Haluaisin kuulla pettämisestä selvinneiden ja yhä samassa pettämistä ilmenneessä suhteessa jatkavien kokemuksia. Kuinka selvisitte, minua kiinnostaisi kuulla molempien osapuolien tarinoita. Ajallisesti kuinka kauan teillä vei löytää luottamus takaisin? Mitä keinoja käytitte, oliko esimerkiksi ulkopuolista keskusteluapua? Kuinka nousitte pohjalta? Nämä kertomukset ovat varmasti aika harvassa kun poissuljetaan suhteessa roikkujat ja taisteluvaiheessa olevat ja tarkoitetaan täydellä sydämellä suhteessa mukana oloa ja luottamusta, sen palutumista ennalleen.
Itse tuntisin siirtyneeni nyt jollain tavalla vaiheesta pikkuhiljaa toiseen, olen siis petetty ja yritän pelastaa suhteemme. aikaa on kulunut n. Puoli vuotta pettämisestä. Alan hyväksyä tapahtunutta ja toimintakykyni on palaamassa hiljalleen. Kaikenlaisen keskustelun ja pettämistä käsittelevän kirjallisuuden olen havainnut auttavan. Alun sekasorron jälkeen vähän taas alkaa tietyt tutut asiat maistumaan ja onnistuu siirtämään ajatuksia hetkeksi toisaalle.
Itse tuntisin siirtyneeni nyt jollain tavalla vaiheesta pikkuhiljaa toiseen, olen siis petetty ja yritän pelastaa suhteemme. aikaa on kulunut n. Puoli vuotta pettämisestä. Alan hyväksyä tapahtunutta ja toimintakykyni on palaamassa hiljalleen. Kaikenlaisen keskustelun ja pettämistä käsittelevän kirjallisuuden olen havainnut auttavan. Alun sekasorron jälkeen vähän taas alkaa tietyt tutut asiat maistumaan ja onnistuu siirtämään ajatuksia hetkeksi toisaalle.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Pari vuotta on kulunut siitä kun koko karu totuus selvisi. Pikku hiljaa eteenpäin, tunteet meni alussa vuoristorataa, edelleenkin asia tulee mieleen välillä, mutta aina vähemmän ja vähemmän. Paljon auttoi se että mies otti kaiken vastuun tekemisistään. Koskaan ei ole syyttänyt minua. Ei käynyt enää baareissa, jos meni vaikka saunailtaan niin tuli sieltä ja tulee edelleen suoraan kotiin ja ihan omasta tahdostaan. Kirjallisuus ja netistä löytyvä vertaistuki on auttanut paljon, terapiassa käytiin puoli vuotta, mutta en kokenut sitä hyväksi. Olin vain aina tosi ahdistunut ja oli tunne etten pääse asiassa eteenpäin kun samoja asioita käytiin läpi uudestaan ja uudestaan. Luotan mieheeni jossain määrin, suren kylläkin sitä ettei se varmastikaan koskaan tule olemaan sitä mitä se joskus oli. Mutta parisuhde voi paljon paremmin kuin ennen pettämistä, paljon on puhuttu asioista joista ei aiemmin oltu puhuttu. Jos ei olisi lapsia niin en tiedä olisinko jaksanut käydä läpi tätä kaikkea, sen verran raskas tie tämä on ollut.
Ukkosi on oppinut salaamaan jutut paremmin, varaudu pahimpaan. Ala etsiä asuntoa ja säästämään eron jälkeiseen aikaan.
...mutta usein totta.
Olet pahanilman lintu, on paljon pareja, jotka selviää uskottomuudesta ja miehiä, jotka oppivat eivätkä enää petä. Onnea ja voimia jatkoon, ap.
Sun tehtävä ei ole yksin yrittää pelastaa teidän suhdettanne. Myös miehesi pitää osallistua siihen. Omasta halustaan.
Mä yritin puoli vuotta ja sitten meni lusikat jakoon. En jaksanut, koska luottamus katosi ikuisiksi ajoiksi.
