Suurin osa miehistä joutuu panemaan rumia naisia

naisia ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Se on joko niin että panet rumaa naista tai vedät käteen. Se on valinta minkö mies joutuu tekemään.
31610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Niinhän suurin osa naisistakin joutuu panemaan rumien miesten kanssa koska komeita adoniksia ei riitä kaikille eikä niitä muutenkaan ole Suomessa juuri yhtään.

Äänestä

Ei ole tullut vastaan tilannetta missä olisi edes ollut mahdollisuus rumankaan naisen kanssa...

Äänestä

"naisia ei yksinkertaisesti riitä kaikille."

Suuri syy on myös naisten hypergamiassa eli 5/10 nainen hyväksyy vain 7/10 miehen joten 5/10 miehet joutuvat tyytymään 3/10 naiseen tai olemaan yksin.

Äänestä
  • "joten 5/10 miehet joutuvat tyytymään 3/10 naiseen tai olemaan yksin"

    Jos noin asian koet, että kyseessä on epämiellyttävä tyytyminen, niin miksei sitten ihan hyvinkin voisi olla yksin? Ei se pidempikään yksinolo ihan oikeasti ole maailmanloppu, jos osaa ottaa sen oikealla asenteella. Parempi niin kuin kuunnella näitä iänikuisia "jouduin tyytymään sellaiseen ja tälläiseen naiseen, siinä on sitä ja tätä vikaa" -valituksia, ja sitä paitsi sellainen ei ole edes reilua sitä kumppania kohtaan että häneen on vain "tyydytty" paremman puutteessa.

    Sitäpaitsi itse tiedän enemmän pareja nimenomaan toisinpäin, eli niitä missä nainen on paremmannäköinen kuin miehensä. Eikä niissä ole edes kyse rikkaasta tai hyvässä ammatissa olevasta miehestä. Toki näen joskus toisinkin päin olevia pareja esim. kaupungilla, mutta tuttavapiiriini heitä ei syystä tai toisesta ole siunaantunut kuin yksi puolituttu tapaus (eli entinen tavisluokkaa oleva luokkakaverini ja tämän komea mies).

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "joten 5/10 miehet joutuvat tyytymään 3/10 naiseen tai olemaan yksin"

    Marianne, ota huomioon että olet itsekin nainen. Joten... tietysti koska sinunkin mielestä se 5/10 mies näyttää lähinnä 3/10:ltä, niin olet sitä mieltä että useimmiten nainen on paremman näköinen kuin mies.

    Ehkä yleisesti ottaen on turha vertailla naisten ja miesten ulkonäön tasoa, koska niitä mitataan ihan eri tavalla. Naisia kauneudella ja miehiä komeudella. Ja ne eivät vaan selvästi ole mitenkään vertailukelpoisia.

    Äänestä

  • ht ... kirjoitti:

    marianne on taas kerran pahasti hukassa.

    Kuten ht mainitsikin, hypergamia toteutuu niinkin että naisen käsitys miehen keskimääräisestä ulkonäöstä on väärä. Todistetusti naiset pitävät 80% miehistä keskimääräistä heikomman näköisinä, tämä on havaittu tutkimuksissa.

    Ts. jos nainen kokee miehen olevan 5/10, on hän itse asiassa 8/10.

    marianne olet oikeassa en ole koskaan nähnyt komeaa miestä paitsi peilistä eli kyllä naiset on kauniimpia

    Äänestä

  • ht ... kirjoitti:

    Marianne, ota huomioon että olet itsekin nainen. Joten... tietysti koska sinunkin mielestä se 5/10 mies näyttää lähinnä 3/10:ltä, niin olet sitä mieltä että useimmiten nainen on paremman näköinen kuin mies.

    Ehkä yleisesti ottaen on turha vertailla naisten ja miesten ulkonäön tasoa, koska niitä mitataan ihan eri tavalla. Naisia kauneudella ja miehiä komeudella. Ja ne eivät vaan selvästi ole mitenkään vertailukelpoisia.

    "Ehkä yleisesti ottaen on turha vertailla naisten ja miesten ulkonäön tasoa, koska niitä mitataan ihan eri tavalla. Naisia kauneudella ja miehiä komeudella."

