei tiedä tilanteen todellista laitaa.
Tämä ongelma koskee koko suomi 24:ää ja muita keskustelualuita. Kun tämä ei ole mikään käräjäsali jossa tasapuolisesti annettaisiin mahdollisuus jokaiselle esittää todisteet. Koskee myös jokaista sanaa jotka sinäkin kirjoitat. Voit olla jopa aivan erilainen henkilö kuin mitä esität. Siksi täällä täytyisi pitää pää kylmänä. "Ottaa suunnattomasti pattiin"- tuntemukset tarkoittavat ainakin minulle että nytpä on pidettävä viikon tauko Suomi 24:ssä niin taas jaksaa olla ottamatta asioita niin henkilökohtaisesti.
"Ottaa suunnattomasti pattiin" - tuntemukset eivät ainakaan minua saa laittamaan keskustelupalstalla vierailua viikoksi jäihin.
Keskustelu herättää aina tuntemuksia ja minä ainakin osaan käsitellä nämä "ottaa suunnattomasti pattiin" tunteeni. Jos sinä et siihen pysty, niin ehkä onkin syytä laittaa masiina kiinni hetkeksi.
Kysymys ei ole asioiden ottamisesta henkilökohtaisesti. Keskustelun on mielestäni herätettävä tunteita.
Se onkin tapani käsitellä niitä tunteita. Mikään keskustelupalsta ei ole niin tärkeä että antaisin sille liian suuren tilan tunne-elämässäni. En voi enkä halua alkaa elämään virtuaali-ihmisten elämää tai antaa virtuaaliolentojen vaikuttaa omiin ratkaisuihini. Samasta syystä en ikinä kysyisi neuvoa täältä, se olisi minulle yhtä tyhjän kanssa. Elämä on paljon monimutkaisempi kuin mitä kukaan sitä täällä pystyy kuvailemaan. Ja siksipä näihin ketjuihin tulee kaikenlaisia vastauksia. Ja juuri siksipä jo lähtötilanne on yksipuolinen ja ymmärrettäväkin jo valmiiksi sellaisena... Siitähän se sinun ihmettelysi lähti liikkeelle.
Tietysti voisi luoda säännön, että kun kirjoittaa niin se toinen (tässä ketjussa siis se "leimattu" nainen) olisi myös velvollinen kirjoittamaan puolustuksensa:-))
(viimeinen oli tarkoitus olla ironiaa, vaan ei välttämällä kirjoittamalla välity)
Siis masiina kiinni ja vaikka maalaamaan tai valokuvaamaan ja myönteisiä tunteita esiin:-)
Niin monta kertaa voi antaa anteeksi, kun oma kantti riittää.
Minulla ei riittäis montaa kertaa.
En yksinkertaisesti kestä kertaakaan sitä, että joku ei tule kotiin silloin kun pitäisi.
Elän tällä hetkellä vapaata suhdetta, emmekä näe joka päivä, mutta mies ILMOITTAA AINA milloin on tulossa käymään.
En kestä henkisesti sitä pelon kanssa kamppailemista, kun odottaa toista ja toinen ei tule.
Minulle tämä on jäänne lapsuudesta. Isäni kuoli tapaturmassa. Joten hän ei tullutkaan kotiin töiden jälkeen.
Pelkään aina että toiselle on sattunut jotain. Ja se helpotus, kun toinen tulee, purkautuu silmittömällä raivolla.
Joten, ei sinun tarvitse enään pelätä öitä kotona.
Sääli hyvää parisuhdetta, mutta rajansa kaikella.
Joidenkin ihmisten mielestä se, että toinen jää kerran vuodes kapakkaan tai jonnekkin, on pikkujuttu. Sinulle se on iso juttu, joten silloin sinulle se on tärkeä asia.
Silloin sinä päätät miten toimia.
Ja kadotettua luottamusta on vaikea paikata. Ei se onnistu helposti. Kyllä kumppaniin täytyy luottaa 100%
Ymmärrän täysin tunteesi. Voimia ja jaksamisia.
Oli päätöksesi mikä tahansa.
Harmittaa, minkälaisia vastauksia osa lukijoista on sinulle antanut. Sinulla on oikeus olla huolestunut ja harmistunut, surullinen ja pettynyt.