Näin on. Mulla miehen käryn jälkeen on paha olo välillä pahentunut siihen määrään että toisen näkeminenkin tekee pahaa. Se on miehen mielestä aina paras hetki alkaa ruotimaan meidän seksielämän kurjuutta. Kärystä on puoli vuotta ja alan olla kypsä erolle. Alkaa niin v***taa se syyttely ja vähättely.
Sinun kannattaa vapauttaa itsesi, ja ottaa ero moisesta iljetyksestä mahdollisimman nopeasti.
Pettäminen selvisi, ja jatkoin suhdetta sekä yritin korjata suhdettamme. Mies ilmoitti, että edelleen tuntee vetoa työkaveriin, jonka kanssa oli pettänyt. Jotenkin tuntui, ettei mies yrittänyt meidän suhteen oikeasti vaan roikkui haavekuvissa uuteen ihastukseen. Se riitti minulle, etsin uutta onnea jonkun muun kanssa. Yksin yrittäminen ei riittänyt, koska tuntui ettei mies yrittänyt tarpeeksi. Olennaista on se, ettei pettäjä jatka suhdetta toisen kanssa ja oikeasti yrittää parantaa teidän suhdetta. Itsellä kaatui varmaan yrittäminen siihen, että mies jatkoi samassa työyhteisössä missä oli pettänytkin. Täydellinen ero on kaiken AO.
Viisi vuotta on kulunut. Toinen lapsi pantiin alulle vuosi pettämisen jälkeen, kun tuntui, että perhe-elämä jatkuu kaikesta huolimatta. No niin se onkin jatkunut. Silti kaikki on jollain tavalla pysyvästi muuttunut. Tapaus haittaa aina ja muistuu mieleen viikoittain. Kun on lapset niin eroaikeita ei ole. En ole onnellinen, mutta olisin onneton myös ilman päivittäistä läsnäoloa lasten kanssa. En luultavasti rakasta vaimoa enää. Life sucks and then you fucking die.
Mun vaimoni petti noin 9 kuukautta sitten. Mulla on luottamus palautunut melkein täydellisesti, ihme kyllä sillä en olisi uskonut vielä pari kuukautta sitten että se kävisi näin nopeasti ja usein olen ollut epätoivoinen voiko se koskaan palautua.
Koen itse että tärkeintä luottamuksen palautumisessa on ollut puolison käytös (tunnustaminen, ja vastuun ottaminen, yhteyden katkaiseminen toisen miehen kanssa ja sitoutuminen yhteyteen kanssani, avoimuus ja halukkuus käsitellä asioita niin paljon ja usein kuin koen tarvitsevani jne...)
Ollaan myös alettu panostamaan avioliiton hoitamiseen enemmän kuin ennen, nykyisin vietetään yksi päivä viikossa kahdestaan ilman lapsia tai ketään muuta, kun se vaan on mahdollista. Ja välillä tehdään parin päivän tai pidempiä reissuja kahdestaan.
Jos en ole joskus halunnut vaimoani taakoittaa, tai jos oon valvonut öisin ahdistuneena, niin oon saanut apua netin keskustelualueilta (lähinnä tuolta survivinginfidelity.com) ja lukemalla kirjoituksia aiheesta sekä yleensäkin parisuhteesta ja psykologiasta yms. Ja välillä oon jutellut parin kaverin kanssa joilla on kokemusta petetyksi tulemisesta.
Tällä hetkellä koen että vaimolle olen pystynyt antamaan täydellisesti anteeksi ja pääsemään yli, mutta toista miestä kohtaan on vielä suunnaton viha. Hän ei ole vieläkään tunnustanut asioita totuudessa vaan kertoo erilaiset versiot tapahtumista kuin vaimoni, ja muutenkin vähättelee omaa osuuttaan ja on yrittänyt sysätä syyllisyyttä asiasta vaimoni ja jopa mun päälle! Sen lisäksi oon tosi katkera vaimoni ystävälle joka kannusti häntä hylkäämään mut ja tapailemaan toista miestä. Mutta onneksi nää ihmiset eivät ole enää osa mun ja vaimon elämää, joten ei tarvitse olla heistä niin vaivautunut.
