Kirjoitan nyt hiukan väärälle sivulle, sillä asia ei koske avioeroa, vaan avoeroa.
En löytänyt silti parempaa sivua ja täällä näytetään puhuvan paljon elatuksista ja huoltajuudesta.
Eli asumme nyt erillään emmekä seurustele enää ex poikaystäväni kanssa. Lapsi on tuloillaan.
Eli tahtoisin tietää että sen jälkeen kun isyys on todistettu niin voiko hän vaatia huoltajuutta (yksinhuoltajuutta)itselleen, niinkuin hän kovasti uhoaa?
Pelkään että hän vie lapseni kokonaan minulta, onko hänellä mahdollisuus siihen?
Hänen periaatteensa on se, että hän haluaa isyyden tunnustettua että voi hakea huoltajuuden, eikä hänen siten täydy maksaa elatusmaksuja.
Kuvittelee että se tulee siten halvemmaksi että hän elää lapsen kanssa ja saisi minulta elatusmaksuja.
En löytänyt silti parempaa sivua ja täällä näytetään puhuvan paljon elatuksista ja huoltajuudesta.
Eli asumme nyt erillään emmekä seurustele enää ex poikaystäväni kanssa. Lapsi on tuloillaan.
Eli tahtoisin tietää että sen jälkeen kun isyys on todistettu niin voiko hän vaatia huoltajuutta (yksinhuoltajuutta)itselleen, niinkuin hän kovasti uhoaa?
Pelkään että hän vie lapseni kokonaan minulta, onko hänellä mahdollisuus siihen?
Hänen periaatteensa on se, että hän haluaa isyyden tunnustettua että voi hakea huoltajuuden, eikä hänen siten täydy maksaa elatusmaksuja.
Kuvittelee että se tulee siten halvemmaksi että hän elää lapsen kanssa ja saisi minulta elatusmaksuja.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Isyydenvahvistuksen yhteydessä vanhemmat sopivat myös lapsen huoltajuudesta, asumisesta, tapaamisista ja elatusmaksuista. Jos lapsi syntyy avioliitossa kumpikin vanhempi on huoltajia - avioliiton ulkopuolella äiti on huoltaja mutta vanhemmat voivat silti keskenään sopia yhteishuollosta. Lapsi asuu jommankumman huoltajan luona - ja huoltajat sopivat keskenään tästä. Yksinhuollossa oleva lapsi asuu huoltajansa luona. Vanhempi joka ei asu lapsensa luona on velvollinen maksamaan elatusapua lapsen lähivanhemmalle - ja tämän suurus ei riipu mitenkään huoltajuusmuodosta. Näin ollen elatusapu on yhtä suuri yksin- ja yhteishuollossa.
Jos vanhemmat eivät pääse sopuun näistä asioista jompikumpi voi viedä asiaa oikeuteen. Jos kyse on pienestä vauvasta on isällä lähes mahdotonta saada itselleen lähihuoltajuutta (siis että lapsi asuisi isänsä luona).
95% lapsista menee äidilleen. ja elarit seuraa perässä
Jos kyse on erosta (avo tai avioerosta) ja vanhemmat siis ovat eläneet yhdessä ja kasvattaneet lasta yhdessä - niin he yleensä sopivat keskenään lapsen asumisesta ja huoltajuudesta jos tulee ero. Yli 90% erovanhemmista siis päättävät itse miten noi kuviot hoidetaan - ja silloin yleensä (n 80-90% tapauksista) äidistä tulee lähihuoltaja. Jos homma menee oikeuteen niin siellä isät ja äidit ovat kyllä samalla viivalla - poikkeuksena pienet lapset (alle 3 v) jotka ovat olleet siihen asti äidin pääasiallisessa hoivissa - harvoin erotetaan pienet lapset äidistä.
Olipas typerän kärjistetty yleistys!
Näin tasa-arvon aikana, isä on aivan yhtälailla huoltaja siinä missä äitikin.
