Naisille: Miksi naiset ovat tylyjä?

ihmetteleväinen

Olen parikymppinen tyttö, ja kysyisin palstalla käyviltä naisilta, että miksi monet naiset käyttäytyvät vihamielisesti toisiaan kohtaan?

Saan melko paljon huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Olen ekstrovertti, avoin ja välitön luonne, ja tutustun helposti ihmisiin. En siis ainakaan omasta mielestäni kerjää huomiota, mutta kerron mielipiteitäni määrätietoisesti ja ilmaisen itseäni vaikkapa tanssimalla pubissa, jos tulee hyvä kipale. En ole juurikaan seinäkukkas-tyyppiä.

No ongelma on tällainen: Jos yritän tutustua naisiin, saan hyytävän vastaanoton. Esimerkiksi viime kesänä kaverin häissä, menin naistenvessaan "puuteroimaan nenääni", ja kehaisin siellä yhden tytön korvakoruja, jonka kaltaiset olen itse jo pitkään halunnut. Hain siis katsekontaktin, hymyilin, katsoin silmiin ja sanoin "Sori mutta pakko sanoa, että sulla on tosi ihanat korvakorut. Tykkään :)". Vastareaktiona kyseinen tyttö katsoi minua päästä varpaisiin, tuhahti, vastasi "niin varmasti" ja käänsi selän. Jäin siihen seisomaan hämmentyneenä, ja painelin sitten ulos veskistä. Sama toistuu karaokebaareissa: Joku nainen laulaa hyvin, kerron sen hänelle, ja saan vastaukseksi joko pelkän hiljaisuuden, tai sitten tuhahduksen ja lyhyen&töykeän kommentin. Laulan myös itse, ja saan kehuja lauluäänestäni, ja olen miettinyt, että ajattelevatkohan naiset sen niin, että kehun muita vain saadakseni kuulla: "kiitos sulla on kanssa hyvä ääni". Se ei kuitenkaan missään nimessä ole tarkoitukseni.

En ihan oikeasti jaksa mind gamejä ja jotain epämääräisiä "kilpailuja" naisten kanssa. Ei mulla ole aikaa sellaiseen. Jos seurani ei kelpaa, niin ei sitten. Kyllä jotkut tytöt on ystävällisiä, herttaisia ja kohteliaita, mutta joukkoon mahtuu myös paljon niitä naisia, jotka osoittavat vihamielisyyttään avoimesti. En vaan kykene ymmärtämään yhtään :o Liikunkin pääasiassa miesporukoissa, koska en jaksa tiuskimisia, tylyjä katseita yms. Miehet ovat rennompia, ja sanovat monesti suoraan, että mistä kiikastaa (tosin tähänkin tunnen henk.koht. muutaman poikkeuksen). Mutta naisten kanssa se menee kokemukseni mukaan niin, että nainen on tyly pitkän aikaa, kunnes lopulta kysyn:

-Oletko ok? Oonko loukannut sua jotenkin, kun et vaikuta pitävän musta yhtään?

Ja vastaus:

-Ei mulla oo mitään! selän kääntäminen.

Onkohan mun luonteessa vaan perustavanlaatuisesti jotain vikaa, vai mistä nyt kiikastaa? Naiset selittäkää, jos teille tulee jotain hyviä pointteja tähän liittyen :)

24

1531

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näinmeilläpäin

      Olen huomannut omista kavereistani sen, että jos joku outo tyyppi(nainen) yrittää ns. Meidän porukkaan, niin kaverini eivät juurikaan anna hänelle huomiota, joskus on kuultu henkilöstä jotain juttuja tai ihminen muuten vaan vaikuttaa sellaiselta huomionhakuiselta(ehkä kokevat tämän uhkana? En tiedä). Olen monestikin ollut närkästynyt, jos tämä uusi ihminen on vaikuttanut mukavalta ja sitten saanut tylyn vastaan oton kavereiltani, itse olen avoin uusille tuttavuuksille ja vaikka olisin kuullut jostain juttua osaan tehdä omat johtopäätökseni. Monesti jos ihmisessä on jokin ärsyttävä piirre, se koetaan negatiivisena ja koko ajan saa kuulla toisten haukkumista, vaikka haukkuja ei edes tunne tätä ihmistä... kummallista touhua, mutta monet naiset kokevat toiset uhkana.