" toista miestä kohtaan on vielä suunnaton viha. Hän ei ole vieläkään tunnustanut asioita totuudessa vaan kertoo erilaiset versiot tapahtumista kuin vaimoni, ja muutenkin vähättelee omaa osuuttaan ja on yrittänyt sysätä syyllisyyttä asiasta vaimoni ja jopa mun päälle!"
En ymmärrä. Kenelle mies on muka tilivelvollinen paitsi omalle vaimolleen jos sellainen on? Itse en ainakaan syytä enkä vihaa toista miestä. Miksi vaimosi on ottanut vastuun tapahtumista jos kerran syytät tapahtuneesta toista miestä? Mitä anteeksiannettavaa on, jos vaimosi ei pystynyt vaikuttamaan tapahtuneeseen mitenkään. Sinulla on lapsellisen naiivi suhtautuminen asiaan, ainakin minun näkökulmastani. Itsellä on jotain erityislaatuista särkynyt pysyvästi. Hyvät muistot ovat lähinnä vitsi. Ja niin edelleen. Aina on olemassa miehiä joille tilaisuus tekee varkaan. Ja monia muita syitä. Vaimosi on ainut syypää tilanteeseen, sinun näkökulmastasi.
No tuo toinen mies oli "ystäväni". Ja molemmat olivat tietysti vastuussa, mutta vain vaimoni on myöntänyt oman syyllisyyden eikä koittanut sysätä kaikkea toisen miehen harteille niinkuin hän tekee.
Miehen jäätyä pettämisestä kiinni, muutin lasten kanssa pois. Puolen vuoden asumuseron jälkeen palasin takasin. Koitimme työstää liittoa kasaan. Mies ei käynyt työpaikan bileissä, jos kävi, tuli ennen puoltayötä selvin päin pois. Meni ehkä vuosi toista noin, sitten taas alkoi yömenot lisääntymään, aamuyöstä kotiin jne
Muutaman vuoden katsoin sitä, ja yritin omalta osaltani pitää liiton kasasssa kun pienet lapset. Mutta - taas mies jäi pettämisestä kiinni. Sittenkin vielä harkitsin eroa pari vuotta ja ostettiin talokin kun kaiken piti "alkaa alusta". Mutta taas jäi pettämisestä kiinni, joten erosin lopullisesti. Mies yritti vielä senkin jälkeen usein takaisin, mutta kyllä se kortti oli katsottu jo niin monta kertaa etten enää antanut neljättä mahdollisuutta.
Ero oli rankka ja raskas, mutta elämä ilman pettävää puolisoa on sittenkin parempi vaihtoehto!
Oman kokemuksen mukaan en suosittele kenekään jatkavan liittoa pettämisen jälkeen. Ihme jos joillakin oikeasti liitto jatkuisi ilman pettämistä. Todennäköisestii pettäjä vain oppii peittämään jälkensä paremmin.
"Todennäköisesti pettäjä vain oppii peittämään jälkensä paremmin."
Itse olen sivusta seurannut, että valitettavasti näin on. Olen elänyt suhteessa ukkomieheen kolmisen vuotta, ja vaikka en tietenkään voi tietää, mitä heillä kotona tapahtuu ja miten tai mitä siellä puhutaan, olen kuullut ne kymmenet keksityt tarinat siitä, missä hän milloinkin on. Olen nähnyt ja kuullut, miten häikäilemättömästi mies puolisolleen valehtelee ja todella paljon hän on valmis näkemään vaivaa voidakseen mennä "omilla menoillaan".
Meidän tilanteessa mies selvästi elää puun ja kuoren välissä - ei halua enää liittoonsa panostaa, mutta ei vielä uskalla ottaa viimeistä askelta irtikään. Siksi hän ehkä onkin ollut niin paljon luonani ja ollut valmis valehtelemaan aina uudestaan ja uudestaan. Ehkä jollain tapaa haluaa jäädä kiinni, että pääsisi oravanpyörästään. Tosin ei taida osata kuitenkaan ajatella niin pitkälle, että mitä sitten tapahtuisi. Ja että miten paljon pahempi tilanne on, jos jää kiinni, kuin että rehellisesti itse tunnustaisi. Eikä myöskään ymmärrä sitä, että on toiminnallaan rikkonut luottamuksen minun ja hänen väliltä.