Juridisesti asia on aivan selkeä: äiti ja isä ovat täysin tasa-arvoisia huoltajia. Tosin, sossuntantat haluavat epätoivoisesti pitää kiinni jo vanhentuneesta käsityksestä, että vain äiti voi olla yksinhuoltaja, mutta käytännössä yhä useampi isä saa yksinhuoltajuuden. Ainoastaan sen ajan, jos / kun lapsi on riippuvainen äidinmaidosta, äitiä ei ohiteta huoltajuudesta, mutta tämän jälkeen äiti ja isä ovat todellakin lain edessä tasavertaisia.
Mutta!!! miehen on aina vaikeampi todistaa olevansa parempi huoltaja yhteiselle lapselleen, mutta näin tasa-arvon aikana tilanne on muuttunut vuosi vuodelta.
Enää yh-isä ei ole harvinainen kummajainen keskuudessamme. Vaikka lastenhuoltaja suosittelelisi lapsen sijoittamista pysyvästi biologisen äidin luokse, niin oikeusteitse asian voi aina riitauttaa, jolloin kaivetaan molempien vanhempien lähimenneisyydestä kaikki huoltajuuteen vaikuttavat negatiiviset asiat. Tässäkin tapauksessa pyydetään lastenhuoltajan lausunto, joka pääsääntöisesti puoltaa äidin huoltajuutta mutta riittävät todisteet toisen kykenemättömyydestä yksinhuoltajaksi vaikuttavat olennaisesti lopulliseen päätökseen.
Enää näitä asioita ei kannata / voi pitää itsestäänselvyyksinä.
Itse taistelin oikeusteitse itselleni huoltajuuden, vaikka sosiaalitoimiston kanta oli eri.
Suosittelen selvittämään, josko teillä olisi mahdollisuus sopia joustavasta yhteishuollosta, jolloin viaton lapsi ei olisi riidan / koston välikappaleena. Lapsenhan etua tässä ajatellaan??? Ja elatusmaksut EIVÄT ole sama asia, kuin säännöllinen lisätulo äidille.
Avio/avoliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltaja on aina äiti. Vaikka isyys vahvistettaisiikin, ei äidin missään olosuhteissa tarvitse suostua yhteishuoltoon lapsen osalta. Hän voi jatkaa yksinhuoltajana. Ja tämä tarina on tosi:)
Isä voi vaatia huoltajuutta oikeusteitse ja silloin sos.toimi selvittää tilanteen, käräjätuomari sitten näitten perusteella sitten päättää tuosta huoltajuudesta. Toki voi olla vaikeaa isälle saada yhteishuoltajuutta oikeusteitse - mutta toisaalta nykyään kyllä pyritään suojelemaan lapsia omistushaluisilta vanhemmilta (jotka vaativat yksinhuoltajuutta) ja yhteishuolto on yleisin huoltajuusmuotoa.
Ei kyseisessä tapauksessa, koska lapsi syntyy avioliiton/avoliiton ulkopuolella. Tutustu suomen lakiin sekä sosiaalilainsäädäntöön.
Lapsi on toki äidin yksinhuollossa jos syntyy avioliiton ulkopuolella - mutta vanhemmat voivat esim isyysselvityksen yhteydessä sopia yhteishuollosta - tai isä voi hakea oikeusteitse jos äiti ei suostu yhteishuoltoon. Valtaosa lapsista elää yhteishuollossa - vain n 10% "yh-lapsista" on oikeasti yksinhuollossa. Jos isä pystyy osoittamaan että hän on huolehtinut lapsesta ja elatuksesta ym niin hänellä on hyvätkin mahdolliset myös saada huoltajuuden (siis yhteishuoltajuuden). Kyllä laki suojelee lapsia tässä asiassa ...
