Kohta en jaksa enää. Olen melkein kuuskymppinen nainen. Pari kuukautta sitten jouduin pakenemaan kodistani miehen väkivaltaisuuden takia. 30 vuoden yhteiselon jälkeen. 4 aikuista lasta. Lapset ei puhu minulle enää, en olisi saannut jättää niden isä enkä anoa eroa. Enkä varsinkaan vaatia puolet pesästä.Olisi paras vaan kuolla pois, mitään ositusta ei tarvitsi tehdä ja minun ei tarvitsisi alkaa elää jotain uutta, yksinäistä elämää!
avioero-elämä loppu
akkasaatana
14343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Alle 6-kymppinen nainen on nainen parhaassa iässä, vuosia jälkellä realistisesti ajatellen pari-kolmekymmentä. Lapset ovat itsekkäitä kus'päitä, joille äiti ja isä eivät ole edes ihmisiä ja totta hitossa on järkkyä, kun paljastuukin, että vanhemmilla on ongelmia. Sellainenhan sekoittaa näiden "pienokaisten" pään ja elämän vallan kokonaan.
Hieno homma, että otit lähdit! Pysy aloittamallasi polulla ja ota, mitä sinulle kuuluu osituksessa. Lapset haistakoon huilun, omapa on menetyksensä. Sinulla on hyviä vuosia ilman pelkoa väkivaltaisesta miehestä edessä eikä uusi elämä ole automaattisesti yksinäistä. Maailmassa riittää tekemistä ja uusia ihmisiä, joihin tutustua sitten kun itsestä siltä tuntuu.
Ovatko lapset tietoisia isän väkivaltaisesta käytöksestä ?
Lapset surevat osaltaan eroanne. Ehkä mies on saanut kantansa paremmin läpi lapsille. Ovatko lapset kaikki poikia ? Aika muuttaa lasten käytöstä.
Ethän sinä voi takaisinkaan palata. Sama väkivaltainen meno jatkuisi.
Ilman muuta vaadit puolet pesästä. Se kuuluu sinulle. Olisi hyvä jos juristi hoitaisi asian puolestasi, niin ei tarvitsisi kohdata miestä.
Löytyisikö paikkakunnalta eroryhmää, johon pääsisi keskustelemaan muiden samassa tilanteessa olevien kanssa.
Voimia uuden elämän alkuun. Sitten kun jaksat niin etsi harrastuksia missä tapaat muita ihmisiä.
Muistathan tehdä pahoinpitelyistä rikosilmoituksen.
Pitkään kestäneessä sairaassa kuviossa myös lapset tottuvat kyseiseen kuvioon. Jotta he saavat päänsä toiseen asentoon, tulee sinun olla vahva.
Lasten kasvatus ei lopu koskaan.
Miehesi on ilmeisesti ollut narsistisesti käyttäytyvä kun on saanut sinut noin maanrakoon poljettua ja lapsensa aivopestyä. Ovat kasvaneet siihen väärään uskoon että sinä olet aviomiehesi omaisuutta, monitoimikone joka suorittaa huoltotoimet isän taloudessa viimeisen päälle, kunnes äijä potkaisee tyhjää.
Puhu sinä lapsille, usko huviksesi että mies on heille valehdellut jotakin uskomatonta. Ei tunnusta hakanneensa, vaan hätävalheen lykkäsi. Luulen, että on kertonut sinun pettäneen/ihastuneen toiseen mieheen ja siksi karanneen. Eikö?
Osoita miehelle ja lapsille, että olivat väärässä ja vanhaakaan vaimoa ei saa hakata.
Voimahaleja. Etsiydy kauas tuosta käärmeiden pesästä, vaikka oman sukusi kotiseudulle. Ota yhteyksiä ihmisiin, jotka olivat ystäviäsi nuorempana. Myös narsistien uhrien tukiryhmä olisi hyvä apu, ja NUT:n kautta löytyy vaikkapa henkilöitä, jotka puhelimitse haluavat jakaa taakkoja, auttaa sinua tässä ja nyt.
Sinä olet jo hommasi hoitanut: kasvattanut lapsenne aikuisiksi, saanut heidät seisomaan omilla jaloillaan.
Nyt viimeistään on sinun vuorosi omaan elämän. Sinulla on on vielä reilut parikymmentä vuotta rauhalliseen ja hyvään elämään, elämän johon EI kuulu jatkuva pelko ja mielipaha.
Heitä miehesi pellolle! Vaadi osuutesi yhteisestä omaisuudesta ja ala elää juuri sinulle sopivaa elämää ilman jo hankittuja mieliharmeja.
Elleivät lapsesi ymmärrä päätöstäsi , salli heidän pitää omat mielipiteensä. Tietysti voit halutessasi kertoa syyt miksi et jaksa enaa nykyistä. Tajuavatko he sitä, on vain heidän päätettävissään.