Minä myös lähtisin siitä, että on selvitettävä, miksi puolisosi juo. Väitän, että onnellinen ihminen ei tarvitse viinaa - enkä ole, kuten et sinäkään, helluntaisaarnaaja ;)
Päihteillä sekoitetaan päätä, koska todellisuutta ei tahdota kohdata tai sen kohtaaminen on vaikeaa. Sitä juuri on se rentoutuminen ja rentoutumiskäyttö.
Ei siinä sinänsä mitään pahaa ole, sanot, kunhan asia pysyy hallussa. Näin sinulla asia toimii.
Tiedät rajasi ja tiedät, mistä heräät.
Sanot, ettei puolisosi ongelma ole alkoholismi.
Ehkä ei ole, emmehän me ole lääkäreitä tai psykologeja. Kuulostaa silti siltä, että on.
Jos sinä tunnistaisit ongelman ja kohtelisit häntä hellästi ja rakastaen, kuten SAIRASTA kohdellaan, hänellä olisi enemmän tilaa toipua. Hänellä olisi lupa toipua parempaan elämään, jossa hänet otetaan vastaan ja rakastetaan sellaisena kuin hän on.
EN syyllistä sinua, kuten monet ovat tehneet.
Alkoholismi on todella ärsyttävää eikä sitä tee mieli ymmärtää sairaudeksi, mutta sitä se on.
Ihminen on alkoholisti, jos ei voi hallita alkoholin käyttöään, vaikka se tapahtuisi kerran vuodessa. Ihminen on alkoholisti, kun alkoholi hallitsee ihmistä, pysyvästi, aina kun siihen antaa luvan. Ehkä takiasi hän antaa siihen luvan vain harvakseltaa, koska rakastaa sinua, mutta hän on silti alkoholisti.
On sairasta, että joku juo itsensä siihen tilaan, mitä puolisosi ja monet muut tekevät. Mistä muuten tulee se moraalinen krapula ellei juuri siitä tiedostamisesta, että tämä oli väärin tehty ja tein sen silti.
Ei voi parantua, ellei koe että tarvitsee parantua. Alkoholismi ei ole infektio, johon saa antibioottikuurin eikä itse tarvitse tehdä muuta kuin ottaa nappeja säädetty aika. Alkoholismista parantuminen vaatii valtavaa henkistä kanttia, suurta psyykkistä työtä, mutta se vaatii sitä myös läheisiltä. Koko perhesysteemi on tuolloin sairas.
Alkoholistin läheinen on myös sairas tai ainakin suuressa vaarassa sairastua itsekin. Siihen, että olen-korvaamaton ja olen-meistä-se-kunnon-ihminen ja olen-hänen-huoltajansa ja ilman-minua-sinä-et-
pärjäisi. Sekin on sairastumista, että asettaa itsensä toisen yläpuolelle. Minä-olen-se-joka- määrään-montako-kertaa-vielä-saat-anteeksi.
Oman vajavaisuutensa kohtaaminen on tosi rankkaa. Mieluummin sitä puolustautuu sillä, että olen-aina-pystynyt-hoitamaan-työni tai sillä, että
hänellä-on-ongelma-minulla-ei. Alkoholismi on parisuhteen sairaus ja koko perheen ongelma.
Minkä takia puolisosi juo? Ei suinkaan sen takia, että viina on hyvää. Ei sen takia, että hän haluaa rentoutua. Ei sen takia, että sinäkin juot.
Minkä takia itse juot? Näiden kysymysten äärellä kun olet ensin itse, oman juomisesi suhteen, rehellisesti - vaikket olekaan alkoholisti - niin ehkä voit ymmärtää hänen syitään.
Juominen on pakokeino tämän hetken ahdistavasta todellisuudesta. Mikä häntä ahdistaa?
En suosittelisi ketään menemään naimisiin alkoholistin kanssa enkä myöskään läheisriippuvaisen kanssa, lasten saamisesta puhumattakaan.
Suosittelen, että menette molemmat parisuhdeneuvontaan ja ehkä sitä kautta myös puolisosi hoitoon alkoholisminsa vuoksi.
Tunnustaminen ei ole häpeä, fiksut hakevat apua.