    No en minä niiden miesten kauneudesta puhunutkaan... Sitä paitsi, naiset yleensä tuntevat hieman paremmin (keskimäärin) että minkänäköiset MIEHET ovat hyvännäköisiä. Aivan kuten miehet osaavat yleensä arvioida naisia paremmin, minkänäköiset naiset ovat kauniita. Tässä valossa kyllä olet oikeassa että näitä asioita voi siksi olla melkoisen hankala vertailla, tämä nyt oli vaan oma melko neutraali arvioni. Voi toki myös olla, että pidän erinäköisistä miehistä kuin kyseiset naiset, ja saattaahan ne miehet olla olleet ko. naisten silmissä komeita.

    Äänestä

  • ATMAisteri kirjoitti:

    marianne on taas kerran pahasti hukassa.

    Kuten ht mainitsikin, hypergamia toteutuu niinkin että naisen käsitys miehen keskimääräisestä ulkonäöstä on väärä. Todistetusti naiset pitävät 80% miehistä keskimääräistä heikomman näköisinä, tämä on havaittu tutkimuksissa.

    Ts. jos nainen kokee miehen olevan 5/10, on hän itse asiassa 8/10.

    "että naisen käsitys miehen keskimääräisestä ulkonäöstä on väärä"

    Luuletko että (hetero)miehet osaisivat siis arvioida naisia objektiivisemmin ja ns. "todenmukaisemmin" miesten ulkonäköä? En minäkään yritä väittää, että naiset osaisivat arvioida toisen naisen ulkonäön paremmin kuin miehet... On kuitenkin kyse siitä, että (hetero)miehet osaavat luontevasti arvioida naisen ulkonäköä nimenomaan seksuaaliseen haluttavuuteen ja viehättävyyteen vastakkaisen sukupuolen silmissä perustuen, ihan kuten heteronaiset osaavat luontevasti arvioida miesten ulkonäköä samoihin ominaisuuksiin perustuen. Vice versa perusteet arvioinnille ovat kummassakin tapauksessa yleensä ihan toisenlaiset eivätkä siksi yhtä pätevät.

    Naisten keskimääräinen arvio kertoo siis sen, millainen mies on naisten silmissä yleensä komea. Mitä merkitystä loppupeleissä sillä on, kuka mies näyttäisi heteromiesten silmiin komealta? Vastakkaisen sukupuolen eli tässä tapauksessa siis naisten (keskimääräinen, ainahan maussa on tiettyjä poikkeuksia) maku tietysti sen komeuden määrittää, sehän on selvä (ihan kuten miesten naismaku määrittää naisten kauneuden, ei naisten naismaku).

    Aivan aukottomasti en pysty ulkopuolisena sanomaan, että onko Marianne89 ehkä sellainen poikkeus naiseksi joka pystyy miehen ulkonäköarvioissa realistisuuteen. Tällaisia poikkeusnaisiakin on. Yksinkertaisesti pitäisi vaan arpoa 100 satunnaista miestä ja laittaa suuri joukko naisia pisteyttämään asteikolla 1-10 miesten ulkonäöt. Kun sitten pisteet olisi laskettu, niin voisi moni nainen yllättyä negatiivisesti, kun hänelle näytettäisiin pistearvostelussaan mediaaniin sijoittuneen miehen kuva ja kerrottaisiin, että kyseessä on ulkonäöltään keskimääräinen mies.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "Ehkä yleisesti ottaen on turha vertailla naisten ja miesten ulkonäön tasoa, koska niitä mitataan ihan eri tavalla. Naisia kauneudella ja miehiä komeudella."

    No en minä niiden miesten kauneudesta puhunutkaan... Sitä paitsi, naiset yleensä tuntevat hieman paremmin (keskimäärin) että minkänäköiset MIEHET ovat hyvännäköisiä. Aivan kuten miehet osaavat yleensä arvioida naisia paremmin, minkänäköiset naiset ovat kauniita. Tässä valossa kyllä olet oikeassa että näitä asioita voi siksi olla melkoisen hankala vertailla, tämä nyt oli vaan oma melko neutraali arvioni. Voi toki myös olla, että pidän erinäköisistä miehistä kuin kyseiset naiset, ja saattaahan ne miehet olla olleet ko. naisten silmissä komeita.