No joo, en osallistunut keskusteluun todellakaan kääntääkseni puukkoa haavassa, koska itsekin olen saanut tässä hinnan maksaa, ja ihan aiheesta. Jos jotain opi, niin en ikinä enää varattujen tai "eroamassa olevien" matkaan lähde. Ehkä halusin ottaa kantaa kertoakseni sen, mitä olen pettäjän käytöksestä ja toiminnasta vierestä nähnyt, nimen omaan sinne puolison suuntaan.
EI hyvä jeesus sentään! iDIOOTTI JA TOISEN PARISUHTEESEEN SOTKEUTUVA HORO!
Tiedän että olet ihminen verta ja lihaa - tunteva ja hyvää rakastava? Odotat sykkivää kullia jalkojesi väliin, spermaa laavan kuumaa ja mielistelyä paremmuudestasi ja ihanuudestasi. Yhteistä elämäänne, josta mies puhuu ja jonka eteen teet töitä. Halveksit miestä ja olet osa sitä mitä halveksit aktiivisesti.
Sinulla ei ole mitään oikeutta arvostella miestä, koska itse olet se joka arvostelun aiheuttaa. Älä lausu vaimon nimeä, sillä se ei kuulu sinulle. Ei ole koskaan kuulunut, eikä tule kuulumaan sinulle. Se oli ennen sinua ja rakkkaudella ja hyvällä tahdolla täytetty. Sinä mädätät sitä sen minkä pystyt tehdäksesi itsesi arvoisen hänestä.
Miehet saattavat olla tuollaisia. Pystyvät peittämään jälkensä ja naiset haluavat luottaa ja uskoa sinisilmäisesti viimeiseen asti. Oma vaimoni on ainakin kuin avoin luettava kirja tuon suhteen. Enkä ole edes mustasukkainen, koska ei merkitse minulle enää paljoakaan. On lähinnä lastemme äiti. Ei tämä ole kyllä mitään ihmisarvoista elämää, mutta lasten etua ajattelen.
Vaimo-statusko tekee ihmisestä rakkaudentäyteisen, viattoman enkelin. Liekö lihaa ja verta olevankaan.
Joskus tuntuu, että tuijotetaan ulkoista asemaa eikä ihmistä sen takana. Tämä pätee kyllä ihan muuhunkin kuin vaimo vastaan ns. kakkonen.
Ei täydellistä ihmistä olekaan, ei vaimoissa eikä kakkosissa.
No toivottavasti jätit tyypin. Mies jota kuvailit valehtelee todennäköisesti sullekkin äärimmäisen taitavasti. Varatut sivusuhteilijat ovat kieroja omahyväisiä tyhjiä kuoria iohmisen kropassa.
Meillä miehen pettämisestä kaksi vuotta aikaa. Aika samoilla linjoilla kuin "Särjetty". MIehen kanssa liitto on tällä hetkellä osittain parempi kuin ennen. Ollaan avoimempia ja ns. turhasta riitely on jäänyt pois. Ikinä en kuitenkaan tule asiaa unohtamaan, anteeksi olen kuitenkin antanut. Luotan mieheeni, tosin ikinä luottamus ei enää tule olemaan samanlaista kuin ennen. Asia oli itsellä mielessä alussa 24/7, nyt tulee silloin tällöin mieleen. En jaksa kuitenkaan enää asiaa analysoida tai miettiä, ollaan sitä tehty niin paljon. Elämä jatkuu, toista kertaa en tulisi ikinä sietämään!
Luin koko tämän viestiketjun läpi. Mitenkään hyvältä ei tilanne näytä pettämisen jälkeen parisuhteessa. Terapeutit kyllä väittävät, että pettämisen jälkeenkin parisuhde voi nousta uuteen kukoistukukseen. Edellytyksenä tosin on, että pettäjä ottaa selvästi vastuun pettämisestä eikä ala syyllistämään petettyä. Se on kyllä käsittääkseni harvinaista, sillä jäädessään kiinni valehtelusta ihminen yleensä menee puolustuskannalle ja alkaa syyllistämään muita omista teoistaan.
Minä en usko terapeuttien väitteisiin parisuhteen uuden kukoistuksen mahdollisuudesta. Luottamus puolisoon ei palaudu koskaan ennalleen, ja puolison arvostus aviopuolisona kärsii haaksirikon. Asia ei petetyltä unohdu, vaikka sitä ei nostetakaan enää keskusteluissa usein esille. Liitto voi tosin jatkua pettämisen jälkeenkin, mutta sitä pidetään yllä muista syistä, esimerkiksi lasten takia.
Oman puolisoni vuosia kestänyt pettämiskuvio paljastui kolmisen vuotta sitten. Erohan siitä minun aloitteestani lopulta tuli, vaikka meillä oli takana pitkä liitto ja terapeutin apuakin käytettiin. Pettämisellä on sellainenkin seuraus, että koko koettu avioliiton aika tuntuu petetystä teatterilta ja valheelta, vaikka luultavasti pitkään liittoon mahtuu rehellisiäkin jaksoja. Mutta kun puolisoon ei voi täysin luottaa, niin siinä menee koko liitto valehtelun piikkiin. Oman kokemukseni perusteella väitän lisäksi, että pettäjä ei koskaan ymmärrä täysin sitä, miten halpamaisesti hän on toiminut.
"Edellytyksenä tosin on, että pettäjä ottaa selvästi vastuun pettämisestä eikä ala syyllistämään petettyä"
Sama toisinpäin: myöskään petetty ei saa syyllistää pettäjää. Eikä kyllä edes kutsua "pettäjäksi". Molemmat ovat yhdenvertaisia. Mikäli petetty ei voi antaa anteeksi, suhde ei todellakaan kehity paremmaksi. Anteeksianto on ehdoton edellytys suhteen uuteen kukoistukseen.
Kun entisen puolisoni uskottomuus tuli ilmi, luin useita kirjoja pettämisestä. "Revitty sydän" vuodelta 2007 oli mielestäni aika hyvä, varsinkin kirjan lopussa oleva psykologin ja terapeutin yhteenveto. Jos liittoa yritetään uskottomuuden jälkeen vielä jatkaa, niin kirjan terapeutin mukaan onnistumiselle on olennaista, että pettäjä pahoittelee aidosti uskottomuuttaan, osoittaa katumusta sekä panostaa suhteen jälleenrakentamiseen yhdessä petetyn kanssa.
Ensimmäinen puoli vuotta on kirjan mukaan etsikkoaikaa kriisin hoitamisessa. Petetyn puolison viha ja luottamuksen palauttaminen ovat sen avainsanoja. Uskottoman on tärkeää ymmärtää omien valintojen merkitys ja oma vastuu. On tärkeää, että hän ei kaada syyllisyyttään petetyn niskaan eikä vastuuta häntä omista teoistaan.
Parisuhteen pelastamisen haasteiksi kirjassa todetaan muun muassa:
- petetyllä vihan hallinta, luottamuksen rakentaminen ja anteeksianto.
-pettäjällä toisen suhteen lopetus, katumus ja anteeksipyyntö, vastuunkanto omista teoista, oman käyttäytymisen ymmärtäminen ja avaaminen puolisolle. Terapeutin mukaan katumus ja anteeksipyyntö ovat suhteen tulevaisuudelle tarpeen, jotta uutta luottamusta voisi syntyä: on oltava luottamusta siihen, että pettäjä voi jatkossa toimia toisin vastaavanlaisissa tilanteissa.
Näin siis kirjassa ja teoriassa. Meidän tapauksessamme yritystä yhdessä jatkamiseen kyllä oli, mutta liitton päättyi minun puoleltani lopulta siihen, että en enää pystynyt luottamaan tarpeeksi. Kun avioero lopulta tuli voimaan, olin lähinnä helpottunut: sama ahdistus ja masennus ei enää voi toistua minulle.