Jos ette hae apua, olette onnettomia yhdessä ja sen jälkeen myös erikseen. Suhteenne ei voi toimia niin kauan, kuin kumpikaan ei myönnä alkoholismin olemassaoloa ja sen yhteisvastuullisuutta. Ei ole mahdollista olla onnellinen kummankaan, jos toinen on pysyvästi toisen yläpuolella, laskemassa kertoja ja antamassa anteeksi.
Peiliin katsominen sattuu eikä sitä voi tehdä toisen puolesta. Peiliin on katsottava kaikkien meidän, kunkin omassa elämäntilanteessamme. Useimmat sitä vain eivät tee. Se ei tarkoita sitä, että he olisivat onnellisia, sillä peiliin katsomattoman ihmisen uusi parisuhdeyritys on tuomittu epäonnistumaan.
Sanoin juuri, että toinen ei voi katsoa peiliin toisen puolesta. Yritän silti katsoa sinun kirjoittamiesi tekstien luomaan peiliin tajuten, että tulkintojen vaara on suuri. Olen mielelläni väärässä!
Tekstiesi takaa on mahdollista nähdä sinussa hyvän itsetunnon kaapuun peitetyn itsestään ja miehisyydestään epävarman ihmisen, joka ei ole oikeasti, syvimmiltään, huolissaan puolisonsa juomisesta SINÄNSÄ vaan siitä, että juodessaan ja tiedottomassa tilassaan oleva puolisosi voi pettää SINUA.
Onnea matkaan molemmille teille ihmiseksi suostumisen tiellä! Mielellään kuulisin jatkossa, miten on käynyt, samalla palstalla.
Minä kyllä nyt haluaisin tietää, miksi kirjoitat, että päihteitä (tässä tapauksessa alkoholia) käytetään VAIN siksi, että todellisuutta ei tahdota kohdata tai sen kohtaaminen on vaikeaa?
Mieti nyt vähäsen! Siis todellakin mieti miksi väität noin? Voisit vielä perustella kantasi, miksi mielestäsi alkoholi on pakokeino tämän hetken ahdistavasta tilanteesta?
Tottakai osalla ihmisistä asia on näin, mutta on törkeää yleistää asioita noin.
Olet mielestäni väärässä ja minua ihmetyttää miksi niputat kaikki alkoholia käyttävät samaan kansioon.
sulle ihminen...ja muillekkin:
Ajattelin valoittaa hieman lisää tietoa asian taustoista. Hänen suvussaan on alkoholismia, paljon pahempaa kuin tämä. Alkuaikoina hänen juominen oli todella pahaa, Hän joi aina itsensä hirveään humalaan, olis sitten yksin tai meidän kanssa. Ja voin kertoa, että ei ollut helppoa. Jaksoimpa kuitenkin..
Asiasta puhuttiin ja tilanne alkoi muuttua vasta kun suoraan kielsin häntä juomasta. Pidin väkisten erossa viinasta. Olin itsekkin pitkiä aikoja juomatta mitään että hänellä olisi helpompaa. Me sovittiin lopulta rajaksi 3 juomaa illassa. Tämä oli ihan molemminpuolinen tahto. Ehdotin usein että lopettais juomisen kokonaan koska se ei yksinkertaisesti sovi hänelle, mutta se ei enään mitenkään käynyt päinsä.
Jälkikäteen kaikki ei ollut ehkä fiksua, mutta oltiin nuoria, tyhmiä jne. Oon minäkin käsitellyt tätä asiaa väärin, myönnän, mutta olen koittanut oppia pysymään tyynenä ja auttamaan asiassa ennemmin kuin syyllistään.
vuosi sitten hän kuitenkin joi pari kertaa itsensä todella huonoon kuntoon, ero oli lähellä jo silloin. Päätin että minä en enään sano mitään juomisesta, ei rajoja, ei kieltoja, ei ehdotuksia, ei mitään. Tehköön kuten haluaa ja minä vedän johtopäätökset. Asiasta puhuttiin paljon ja lopulta hän tajusi että minä en aio enään valittaa hänen juomisesta. Jotenkin tuo oli kimmoke siihen että hän alkoi säännöstelemään juomista. Joi, mutta kohtuudella. Sitä kesti siis tähän kertaan asti.
