Ollaan suunniteltu netistä löytämäni naisen kanssa toista tapaamista viikonlopuksi.
Ekoilla treffeillä olimme syömässä ja juttu luisti yllättävän hyvin vaikka olen aika hiljaisen oloinen mies. Ja vieläpä yllätyksenä tuli että nainen haluaa uudestaan tavata. Olemme koko ajan yhteydessä viestien välityksellä.
Mitnne mennä toisilla treffeillä ja mitä minun kannattas tehdä? On kuitengin niin upea nainen kyseessä että en haluais menettää häntä
Vinkkejä toisille treffeille.
30
2901
Vastaukset
- näin minä tekisin
Jos olette jo käyneet ruokatrefffeillä ja kyse on viikonlopusta, niin suosittelisin itse ihan kylmästi vain baariin menemistä ja yhdessä humaltumista. Kyllä se illan edetessä sitten homma sujuu omalla painollaan ja juttua varmasti riittää ihan hyvin. Ei kannata mihinkään yökerhoon kuitenkaan mennä, eikä ihan pieneen räkäläänkään, vaan johonkin keskisuureen bubiin jossa saa rauhassa jutella.
Ihan toimiva ehdotus tuokin. Poistuu turha jännitys, kun sitä ilmeisesti kuitenkin (eikun kuitengin ;)) on.
Kuitengin?
Mitä haluaisit hänen kanssaan tehdä, nyt ja tulevaisuudessa? Millaisia asioita haluaisit harrastaa yhdessä? Pyöriikö elokuvissa joku leffa, jonka haluaisit nähdä ja uskoisit kiinnostavan häntäkin? Jossain joku näyttely? Joku luontokohde, jonka haluaisit esitellä hänelle (marraskuussa :o)? Tykkäätkö keilailusta tai sulkiksesta tai jostain liikunnasta?
Viikonloppuna ei vielä sada kai lunta, joten ihan kävely ja sen jälkeen vaikka kahvit/kaakaot jossain on ihan hyvä alku sekin.- Kіs-kіsu
Kyllä on vaikea sanoa, kun ei tiedä minkätyyppinen nainen on kyseessä. Päihteitä kannattaa tietysti illan mittaan käyttää, mutta mitä muuta? Biljardia vai kulttuuria? Ehkä ei sitä kulttuuria ainakaan.
- La Sol
Miksi kannattaa käyttää päihteitä? Että estot poistuu vai?
- Kіs-kіsu
La Sol kirjoitti:
Miksi kannattaa käyttää päihteitä? Että estot poistuu vai?
Jotta ei kiinnitä huomiota epäolennaisuuksiin ja luovuus pääsee valloilleen. Alkoholi kaventaa havaintokykyä juuri sopivasti.
- Mies 31
Tiedän naisesta melko paljon ja näillä näytöillä olisin valmis vakavaan suhteeseen ja loppu elämän jakamiseen . Minä joudun autolla tulemaan kun asun muualla. Eli humaltuminen ei tule kysymykseen ja töiden takia tapaaminen sattuu illallelle siihen aikaa että elokuviin ei ihan ehdi ja muutengin on vähän mahdollisuuksia mihinkään liikunta aktiviteetteihin .
Omalla kylällä keksisin vaikka mitä ajan vietettä illas. Vaikka jotain nuotion loimua laavulla. Pitäisi löytää oikea tasapaino sen suhteen, että osoitat naiselle riittävästi kiinnostusta, mutta et kuitenkaan pelästytä häntä vielä vaatimalla loppuelämää koskevia päätöksiä. Onhan se hyvä merkki että nainen haluaa tavata uudelleen, mutta aika harva kyllä vielä yhden tapaamisen perusteella lopullisia päätöksiä tekee.
Eipä siinä nyt mitään erityisiä temppuja välttämättä tarvitse tehdä tai rahaakaan paljoa käyttää. Esim. kävely on ihan jees, kunhan osoitat sen aikana viihtyväsi naisen seurassa (eli et edes jännittyneisyyttäsi murjota tuppisuuna, sillä tämän voi helposti tulkita epäkiinnostuneisuudeksi).- Mies 31
Ollaan keskusteltu ja nähty naisen kanssa muissa merkeissa vuosia sitten useita kertoja eli ei ne näytöt perustu siihen yhteen tapaamiseen. Ja alunperinkin otin naiseen yheteyttä sen takia kun oli puolituttu, treffisivuilla vaihdettiin jo ekassa viestissä numerot. Ja kiinnostas tietää myös miten kannattaa muute toimia treffeillä saako vaikka halata tai pitää kädestä.
Ja nuo kin kig sekavuudet tarjoaa tapletin ennakoiva tekstinsyöttö :) ja savo on niin vaikea muutenkin Suomentaa.- Kіs-kіsu
Tottakai halaatte jo tavatessa seuraavan kerran. Mitä tahansa teet, älä epäröi.