Voivat tietenkin sopia. Siis sopia, mutta mikään ei velvoita äitiä sopimaan sellaista. Eikä tällaisissa tapauksissa isällä ole mitään oikeutta yhteishuoltajuuteen. Nyt meikäläinen lähtee duuniin. Katsastellaan illalla oletko löytänyt esittää lainsäädännöstämme perusteita väitteillesi=). Voipi olla aika vaikea tehtävä, vaikka lakia väitätkin tuntevasi;D
Jospa vaikka käyt katsomassa finlexin sivuilta - Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta. Isä voi saada huoltajuuden oikeusteitse vaikka äiti vastustaa - jos lapsi taas syntyy avioliitossa niin kumpikin on automaattisesta lapsen huoltajia. Fiksu äiti tietysti suostuu sopimaan näistä - ja silloin isän ei tarvitse puolustaa lapsen oikeuksia käräjäoikeudessa.
Ole sikäli huoleti, että miehellä ei ole mitään mahdollisuutta saada huoltajuutta - ei edes vaatia yhteishuoltajuutta, vaikka isyyden tunnustaisikin. Miksi näin? - Siksi, koska ette asu yhdessä avo/avioparina ja näinollen sinä olet lapsen ainoa huoltaja. Yhteishuoltajuuteenkin tarvittaisiin sinun SUOSTUMUS - jota toivottavasti et anna, koska sinulla on hyvät syyt jo olettaa, että isä vaikeuttaisi monin tavoin elämääsi ja lapsellekin parasta, että vain sinä saat päättää hänen asioistaan. Voimaa sinulle ja iloa lapsesta ja omastakin elämästäsi. Iloista mieltä tähänkin päivään. Ps käyppä netissä katsomassa sosiaaliviraston sivuilta isyyden tunnustamisesta--> sielläkin mainitaan kertomani faktat.
Myös isällä oikeus lapseen,vaikka asuisi muualla!lastenvalvojalla sovitaan tapaamisista.
kieltäydyt isyydentunnustamisesta, ei sua siihen voida pakottaa
Kyllä lapsella on oikeus isään ja äitiin - ja isyydenselvitys on tärkeä asia juuri lapselle. Samoin tapaamiset, huoltajuus jne on myös (yleensä) lapselle parempi.
kyllä äiti voi päättää haluaako isyydenselvityksen.
Suomen lain mukaan vain avioliiiotssa mies voi vaatia sitä. Eli jos tilanne on aivan kamala ja tuleva isä on todella ongelma, voi oikeastikkin olla hyvä ratkaisu, että ilmoittaa ettei tiedä lapsen isää. Minulla on tuttu, joka teki näin ja varmasti oli järkevä ratkaisu.
Jos tosiaan isällä jotain vakavia päihde- tms ongelmia ehkä voi olla parempi jättää selvittämättä - mutta käsittääkseni nyt ei ollut kyse siitä. Kyllä yleensä kaksi vanhempaa on parempi lapselle kuin pelkkä äiti. Isä voi kyllä nostaa oikeudessa kanteen isyyden selvittämiseksi.
Jos isä haluaa tunnustaa lapsen, niin äiti ei voi kieltäytyä siitä, toki silloinkin on edessä mahdolliset dna-ym jutut. Mutta jos isä ei niin tee, niin nainen voi lastenvalvojalla allekirjoittaa paperin, jolla vastustaa isyydenselvitystä. Kunta maksaa tällöin elarit. Isyyden vahvistaminen on kuitenkin aivan eri asia kuin huoltajuus. Toki jos isyys on selvitetty/vahvistettu, niin isällä on mahdollisuus niin halutessaan tapaamisoikeuteen ja hänen maksettavakseen tulee elarit myös. Mutta äidin ei tarvitse suostua yhteishuoltajuuteen. Eli äiti on niin halutessaan yksinhuoltaja. Tietysti aina olisi parempi, että lapsella olisi kummatkin vanhemmat, mutta kaikki ei tosiaan ole niin yksioikoista. Alkuperäisen kysyjänkin kertomuksen perusteella mies tuntuu vastuuttomalta ja ajattelemattomalta lastaan kohtaan. Miksikö? Esimerkiksi siksi, että haluaa lapsen itselleen syystä, ettei joutuisi maksaa elareita. Mies kiusaa puheillaan/henkisellä uhkailullaan odottavaa äitiä, jonka hyvinvointi olisi ensiarvoisen tärkeä sikiölle/lapselle. Hyvä miete: parasta mitä isä voi tehdä lapsilleen, on rakastaa heidän äitiään. Odottavan äidin mielipaha ja pelot ja surut vaikuttavat helposti osaltaan sikiöönkin. Vaikka mies ei rakastaisikaan enää lapsensa äitiä, niin kuitenkin hän osoittaisi todellista vastuuta vanhemmuudesta nyt sillä, että henkisen satuttamisen sijaan tukisi naista lapsen odotuksessa, tai pysyisi hiljaa. Tuntuu kyllä siltä tässä "tapauksessa", että äidin kannattaa pysyäkin yhna, vaikka miehen isyys vahvistettaisiinkin.
