Mistä ihmeestä keksisin apua ihan järkyttävään makeanhimoon. Olen jonkin aikaa tässä pikkuhiljaa yrittänyt painoa pudotella (mikä onkin onnistunut pikkuhiljaa), Mutta, nyt viimeiset pari viikkoa ovat olleet täyttä *elvettiä, koska aamulla tai iltapäivällä minulle iskee ihan järkyttävä makeanhimo. Sitä ennen 1,5 kk meni oikein hyvin ilman pahempia himoja. HImo on sitä luokkaa usein, että voisin melkeinpä kuristaa jonkun työkaverin pullan takia :( yritän taistella himoa vastaan, mutta usein ratkean syömään jotakin makeaa ja paljon, joku hedelmä ei siinä paljoa auta, sitten kun olen oksennuksen partaalla, makeanhimo helpottaa. En tajua mistä tämä ongelma on tullut, syömisiä en ole muuttanut. Pääsääntöisesti pyrin syömään proteiinipainotteisesti, hyviä rasvoja ja hiilareitakin jonkin verran. Aamupala ei meinaa maistua, tosin en ole huomannut nyt eroa tähän makeanhimoon, syön aamupalan tai en. Yleensä kaurapuuro raejuustolla uppoaa jotenkin.. Lounaalla syön usein kunnolla lounasruokalassa, silti makeanhimo/syömishimo on ja pysyy. Sanotaan, että klo 9-13 on se pahin aika. MItä ihmettä tekisin?? Tuntuu että koko laihdutusurakka menee kohta pieleen tämän vuoksi. Olen nainen (167/66) joka yrittää pudottaa muutamaa kiloa. Normi päivänä syön n.1500 kcal, liikuntapäivänä 2000. Pitääkö vain lisätä proteiinin syöntiä? Tai auttaisiko joku hurjan proteiinipitoinen aamupala ja lounas? Kai se on vain testattava kaikkea, ärsyttää tämmöinen sokerihulluus.. :(
Apua, jäätävä makeanhimo!?
2
112
Vastaukset
- 18+7
Mun kohdalla nimenomaan proteiinipitoinen aamiainen, viljojen ja sokerin poisjättäminen ruokavaliosta ja riittävä veden juonti on auttaneet makeanhimoon(kin). Aamiaisen syön vasta töissä ehkä noin tunnin, puolentoista päästä heräämisestä.
Lisäksi tasaiset ateriavälit (syön nelisen ateriaa päivän aikana) ja makeutusaineiden välttely auttaa. Kokeilemalla selviää. - putostistlla
Todennäköisesti johtuu, ettet syö aamupalaa. Syötkö muutenkaan hedelmiä, siis muulloin kuin pelkästään silloin, kun on se himo päällä?
Kyllä sellaiset valtavat ylitsepääsemättömät tilat yleisemmin johtuvat puutostilasta, varsinkin jos ne ihan vaikuttaa mielitilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913416Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729731Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h969148Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k208046Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk396770Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1486178Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243335Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy211635En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3971265Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71184