    • Rauhallisesti vain

      Toiset naiset siis antavat vastakaikua kuten toivotkin, toiset eivät. Niinhän se menee. Tuttavuuden tekeminen ei kiinnosta aika monia ihmisiä, ja on helppo tulkita välinpitämättömyys vihamielisyydeksi varsinkin, jos itse haluaisi avoimesti tutustua tai vaihtaa muutaman sanan.

      Katsekontaktin hakeminen, hymyily ja kehuminen on monelle tunkeileva kokemus, vaikka sinulle se on luontevaa. Tuo "olenko loukannut sinua jotenkin" on jo sen verran paksua tuntemattomalta, ettei mikään ihme, että selkääkin jo käännetään. Älä ota sitä kuitenkaan vihamielisyytenä, vaan muista, että eivät kaikki voi kiinnostaa kaikkia, etkä sinäkään ole kaikkien mielestä tarpeeksi kiinnostava. Keskity niihin ihmisiin, jotka antavat heti vastakaikua.

      Totta kai miehet ovat sinun mielestäsi rennompia. (Mikä muuten on kiikastanut silloin, kun he ovat siitä sanoneet?) Lähes jokainen yli kymmenvuotias ja alle satakaksikymmentävuotias miespuolinen ihminen kelpuuttaa seuraansa parikymppisen tytön ilman mitään kriteereitä. Kolmikymppisenä huomaat, että miehet ovat jo huvenneet, ja viisikymppisenä olet lähes jokaiselle miehelle näkymätön. Voit silloin sitten ihmetellä sitä, miksi miehet ovat niin vihamielisiä, kun kääntelevät selkäänsä eivätkä kiinnostu yhtään - he eivät nimittäin tarvitse sinua edes teoriassa mihinkään, aivan samoin kuin naiset nyt. Odota ja näe.

      Mutta se pointti: eivät kaikki voi kiinnostaa kaikkia. Älä ylireagoi välinpitämättömyyteen. Keskity niihin ihmisiin, jotka ovat sinulle ystävällisiä.

    • ihmetteleväinen

      Kiitos vastauksista! :)

    • tyttöSA

      olen huomannut tuota samaa... mietin vaan, että onko sulla samanlaista taustaa kuin mulla? Mulla on ollut muutamia hyviä tyttökavereita, mutta en ole ikinä ollut sellaisessa isossa tyttölaumassa... Sinkkuelämää tyyppiset kaveriporukat on mulle outoja... meillä on aina ollut joko sekasakki, tai sitten parin hyvän ystävän illanistujaiset...

      Kaikista selvin juttu oli viimesimmässä työpaikassa, jossa ekan vuoden kaikki paikan naiset karsasti. Olin kaikille niin ystävällinen, kuin vain voin olla, mutta silti kukaan ei halunnut olla missään tekemisissä... vasta vuoden jälkeen, he alkoiva olla ystävällisempiä. Ehkä naiset vaan on luonnostaan hitaastilämpeneviä?
      Mikä taas pistää sukset ristiin, kun itse olen aika suora... siksi miesten kanssa viihtyy helpommin, mikä taas tuntuu naisia harmittavan...
      Itse olen siis vissiin vähän "poikamainen", en tiedä onko sinulla ehkä samaa ns. ongelmaa... mutta älä ajattele sitä ongelmana, aattele vaan että toiset naiset ei ole yhtä suorasukaisia kuin sinä ja tarvitsee enemmän aikaa tutustumiseen.

      • ihmetteleväinen

        Kuulostaa tutulta. Olen kanssa liikkunut enimmäkseen poikaporukoissa, ja olen melko suorapuheinen. Ja tyttöjä tuntuu harmittavan se, että tunnen paljon miehiä kotikaupungistani ja moikkailen/mulle moikataan usein kaupungilla baari-iltana.


    • smailia

      Kaunis nainen ei ole ihanneystävä kellekään nuorelle/keski-ikäiselle naiselle. Jos olisit 10-20 kiloa läskisempi, tai pottunokkainen ja lyhythiuksinen, mutta herttaisesti hymyilevä ja iloinen, kaikki naiset pitäisivät sinusta seurassa ja heillä olisi vielä sekin bonus että voisivat keskenään kahvipöydässä supatella "toi uusi Birgit on tosi reilu kiva tyttö mutta jestas kun sillä on punkero persus" tms. Olisit oikein ihanneystävä vaikka kapakka-tai tanssiseuraksi, toinen vierelläsi näyttäisi aina kauniilta ja viehkeältä. ymmärsit ehkä mistä korkkari puristaa ilman isompaa rautalangasta vääntämistä?