Ei äitiä voida pakottaa lapsen oletetun isänkään vaatimuksesta asian selvittämiseen (en ota nyt kantaa siihen, onko se oikein lasta kohtaan).
Yhteishuoltajuudella ja yksinhuoltajuudella ei arkielämän kannalta juurikaan merkitystä (eikä elareihin) ... sillä kumpi on lapsen lähi- tai etävanhempi on.
Alkuperäisen kirjoittajan ex-poikaystävän ajatuksenkulkua en oikein ymmärrä, vaikkei maksaisikaan elareita jos hän olisi lapsen ensisijainen huoltaja, niin lapsen kulut aivan jotain muuta kuin 120 e/kk.
On kai luonnollista että isäkin haluaisi pitää lapsensa - mutta valitettavasti hänen mahdollisuudet ovat aika olemattomat. Ei kai kukaan haluaisi luopua lapsestaan - varsinkaan pienestä vauvasta. On ymmärrettävää että isä tuntee tällaisessa tilanteessa suurta hätää. Jos äiti osoittaisi että hän saa heidän erosta huolimatta olla mukana lapsen elämässä niin ehkä hänenkin olo helpottuu. Siis että äiti suostuu että isyys selvitetään, sovitaan yhteishuollosta ja laajoista tapaamisista (ottaen tietysti huomioon että alussa vauva on hyvin riippuvainen äidistä).
On hyvin itsekästä naiselta ruveta omimaan lasta tällaisessa tilanteessa. Lapsi tarvitsee myös isää - ja isällä on oikeus lapseensa. Kuinka moni äiti suostuisi siihen että häneltä viedään vauva jo heti synnytyslaitoksella toisen kasvatettavaksi?
Kyllä se yksin- tai yhteishuoltajuus vähän vaikuttaa arkielämään. Esimerkiksi moniin papareihin pitää saada sen etävanhemmankin nimi, jos on yhteishuolto. Lähivanhemman allekirjoitus ei läheskään aina riitä.
Eli yhteishuolto antaa mahdollisuuden keljuiluun ja toisten elämän hankaloittamiseen, jos on sitä sorttia. Ja tässä tapauksessa taitaa olla sitä lajia isi että olis parasta unohtaa yhteishuoltajuus ja olla ihan selkeästi ja virallisestikin yksinhuoltaja - käytännössä kun asia taitaa joka tapauksessa tämäntyyppisen isin kanssa olla tasan yksin huoltamista ja vastuun kantamista.
Eli jos isi nyt jo ryppyilee kun lapsi ei ole vielä syntynytkään, miten se loppuisi syntymän jälkeenkään? Näin sivusta katsoen joku aiempi viestiketjun neuvo isyyden tunnustamatta jättämisestä vaikuttaisi melko hyvältä vaihtoehdolta....
Ainoat paperit mihin tarvitaan kummankin huoltajan allekirjoitus on passinhakemus (ja passin saa tarvittaessa ilman toisen suostumustakin), lapsen nimenmuutos, uskontokunnan muutos ym "isot" asiat. Näin ollen lähivanhemman kannalta on samantekevää onko yhteis- vai yksinhuolto. Etävanhemmalle taas voi olla hyvinkin tärkeää että on myös huoltaja. Samoin lapselle voi olla tärkeä juttu että se isäkin on mukana päättämässä hänen asioista.
