Hei,
Aloitin Rivatrilin käytön paniikkihäiriöön v. 2010 elokuussa. Käytin sitä n. 2-3 kertaa viikossa annoksilla 0,25 mg aluksi. Muistan, kun ensimmäisinä kertoina vaikutus oli suorastaan fantastinen: lääke vei nopeasti ahdistuksen pois ja toi lievän euforisoivan vaikutuksen. Käytin sitä kuitenkin hyvin epäsäännöllisesti ja pienillä annoksilla. Välissä oli useiden kuukausien taukoja. Otin lääkkeen käyttöön uudelleen nyt monen vuoden tauon jälkeen annoksella 0,5 mg, mutta samanlaista vaikutusta ei enää ole. Tuntuu, että lääke lähinnä väsyttää ja aiheuttaa huimausta, mutta toki jonkin verran rentouttaakin. Kokeilin jossain väiissä myös Opamoxia superpienillä annoksilla, tuntui tehoavan ihan hyvin, mutta siitäkin teho hävisi vähitellen.
Mistä siis johtuu, että hyvin pienellä käytöllä - ei päivittäistä - ja selvästi lääkärin ohjeita pienemällä annostuksella lääkkeen vaikutus on laimentunut? Riippuvainen en ole missään vaiheessa ollut, sillä käyttö on loppunut kuin seinään ilman mitään vieroitusoireita.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet siis saanut lemepillereitä niitähän välin määrätään
jottei synny riippuvuutta.
Monille se "toimivuus" tuntuu olevan se euforinen (tai muuten päihtynyt) tunne, mikä ei ole se lääkkeen pointti. Se on enemmänkin sivuvaikutus vaikka käyttäjän kannalta toivottu. Yleensä kyllä noin vähällä käytöllä muut vaikutukset säilyy ihan hyvin.
Jos on addiktiopotentiaalia, niin sitä rupee lisäämään annosta helposti kun hakee sitä alun olotilaa. Tälleen toi helposti lähtee lapasesta. Ite popsin bentsoja paljon 7,5v putkeen. Ei sitä tajunnut ennen lopetusta kuinka hitaalla oli käynyt nappien takia.
Voi hävitä ainakin ne tuntuvat vaikutukset vähässäkin käytössä. Voi tulla kestotoleranssi mikä saattaa olla vielä vaikka vuodenkin päästä. Ei vaan enää tunnu samat annokset kuin aluksi vaikka olisi pitkäkin aika käyttämättä.