Vain sinä itse voit muuttaa kurssiasi parempaan suuntaan! Sinulla on kaikki valtit käsissäsi.
Kiitos teille kaikille, iso halaus vielä päälle! Juuri kuin tunsin että kaikki on lopussa näen nyt valonpilkahduksen kaukana mustassa tunnelissa. Ehkä jaksan vielä tätä elämää. Kiitos kannusstuksesta.
Lapset ovat kaikki poikia. Vähän vaikeata niille mitään selittä kun eivät vastaa puhelimeen enkä näe niitä. Työpaikkani on toisella paikkakunnalla ja sieltä myös sain asunnon. Ystävää ei ole monta, ne jäivät sinne missä mies asuu. Hänen ystäviä ne ovat, ei minun. Sukua minulla ei ole. Onneksi on työ ja työkaverit ja yksi hyvä ystävä uudessa kylässä. En tiedä miten osituksen kanssa menee....meillä on pieni maatila. Ei ole varaa lakimieheen pienellä palkalla.Etsin nyt viikonlopputyötä että saisin talous kuntoon. Kai se te tästä.....
Mene/ota yhteyttä oikeusaputoimistoon. Ei ole varaa, mutta kumminkin on oltava juristi. Oikeusaputoimiston kautta saat lainopillisen avustajan, sitä halvemmalla mitä pienempi palkkasi on. Kunnon oikea juristikin saattaisi ottaa jutun ihan OK jos sovitaan palkkio suoritettavaksi vasta kun pesänjaossa saat rahaa.
Et(te) mitenkään selviä maatilan osituksesta ilman hyvää juristia, sanon vaan.
Jossakin on vikaa jos 4 lasta ei ole yhteydessä suhun jos jätät miehesi väkivaltaisuuden takia. Eikö niiden juuri pitäisi tukea sua? Jätätkö kenties kertomatta jotakin olellista?
Joo, jossakin on vikaa jos 4 lasta kääntävät selkänsä, ymmärrän sen. Olen varmasti ollut huono äiti. Huono vaimo olen myös ollut. Viimeisenä yönä kodissani mieheni syljeksien kertoi miten huono olen ollut, miten olen syypää kaikkeen mitä hänen mielestä on mennyt pieleen hänen elämässään. Vieraita miehiä minulle ei ole koskaan ollut mutta mieheni parka on joutunut käymään vieraissa. Senkin annoin anteeksi mutta nyt en vaan kestänyt enää kun henkeä uhattiin. Siksihän minä olen tässä jamassa koska olen niin huono.
No jo on yksioikoiset aivoitukset!
Voiskohan mitenkään johtua siitä, että aloittajan ukko on kiero manipuloija ja kotijyrä... Ootko koskaan kuullut huusholleista, joissa röyhkeämmän osapuolen mielipide on se ainoa oikea eikä esim lapset tiedäkään mistään muusta?
Vanhempani erosivat 30 avioliittovuoden jälkeen. Heidän naapuri soitti minulle, että äitini huutaa apua. Ei uskaltanu itse mennä. Hain äitini silloin pois eikä hän enää takaisin mennyt. Väkivaltaa oli koko heidän liittonsa aikana silloin tällöin. Välillä lähdettiin isää karkuun sukulaisiin. Ero syöksi isäni täydelliseen alamäkeen. Itse olin silloin 21 v. Toinen veljistä ei alkuun hyväksynyt äidin ratkaisua ja olikin vihainen siitä, mutta ajan myötä asia muuttui. Itse olisin toivonut tuota eroa jo paljon aiemmin. Ei oltaisi silloin jouduttu kokemaan ja näkemään traumaattisia asioita. Jotka osaltaan vaikuttavat vielä 18 vuoden jälkeenkin meidän kaikkien elämään. Tsemppiä sinulle!
Et ole huono vaan alistettu. Jokainen meistä on oman onnensa seppä. Et mitenkään ole syypää miehen pieleen menneisiin asioihin vaan hän on itse vastuussa niistä.
Jos sinulla on pienet tulot, oletko tarkistanut voitko saada apua kunnan oikeusaputoimistosta. Voit myös pyytää juristilta arvion paljonko asianhoitaminen maksaisi. Kun saat omaisuutesi pois pesästä sinulla myös varaa maksaa.
Mies on hankala ja tarvitset sen takia apua omaisuuden jakoon, että sinua ei jyrätä.
Ehkä lapsetlin ottavat yhteyttä pölyn laskeuduttua.
hirviöitä on väkivaltaiset vanhat ukot
Hyvä, että pääsit väkivaltaisesta miehestä eroon! Tuosta alkaa uusi elämä! Ikävää, ettei lapsesi ymmärrä tilannettasi. Oletko puhunut heille isänsä väkivaltaisuudesta?