Kyllä mä olen yrittänyt auttaa, joskus paremmin joskus huonommin. Olen ollut siinä, antanut aikaa, tukenut, välistä raivonnut, yrittänyt niin monella tavalla että laskut on menny sekaisin jo kauan sitten.
Ja mä en sanois ettei haluta kohdata todellisuutta. Hän on hyvin järkevä, rationaalinen ihminen...siis naiseksi. Älykäs ja menestyvä. Hän juo koska rentoutuu sillä. Se on ok, niin minäkin teen. Sitten on vaan piste jonka ylittäessä hän muuttuu kaunottaresta hirviöksi jota ei voi enään kukaan hallita mitenkään.
Ensiksi vain-sanasta.. en millään löydä sitä omasta tekstistäni. Sinä luit sen sinne.
Toinen asiasi; Olen ja olisin tosi mielelläni väärässä, niin kuin sanoinkin.
Mutta edelleen siitä näkymättömästä vain-sanasta, että ymmärtäisit ajatteluani paremmin, vaikka sitten olisinkin sinun mielestäsi väärässä:
Toistaiseksi kyllä ihan biokemiallinenkin totuus on se, että päihteet sekoittavat pään, yksinkertaistaen. Siis päihteillä on kemiallisia vaikutuksia aivoihin, jotka tuottavat keinotekoisesti meille hyvää oloa esimerkiksi.
Miksi joku haluaisi keinotekoisesti, krapulasta ja keuhkosyövästä jne huolimatta, hyvän olon, ellei olisi sillä hetkellä kaikkia riskejä enemmän sen hyvän olon tarpeessa eli että ilman päihteitä voisi vähemmän hyvin ja enemmän pahoin sillä hetkellä, joku pysyvämminkin?
Minäkin otan silloin tällöin lasillisen siideriä. Otan sen tiedostaen, miksi sen silloin otan.
Voin olla tyytymätön sen hetkiseen tilanteeseeni, voin olla tosi kiukkuinen tai väsynyt henkisesti.
Eli en tahdo sillä hetkellä sanoa itselleni että kuule, miksi olet tyytymätön ja lähteä välittömästi tekemään asialle jotain - tai lähteä välittömästi tekemään kiukulleni jotain tai lähteä välittömästi tekemään henkiselle väsymykselleni jotakin.
Vaan valitsen helpomman tien ja otan päihdettä, siis tässä tapauksessa siiderilasillisen, ns. päihtyäkseni, siis aivokemiallisella tasolla koska ei kyllä yhdestä siiderilasillisesta mitään ns. päihtymystilaa tulekaan. Aivoissa toki jotakin tapahtuu silloinkin.
Tätä tarkoitan ja tarkoitin.
Ketjun aloittajalle haluaisin sanoa, että tosi kovalta kuulostaa asenteesi tällä hetkellä.
"Ulos lensi". Peiliin siis jäi katsomatta, mutta sinunkin aikasi tulee vielä - tai sitten ei.
Tällaista elämä on. Loputtomiin meillä ei kuitenkaan ole aikaa.
Peiliin on katsottu. Useammin kuin uskotkaat näiden monien vuosien aikana. Ja siis oikeasti paljon useammin kuin ikinä uskot.
Ja mä kuullostan kovalta? Hyvä, se on mun ainut mahdollisuus. Näiden vajaan viiden vuoden aikana olen ehtinyt oikein hyvin olemaan se pehmeä ja kaiken anteeksi antava "ihanamies". Nyt on aika olla kova. Vaikken mikään pehmo-mies olekkaan muutoin, muuta kuin antamaan hänelle anteeksi KAIKEN.
Olen kova koska:
a) en ite muuten selviä tästä, koska on mullakin tunteet häntä kohtaan. Olen kova siis myös itelle.
b) Muuten hän luulee taas kerran saaneensa anteeksi ja sama ruikutus alkaa taas.
Moni voi nyt syyttää miksi en ole heittänyt häntä pihalle jo aikaa sitten, mutta....me ollaan joskus vähän heikkoja.
Olen samassa tilanteessa kun sinäkin, (samaa paskaa,,juuri niitä valvomisia ja odotteluja ja miettimisiä että kenen kaa tällä kertaa ym).
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat luottamuksen menetyksellä ja sen takaisin saamisella. Se että toinen pettää emä jurrissa ei ole mikään selitys. Ja se että joka reissun jälkeen luvataan sen olleen viimeinen kerta. Juuri kun on hitunen luottamusta palautunut se tapahtuu jälleen.