    • Emme ole tylyjä

      Ai että et jaksa mind gameja ja kuitenkin olet tietävinäsi ja tulkitsevinasi toisten naisten käyttäytymistä. Oliskohan syytä keskittyä johonkin muuhun, kuin siihen miten jotkut naiset sinuun suhtautuvat.

      Ole ihmeessä miesseurassa, jos sieltä löydät enemmän kaltaisiasi. Miksi ihmeessä kaikkien pitäisi sinua sietää, saatikka tykätä?

      • fuckingpsyko

        Mene hoitoon 'Emme ole tylyjä'.


      • ihmetteleväinen

        En sanonut, että minusta pitäisi tykätä. Pointti, jonka tahdon tähän koko aiheeseen liittyen esittää, on se, että mielestäni ihmisten tulisi osata hyvät käytöstavat. Etenkin, jos toista ei tunne ollenkaan, on hienoa osata olla kohtelias ja kunnioittava häntä kohtaan :) Ei mun kanssa tarvi olla "kavereita", kunhan vaan jättää tahallisen töykeän käytöksen pois, ja pyrkii olemaan ystävällinen ihmisille, joiden kanssa kuitenkin joutuu olemaan tekemisissä silloin tällöin, jos esimerkiksi käy töissä samalla työpaikalla, tai oleskelee viikonloppuisin samassa vakibaarissa, tai omaa yhteisiä kavereita.


    • Minua kanssa häiritsee naisten kilpailu kyky, koska ne yrittää halventaa.
      kasvotustenkin näkee koska en ymmärrä mitä kilpailua minulla on heitä kohtaan nuoremmat naiset töykeitä varsin ovat, erityisesti ylipainosta.
      Tuntemattomilta miehiltä saa sitten positiivisempaa palautetta piristy nyt vähän, älä mutrustele, olet kaunis yms,.
      mutta jospa se katoaa iän myötä kun kasvetaan.

    • n25yy

      Kateellisia ovat vaan :)

    • Arvailua kaikki

      Sanoit itsekin sen asian mistä se johtuu "Kyllä jotkut tytöt ovat ystävällisiä jne. mutta joukkoon mahtuu..." ja sinä elät luulossa että kaikki miehet, poikkeuksetta arvostavat ja kunnioittavat sinua, ovat rentoja, kivoja, mukavia eikä miehissä ole epäystävällisiä ku**päitä lainkaan?
      Se olet SINÄ joka on sukupuolen mukaan puolueellinen.

      Olen 20 vuotta tehnyt töitä miesten kanssa ja ikävä kertoa, mutta osa miehistä on kaukana rennosta, joukkoon mahtuu myös niitä jotka osoittavat naisille halveksuntaa ja vihamielisyyttä ihan avoimestikin. Miksi? Koska OSA ihmisistä ON ku**päitä riippumatta sukupuolesta ja he keksivät vihalleen kohteen koska ovat kyvyttömiä käsittelemään epämiellyttäväksi kokemiaan tunteita.
      Kateus, pettymys, pelko, epäonnistumisen tunteet, epävarmuus, uhka ja sitä rataa.

      Eli tavallaan luonteessasi on perustavanlaatuinen vika: olet tyypillinen nainen, joka näkee aina naiset pahempina, jolle jokainen naisten vika liittyy sukupuoleen, miesten virheen on poikkeuksia. Lisäksi kuvittelet selkeästi itse olevasi tätä "parempaa kastia"... Sinähän olet se reilu ja rehellinen, kehuva ja ihana joka liikkuukin vain A-luoka kanssa :)
      Jonka mielestä miehet ovat poikkeuksetta parempia ihmisiäkin (mikä tietenkin voi pitää paikkansa siinä kohtaa että on hiukan helpompi olla rento, kun ei pienestä saakka painosteta kyttäämään kavereita, pelaamaan omaan pussiin, kadehtimaan ulkonäköä ja epäilemään kaikkia muita saman sukupuolen edustajia sekä kerrota että on luokkka B kansalaisissa).

