Olen 32-vuotias ja mieheni on 38 v. Olemme olleet naimisissa reilut 6 vuotta. Biologinen kello tikittää kiivaasti, mutta vieläkin mietityttää lasten hankkiminen. Minulla (eikä miehellenikään) ole ollut vielä koskaan mitään vauvakuumetta, ei mitään sinne päinkään. Minulla on neljä sisarusta ja liuta sisarten lapsia, ystävilläni on myös lapsia. Joten lapset eivät ole mitenkään vieraita minulle.
Toisaalta haluaisin "jättää jotain jälkeeni" ja ajatus yksinäisestä vanhuudesta hirvittää. (siis ilman omaa perhettä) Toisaalta olen ajatellut etten ehkä ole mitenkään hirveän äidillinen, joten tulisiko minusta hyvä äiti. Entä sitten jos tekisin lapsen ja katuisin kuitenkin päätöstäni? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni, tietäen että kello tikittää. Meillä ei ole enää kauaa aikaa päätöksenteolle. Toivoisin herättäväni keskustelua aiheesta, vaikka en tiedä oliko tämä oikea palsta sille. Muutakaan palstaa en löytänyt.
Lisäisin vielä, että mieheni ajattelee samalla tavalla asiasta. Antakaa vinkkejä ja neuvoaja, kuinka voisimme päästä selvyyteen asiasta? Lapsia en halua hankkia vain vanhuuden varalle ja siksi että muillakin niitä on.
Lapsien sijaan olemme tähän asti hoivanneet koiria, joite on siunaantunut perheeseemme peräti kolme kappaletta.
Voi myös laittaa vinkkejä sivustoista,joissa käsitellään vapaaehtoista lapsettomuutta.
Toisaalta haluaisin "jättää jotain jälkeeni" ja ajatus yksinäisestä vanhuudesta hirvittää. (siis ilman omaa perhettä) Toisaalta olen ajatellut etten ehkä ole mitenkään hirveän äidillinen, joten tulisiko minusta hyvä äiti. Entä sitten jos tekisin lapsen ja katuisin kuitenkin päätöstäni? Näitä ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni, tietäen että kello tikittää. Meillä ei ole enää kauaa aikaa päätöksenteolle. Toivoisin herättäväni keskustelua aiheesta, vaikka en tiedä oliko tämä oikea palsta sille. Muutakaan palstaa en löytänyt.
Lisäisin vielä, että mieheni ajattelee samalla tavalla asiasta. Antakaa vinkkejä ja neuvoaja, kuinka voisimme päästä selvyyteen asiasta? Lapsia en halua hankkia vain vanhuuden varalle ja siksi että muillakin niitä on.
Lapsien sijaan olemme tähän asti hoivanneet koiria, joite on siunaantunut perheeseemme peräti kolme kappaletta.
Voi myös laittaa vinkkejä sivustoista,joissa käsitellään vapaaehtoista lapsettomuutta.
Vastaukset 17
Vanhimmat
et olis eka nainen joka katuis lapsien tekemisestä.
hyvin pärjää vaikka lapsia ei olekkaan ja siitä huolenpidosta..tuskin vaan pitää..
Olen itse ajatellut kovin samalla tavalla välillä. Nyt olen raskaana (tätä ei edeltänyt vauvakuume), mutta nyt olen ihan hurahtanut tästä raskaudesta ja vauvan tulosta. Ennen säälittelin ihmisiä, joilla oli lapsia, nyt taas niitä joilla ei ole... Tämä raskaus on ihana yhteinen asia mieheni kanssa. Ja koko raskaana olo on jo itsessään kokemus/elämys, jota ei ennen raskaaksi tuloa voi käsittää. Ajatusmaailma kaikkine vahvoine kantoineen murenee 9 kk aikana... Mutta siitä äitinä olosta en vielä tietenkään tiedä. Mutta tässä vaiheessa en voi kuin suositella, vauvakuume voi tulla vasta tässäkin vaiheessa!
viiden yh:n jälkeen tiedän mitä lapset on,mutta en siltikään tunne tarvetta tehdä edes sitä ensimmäistä.lapset on kivoja,kuitenki se "kylkiäinen" elikkä äiti on useasti niin kuvottava.miksi noita yksinhuoltajia on niin paljon??? kokemuksesta tiedän että lapset kaipaa isähahmoa olen kelvannut siihen rooliin jo monesti,voishan naiset tuijottaa muutakin omaa napaa.
