omatunto ja homojen vihkiminen

Sitten kun uusi homolaki astuu voimaan, niin onko tuomareilla ja papeilla ja merikapteeneilla mahdollisuus kieltäytyä vihkimästä homopareja omaantuntoon ja uskonnolliseen vakaumukseen vedoten?
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kyllä on. Meillä kaikilla on mahdollisuus omaantuntoomme vedoten kieltäytyä toiminnasta, jonka koemme omantuntomme vastaiseksi tai uskovina myös Jumalan tahdon vasaiseksi.

Eri asia on se, mitä omantunnon puhtaudessa elävälle kieltäytymisestä seuraa. Monet sellaiset papit, jotka näkevät raamatullisen pappeuden kuuluvan vain miehille, ovat jättäneet kansankirkon omaantuntoonsa ja Jumalan Sanaan vedoten. Monille heistä on varmaan seurannut ratkaisusta vaikeuksia ja pelkästään luopuminen kirkon papin työnäystä on ollut varmaan raskasta. Kukaan ei kuitenkaan pakota ketään toimimaan omaatuntoaan vastaan. Tässä asiassa kirkko petti omat työntekijänsä, sillä naispappeutta valmisteltaessa hyväksyttiin myös ponsi, että miespapilla oli oikeus omantuntoonsa vedoten kieltäytyä toimimasta alttarilla naispapin kanssa. Ponsi jäi kuitenkin kuolleeksi kirjaimeksi.

Tällä hetkellä kerätään vetoomusta sen puolesta, että lääkärit saisivat okeuden kieltäytyä tekemästä aborttia omantunnon syiden vuoksi. Uskova lääkäri näkee abortin idullaan olevan ihmisen surmaamisena ja tarkoitus on saada tässä asiassa kirjallinen sopimus omantunnon vapaudesta, jotta uskova lääkäri välttyisi niiltä seurauksilta, joita työtehtävästä kieltäytymisestä muuten seuraisi. Ketään lääkäriä ei kuitenkaan kukaan voi pakottaa suorittamaan aborttia. Maallisista seurauksista välittämättä meidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmistä.

Valtiovallan hyväksyessä sukupuolineutraallin avioliittolain, sen on silloin hyväksynyt vain valtiovalta. Kirkon päättäjillä on täysi mahdollisuus päättää, että kirkollisia vihkimyksiä suoritetaan ja aviliittoon siunataan Jumalan kasvojen edessä vain heteroseksuaalisia pareja. Valtiovallan tulee varmistaa vain se, että homoseksuaalit voivat solmia avioliiton - tähän riittää se, että maistraatti suorittaa seremonian.

Tosiasiassa kansankirkkomme on jo hyväksynyt sukupuolineutraalin avioliiton, sillä homoseksuaalien parisuhteita on siunattu ja parin suhteelle rukoillaan Jumalan siunausta. Homoseksuaali pari on siunattu ja lähetetty myös lähetystyöhön. Monet kirkkomme papit ovat julkisesti antaneet hyväksynnän homoseksuaalien parisuhteille. Eräs tuntemani pappi sanoi joitakin vuosia sitten, että jos homoseksuaalisia pareja aletaan kirkossa vihkimään, niin hän eroaa papin työstä. Aika näyttää, kuinka moni pappi on tässä asiassa loppuun asti omantunnon pappi.

Kirkko on vapaa tekemään tässä asiassa oman linjauksensa. Yksi mahdoillisuus on se, että vihkimisoikeus siirtyy kokonaan maistraatille. Silloin myös uskovat parit vihittäisiin maistraatissa ja kirkossa heidän avioliittonsas vain siunattaisiin ja rukoiltaisiin sen puolesta. Tässä linjauksessa tulisi tietenkin toimia niin, että homoseksuaaliset parit eivät voisi tulla kirkkoon Jumalan kasvojen eteen siunattavaksi. Omantunnon vapaus merkitsee uskovalle sitä, että hänellä on omantunnon vapaus toimia niin, että hänen omatuntonsa on sidottu Jumalan Sanan totuuksiin.

Äänestä
  • Kiitos hyvästä vastauksesta, Ei pakkoa.

    Tarkoitin viestilläni juuri sitä, että säädetäänkö homojen vihkimisestä kieltäytyminen vihkijälle rangaistavaksi teoksi vai ei. Uskoakseni tähän lopulta päädytään ja se on rangaistavaa myös muille kuin luterilaisen kirkon papeille: merikapteeneille ja kaikille uskonnollisten yhdyskuntien papeille, joilla on vihkimisoikeus.

