Halusin vain vähän purkaa ahdistustani...
Mun stoori on sellainen, että en rakasta enää vaimoani, mutta pidän hänestä kyllä. Vaimoni puolestaan rakastaa minua tai ainakin sanoo niin monta kertaa päivässä.
Työmatkallani petin vaimoani useampaan kertaan. En kadu pätkääkään tekosiani, vaan pahalta tuntuu, kun palasin kotiin, niin vaimoni on ollut ystävällisempi minulle kuin koko avioliittomme aikana ja hakenut läheisyyttä melkein enemmän kuin koskaan suhteemme aikana, jos alkua ei lasketa mukaan. Olen ollut hieman etäinen vaimolleni. Tavallaan haluaisin kertoa ja lähteä menemään liitostamme, mutta toisaalta taas en eteenkin, kun meillä on pieniä lapsia (2).
Taustaksi kerrottakoon sen verran, että olen hautonut eroa jo jokusen vuoden odotellen, että lapset kasvavat. No nyt se eroaminen on kuitenkin tosi vaikeaa. Miksi ihmeessä mun vaimo on nyt ollut niin ystävällinen??? Pieni eroko (viimeisen 6 viikon aikana 4 viikkoa) sen on tehnyt?
No joka tapauksessa kiitos, kun luit. Moralistien kannan tiedän todella hyvin, mutta jos haluat arvostella tekemisiäni niin feel free.
Mun stoori on sellainen, että en rakasta enää vaimoani, mutta pidän hänestä kyllä. Vaimoni puolestaan rakastaa minua tai ainakin sanoo niin monta kertaa päivässä.
Työmatkallani petin vaimoani useampaan kertaan. En kadu pätkääkään tekosiani, vaan pahalta tuntuu, kun palasin kotiin, niin vaimoni on ollut ystävällisempi minulle kuin koko avioliittomme aikana ja hakenut läheisyyttä melkein enemmän kuin koskaan suhteemme aikana, jos alkua ei lasketa mukaan. Olen ollut hieman etäinen vaimolleni. Tavallaan haluaisin kertoa ja lähteä menemään liitostamme, mutta toisaalta taas en eteenkin, kun meillä on pieniä lapsia (2).
Taustaksi kerrottakoon sen verran, että olen hautonut eroa jo jokusen vuoden odotellen, että lapset kasvavat. No nyt se eroaminen on kuitenkin tosi vaikeaa. Miksi ihmeessä mun vaimo on nyt ollut niin ystävällinen??? Pieni eroko (viimeisen 6 viikon aikana 4 viikkoa) sen on tehnyt?
No joka tapauksessa kiitos, kun luit. Moralistien kannan tiedän todella hyvin, mutta jos haluat arvostella tekemisiäni niin feel free.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla on ihan samanlainen tilanne. Pidän miehestäni ja ehkä jollakin tavalla rakastankin, ainakin olen kiintynyt häneen. En kuitenkaan tunne enää mitään intohimoa enkä halua seksiä hänen kanssaan. Tunnen myöskin oloni hyvin ahdistuneeksi hänen seurassaan.
Miehessäni ei ole mitään "vikaa" siinä mielessä, että joisi liikaa, löisi tai olisi ilkeä. On vain alkanut tuntua siltä, että en pysty jakamaan loppuelämääni hänen kanssaan. Ehkä näistä tunnelmista johtuen menin ja petin häntä... ja petän edelleen. Oloni on koko ajan ahdistunut ja syyllinen, no, syystä tietenkin.
Mieheni myöskin sanoo rakastavansa minua ja tuntuu todella pahalta pettää hänen luottamustaan. Samoin, tuntuisi todella pahalta erotakin... en haluaisi loukata häntä, vaikka juuri nyt teen sitä pahimmalla mahdollisella tavalla.
