Facebookissa jokainen voi visualisoida illuusion omasta elämästään. Viime aikoina sosiaalista mediaa on käytetty hyödyksi myös tuon illuusion purkamiseen ilmiössä, joka näkyy mediassa, asenteissa, vapaa-ajan viettotavoissa ja kulutustottumuksissa.
Fitness ja kehonrakennus on tullut osaksi nykyaikaista, sosiaalisen median värittämää tietoisuutta. Säännöllisin väliajoin ilmestyy valtavia tykkäysmääriä kerääviä artikkeleita ja päivityksiä, joissa kehonrakennuslähtökohdista lajiaan lähestyvät urheilijat tilittävät tykyttävästä sydämestä, lumihankeen tuupertumisesta ja puolikkaan pähkinän tarkkuudella suunnitelluista ruokavalioista. Artikkeleissa on kuva kilpailukunnossa olevasta urheilijasta ja kuvatekstissä kerrotaan kuinka hormonitasapaino, kilpirauhasen toiminta, unenlaatu, syömisen hallinta, elämänilo tai liikunnasta nauttiminen eivät ikinä palautuneet kilpailuita edeltävälle tasolle. Yksi toisensa jälkeen kauniita, henkisesti ja fyysisesti vahvoja naisia tippuu pois lajin parista ja löytää kilpailuvietin tyydytyksensä jostain muualta, jossa ei tarvitse asettaa lisääntymisterveyttään jatkuvasti alttiiksi. Näin on parempi, kuuntelen taas kehoani, he sanovat. Samaan aikaan Facebookissa näkyy yli kymmenen vuotta kilpaillut Else Lautala, joka juoksee hiekkamäkeä ylös, korjaa perunasatoa ja sijoittuu fitnesskilpailuissa. 45-vuotias Junko Hashimoto viimeistelemässä kilpailuasuaan ennen lavalle astumista. Mistä tässä on kysymys, kuinka tämä on mahdollista?
Aikajänteensä ja toteutuksensa kautta kaikki niin sanotut keholajit ovat paradoksi; kehon muokkaaminen voi viedä vuosia, mutta kilpailutilanne kestää vain hetken. Monesti kilpailijat suhtautuvat lajiinsa sanomalla, että lavalla käydään toteamassa tulos, joka oli tiedossa viikkoja sitten. Tämä ajatus matkan näkemisestä pientä valojen häikäisemää hetkeä merkityksellisempänä on hieno, mutta typistyy usein yhden täydellisen hetken tavoitteluun. Illuusioon, joka särkyy välittömästi valojen sammuttua. Kehonrakentaja ja motivaatiopuhuja Kai Greene kertoo Mike Pulcinellan dokumentissa, kuinka hän ei nuorena kehonrakentajan pystynyt näkemään filtteriä, jonka läpi lehdessä olevat kuvat suodattuivat. Ne eivät olleetkaan mahdollisuus kurkistaa mestarin olan yli ja saada käsitys hänen jokapäiväisestä elämästään, vaan idealisoitu versio siitä, mitä yleisön ajateltiin haluavan.
Association of Fitness Sport (AFS) - organisaation arvot nousevat siitä, mitä tuon täydellisen kuvan takana on. Hetkellisessä visuaalisessa täydellisyydessä on oma esteettinen arvonsa, mutta se ei kerro kuinka urheilija voi vuoden ympäri, kuinka kykenevä hän on käyttämään kehoaan tai kuinka terve ja tyytyväinen hän on. Siinä missä kilpailuihin suunniteltu kehonrakennusharjoittelu tähtää kilpailupäivään ja valmistautuminen palvelee ainoastaan tuota yhtä hetkeä, fitnessurheilu on elämäntapa, jonka sivutuotteena on urheilullisen kaunis vartalo, joka ei ole pelkkää illuusiota. Omista lähtökohdista riippuen fitnessurheiluun sopivaa harjoittelua voi toteuttaa monen eri liikuntamuodon kautta ja samalla nauttia hyvästä itsetunnosta ja lisääntyneestä läsnäolosta sekä kehotietoisuudesta. Fitnessurheilu assosioituu hyvinvointialan julkaisuiden, ei lisäravinneyritysten ja kehonrakennuslehtien, kautta. Sen tarkoituksena on toivottaa tervetulleeksi kaikki ne, jotka haluavat löytää parhaan version itsestään.
Fitnessurheilun esanssi on nähdä kilpailu vain pienenä osana kokonaista elämäntapaa, joka laajenee pidemmälle kuin salilla tehtävät toistomäärät tai broilerin rintafileiden paino. Kyse on enemmän koko hyvinvointialan ajatusmaailmasta kuin yksittäisestä lajista tai harrastuksesta. Kun kehon tarpeista huolehditaan, vastataan sen lähettämiin nälkä- ja kipusignaaleihin ja annetaan harjoittelussa toteutua se luonnollinen tarve liikkua, joka saa pienen lapsen nousemaan seisomaan, löytyy kestävä tapa ilmaista itseään liikunnan kautta. Hyvinvointinäkökulmasta toteutettu fitnessurheilu on jokapäiväisissä valinnoissa ja kaikissa niissä ärsykkeissä, joita keho kohtaa päivän aikana. Kaikkien niiden valintojen kruununa voi lavalla seistä vahvana eikä piiskattuna. Vakaana ja ylpeänä kulkemastaan tiestä ja motivaatioista sen takana. Vuodesta toiseen.
www.afsevent.com
www.afs.fitness
AFS – Fitness Sport ry
Fitness Sport
1
173
Vastaukset
- Juu!!
Täh?!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861759Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171101Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981076Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79962- 92829
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot150799Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs52726- 53674
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671