Mulle et typerine ja suorastaan älyttömine mielipiteines kelpais yhtään mihinkään rooliin. Ilmeisesti olet tosi pentu,kasva aikuiseksi älykääpiö
Tyttäreni ei myöskään mitenkään halunnut lasta, kun se oli tulossa sanoi, että se on sinulle ja miehelleen. Sanoi tulevansa kuukauden päästä töihin ja minä sanoin, että minähän voin sitten hoitaa pientä, vastasi, että ei kai sitä paljon hoitaa tarvitse. Lapsi syntyi ja ei ole työpaikalla näkynyt, syntyi toinenkin ja on niin äiti kuin vaan voi olla. Siis rakastaa lapsiaan ja on onnellinen. Eikä hyvän äidin mitta ole se, että haluaisi kontata lapsen kanssa pitkin lattiaa tai rakentaa legoilla, vaan se, että on aikuinen, turvallinen ihminen.
Tunnen ainakin kaksi naista jotka eivät olleet mitenkään "äiti ihmisiä" toinen uraohjus lakimies toinen bailuprinsessa...kummastakaan ei olisi ikinä uskonut että tekevät lapsia ja eikä se kuulunut kai kummankaan suunnitelmiin. Juristin lapsi syntyi keskosena, juristin elämänarvot meni uusiksi yhtä-äkkiä ei uralla työllä ollutkaan enään mitään väliä vaan pienellä keskos pojalla..hän hoiti ensimmäiset 3v pojan kotona jne: että kyllä ne äidin vaistot yleensä herää..;) samoin entinen bailuprinsessa jätti kaiken ja alkoi täydestä sydämmestä äidiksi nyt poika on 12v ja erittäin hyvin kasvatettu jne....ok: voihan olla että ne äidinvaistot ei herää mutta eiköhän se yleensä mene niinkuin kerroin PÄÄTÖS ON SINUN..;)
Että heistä tuli jotenkin parempia ihmisiä sitten, kun olivat tehneet lapsen? Kuulostaa siltä, että lapsen tekeminen on jokin velvollisuus, jonka täyttämisen jälkeen on kelvollinen. Täytyy huomauttaa, ettei lapsia ole, jos niitä ei ihan itse tee. Joten, ei äidiksi ryhtyminen ole mikään palvelus kellekään.