Halata _pitää_. Jos on tarpeen, niin muodon vuoksi kysy että "saako halata", mutta ihan ehdottomasti toisilla treffeillä pitää jo halata.
Kädestä pitämisen sijaan kehotan koskettamaan käsivartta ja olkapäätä. Kuulostele, miten nainen suhtautuu siihen, että kosketat käsivarteen tai nojaudut lähemmäksi.
Ja nauti :) Mikä sen ihanampaa kuin tuo vaihe, kun molemmat vaistoavat toisistaan, että kiinnostusta on, mutta varmuuden vuoksi edetään tosi pienin elein- 4+77
Minulla on samsung tabletissa sama homma se kääntää jotkut loput gin vaikka kirjoitan kin.
- Mies 31
Pitää minun sitten kysyä että saako halata. Nainen on sen oloinen että varmaan odottaa että minun pitäs toimia. Vaikka hän on muuten niin innokas että aamulla jo kyselee viesteillä kuulumisiani.
- gfdgfgjnj
Oikeasti suosittelen, että et kysy mitään, halaat vaan. Naiset ei tykkää yhtään, että kyselet tuommoisia. Jossain vaiheessa yrität sitten suudellakin yms. Näytä, että et halua olla mikään kaveri vaan mies naiselle. Näytä, että olet kiinnostunut naisesta. Periaatteessa sinun tehtävä on koko ajan viedä tilannetta eteenpäin ja nainen vain vikisee. Itse olen nuo virheet tehnyt niin monesti ja päätynyt kaveriksi.
- Ätmi.
Viet sen saunaan ja rakastelet sitä kuumassa löylyssä. Jos ei anna niin jätä se.
- Secret mystery
Nyt ollaan niillä rajoilla oletko tylsä vai jännä. Seuraavat treffit voivat olla ratkaisevat päädytkö tylsimyksenä kaverikastiin vai pääsetkö tosihommiin. Sanovat muut mitä tahansa niin aivan varmasti useimmat palstan naisista ovat harrastaneet seksiä toisilla tai viimeistään kolmansilla treffeillä.
Mutta ei seksin harrastaminen toisilla treffeillä tarkoita, että treffien pitäisi olla likaiset. Suihinoton voi saada myös taidenäyttelyssä. Kyse on tarjoilusta, että jännä tarjoillaan naisen tason mukaan. Tohtorisnainen ottaa suihin taidenäyttelyssä, whitetrash nainen MCDonaldsin vessassa. Jos treffit menevät pieleen, se ei johdu liian aikaisesta yrittämisestä vaan siitä, että veit naisen väärään paikkaan. Ei kaikki naiset kiihoitu taidenäyttelystä, eikä kaikki ravintolan vessasta. Kolmio menee kolmioon ja neliö neliöön kuten palikkatestissä. Sinun on tunnistettava minkätyyppinen nainen on kyseessä.- ryppis
Ei kai se "seksiä treffeillä" nomaalisti kuitenkaan tarkoita sitä, että siellä tapaamispaikassa alettaisiin hommia harjoittaa.
- Mies 31
No en taida nyt noin pitkälle vielä treffeillä mennä. On ihan tarpeeksi sattunut minun kohdallani semmosia naisia jotka on halunneet jo ekalla treffillä . Ja olleet vaan puutteessa ilman muita tunteita
Mutta tässä naisessa on sitä jotain häneen tunnen muutakin kun sitä "lihan himoa". Rehellisesti sanottuna on niin tärkea että minulla on enemmän paineita kuin ekallakerralla. Ja en tarkoita treffejä. - Äkkiä muna pilluun!
Lähetä sille kuva peniksestäsi erektiossa ja ehdota viikonlopun viettämistä panoseksin merkeissä. Nussia sitä on kuitenkin tarkoitus. Ei kannata pitkittää liian kauan, muuten joku muu ehtii jo käydä ruikkimassa reikään ja pääset korkeintaan spermat nuolemaan, tuskin sitäkään.
- kitataan kaljaa
netti väestä kyse niin monella kalja ja baari mielessä sano huomenna on tili päivä pari viikkoa juodaan kyllä hän sinusta pitää ainakin siihen asti kun rahaa on ja voi sen jälkeenkin jos hänellä on huono menekki mies rintamalla tai ei oikein ole kaljan tarjoajia taitaa kahdesta kaljamimista tulla pari
- 5+4
Minulla oli tuommonen tunne nykyistä emäntää kohtaan. Se oli niin outoa vaikka kuinka toista himoitsee niin ei tule seksi edes mieleen. Sitä vaan haluaa olla toisen lähellä jne.. silloin tietää että näet ihmisestä muutakin kuin pelkkän panon.