      "Tavallaan" siksi, että kyse ei ole varsinaisesti luonteestasi vaan siitä, mihin sinut on huomaamattasi kasvatettu.
      Ja siksi naisissa on hieman enemmän pasiivisaggressiivisia seläntakana puhujia "kilttejä tyttöjä", syömishäiriöisiä stressaajia ja tiukkapipoja, että niin on ne kaikki muutkin. Naisissa on jonkun verran enemmän luonnevikaisia - väittäisin että myös näitä tämänkin palstan muotihokeman mukaisia narsisteja. He vaan tulevat esiin salakavalammin.
      Mutta ei se mikään jatkuva ja kokoaikainen ilmiö ole. Se kyllä kasaantuu pahimmillaan tiettyihin paikkoihin (päiväkotiin en menisi ihan vähällä väkivallalla töihin), mutta voin kertoa, että niin kasaantuu ne miestenkin huonot puolet.

      Miehillä on omat paineensa ja roolinsa, mutta kautta aikain ja edelleen, ne on isoimmalle osalle siedettäviä. Nyt kun tämä kukkahattutäti&setäsukupolvi on alkanut alistaa ja holhota enemmän kaikkia kansalaisia, on alkanut olla heissäkin alisuoriutujia, alistuneita syrjäytyneitä ja häiriintyneitä (jotka eivät häiriönsä kanssa pärjää) ilmeisesti enemmän.
      Tosi yleistävää puhetta, sori, mutta näinhän se menee.

      Mutta sinä odotat enemmän naisilta ja siedät enemmän miehiltä.

      Hyväksy se, että olet itse tuomitseva, ja muuta sitä jos haluat. Hyväksy se, että kaikki eivät tule koskaan tykkäämään sinusta ja että nimenomaan se oli totta "Joukkoon mahtuu mukaan..." AINA. Ja totea tosiasia myös siitä, että niitä mahtuu miehiinkin, sinä vaan et halua niitä nähdä.
      Liiku niissä porukoissa, mitkä tekee sinusta onnellisemman, miehiä tai naisia, mutta älä leiki olevasi erikoinen poikkeusnainen, koska olet sillä pahempi kun kaikki ne tiuskijat yhteensä. Osoitat että naiset todella syrjivät toisiaan ja esittävät olevansa parempia kun pääsevät mielistelemään miehiä.

      Jos leikit poikien kanssa, leiki niitä leikkejä ja ole onnellinen, mutta jätä muiden naisten yleistäminen sikseen ja ole sinä se parempi joukkuepelaaja.
      Äläkä enää koskaan kuvittele tuntevasi "yleisesti" muita naisia omien ennakkoluulojesi ja etenkään sukupuolesi perusteella. Sinä haluat olla oma itsesi ja persoonasi - ja niin ne muutkin.
      Jos taas et koskaan tapaa oikean tyyppistä porukkaa naisista, yrität tunkea itseäsi vääriin seurapiireihin.

      Että ehkä kannattaa vaan itse ottaa rennommin?
      Koska loppujen lopuksi... Mitä väliä: jos sulla on jo kavereita ja kaikki ok, mitä sä tolla päätäs vaivaat?

      • ihmetteleväinen

        Olenko väittänyt olevani erikoinen poikkeusnainen, tai muita parempi? Olenko myöskään väittänyt, että miehet ovat naisia parempia? Aloituksessani mainitsin tuntevani henkilökohtaisesti miehiä, jotka osaavat olla hankalia.

        Mielestäni sinun tekstisi oli melko tuomitseva, ja jopa hyökkäävä minua kohtaan. Mutta se on kai tämä netin kiro, että ihmiset tulevat helpommin puhuneeksi tylysti toisilleen, kuin mitä naamatusten.

        Ja en väitäkään, että kaikkien pitäisi tykätä musta tai sietää minua. Toivoisin vain, että ihmiset käyttäytyisivät kohteliaasti ja ystävällisesti toisiaan kohtaan, vaikka eivät haluaisikaan olla ystäviä, tai viettää aikaa keskenään. _Mikään_ ei oikeuta ketään olemaan tyly tai ilkeä toiselle. Vaikka olisi humalassa, lääkkeiden vaikutuksen alaisena, stressaantunut, migreenissä tms, voi silti aina valita käyttäytyä hyvin. Toki vahinkoja sattuu kaikille, ja kukaan ihminen ei pysty aina olemaan täysin skarppi ja tekemään ratkaisuja, jotka ovat kaikkia kohtaan 100% reiluja. Kuitenkin huono käytös on aina tuomittava asia.