Kirjoittelen kokemuksia äidiksi tulosta, vaikka tilanne on täysin erilainen,kuin sinulla. Olin 21 vuotias ja seurustellut poikaystäväni kanssa vuoden päivät, kun esikoisemme ilmoitti tulostaan.Emme tosiaankaan olleet suunnitelleet lasta.Abortti ei tullut mieleemmekään ja rupesimme siis odottamaan vauvaa. En ole koskaan ollut "vauvaihminen", en ryntäile vieraiden muksujen äideille hehkuttamaan, kuinka suloisia hänen lapsensa on. Mutta omaa lastani rakastin siitä päivästä lähtien, kun sain tietää hänen kasvavan masussani.3 viikon päästä, kun olimme lapsesta saaneet tietää, rupesi minulta tulemaan verta ja terveyskeskuksella sanottiin jo melko varmasti minun saaneen keskenmenon. Itkin jo kauheasti, kun odotimme ultraan menoa. Siellähän se vauva kuitenkin vilkutteli...kaikki hyvin...Poika syntyi terveenä, enkä voisi kuvitellakkaan elämää ilman häntä.Perheemme on kasvanu jo pienellä tyttöselläkin eikä mikään ole minulle tärkeämpää, kuin lasteni hyvinvointi. En tiedä milloin olisimme lapsia tehneet jos ensimmäinen ei olisi tullut yllätyksenä. Lapsia ennen ravasin bilettämässä joka viikko, enkä kaipaa sitä elämää pätkääkään. Kotona on ihana olla...oman perheen kanssa. Ja miten voisi oman lapsen saamista katua? Kun hän tulee kesken leikin rutistamaan kunnolla ja moiskaisee suukon vielä päälle tai hassuttelee muuten vaan. Nuo hetket tekee elämästä elämisen arvoisen =)
EI MULLAKAAN OLE IKÄÄN OLLUT VAUVAKUUMETTA,MUT KU IKÄÄ RUPES OLEEN JA ELÄMÄLTÄ JA OLEMISELTA TUNTU PUUTTUVAN SISÄLTÖÄ..TYLSÄÄ ISTUA KAHESTAA AINA KOTONA KU EI HUVITTANU LÄHTEE V-LOPPUN ULOS...YM.VAIKKA PARISUHDE OLI JA ON VIELÄKI HYVÄ.MIES VAA KERRAN HEITTI ET MITÄ JOS.. MIETIN ASIAA VARMAA 2 MINUUTTIA JA AATTELIN ET MIKÄ ETTEI,TÖISSÄKI VAAN TYLSÄÄ...SAA OLLA MELKEE VUODEN KOTONA..TÄSSÄHÄN ON HYVÄ SAUMA...JA PÄIVÄÄKÄÄN EN OO KATUNU NYT ON KAKSI IHANAA LASTA 1 JA 3V.ELÄMÄÄN ON TULLU JUST SITÄ SISÄLTÖA MIKÄ PUUTTU JA KOTONA EI TUU TEKEMISEN PULAA..TÄÄ ON OIKEESTI HAUSKAA!!!JA MULLE TOSI MONI TULI EKA RASKAUDEN AIKANA TUNNUSTAAN,ET MÄ EN OIS KYL IKÄÄ AATELLU ET SÄ HANKIT LAPSIA!!!ASIAT MUUTTUU!!!;)
Kun olen lukenut näitä viestejä niin ajattelin kirjoittaa oman ajatukseni.
Täytän itse kohta 30 ja olen jättänyt 2 vuotta sitten pillerit pois odottaen jospa tärppäisi.
Valitettava totuus on vaan että toivoisin että jos tärppää niin ajattelisin kuin kaikki edellä kirjoittaneet, että onpa ihanaa kun saa lapsen ym.
Naurettavaa on vaan lukea että kotona ei ole tekemistä, pääsee töistä ainakin vuodeksi, ei tarvitse vanheta yksin ym. vastauksia, tätäkö sen lapsen hankkiminen onkin, itseni takia?
Itse jopa toivon että en tule raskaaksi, valitettavasti mieheni haluaa lapsia ja ristiriita onkin valmis, olen sanonut sen miehelleni josta hän syystäkin loukkaantuu...
Keskustelupaikka vapaaehtoisesti lapsettomille: http://groups.msn.com/VapaaehtoisetLapsettomat/
Hävitä koirat ja hanki lapsia.
Ei sinun tarvitse tuntea itseäsi erityisen äidilliseksi tai haluta lasta palavasti, sillä äidiksi kasvetaan pikku hiljaa. Vauvakuumekin ilmenee eri ihmisillä eri tavoin, niin kuin me kaikki reagoimme asioihin yksilöllisesti. Yhden lajin vauvakuumetta on sekin, että miettii asiaa, ei sitä sen kummempaa tarvitse olla.
Raskausaika on aika kummallista aikaa. Fyysisen valmistautumisen lisäksi tapahtuu jotain myös psyykkisesti. Aluksi sitä pelkää synnytystä ja lopuksi toivoo sen tapahtuvan mahdollisimman pian. Raskausaika tuntui jälkikäteen juuri sopivan pituiselta siinä suhteessa, että sinä aikana ehtii sopeutua tulevaan ja epäilyksetkin siinä karisevat matkan varrella.