- firefox.
No ite ainakin sopisin treffit johonkin keikalle ja siihen sitten sopivasti olutta ja jutustelua ja siitä sitten pienessä sievässä joko hänen asunnolleen, sinun asunnolle taikka hotelliin. Paljon helpompi viedä se homma seksiin ja toteuttaa se homma näin luontevasti kuin, että ensin tapaillaan kuukausikaupalla toisiaan, puhutaan ja lätistään ja paineet seksin suhteenkin senkus jatkaa kasvamistaan. Ei ole mikään hyvä juttu.
Seksi heti alkuun kaataa monta aitaa ja siitä on hyvä jatkaa ja katoo se turhanpäiväinen vieraskoreus siitä ja voit olla oma itsesi. Toisaalta jos hän ei ole seksuaalisesti sitä mitä haet, tai sinä et ole sitä mitä hän hakee, niin säästyy kaikkien aikaa ja ikävät tunnetilat. Tuossa kohtaa on helppo sanoa, et tämä oli tässä, jos ei hommat maistuisikaan, verraten jos oot ensin seurustellu platonisesti kuukausikaupalla. - Näin se menee
Naiselta pitää vongata seksiä. Muuten hän ajattelee, että hänessä on jotain vikaa tai haluat olla pelkkä kaveri tai että olet homo. Naiset pitää kolmansia treffejä sellaisena maagisena lukuna, jolloin pitää panna jos haluaa että juttu jatkuu. Eli toisilla treffeillä kannattaa jo olla ainakin pettingiä ja kielareita ja koskettelua, vaikkei sänkyyn asti vielä mentäisikään ja yleensä ei mennä, koska naiset haluaa päästä antamaan pakit, että voivat tuntea olevansa hyveellisiä impejä. Mitä vaan teettekin, niin illan pitää päättyä kuumissa tunnelmissa ja naisen antamiin pakkeihin, joihin kuitenkin sisältyy sanaton lupaus, että ensi kerralla, kolmansilla treffeillä haarat aukeaa.
No olipas taas hyviä vastauksia... Ainoat järkevät kommentit taisi tulla naisilta taas.
Jos olet autolla, niin se alkon käyttö on tietty nounou. Ehkä pieni lasi viiniä ruoan kanssa jos haluat.
Tehkää suurinpiirtein samaa kun ekoillakin treffeillä, mutta lisää siihen hieman sitä fyysisyyttä. Halaus (mun mielestä kyselemättä), ehkä jopa kevyt poskipusu siinä yhteydessä. Kädestä pitäminen voi olla joillekin liikaa, mutta muuten koskeminen on ok. Esim, ravintolan ovea avatessasi hänelle, voit koskettaa kevyesti selkää, ikäänkuin ohjaisit häntä ovesta sisään. Olkapää, kädet ja selkä ovat hyviä kosketuspaikkoja. Ei liian kaverillisia, mutta ei liian tunkeileviakaan.
Tämä voi jo mennä hifistelyksi, mutta itse muistan eräänkin kerran kun mies auttoi mulle takkia päälle ravintolaillallisen jälkeen ja jotenkin siinä takana seistessään samalla poimi mun hiukset sieltä takin alta pois, kun ne pitkähiuksisella aina jää sinne alle ja ne joutuu repimään sieltä pois. Mies teki tämän mun puolesta ja se oli aika hauska yksityiskohta...- panomies x
Ja sit sä annoit. Tollaset pienet yksityiskohdat on just tärkeitä, että pääsee panee. Kiitos hyvästä vinkistä.
- Pelimiehen niksit
Kino-eskalaatio on tärkeetä. Hyviä vinkkejä pimppis.
Lisää aiheesta: http://www.youtube.com/watch?v=kmZa-dtruFI panomies x kirjoitti:
Ja sit sä annoit. Tollaset pienet yksityiskohdat on just tärkeitä, että pääsee panee. Kiitos hyvästä vinkistä.
Annoin vasta muistaakseni 8. treffien jälkeen. Seurusteltiin 7 vuotta ja hän teki tuon saman joka kerta. Herrasmies ;)
- niskaherkkä friidu
panomies x kirjoitti:
Ja sit sä annoit. Tollaset pienet yksityiskohdat on just tärkeitä, että pääsee panee. Kiitos hyvästä vinkistä.
Mutta niitä hiuksia ei kyllä kannata repiä, vaan hyvin hellästi liu'uttaa pois takin alta, se repiminen ei meinaan tunnu kivalta... Kivalta sen sijaan tuntuu jos samalla hieman hipaisee niskaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2057084
- 594662
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434434- 733302
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161965Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗261717- 171680
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹401583- 341469
- 1431247