      • ihmetteleväinen
        ihmetteleväinen kirjoitti:

        Olenko väittänyt olevani erikoinen poikkeusnainen, tai muita parempi? Olenko myöskään väittänyt, että miehet ovat naisia parempia? Aloituksessani mainitsin tuntevani henkilökohtaisesti miehiä, jotka osaavat olla hankalia.

        Mielestäni sinun tekstisi oli melko tuomitseva, ja jopa hyökkäävä minua kohtaan. Mutta se on kai tämä netin kiro, että ihmiset tulevat helpommin puhuneeksi tylysti toisilleen, kuin mitä naamatusten.

        Ja en väitäkään, että kaikkien pitäisi tykätä musta tai sietää minua. Toivoisin vain, että ihmiset käyttäytyisivät kohteliaasti ja ystävällisesti toisiaan kohtaan, vaikka eivät haluaisikaan olla ystäviä, tai viettää aikaa keskenään. _Mikään_ ei oikeuta ketään olemaan tyly tai ilkeä toiselle. Vaikka olisi humalassa, lääkkeiden vaikutuksen alaisena, stressaantunut, migreenissä tms, voi silti aina valita käyttäytyä hyvin. Toki vahinkoja sattuu kaikille, ja kukaan ihminen ei pysty aina olemaan täysin skarppi ja tekemään ratkaisuja, jotka ovat kaikkia kohtaan 100% reiluja. Kuitenkin huono käytös on aina tuomittava asia.

        Lisäys:

        Mutta kyllä, siinä olet oikeassa, että vaivaan päätäni turhaan tuolla asialla, kun en voi kuitenkaan maailman ihmisiä muuttaa, eikä elämä ole ruusujen terälehdillä tanssimista.


    • Olen sinua reippaasti vanhempi nainen, mutta kokenut joskus samaa, etenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Erona vain se, että en ole kovin helposti seuraan tunkeutuva, vaan viihdyn paljon myös yksikseni. Mutta kyllä, tuollaisia tilanteita on joskus syntynyt. Olen esim. ollut pitkään kotioloissa ja syrjässä kaikesta ja kun menen ihmisten ilmoille, haluan jutella kaikille tutuille innokkaana. Kerran esim. menin erään tutun naisen kanssa juttelemaan, kun en ollut nähnyt häntä pariin vuoteen. Oltiin oltu työasioissa tekemisissä ja aika hyvissä väleissä mielestäni. Hän jutteli juuri jonkun miehen kanssa, mutta en antanut sen häiritä, vaan menin moikkaamaan: "moi, ei ollakaan pitkään aikaan nähty, mitäs sulle kuuluu, upea takki sulla?" Hän melkein kävi käsiksi minuun; tiuskaisi:" mitä vittua, onko sulla jotain asiaakin, voisitko ystävällisesti painua helvettiin noiden omien kavereides luo" Jäin suu auki ja lähdin sitten tietenkin pois. Myöhemmin kuulin, että hän oli käynyt juuri jonkun eroprosessin läpi ja ilmeisesti mies, jonka kanssa hän oli jutuissa (en kuolemaksenikaan muista kuka tai millainen mies oli) oli joku hänen uusi suuri ihastuksensa ja kaverit meinasivat, että minä menin tämän naisen mielestä "pilaamaan kaiken" tunkeutuessani seuraan.. Eli ihmiset ovat vain niin kiinni omissa ongelmissaan ja haaveissaan, että toisen naisen seuraan tuleminen voi jossain tilanteessa romahduttaa kaiken.. Käsittämätöntä, mutta todellista..

      Minusta sinun pitää vain jatkaa ystävällisenä olemista, mutta jos sinulle ei olla takaisin ystävällisiä, suunnata se muualle. Ihmisillä oikeasti on jokaisella oma elämänsä, eikä voi aavistaa, minkälaisena uhkana toisen ihmisen lähestymisen voi kokea. Jos on huonoja kokemuksia omasta sukupuolesta, viha voi sinkoutua sinua päin, jos vastakkaisesta, se saa puolestaan tylytystä osakseen. Valitettavan usein ihmiset ajattelevat: mitä tuo ihminen minusta haluaa hyötyä,kun lähestyy minua? Kuten tiedät, monet eivät oikeasti halua hyötyä mitään, mutta joillakin on asiasta toinen kokemus.