Meillä ei ole vielä lapsia ja siksi minun pitääkin tehdä ratkaisuni, ennen kuin siihen pisteeseen mennään. Molemmat ollaan vielä sen verran nuoria, että perheen perustamiseen on mahdollisuus uudessakin suhteessa. Mutta mutta, tuntuu niin hirveän pahalta... en pysty vielä tekemään ratkaisua, vaikka tätä onkin jatkunut jo jonkin aikaa. Täytyy nyt vain odotella ja katsoa, mitä tapahtuu.
Jotan kuitenkin täytyy tapahtua, ennen kuin pää räjähtää. Möykky mun sisällä kasvaa koko ajan ja jossain vaiheessa se räjähtää... Mitä sitten seuraa, en tiedä!
Huh, tulipa järjettömän pitkä teksti. Vihdoinkin tuli purettua tätä edes keskustelupalstalle.
Ketähän mahdat olla. Tarinasi tuntuu aika tutulta. Mietin vaan, että olenko minä tuo sinun miehesi. Ainakin tekstisi pohjalta voisin hyvin kuvitella. Anna pieni vinkki kuka olet.
Meillä on tosiaan samanlainen tilanne. Sun onneksi sulla on sen verran parempi tilanne kuin minulla, että sulla ei ole lapsia. On ikävä kuunnella iltaisin pitkälle meneviä suunnitelmia lasten hoidosta yms.
Toisinaan haluaisin erota heti eteenkin, kun olen töissä, mutta sitten kun tulee kotiin lasten luo ei ero enää niin paljoa houkuttele. Toisaalta olen varma, että jos eroan iso kivi tipahtaa sydämmeltäni vaikka loukkaisinkin vaimoani verisesti. Mutta toisaalta taas... Hmmm, miksi elämän pitää olla niin vaikeaa.
Joka tapauksessa kiitos, kun kerroit omasta kokemuksestasi. Tsemppiä sulle. :)
Niin, ehkäpä tarinani sopii muutamaan muuhunkin vaimoon tässä maassa. En usko, että olen juuri sinun vaimosi, koska kirjoitustyylisi ei vaikuta tutulta, mutta eihän sitä koskaan tiedä! Jos olenkin, niin en voi muuta kuin pyytää anteeksi ja toivoa, että saan edes itselleni asiat sen verran selviksi, että pääsen johonkin ratkaisuun ja pystyn jatkamaan elämääni täysipanoisesti joko mieheni kanssa tai yksin. Aika näyttää.
siinä, että juttusi sopii varmaan moneen muuhunkin suhteeseen. Päätös jatkosta miehesi kanssa ei ole kuitenkaan pelkästään sinun. Kerro ihmeessä miehellesi ja katsokaa sitten, pystyttekö jatkamaan yhdessä. Mikään ei ole kauheampaa kuin epätietoisuus. Miehesi aivan varmasti aavistelee jotain. Miehesi ei pysty olemaan millään tavalla normaali ja sitä kautta sinun tunteesi häntä kohtaan heikkenevät. Kuitenkin miehesi saa joskus selville. Mitä luulet, että se sitten vaikuttaa häneen??? Jos nyt tunnen ahdistusta ja pahaa oloa tilanteesta ja teoistasi, niin luuletko voivasi vain unohtaa kaiken.
Niin, kyllähän mieheni varmasti aavistelee jotain... Kai tällainen tunnemyllerrys näkyy päällekin päin. Varsinkin ihmiselle, jonka kanssa on elänyt jo jonkun aikaa. En vain tiedä mitä sanoa hänelle. En pysty sanomaan, että olen pettänyt häntä. Tunnen asiasta niin suurta syyllisyyttä ja häpeää. Kaikkein kauheinta olisi nähdä hänen surullisen ja pettyneen katseen. Kaikesta huolimatta välitän hänestä ja haluan hänelle pelkkää hyvää, niin kieroutuneelta kuin se kuulostaakin kaiken tekemäni jälkeen.