    "Voi toki myös olla, että pidän erinäköisistä miehistä kuin kyseiset naiset, ja saattaahan ne miehet olla olleet ko. naisten silmissä komeita. "

    Tuo ihan totta että yksilötasolla on erilaisia mieltymyksiä, vaikka keskimäärin löytyy selkeästi tietyt viehättävät piirteet väestötasolla. Ei varmastikaan kuulosta kovin ihmeelliseltä, kun naismakuni on esim. pidempi kuin 11 cm lyhyemmällä, kylläkin naimisissa olevalla kaverillani.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "että naisen käsitys miehen keskimääräisestä ulkonäöstä on väärä"

    Luuletko että (hetero)miehet osaisivat siis arvioida naisia objektiivisemmin ja ns. "todenmukaisemmin" miesten ulkonäköä? En minäkään yritä väittää, että naiset osaisivat arvioida toisen naisen ulkonäön paremmin kuin miehet... On kuitenkin kyse siitä, että (hetero)miehet osaavat luontevasti arvioida naisen ulkonäköä nimenomaan seksuaaliseen haluttavuuteen ja viehättävyyteen vastakkaisen sukupuolen silmissä perustuen, ihan kuten heteronaiset osaavat luontevasti arvioida miesten ulkonäköä samoihin ominaisuuksiin perustuen. Vice versa perusteet arvioinnille ovat kummassakin tapauksessa yleensä ihan toisenlaiset eivätkä siksi yhtä pätevät.

    Naisten keskimääräinen arvio kertoo siis sen, millainen mies on naisten silmissä yleensä komea. Mitä merkitystä loppupeleissä sillä on, kuka mies näyttäisi heteromiesten silmiin komealta? Vastakkaisen sukupuolen eli tässä tapauksessa siis naisten (keskimääräinen, ainahan maussa on tiettyjä poikkeuksia) maku tietysti sen komeuden määrittää, sehän on selvä (ihan kuten miesten naismaku määrittää naisten kauneuden, ei naisten naismaku).

    "Luuletko että (hetero)miehet osaisivat siis arvioida naisia objektiivisemmin ja ns. "todenmukaisemmin" miesten ulkonäköä?"

    En luule, vaan tiedän. Kyseisissä tutkimuksissa naiset JA miehet laitettiin arvioimaan satunnaisesti valittujen ihmisten ulkonäköä.

    Miehet arvioivat n. 50% keskivertoa paremmiksi ja 50% keskivertoa huonommiksi.

    Naiset arvioivat n. 20% keskivertoa paremmiksi ja 80% keskivertoa huonommiksi.

    Ymmärtääkö marianne mikä on "keskiverto"? Onko suurin osa miehistä keskivertomiestä parempia kuljettajia? :D

    "En minäkään yritä väittää, että naiset osaisivat arvioida toisen naisen ulkonäön paremmin kuin miehet..."

    Hyvä, koska todistetusti naiset arvioivat reippaasti huonommin.

    Äänestä

  • Gammaromeo kirjoitti:

    Aivan aukottomasti en pysty ulkopuolisena sanomaan, että onko Marianne89 ehkä sellainen poikkeus naiseksi joka pystyy miehen ulkonäköarvioissa realistisuuteen. Tällaisia poikkeusnaisiakin on. Yksinkertaisesti pitäisi vaan arpoa 100 satunnaista miestä ja laittaa suuri joukko naisia pisteyttämään asteikolla 1-10 miesten ulkonäöt. Kun sitten pisteet olisi laskettu, niin voisi moni nainen yllättyä negatiivisesti, kun hänelle näytettäisiin pistearvostelussaan mediaaniin sijoittuneen miehen kuva ja kerrottaisiin, että kyseessä on ulkonäöltään keskimääräinen mies.