Näissä asioissa pitää tosiaan miettiä asiaa lapsen näkökulmasta - ei aikuisten - ja yleensä lapselle on parempaa että hänellä on kaksi hänestä välittävää vanhempaa ja huoltajaa. Poikkeuksena on sitten jos toinen vanhempi on esim vakavasti sairas, päihdeongelmainen tms.
On erittäin itsekästä riistää lapselta isää ...
Isyys on kyllä jotain ihan muuta kuin pelkkää huoltajuutta. Isyys kuten äitiyskin on paljon syvällisempää, silloin kun sitä on. Vaikka isä ei olisi huoltajana, on hän kuitenkin isä, ei kai sitä kuitenkaan kukaan ole kieltänyt. Lapsellekin on kuitenkin varmaan parasta se, että vanhemmat keskittyvät vanhemmuuteensa, eikä "omistussuhteisiin" lapsesta. Naisella nyt sattuu biologisista syistä olevan "etu" puolellaan lapsen osalta -ja tässä tapauksessa hyvä niin. Jos vastataan alkuperäiseen kysymykseen siitä, onko tapauksen isällä mahdollisuutta päästä tämän syntyvän lapsen yksinhuoltajaksi, niin oikea vastaus on että ei.
Suuri ero on sillä onko yhteis- vai yksinhuoltajuus. Jos on yksinhuoltajuus, ei toinen osapuoli pysty vaikeuttamaan toisen vanhemman elämää siinä määrin, eikä pysty alkamaan vaatimaan itselleen yksinhuoltajuutta. Lapselle on parasta kuitenkin se, että hänellä on yksi tasapainoinen huoltaja, kuin se että hänellä on kaksi huoltajaa, joiden aika ja energia menee huoltajuuskiistaa käytäessä. Ja huom tosiaan: isyys, isyyden tunnustaminen/vahvistaminen, huoltajuus ovat kaikki eri asioita. Juridisesti pätevyyttä on vain sillä, jos isyys on tosiaan vahvistettu ja sillä, että on lapsen huoltaja. Ei isä joudu siis lapsesta luopumaan, vaikka ei olisikaan huoltaja, mutta isyytensä on vahvistettu; hänellä on silloinkin tapaamisoikeus lapseen nähden (sekä elatusvelvollisuus).
Joku kirjoitti myös, että ei kai kukaan halua luopua lapsestaan. Kyllä niitä vain on surullisen paljon ihmisiä, joille se käy aivan liian helposti.
Huoltajuuskiista syntyy kun jompikumpi (yleensä äiti) lähtee omimaan lapsen vaatimalla yksinhuoltoa jne. Yhteishuollolla ei tosiaan voi vaikuttaa toisen elämään - mutta se voi olla hyvinkin tärkeää etävanhemmalle varsinkin jos välit ovat riitaiset. Yhteishuolto takaa että etävanhemmalla on riittävä näkyvyys lapsen elämään, hän voi viedä lapsen lääkäriin, jutella päiväkotihenkilökunnan kanssa jne. Isyyteen/äitiyyteen kuuluu että vastaa lapsen hyvinvoinnista ja arjesta, elatuksesta ja hankinnoista jne - ja sen takia tällaista on melkein mahdotonta tehdä jos ei ole huoltaja.
Valitettavasti isällä on vaikeaa saada yhteishuoltajuutta tällaisessa tilanteessa - onneksi eron yhteydessä isän asema on paremmin suojattu.
...Ja ajo-opetukseen haku ja kouluunkin tarvitsi jotain... en nyt muista mihin kaikkeen niitä nimiä piti hakea. Mutta siis pitää kuitenkin. Muuttaa ei voi toiseen maahan jne. Mahdollisuus hankaloittamiseen on kyllä huomattavan suuri, jos haluaa hankaloittaa.