    Äänestä

  • voi teitä! kirjoitti:

    Kiitos hyvästä vastauksesta, Ei pakkoa.

    Tarkoitin viestilläni juuri sitä, että säädetäänkö homojen vihkimisestä kieltäytyminen vihkijälle rangaistavaksi teoksi vai ei. Uskoakseni tähän lopulta päädytään ja se on rangaistavaa myös muille kuin luterilaisen kirkon papeille: merikapteeneille ja kaikille uskonnollisten yhdyskuntien papeille, joilla on vihkimisoikeus.

    Mä uskon että ainakaan uskonnollisille yhdyskunnille ei ainakaan tule mitään pakko eikä edes suositusta vihkiä homot.

    Kirkolliskokouksen porukkakin on enemmistö niin vanhoillista joten tuskin homot edes kirkkohäitä saavat.

    Äänestä

  • auroraboreallis kirjoitti:

    Mä uskon että ainakaan uskonnollisille yhdyskunnille ei ainakaan tule mitään pakko eikä edes suositusta vihkiä homot.

    Kirkolliskokouksen porukkakin on enemmistö niin vanhoillista joten tuskin homot edes kirkkohäitä saavat.

    Homot saavat sata-varmasti kirkkohäät ensin luterilaisessa kirkossa ja sitten muuallakin, mutta ehkä katolinen kirkko tekee tässä poikkeuksen: jotakin hyvää siis sielläkin...

    Ainoa syy, miksi eivät saisi kirkkohäitä, on se, että kirkoilta otetaan vihkimisoikeus kokonaan pois ja siirretään vihkimiset maistraatteihin tuomareiden tehtäväksi.

    Ruotsissa muistaakseni Malskinilla Babtistikirkko vihki eka homoparin.Näin voi käydä Suomessakin ,että vapaasuunnat ehtii ensiksi,pelkäävät valtionapujen menetyksiä.

    Äänestä

  • voi teitä! kirjoitti:

    Homot saavat sata-varmasti kirkkohäät ensin luterilaisessa kirkossa ja sitten muuallakin, mutta ehkä katolinen kirkko tekee tässä poikkeuksen: jotakin hyvää siis sielläkin...

    Ainoa syy, miksi eivät saisi kirkkohäitä, on se, että kirkoilta otetaan vihkimisoikeus kokonaan pois ja siirretään vihkimiset maistraatteihin tuomareiden tehtäväksi.

    Kirkko ja valtio pitäisikin erottaa toisistaan. Silloin jäsenet pitäisivät paremmin huolta seurakunnastaan ja sen julistuksesta. Se olisi heidän omansa ja oman näköisensä!

    Äänestä

Oletkos ahdasmielinen?

Äänestä

Mikään ei ole pakko. Voit vedota vaikka Muumi-kirjoihin.

Äänestä

"Ainoa syy, miksi eivät saisi kirkkohäitä, on se, että kirkoilta otetaan vihkimisoikeus kokonaan pois ja siirretään vihkimiset maistraatteihin tuomareiden tehtäväksi. "

Näin se pitäisi mennä kauttaaltaan. Rakkaussuhdetta ei saisi jättää uskonnollisten järjestöjen vahvistettavaksi.
Maistraatti neutraalina järjestönä vahvistaa, virallistaa liitot ja erotapauksissa vahvistaa senkin. Ihmisten välinen rakkaus, homo tai hetero, ei kuulu papeille.
Uskonjärjestöt näperrelletköön tarujensa parissa.

Äänestä

Kyllä saavat kirkkohäät ja tulee samanlainen haloo kun naispappeudesta.
Vieläkin jotku änkyröi sitä vastaan, mutta laki on laki ja sellaiset riidan haastaja papit saavat lähteä kävelemään kirkosta jotka ei suostu vihkimään homo-ja lesbopareja.

Äänestä

helluntailaisilla vaan koko ajan homoilu mielessä !!
Siitä puhe mihin halu !!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi teitä! kirjoitti:

Sitten kun uusi homolaki astuu voimaan, niin onko tuomareilla ja papeilla ja merikapteeneilla mahdollisuus kieltäytyä vihkimästä homopareja omaantuntoon ja uskonnolliseen vakaumukseen vedoten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu