Aloitin e-pillerit heinäkuussa, eli nyt olen syönyt niitä 5kk. Hankin pillerit pääasiassa hoitamaan todella kivuliaita menkkoja, joita ne ovatkin lievittäneet. Minulla on aina ollut taipumusta ahdistuneisuuteen, mutta lähiaikoina (n. 2-3kk) olen tuntenut, että ahdistus olisi voimistunut, ja muuttunut myös fyysiseksi (vaikeus saada henkeä, uniongelmat, heikotus). On vaikeaa sanoa, johtuuko oireet pillereistä vai muusta stressistä (mille en tosin kyllä löydä järkevää syytä :D mitä nyt vähän opiskelu ja ihmissuhteet stressaa)..
Olen nyt siis ajatellut lopettaa pillereiden syönnin.. Alkoi vain pelottaa kun luin kauhutarinoita
hiustenlähdöstä, aknesta ja karvaisista naamoista lopettaneilla! Suurin osa kokemuksensa jaksaneista olikin ehtinyt käyttää pillereitä jo useamman vuoden, mikä varmaan myös vaikuttaa vieroitusoireiden vahvuuteen(?)
Olisiko jollain kokemuksia e-pillereiden käytön lopettamisesta lyhyemmän ajan jälkeen? Esimerkiksi vuoden sisällä aloituksesta?
ps. olen 19 vuotias. :)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Meneppä nyt heti lääkäriin j kerro nuo oireet joita nyt parin kk aikana on tullut.
Kyllä nuo johtuu juuri pilleriä ja nimenomaan jasmin . Eikö kukan ole kertonut mikä riski noissa on.