Tässä avaajan tapauksessahan hän on lapsen kanssa yksin jo nyt, odottaa vauvaansa yksin, suhdehan on päättynyt nyt odotusaikana eivätkä he perheenä ole eläneet, yhdessä lasta huoltaen. Miten se yhteishuolto olisi mikään vaihtoehto tällaisessa tapauksessa? Varsinkin jos luet uudelleen tuon avaajan selostuksen, että ainoa motivaatio "isän" (lue: siittäjän) yhteishuoltajuushalukkuuteen näyttää olevan elatusmaksukysymys!
Kukaan meistä ei tiedä lapsen isän motiiveja - on ymmärrettävää että isä on tällä hetkellä pois tolaltaan ja pelkää että menettää lapsensa. Ajan kanssa tilanne varmaan muuttuu - varsinkin jos äiti nyt osoittaisi tulevalle isukille että hän saa edelleen olla lapsen isä.
Yhteishuolto tarkoittaa että kumpikin päättää lapsen asioista. Noita "isoja" asioita tulee vastaan muutaman kerran lapsen lapsuuden aikana (kuinka monta kertaa haetaan lapselle mopokorttia?) ja pitääkö sen takia varta vasten eristää isää lapsen elämästä?
Voihan ap kirjoittaja vaikka ensin hoitaa noi isyyshommelit kuntoon ja sitten ajan kanssa suostua tuohon yhteishuoltoon. Lapsen kasvaessa lapsi voi elää myös isänsä kanssa - jos vaan äiti antaa siihen mahdollisuuden.
Itse en ainakaan suostuisi noin vaan luopua vauvastani ja ruveta pelkäksi elatusmaksun maksajaksi - kyllä minäkin taistelisin lapsen puolesta!
Kyseisessä tapauksessa ei äidin tarvitse lähteä hakemaan yksinhuoltajuutta, hän on sellainen alunperinkin jo laillisesti. Tässä tapauksessa ei mies voi minkään lain perusteella muutosta asiaan hakea. Fakta on vain näin. Ei tässäkään tapauksessa isä kuitenkaan oikeudetta ole; hän voi tunnustaa isyytensä ja silloin hänellä on tapaamisoikeudet lapseen, sitämyöten hän voi luoda suhteen lapseensa ja olla hänen elämässään mukana. Pienten lasten osalla suositaan, että tällaisissa tapauksissa(jos isyys on vahvistettu) isä tapaa lastaan n 2 kertaa viikossa, jotta lapsi pienestä pitäen pystyy luomaan suhteen isäänsä ja isä lapseen. Jokaisella meillä on omat mielipiteet, mutta laki on niinkuin se on, ei niinkuin sitä luetaan. Vaikka joskus niinkin voisi ehkä luulla...
Antamiesi esimerkkien valossa kyseinen isä voi tehdä kaikki mainitsemasi asiat, paitsi päivähoidosta hän ei saa tietoja, jos ei ole huoltaja. Mutta hänellä on mahdollisuus suhteen luomiseen lapseensa, jolloin ajan kuluessa lapsikin kyllä kertoo hänelle asioistaan, kun vain suhde on toimiva.
Sinun ei tarvitse tunnustaa lastenvalvojalle, kuka isä on.
Jos isä menee vaatimaan isyyden tunnustamista, voit sanoa ettet ole hänen kanssaan maannut.
Isäkandidaatti ei voi vaatia sinua ja lasta testeihin.
Eli, halutessasi isyyttä ei voida selvittää väkisin. Ainakaan isän pyynnöstä.
Joten kannattaa miettiä, mikä vaihtoehto on parempi.
Mitä taas rahaan tulee, minäkin saan tuolta rakkaalta puolisoltani kuulla välillä, kuinka istun vain kotona ja nostan suuria summia rahaa lapsista.
Ei mene ihan niin. Lapasia on kolme ja ruoka ja vaatemenot muut pakolliset menot, ylittää kyllä lasten tulot. Pärjätään kuitenkin, kun tingin kaikesta mahdollisesta.
Yksikin sairastuminen pistää kuukauden tarkan budjetin sekaisin.
Joten se niistä suurista rahasummista.
Mieti tarkkaan, kiistätkö isyyden vai tunnustatko. Päätös on sinun vallassa.
Hullusta ex,ästä on todella vaikea päästä eroon.