Omalle selviytymiselleni oli lukemisen lisäksi tärkeää päiväkirjan kirjoittaminen tuntemuksistani. Minua piti myös pystyssä päivittäinen rutiini, jossa saatoin lastenlastani hänen koulumatkallaan. Lapsen ilo ja puheen pulputus oli minulle parantavaa lääkettä suoraan suoneen.
"pettäjä pahoittelee aidosti uskottomuuttaan"
Minusta pelkkä pahoittelu ei riitä. Pitää olla aidosti pahoillaan. Se taas voi tuottaa vaikeuksia, koska uskoton ei useinkaan tiedä, onko todella aidosti pahoillaan. Siten myöskään petetty osapuoli ei voi olla.
Selvisin nuoruuden rakkauteni uskottomuudesta. Erityisesti arvostin hänen tyyliään kertoa taipumuksistaan. Mutta parin vuoden päästä erottiin, tai emme jatkaneet parisuhdetta, eikä olisi tullut mieleenkään hakeutua terapiaan. Suhde kyllä jatkui ja elää yhä. Pisin ystävyyssuhteeni.
Myöhemmin ex-liitossani kävin vieraissa. Siitä selvisin eroamalla. Mikään terapia ei auta, jos liitossa ei ole molemminpuolista arvostusta. Kuulin eron jälkeen exänkin harrastaneen maksettuja naisia. Ilmankos ne rahat oli aina loppu... Mutta ei sillä enää mitään väliä ollut.
Vaimoni petti toisen kerran tän vuoden tammikuussa. Ensimmäinen oli viime vuoden alussa. Avioliitosta ei enää tule mitään, mutta olen itse selvinnyt ja päässyt yli niin että pystyn elämään onnellista elämää ja keskittymään omiin asioihin.
Pettämisestä ei useinkaan selviä. Siksi puoliso tekee ystävänpalveluksen, ellei kerro uskottomuudestaan. Etenkään, jos haluaa jatkaa liittoa ja se jää yksittäistapaukseksi. Mikäli taas on kuukausiakin jatkunut sivusuhde, niin ero on vain ajan kysymys. Mutta "kaikella on aikansa".
Puukonterä on ratkaisu pettämiseen!
Kertoisitko vielä, miten se puukonterä auttoi Sinua pettämisestä selviämiseen?
Olen yrittänyt jatkaa kolmen vaimon kanssa suhdetta yhden yön juttujen ja pitempien suhteiden jälkeen. Ainutkaan ei ole onnistunut. Sen jälkeen olen pannut pelin poikki kerrasta.
Pettäminen on luonteesta aiheutuvaa käyttäytymistä, samoin kuin fyysinenkin perheväkivalta.Sitä ei paranna mikään muu, kuin ero.
Nyt minulla on kestotilaus irtonumeroille, mutta varatut eivät kelpaa. En halua aiheuttaa kenellekään sitä samaa epäilyn ja epätietoisuuden helvettiä, jonka olen itse käynyt läpi liian monta kertaa.
Pettäminen, se raastaa niin syvältä ettei oikein meinaa ymmärtää... päivä kerrallaan ...aika näyttää... Hyvään kevään tuloa sinulle "tarpeekseensaanut" täällä yksi tosi petetty ja monta kertaa...
Minullakin jo viides kerta, kun suhde päättyy vaimon kevytkenkäisyyteen. Viimeinen ero tuli Marraskuussa, mutta asutaan vielä yhdessä olosuhteiden pakosta.
Etkö osaa olla onnellinen miehesi onnesta? Hoh hoitaa, miten tyypillinen suomalainen nainen.
Tämän ketjun pintapuolisesti luettuni, voisi sanoa, ettei uskottomuudesta selviä. Ero tulee. Miten ne tilastot väittävät ihan muuta, 40% uskottomuustapauksista ei erota? Voisimmeko päätellä, ettei selvinneitä huvita käydä tällä palstalla?