Synnyttyään lapsi on sinulle outo ihminen, eikä tarvitse huolestua, vaikka heti synnytyksen jälkeenkään ei tulisi sellaista kaikkivoipaista äidinrakkautta, josta kirjoissa puhutaan. Mutta odotas pari kolme kuukautta. Olet umpirakastunut vauvaasi. Säälit toisia äitejä, koska he ovat nähneet saman vaivan kuin sinä, mutta eivät ole saaneet läheskään yhtä ihanaa vauvaa itselleen. (Näin se ihan oikeasti menee, vaikka se huvittaakin etu- ja jälkikäteen.)
Vaikka olin kovasti halunnut lasta, mietiskelin silti ensimmäistä lasta odottaessani, että mitä kamalaa tapahtuu, jos en pidäkään lapsesta. Käytännössä olisi sitten saanut syntyä vaikka peikonpoikanen, niin olisin huolehtinut lapsestani naarastiikerin tavoin ja rakastanut yhtä paljon. Ystäväni taas kertoi, ettei oikein tuntenut vauvaa kohtaan mitään synnytyksen jälkeen. Tämäkin on ihan normaalia ja taatusti ohimenevää.
Kaikenlaiset äidit mahtuvat maailmaan. Toinen hyysää toinen ei, mutta molempi hyvä. Olet ollut tekemisissä sisartesi kautta lasten kanssa, mutta se on aivan eri asia kuin olla oman lapsensa kanssa. Ymmärrät eron vain ja ainoastaan jos sinusta joskus tulee äiti.
Vaikea neuvoa toista näin isossa asiassa, mutta sellaista neuvoa, että älä tee lapsia, en koskaan antaisi. Asia on kuitenkin sinun ja miehesi harkittavissa, ja tietoinen päätös siitä, että ette halua lapsia on yhtä sallittu kuin mikä tahansa päätös.
Sinulla on kuitenkin aikaa miettiä vielä asiaa, koska ei se biologinen kello nyt ihan viimeisiään vedä. Mieti siis rauhassa. Jonain päivänä olet ihan varmasti varma siitä, mitä haluat.
Ei näiden asioiden miettiminen tietenkään aina viittaa vauvakuumeeseen. Itsekin alan lähestyä neljääkymppiä, ja jos sen mukaan lasketaan, miten paljon mietin haluaisinko (vielä) lapsia, niin poden kroonista vauvakuumetta.
Ei ne lapset välttämäti mitään vanhuuden turvia olisi, tiedän monia vanhuksia, jotka kyllä saa mädäntyä vanhainkodissa vaikka olisi 6 lasta, eikä kukaan käy kun hädintuskin äitienpäivänä kukan tuomassa, jos sitäkään. Kyllä koirat uskollisempia on kuin perinnöntoivossa olevat keski-ikäiset itsekkäät lapset, usko pois.