    Lopputulos saattaisi näyttää esim. tältä?

    http://technical.ly/brooklyn/wp-content/uploads/sites/4/2014/09/20140915042.jpg

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "Ehkä yleisesti ottaen on turha vertailla naisten ja miesten ulkonäön tasoa, koska niitä mitataan ihan eri tavalla. Naisia kauneudella ja miehiä komeudella."

    No en minä niiden miesten kauneudesta puhunutkaan... Sitä paitsi, naiset yleensä tuntevat hieman paremmin (keskimäärin) että minkänäköiset MIEHET ovat hyvännäköisiä. Aivan kuten miehet osaavat yleensä arvioida naisia paremmin, minkänäköiset naiset ovat kauniita. Tässä valossa kyllä olet oikeassa että näitä asioita voi siksi olla melkoisen hankala vertailla, tämä nyt oli vaan oma melko neutraali arvioni. Voi toki myös olla, että pidän erinäköisistä miehistä kuin kyseiset naiset, ja saattaahan ne miehet olla olleet ko. naisten silmissä komeita.

    Naiset elävät täydellisessä itsepetoksesta, jota muotimaailma ja meikkiteollisuus tukee. Naiset ovat se ruman tai vaatimattoman näköinen sukupuoli melkein kaikissa eläinlajeissa ja sama pätee ihmisiin. Joskus täällä ehdotinkin tapaa, jolla asia voidaan ratkoa, mutta mitään kehitystä ei palstalla näköjään niistä ajoista ole tapahtunut:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11861906#comment-64594354

    Mitään erillisiä standardeja ei tarvita, samojen standardien mukaan naiset yksinkertaisesti eivät ole fyysisiltä ominaisuuksiltaan kauniimpia kuin miehet, heillä on vähemmän selkeät ja kehittyneet piirteet. Naisen kauneus on suurelta osin hedelmällisyyden tuottama illuusio.

    Äänestä

  • ATMAisteri kirjoitti:

    "Luuletko että (hetero)miehet osaisivat siis arvioida naisia objektiivisemmin ja ns. "todenmukaisemmin" miesten ulkonäköä?"

    En luule, vaan tiedän. Kyseisissä tutkimuksissa naiset JA miehet laitettiin arvioimaan satunnaisesti valittujen ihmisten ulkonäköä.

    Miehet arvioivat n. 50% keskivertoa paremmiksi ja 50% keskivertoa huonommiksi.

    Naiset arvioivat n. 20% keskivertoa paremmiksi ja 80% keskivertoa huonommiksi.

    Ymmärtääkö marianne mikä on "keskiverto"? Onko suurin osa miehistä keskivertomiestä parempia kuljettajia? :D

    "En minäkään yritä väittää, että naiset osaisivat arvioida toisen naisen ulkonäön paremmin kuin miehet..."

    Hyvä, koska todistetusti naiset arvioivat reippaasti huonommin.

    Voi jestas, en itse onneksi ole koskaan tarvinnut tilastotiedettä avukseni valkatessani! Mies kolahtaa tai ei kolahda, se on hyvin riittänyt tähän asti ja saa riittää jatkossakin.

    Ongelmanne on siinä, että teette yksinkertaisista perusjutuista aivan helvetin vaikeita!

    Äänestä

  • 16+8 kirjoitti:

    "Voi jestas, en itse onneksi ole koskaan tarvinnut tilastotiedettä avukseni valkatessani! Mies kolahtaa tai ei kolahda, se on hyvin riittänyt tähän asti ja saa riittää jatkossakin."

    Ei kai siinä ole mitään sinänsä huonoa, jos ymmärtää tilastotieteestä jotain? Tilastotieteelläkin voi hyvin perustellusti selittää miesten ja naisten käyttäytymismalleja muiden tieteiden lisäksi. Juuri naisten suorittamasta jaottelustahan miesten tilastollinen jakautuminen "kyllä" ja "ei" -koreihin tapahtuu.

    "Ongelmanne on siinä, että teette yksinkertaisista perusjutuista aivan helvetin vaikeita!"

    Miehet ehkä useammin kokevat naisten tekevän näin eikä päinvastoin. Miehiä kun toisinaan haukutaan "yksinkertaisiksi putkiaivoiksi".