      Älä ala sättiä tai pyytää selitystä, jos joku on tyly. Se ei muuta kuin pahenna tilannetta. Katso enintään kummeksuen ja mene juttelemaan muille. Joskus se herättää ihmisen ajattelemaan omaa käytöstään, enemmän kuin mikään sanallinen viesti. Näin tylyn naisen myöhemmin, muussa yhteydessä. Hän oli erittäin nolon oloinen, ystävällinen (ja selvin päin). Minulla ei ollut enää rohkeutta jutella hänen kanssaan, mutta ehkä joskus, jos hän lähestyy ensin minua, voidaan vielä olla ihan small talk-väleissä.

      • ihmetteleväinen

        Tuo on muuten totta, että moni tuntuu asennoituvan muihin ihmisiin sillä tavalla, kuin he yrittäisivät hyötyä jotenkin. Jos menee tutustumaan entuudestaan tuntemattomaan ihmiseen, epäluulo paistaa usein tämän kasvoilta.

        Ja kokeilenkin seuraavaksi tuota neuvoa, että lähden paikalta pyytämättä selitystä tai jatkamatta jauhamista. Jos toinen on siinä tilassa, että ei halua ottaa multa mitään vastaan, hän ei varmaan myöskään halua antaa selityksiä sen kummemmin.


    • 19 + 9

      Jep, nuoret naiset tarvitsevat aina kaveriksi sen rumemman, jotta ei tule kilpailujännitettä ja toinen saa olla aina julkisilla paikoilla se nätimpi. Jos ja kun olet itse kovin nätti niin olet heti uhka tälle asetelmalle.

    • Syyt sysissä sepissä

      Emme me kaikki ole, mutta ymmärrän mitä tarkoitat. Viime viikolla puolituttu rouvaimmeinen käveli vastaan kauppakeskuksen käytävällä, katsoin kohti koska oletin hänenkin moikkaavan. Mitä vielä, nenä pystyssä katse johonkin kauas eteen tuijottaen ohitti. Meikän huomasi varmasti. Jälkeenpäin harmitti etten kajauttanut oikein kunnolla heitä tai moita, niin että olisi pelästynyt. - Ei ollut 'bad hair day', tukka oli upeasti.

    • No niin

      Yhyy. Mä olen niin kovin ihana ja avoin, mutta kaikki ei tykkää musta. Paitsi miehet tykkää kyllä.

    • tylytetty mies

      Naiset ovat tylyjä kyllä miehiäkin kohtaan.

    • Samaakokenut

      huoh. tuttu juttu. Itselläni on tapana katsoa silmiin ja hymyillä tuntemattomillekin. Noin 70 prosenttia naisista katsoo päin vihaisesti ja ne muutamat ihanat hymyilee takaisin :)
      Sama juttu työpaikalla, menee ikuisuus ennenkuin sut hyväksytään porukkaan. Se on kovin ahdistavaa. Ja saat tehdä kaikkesi että pääset mukaan..

    • winkkiiii

      Onneksi kaikki naiset eivät ole tylyjä! On meitä hyviksiäkin :) ilkeisiin ihmisiin ei kannata käyttää energiaa saati olla turhaan ystävällinen. Perus käytöstavat ja pakolliset työasiat kun hoitaa niin pitäisi kelvata, ja kannattaa keskittyä näihin oikeesti mukaviin ihmiseen ketkä kohtelee myös sua mukavasti. Tämän olen oppinut. T.Ennen olin mukava ilkeillekin ja totesin että se on turhaa..

    • Anonyymi

      Jaan kokemuksesi. Jotenkin lohdullista, että en ole ainoa. Olen tavallani tottunut joidenkin naisten ylimieliseen ja huonoon käytökseen, jatkan hätkähtämättä omalla linjallani. En vieläkään ymmärrä, mikä saa käyttäytymään niin huonosti. Kyllä se pitäisi olla itsestään selvää, että perus ystävällinen tai kohtelias käytös kuuluvat jokapäiväiseen elämään ja kohtaamiseen.

    • Anonyymi

      Naiset on omituisia otuksia.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe