Tärkein asioiden paikallaan junnaamisen syy on varmaan ollut sukupuolinen yksinäisyys, jonka osasin tunnistaa ongelmaksi 19-vuotiaana. Silloin minulla oli kyllä vielä kaikki edessä monessakin mielessä, mutta aloin jo elää aika täydellistä nettielämää, jonka maailmassa lähestyin myös samaa ikäluokkaa olevia naisia.
Rakkauden kesänä sain inspiraatiota opiskeluun, kun tajusin useita vuosia nuorempien olevan menossa kehityksessä ohi tuossa asiassa. Minulla ei ollut kavereita peruskouluajan jälkeen ja minulle vakuuteltiin aina löytyvän toipumisen tarvetta sekä uskoteltiin, että työmarkkinoillekaan ei kannata suotta heittäytyä pomputuksen pelossa. Toki näiden paljon puheena olleiden orjatyöjuttujen ja karenssien valossa tuo ei ollut ihan huono neuvo ja pääsin jossakin mielessä helpolla useiden vuosien ajan, mutta joskus miettii sitäkin, olisiko joidenkin tyhmienkin työllistämistoimenpiteiden kautta voinut tavata samanhenkisiä ihmisiä.
22-23v oli sosiaalista kulta-aikaa, koska tuolloin jopa kolme tyttöä oli ihastunut minuun hetkeen aikaa. Kaksi näistä tytöistä oli toistensa serkuksia, mutta se selvisi heille vasta tutustuttuamme. Yhtäkään näistä tytöistä (iät 16,17 ja ehkä 19) en kerennyt tavata, sillä aikaillessani he löysivät pian jonkun muun. Vanhin näistä naisista laittoi minulle kuitenkin elämäni periaatteessa romanttisimman tekstiviestin, joka meni näin "Saanko kutsua sinua kullaksi?" tms.
Harmi kyllä tuona hetkenä se ei herättänyt suurempia tunteita. Välimatkat olivat myös erittäin pitkät sen ajan kriteereillä. Nykyään nuo välimatkat tuntuisivat lyhyemmiltä, mutta toisaalta on myös paljon entistä vahvempi tunne siitä, että naisten sinkkuus on niin olematon käsite, että vain harva nainen suostuisi välimatkoihin, kun hupia saa läheltäkin. Aiemmin pystyi jotenkin helpommin kuvittelemaan kanssakäymisen erityislaatuiseksi.
Ehkä tärkeimmät tunnemuistot liittyvät kuitenkin kesään 2006, kun ajelimme serkkuni avoautolla kylän venesatamaan ja kävelimme järven lähettyvillä kivien päällä ja juttelimme. Olin silloin vielä lähes teinimäisen laiha ja samana kesänä piipahdin ensimmäistä kertaa yöelämässä. Tuolloin pidin myös erästä sinistä lyhythihaista napillista paitaa, joka on nyt varmaan aika pieni ja saattaa olla vanhempieni kotona. Olen joutunut kieltämään heittämästä sitä pois. Se oli siis notkeuden kesä ja toinen fyysinen tuleminen oli keväällä, toukokuussa 2010, kun asuin yhden lukuvuoden aivan vieraalla paikkakunnalla maalaismaisemissa ja kuvittelin kahdenkin naisen olleen selvästi kiinnostuneita minusta. Kaikki huipentui siihen, että treenasin todella ahkerasti ja jos minulla ei olisi silloin ollut gynekomastiaa, olisin varmasti laittanut hihattoman paidan päälle montakin kertaa, mutta ne eivät ihan sopineet. Muistan kun yhtenäkin päivänä seisoin suihkun peilikaapin edessä ja punnitsin ja mietiskelin, kehtaisinko laittaa sellaisen paidan, mutta en sitten uskaltanut. Ja kaikki toiveet sitten murskaantuivat kuitenkin, kun tuli ilmi, ettei mitään oikeaa kiinnostusta ollut ollutkaan ja muistan vaeltaneeni yksinäisenä hyvin lämpimänä kevätpäivänä opiston piha-alueella. Kun muutin sitten lopullisesti takaisin, muistan ottaneeni heti syötäväkseni jotakin vihreää jäätelöä ja söin sitä autossa ennen lopullista hurauttamista pois tältä paikkakunnalta. Siinä olikin ollut viikkojen askeettinen ruokavalio takana.
Rakkauden kesänä sain inspiraatiota opiskeluun, kun tajusin useita vuosia nuorempien olevan menossa kehityksessä ohi tuossa asiassa. Minulla ei ollut kavereita peruskouluajan jälkeen ja minulle vakuuteltiin aina löytyvän toipumisen tarvetta sekä uskoteltiin, että työmarkkinoillekaan ei kannata suotta heittäytyä pomputuksen pelossa. Toki näiden paljon puheena olleiden orjatyöjuttujen ja karenssien valossa tuo ei ollut ihan huono neuvo ja pääsin jossakin mielessä helpolla useiden vuosien ajan, mutta joskus miettii sitäkin, olisiko joidenkin tyhmienkin työllistämistoimenpiteiden kautta voinut tavata samanhenkisiä ihmisiä.
22-23v oli sosiaalista kulta-aikaa, koska tuolloin jopa kolme tyttöä oli ihastunut minuun hetkeen aikaa. Kaksi näistä tytöistä oli toistensa serkuksia, mutta se selvisi heille vasta tutustuttuamme. Yhtäkään näistä tytöistä (iät 16,17 ja ehkä 19) en kerennyt tavata, sillä aikaillessani he löysivät pian jonkun muun. Vanhin näistä naisista laittoi minulle kuitenkin elämäni periaatteessa romanttisimman tekstiviestin, joka meni näin "Saanko kutsua sinua kullaksi?" tms.
Harmi kyllä tuona hetkenä se ei herättänyt suurempia tunteita. Välimatkat olivat myös erittäin pitkät sen ajan kriteereillä. Nykyään nuo välimatkat tuntuisivat lyhyemmiltä, mutta toisaalta on myös paljon entistä vahvempi tunne siitä, että naisten sinkkuus on niin olematon käsite, että vain harva nainen suostuisi välimatkoihin, kun hupia saa läheltäkin. Aiemmin pystyi jotenkin helpommin kuvittelemaan kanssakäymisen erityislaatuiseksi.
Ehkä tärkeimmät tunnemuistot liittyvät kuitenkin kesään 2006, kun ajelimme serkkuni avoautolla kylän venesatamaan ja kävelimme järven lähettyvillä kivien päällä ja juttelimme. Olin silloin vielä lähes teinimäisen laiha ja samana kesänä piipahdin ensimmäistä kertaa yöelämässä. Tuolloin pidin myös erästä sinistä lyhythihaista napillista paitaa, joka on nyt varmaan aika pieni ja saattaa olla vanhempieni kotona. Olen joutunut kieltämään heittämästä sitä pois. Se oli siis notkeuden kesä ja toinen fyysinen tuleminen oli keväällä, toukokuussa 2010, kun asuin yhden lukuvuoden aivan vieraalla paikkakunnalla maalaismaisemissa ja kuvittelin kahdenkin naisen olleen selvästi kiinnostuneita minusta. Kaikki huipentui siihen, että treenasin todella ahkerasti ja jos minulla ei olisi silloin ollut gynekomastiaa, olisin varmasti laittanut hihattoman paidan päälle montakin kertaa, mutta ne eivät ihan sopineet. Muistan kun yhtenäkin päivänä seisoin suihkun peilikaapin edessä ja punnitsin ja mietiskelin, kehtaisinko laittaa sellaisen paidan, mutta en sitten uskaltanut. Ja kaikki toiveet sitten murskaantuivat kuitenkin, kun tuli ilmi, ettei mitään oikeaa kiinnostusta ollut ollutkaan ja muistan vaeltaneeni yksinäisenä hyvin lämpimänä kevätpäivänä opiston piha-alueella. Kun muutin sitten lopullisesti takaisin, muistan ottaneeni heti syötäväkseni jotakin vihreää jäätelöä ja söin sitä autossa ennen lopullista hurauttamista pois tältä paikkakunnalta. Siinä olikin ollut viikkojen askeettinen ruokavalio takana.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.