    Osa asioista on oikeasti monimutkaisia. Monimutkaiset asiat eivät ole yhdellä lauseella analysoitavissa, jos siis osaa ja haluaa asioita analysoida.

    Sanoisin että yleisesti ottaen naiset analysoi ja laskelmoi vähintään yhtä paljon miehet. Ero on vaan ehkä siinä, että naiset ei samalla tapaa miellä analysoivansa asioita. Jos joku nainen selvästi näyttää laskelmoivan, niin hän saattaa jopa suuttua siitä, jos häntä sanoo laskelmoivaksi. Itse ajattelin niin, että se että osaa analysoida asioita (suhteellisen hyvin) kertoo jonkinasteisesta älykkyydestä ihan sukupuolesta riippumatta -analysoi sitten tilastoilla tai ilman tilastoja.

    Äänestä

Minä edellisen suhteeni aikana koin olevani yleisesti naisten silmissä vähemmän viehättävä kuin tyttöystäväni miesten silmissä. Tämä siis mututuntumalla. Joten miten selitätte sen että päädyimme seurustelemaan? Olisiko sittenkin niin ettei ulkonäkö olekaan se ylivoimaisesti tärkein juttu parisuhdemarkkinoilla?

Äänestä

Jos suhteesi naiseen perustuu vain hänen esineellistämiseen, on hänen helppo sinut myös jättää jos elämässäsi tapahtuu suuri kriisi. Mitä jos sairastut vakavasti? Naisen on sillon helppo vain käyttää ovea. Ei käy yhtään kateeksi.

Äänestä

Taas täällä Megan Foxin kuvien edessä nuoruutensa runkanneet kitisee.

Äänestä

Ja noin ajatteleva mies ei luultavasti joudu panemaan ketään. Mieti entisaikoina kauneuteen riittä että oli hampaat suussa tallella eikä naama ihan arvilla ruton jäljiltä. Nykyäänkin kun johonkin kehitysmaahan matkustaa niin länsimaista ihmistä luullaan paljon nuoremmaksi kuin on, koska elinolot ja terveydenhoito. "Kauniita" ihmisiä on enemmän kuin koskaan. Ongelmasi on jossain ihan muualla. Toivon vähän positiivisuutta elämääsi. Tähän aikaan vuodesta kannattaa muistaa ainakin liikunta ja D-vitamiinin riittävä saanti.

Äänestä
  • Kauniita naisia on vähemmän kuin koskaan lisääntyneen ylipainon takia.

    Äänestä

"jouduin tyytymään sellaiseen ja tälläiseen naiseen, siinä on sitä ja tätä vikaa"

Autonkorjaajan sijasta nähtävästi tarvittaisiin naisenkorjaaja.

Äänestä

minäkään en halua rumaa miestä ja komeita on vain 10% koko mieskannasta, mutta naisillehan se on rikos - nirsous, ätmieille nirsous on "kiltti mies ei kelpaa kellekään"

Äänestä
  • "minäkään en halua rumaa miestä ja komeita on vain 10% koko mieskannasta"

    Mutta vaikka vain 10 % olisikin komeita, ei se tarkoita että kaikki loput 90 % niistä ei-komeista olisi rumia. Taviksiakin mahtuu väliin ja paljon. Tosin minulla on kyllä eräs aasialainen kaveri, jonka mielestä mies joka ei ole komea on automaattisesti ruma - tästä ollaan joskus kaverin kanssa väiteltykin koska mulle myös ne "väliinputoajat" ovat olemassa, ja väliinputoajien joukosta voi löytyä omaan silmään ihan söpöjä ja sitä kautta viehättäviäkin tapauksia. Vaikka tokihan jokainen saa vaatia myös sitä komeinta 10 % miehistä jos haluaa :) Mietin vaan että rinnastettiinko tässä nyt "komeita on 10 % vs. loput on kaikki rumia".

    Äänestä

  • Ehkäpä ne 90 % miehistä kelpaavat sinulle seinänaapureiksi, kollegoiksi, kaverien miehiksi jne. Miehiksi joiden kanssa voi olla kivakin jutella, mutta suhteeseen et halua heidän kanssaan. En sinänsä ole sinua "parempi" tässä asiassa, sillä ulkonäkökeskeiseksi itsekin tunnustaudun, vaikka muillakin asioilla on naisessa paljonkin väliä.