Näin se vaan valitettavasti menee.
Pettäminen on aina suuri loukkaus eikä sitä unohda koskaan, haava sielussa paranee vain ajan kanssa, silti siitä jää arpi joka muistuttaa ikuisesti. Eli se luottamus ei palaudu täydellisesti koskaan.
Itse sinnittelen parisuhteessani vain lasten takia, jos heitä ei olisi, olisin todellakin lähtenyt jo ajat sitten.
Jos jotain neuvoa voin antaa, mietippä itsekkin mitä se tulee olemaan sit kun teillä on lapsia...koska tuo touhu ei lopu koskaan jos loppuisikin, et silti voi luottaa täydestä sydämestäsi häneen enää, niin monta kertaa olet jo sen kokenut. Ajattele tulevia lapsiasi äläkä ota riskiä että he myötäelää tahtomattaan tollaisessa tilanteessa.
Kaikkea hyvää sinulle ja voimia tekemään se ratkaisu.
Jos tulee vasta aamulla kotiin, en jaksa uskoa ettei olisi pettänyt myös fyysisesti...miks on mentävä "johonkin" eikä kotia, se maraali vaan tahtoo jurrissa höltyä...valitettavasti..
Sama tilanne poikaystäväni kanssa. Aina menee yli kun juo. Vaikka ei edes juo usein todellakaan. Menee vielä todella vähästä humalaan.
Meille tulee aina riitaa kun juomme yhdessä, koska kun poikaystäväni on tarpeeksi juonut, niin hän alkaa käyttäytyä oudosti ja välillä inhottavasti. Saattaa myös olla tulematta kotiin eikä välttämättä ilmoita tai puhelin on kiinni.
En pelkää pettämistä, mutta hätäännyn näissä tilanteissa, enkä nuku tai syö ennen kuin hän on kotona.
Lukemattomat vaimot, jotka tulevat vasta aamulla kotiin eivät petä! Ihmisen moraali ei myöskään välttämättä hölly jurrissa etenkään jos se on ennestään kovin korkealla...
Ulos lensi. Juteltiin hyvin pitkään asiasta, ja ei me kumpikaan oikein löydetty keinoa jatkaa.
Hän on masentunut koska kuitenkin oltiin onnellisia. Kiroaa tällä hetkellä sitä iltaa kun tämä tapahtui, mutta tämä on nähty ennenkin. Nyt oli vaan se kerta kun se lupaus et seuraavasta poikki pitää.
Ehkä hänkin näistä menneistä vuosista ja mokistaan jotain oppii...tai sitten ei...veikkaan jälkimmäistä.
Kiitoksia vastauksista. On mun aika ottaa askel tuntemattomaan ja elää omilla ehdoilla...vaikka se vituttaa ja pelottaa niin pirun paljon.
Toivotan sulle onnea elämän poluilla. Uskon, että teit molempien puolesta hyvän ja oikean ratkaisun.
Onnea tarvitsee myös entinen kumppanisi ja ennenkaikkea kovaa tahtoa. Muista, että kävi hänen sitten hyvin tai huonosti niin se on hänen oman toimintansa tulosta, ei sinun.
Minulla oli sama tilanne, mutta toisinpäin. Siis poikaystäväni joi liikaa. Olimme olleet pitkään yhdessä ja tappelimme aina juomisesta. Lopulta minä päätin erota. Olimme monta kertaa eronneet on - off. Nyt aloin tapailla muita, sillä olin tosissani eron suhteen. Mieheni ruinasi minua takaisin, vaikka tiesi, että tapailen muita. Hän vannoi muuttavansa tapansa. Palasimme yhteen ja ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin. :)
Ehkä naisesi täytyy ensin huomata mitä menettää, jos menettää sinut.
juoppo on juoppo eikä siitä parane. Tänään tuli vielä selvyyttä noista tapahtumista silloin, ja hän oli mennyt paljon pidemmälle kuin luulin.
Hei hei huora....
ja tämä on kirjoitettu vahvassa humalassa...kun nyt mäkin voin juoda ihan kuin lystää...vaikkakin tällä kertaa suruun...ironista sinänsä...heh