Minua sellainen on kiusannut jo viisi vuotta.
Ja kohta menee oma mielenterveys.
Äiti voi estää isyyden selvittämisen ja isyystutkimuksen sosiaalivirastossa, mutta äiti ei voi mitenkään estää isyyden tunnustamista, jos mies sen kuitenkin haluaa tehdä.
Tunnustaminen johtaa todennäköisesti isyyden vahvistamiseen, vaikka äiti edelleen jatkaisi kuulemistilaisuudessa valehtelua tai vaikenisi.
Jos jostakin syystä isyyttä ei vahvistettaisi isyyden tunnustamisen perusteella, on miehellä oikeus vuoden kuluessa isyyden tunnustamisen hylkäämisestä vaatia isyyden vahvistamista käräjäoikeudessa isyyskanteella. Tässä prosessissa tuomioistuin määrää isästä, äidistä ja lapsesta tehtäväksi DNA-testit asian selvittämiseksi.
Jotain kovasti suretti se että äiti veisi lapsen isältään ja haluaisi itse elää lapsen kanssa kaksin.
Kyse ei ole kohdallani todellakaan siitä.
Minä en aio viedä lasta isältä.
En aio myöskään pakottaa häntä isyystesteihin ja vaatia elareita. En ole hänen rahojensa perässä mitä hänellä ei ole.
Aluksi ainakin halusin hänen kanssaan yhteishuoltajuutta, hän haluaa yksinhuoltajuuden ja aikoo sen "vaatia".
Hänen vaihtoehtonsa on joko hän ja lapsi tai ei kumpaakaan.Siis elämääni..
Hän tietää että lapsi on asia jota jo nyt rakastan enemmän kuin mitään joten se on erittäin hyvä kiristyskeino saada minut takaisin.
Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan, vaikka hän saisi lapsen, vaikka lopulta "antaisin ilman taisteluja"lapsen hänelle, en silläkään uhalla palaa hänen luoksensa.
En usko että hän satuttaisi lastaan ja senkin vuoksi haluan että he voivat olla yhdessä.
Minua hän kuitenkin satuttaa. Enkä minkään uhalla ja millään kiristyksillä aio elää hänen nyrkkinsä lähellä.
Pelossa elän ja lapsen vuoksi suostun elämään-hän ansaitsee isin-lapsi ansaitsee kaiken hyvän-mutta se että äiti ja isi olisi saman katon alla tässä tapauksessa-se ei ole hyväksi, kenellekään, paitsi ehkä isille, vaikka tuskin lopulta hänellekään.
Itse olen hänen valtansa alle sortunut aikanaan, surullista että sen vallan alta lähtemiseen ja sen tajuamiseen tarvittiin pieni viaton ihminen.
Ainoa hyvä mitä voin tehdä on antaa isin olla isi ja olla elämättä hänen kanssaan, sillä minun lapseni ei tule ikinä näkemään perheväkivaltaa.
Sen itse lapsena kokeneena voin sanoa, että kamalampaa en voi kuvitella.
Rakastan isääni väkivallasta huolimatta, tosin en sitä hyväksy.
Silti täytyy sanoa että, olisinpa elänyt mielummin äidin kanssa kahden.
Täällä puhutaan "omistamisesta" ja taistelusta.
Vaikutanko siltä että tahdon omistaa lapsen?
Olen niin paskana että en edes pystyisi taisteluun.Enkä halua.
Jopas.. Jos ent.miehesi on väkivaltainen sinua kohtaan, taipumus voi hyvinkin ilmetä myös muita kohtaan esim. jos hänellä on uusi kumppani. Ei voi olla varma ettei nyrkki taas heilu. Ja lapsesi sattuu oleman siellä silloin...
Jos ja kun haluat ettei lapsesi joudu kokemaan ja näkemään perheväkivaltaa, mietihän tarkkaan mitä teet nyt isyyden ja erityisesti huoltajuuden suhteen! Älä luovuta, yritä jaksaa vaan taistella. Neuvolasta varmaan saat tukea ja neuvoja.