Ja vaikka jättäisin kertomatta pettämisestä ja yrittäisin selittää asiaa omien tunteideni kautta, en tiedä mitä sanoisin. En pysty konkreettisesti sanomaan, miten hänen pitäisi muuttua tai mitä pitäisi tapahtua, että olisin taas onnellinen. Mistä ihmeestä sitten keskusteltaisiin?
Jossain vaiheessahan tilanne menee kuitenkin siihen, että on pakko puhua. Katsotaan, koska se tilanne tulee eteen. Ja katsotaan, koska se tulee eteen, että mieheni saa tietää tapahtuneista. Ehkä saan sitten ansioni mukaan ja jään yksi itkemään... Ja vastauksena kysymykseesi, että miten se vaikuttaa häneen kun/jos saa tietää: En uskalla edes ajatella asiaa. Hän on varmasti loukkaantunut, pettynyt, surullinen, vihainen... kaikkea mahdollista.
Mieheni ei tällaista kohtelua olisi ansainnut... miksi ihmeessä sitten petin? En kai pystynyt puhumaan asioista ajoissa, en tiedä!
Eroa heti, on paljon mukavampi olla poikamies irtosuhteineen kuin lasten isä ja mukavan vaimon kanssa.
Jos ikinä otat esille halusi erota niin älä missään tapauksessa mainitse että olet ollut uskoton. Syy eroonhan ei ole uskottomuus, vaan se ettet rakasta vaimoasi. Mietit varmasti tarkkaan ennen kuin otat asian puheeksi, mikäli edes otat.
Entä sellainen vaihtoehto että lasten takia jatkaisitte yhteiselämäänne, teidän yhteisellä sopimuksellanne, mutta kummallakin on vapaus muihin suhteisiin eikä lapsia sotketa tilanteeseen. Tai ehkä muiden suhteiden mahdollisuutta ei kannata ottaa edes esille, se herättää varmasti epäilyt uskottomuudestasi ja sitä on turha edes mainostaa. Parempi vaimon elää siinä tosiasiallisessa käsityksessä, ettei muilla naisilla ole (ainakaan tällä hetkellä) merkitystä. Ongelma siinä tietysti että ennemmin tai myöhemmin lapset tajuavat ja sillä voi olla vaikutusta heihin. Jos vaimosi siisymmärtää ja hyväksyy asian. Todennäköisempää kyllä on, että sinulle näytetään ovea.
Vaimosi ystävällisyydestä: ehkä hän on aavistellut ettet enää välitä hänestä ja kokee sen omaksi syykseen ja yrittää tehdä parhaansa palauttaakseen asiat kohdalleen. Jos vaimosi itsetunto kokee tai on kokenut kolahduksen niin se onkin p*maisempi paikka, hänen luottamuksensa sinuun ja ehkä miehiin yleensä menee kertaheitolla kaatopaikalle.
Moralisteja riittää, mutta ei koskaan niitä ei riitä tukemaan sekavien tunteiden kanssa kamppailevia ihmisiä.
Suuri kiitos kommentistasi. Olen tosissaan miettinyt mitä tehdä, mutta lasten vuoksi, pieniä kun ovat, en ole sanonut mistään mitään vaimolleni.
Olet siinä varmasti täysin oikeassa, että kun joskus kerron, että en rakasta sinua enää, loukkaus olisi monta kertaa kovempi, jos kertoisin, että olen myös ollut uskoton. Mutta miksi on on niin vaikeaa sanoa toiselle, että en enää rakasta sinua? Sen sijaan vastailen vaisusti vaimoni rakastan sinua kommentteihin. Tosin nyt vaimoni kyselee, että rakastanko oikeasti.
Uskottomuudesta kertominen taatusti romahduttaisi vaimoni uskon miehiin minusta nyt puhumattakaan. Hän kun on vähän huono luottamaan ihmisiin ylipäätään. Asiolla on onneksi kuitenkin tapana ratketa itsekseen, mutta toisaalta kun tekisi mieli tehdä asialle jotakin.