Lapsen tekeminenhän on aivan vapaaehtoista.Useimmat jotka lapsen tekevät tai ehkä oikeammin saavat, eivät tiedä varmaksi ovatko sopivia vanhemmiksi tai yleensä haluavatko sitä lasta. Miten sen voisi etukäteen niin varmaksi tietää kun asiasta ei ole mitään kokemusta etukäteen, niin kuin ei itsellänikään ollut kun sain lapsen.Kuitenkin voisi sanoa että useimmat sitä lastaan todella paljon rakastavat kun se heille annetaan eli syntyy.Ei siitä enää sen jälkeen luopua halua mistään hinnasta, vaikka kuinka rankkaa olisi, ellei nyt jotakin ole aivan pahasti pielessä.Monilla ei ole edes mitään kokemusta sukulaisten tai muiden lapsista ennen kuin oma lapsi syntyy. Ja se oma lapsi on kuiten kin eri asia kuin toisten lapset.Koiria minullakin on ollut 2 kpl ennen kuin lapsen sain, ja voin sanoa että koira on koira ja lapsi on lapsi.Eli koira on tientenkin erittäin rakas perheenjäsen, mutta lapsi menee vielä senkin edelle kaikin tavoin.Jos ihminen ajattelee, ettei missään tapauksessa halua lapsia, niin silloin ei niitä välttämättä kannata hankkia, sillä voipi olla että lapsi tulee kärsimään välinpitämättömästä ja kylmästä äidistä tai isästä ja kuka lapsi sellaisen elämän ja lapsuuden valitsisi, jos saisi valita.Kyllä ihminen pärjää vallan hyvin ilman omia lapsiakin, mutta jotenkin itse koen, että ne joilla ei ole lapsia, jäävät jotakin paitsi.Lapsi tuo elämänkokemusta ja ymmärrystä moniin asioihin, joita ei pysty edes etukäteen ajattelemaan.Maailma ei voi olla enää kovin mustavalkoinen sen jälkeen kun on omaa lasta muutaman vuoden kasvattanut.En itsekään ollut mitenkään kauhean lapsirakas ennen lastani, vaan lapset olivat jotenkin outoja ja vähän pelottaviakin kiljumisineen ja kiukutteluineen.Tunsin itseni jotenkin vaivautuneeksi lasten seurassa ja jäykäksi.Mutta siihen äitiyteen ja isyyteen vaan jotenkin kummasti kasvaa ajan myötä.En kyllä itse ajattele mitään yksinäistä vanhuutta tms. Voihan olla että se lapsi siinä vaiheessa asuu toisella puolella maapalloa tms.Onko enää edes itse hengissä silloin jne.Ne, jotka päättävät olla hankkimatta lapsia säästyvät varmasti monelta murheelta ja huolehtimiselta mutta myöskin tosi monelta ja sydämeenkäyvältä ilolta elämässä.Ja varmaan on hiukan eri näkökulma moniin asioihin, jos ei ole omia lapsia.Ei se lapsettomuus ihmisestä huonompaa millään lailla tee. Asiaa pitää jokaisen harkita vaikka kaikki eivät ole niin tehneetkään ja saaneet lapsia ja ovat tosi onnellisia heistä.Kaikki eivät pysty sitä vastuuta edes kantamaan, siihen on kuitenkin oltava valmis jos se lapsi vain tulee tai sen päättää hankkia ja se vielä annetaan.Itse lapsen sain 30v.Ja viisi vuotta sitä lievästi halusin.Tällaisia ajatuksia aiheesta.
ja mies vielä ihmettelee, miksi yksinhuoltajia on niin paljon ja niistäkin suurin osa naisia. Niin miksiköhän??? Katsokaa miehet peiliin, mitä näkyy? Näkyykö vastuunsa kantava lapsistaan välittävä ja huolehtiva,lastensa äitiä rakastava mies, raitis ja väkivallaton? Jos ei näy niin ihmetelkää nyt miehet miksi yksinhuoltajanaisia on niin paljon. Ja jos et rakasta lapsesi äitiä, etkä sen vuoksi välitä lapsistasikaan niin miksi helvetissä menit sänkyyn ja harrastit seksiä hänen kanssaan, olisit ajatellut ajoissa mitä seurauksia siitä on.Sen jälkeen on se haukuttu ja väheksytty yh-äiti kantanut sínunkin vastuusi. Voi teitä luuseriparkoja.
Minäkään en halunnut lasta ennenkuin oli 34-v. Nyt lapsi on 1-v ja tietenkin rakastan häntä enkä pois enää antaisi. Elämä on kyllä nykyään niin rankkaa ja parisuhde pilalla, etten lasta tekisi, jos saisin uudelleen valita. Elämä muuttuu niin paljon ja hyvät hetket on vähässä. Lapsi vaatii kaiken huomion ja ajan, itsellä ei ole hetken rauhaa.
Toista lasta ei haluta kumpikaan.