    Äänestä

  • marianne89... kirjoitti:

    "minäkään en halua rumaa miestä ja komeita on vain 10% koko mieskannasta"

    Mutta vaikka vain 10 % olisikin komeita, ei se tarkoita että kaikki loput 90 % niistä ei-komeista olisi rumia. Taviksiakin mahtuu väliin ja paljon. Tosin minulla on kyllä eräs aasialainen kaveri, jonka mielestä mies joka ei ole komea on automaattisesti ruma - tästä ollaan joskus kaverin kanssa väiteltykin koska mulle myös ne "väliinputoajat" ovat olemassa, ja väliinputoajien joukosta voi löytyä omaan silmään ihan söpöjä ja sitä kautta viehättäviäkin tapauksia. Vaikka tokihan jokainen saa vaatia myös sitä komeinta 10 % miehistä jos haluaa :) Mietin vaan että rinnastettiinko tässä nyt "komeita on 10 % vs. loput on kaikki rumia".

    Ei tietenkään rumia, mutta ei sellaisia komistuksia joista pitäisin. Tottakai taviskin kelpaa, kuitenkin sellainen joka miellyttää vaikka ei olisi se komein unelmaprinssi :D Sanon sen rehellisesti, että kyllä miehellä pitää olla ulkonäköä että minua kiinnostaisi, mutta vain ja ainoastaan ulkonäkö ei riitä, jos ihmisen sielu on todella ruma.

    Äänestä

  • .DDDD kirjoitti:

    Entäs oletko itse kärkipäätä? Muistutuksena kriteerit naisille olivat:

    - kauneus (mitä kauniimpi sitä parempi)
    - ikä (18-25v paras, mitä vanhempi sitä enemmän miinusta)
    - mukava naisellinen luonne (ei suuremmin auta jos et ole kaunis)

    Ja tietysti muistetaan että miesten markkina-arvoon vaikuttaa ulkonäköäkin enemmän korkea status.

    Äänestä

  • ATMaisteri kirjoitti:

    millanen on "mukava naisellinen luonne"?

    Ite kun olen aina tullut kaikkein parhaiten toimeen sellaisten sukupuoliroolittomien hyvä jätkä-tyylisten naisten kanssa..

    Äänestä

Niinpä. Mikäs siinä on ongelma?

Äänestä

Tuolla edellä oli niin hyvä kommentti, että pääsen helpoimmalla kun kopioin sen:

"Voi jestas, en itse onneksi ole koskaan tarvinnut tilastotiedettä avukseni valkatessani! Mies kolahtaa tai ei kolahda, se on hyvin riittänyt tähän asti ja saa riittää jatkossakin.

Ongelmanne on siinä, että teette yksinkertaisista perusjutuista aivan helvetin vaikeita! "

Noin se menee. Kun joku ihminen kolahtaa, niin ei häntä ajattele jonakin numerona. Jos taas joutuu pohtimaan, että "onkohan tuo ihminen minulle tarpeeksi hyvä" tai "voisinkohan tyytyä tuohon", niin siitä on kolahtaminen kaukana.

Äänestä
  • "Noin se menee. Kun joku ihminen kolahtaa, niin ei häntä ajattele jonakin numerona. Jos taas joutuu pohtimaan, että "onkohan tuo ihminen minulle tarpeeksi hyvä" tai "voisinkohan tyytyä tuohon", niin siitä on kolahtaminen kaukana. "

    Ei tuota kolahtavaa ihmistä tarvitsekaan miettiä ollenkaan minään numerona, mutta siitä huolimatta tuossa ihmisessä on ne ominaisuudet, jotka nostavat hänet siihen kategoriaan, esim. niihin 10 % jotka voi kelpuuttaa kumppanikseen. Näin tapahtuu tiedostaa asian tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

koska kauniita kirjoitti:

naisia ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Se on joko niin että panet rumaa naista tai vedät käteen. Se on valinta minkö mies joutuu tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu