Voiko mikään loukata ja sattua enenpää kuin se, että puoliso pettää. Se ihminen johon luotit. Jolle juuri eilen olit puhunut helliä sanoja ja kertonut rakastavasi. Ja joka on kertonut rakastavansa sinua. Silti sillä on ollut salaisuus sydämessään. Kai nauranutkin hölmöydellesi sisimmässään.
Ja sitten putoaa pommi.
Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Ja puoliso yrittää kieltää. Vähättelee ja nauraa. Kunnes ladot totuuden ja kaikki ne todisteet pöytään, eikä enää ole kieltämistä.
Siltikin se vielä vähättelee ja yrittää kieltää "kun ei se ollut mitään" "eikä se mennyt niin"
Nauraa ja yrittää kuitata "höpö höpö" kuittailulla kun kerrot kuinka sattuu. Nauraa kun kerrot että sattuu ihan oikeasti.
Sattuu niin hirveesti, ettei itkukaan auta.
Ja sitten putoaa pommi.
Se iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Ja puoliso yrittää kieltää. Vähättelee ja nauraa. Kunnes ladot totuuden ja kaikki ne todisteet pöytään, eikä enää ole kieltämistä.
Siltikin se vielä vähättelee ja yrittää kieltää "kun ei se ollut mitään" "eikä se mennyt niin"
Nauraa ja yrittää kuitata "höpö höpö" kuittailulla kun kerrot kuinka sattuu. Nauraa kun kerrot että sattuu ihan oikeasti.
Sattuu niin hirveesti, ettei itkukaan auta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se sattuu ja loukkaa niin, ettei kukaan, joka ei ole sitä itse kokenut, voi sitä ikinä tajuta.
Se satuttaa niin, että sydäntä särkee ihan oikeasti. Eikä pysty näkemään elämässä mitään hyvää, eikä jaksa kiinnostua mistään, kun yrittää vain pysyä järjissä ja hengissä.
Jos puoliso ei tue mitenkään, tekee se asiasta vielä vaikeampaa. Jos kyseessä on vielä suhde, eikä yhden yön juttu, tekee se asioista vielä hirveämpää.
Puhu ystäville, mene terapiaan, anna itsellesi hetki aikaa ja katso, miten asiat alkavat selkiytymään. Vähitellen tiedät, miten elämäsi haluat menevän tulevaisuudessa. Nyt saattaa tuntua, että et missään nimessä halua erota. Miehesi käytös näyttää tulevan - hänen pitää tulla kanssasi terapiaan, olla sinulle avoin ja tukea sinua. Sinun täytyytuntea, että hän tulee lähellesi, eikä etäänny. Ajan saatossa näet, miten käy.
Itse kuljin tuota polkua 2,5 v ennenkuin annoin periksija otin eron. Mies jatkoi salassa suhdettaan, mutta ei olisi kuitenkaan halunnut eroa. Hajosin niin lähelle totaalista sortumista, että näin jälkikäteen ihmettelen, miten jaksoin yrittää niin kauan. Vaakakupissa painoi lapset ja pitkä yhteinen historia. Nyt tajuan, että lapset pysyvät, vaikka ero tuleekin ja historia ei katoa mihinkään. Nyt kirjoitan omaa uutta historiaani ja olen oikeasti tyytyväinen siihen, että sain voimia lähteä.
Minulla on onneksi tilanne, että en ollut mitenkään taloudellisesti riippuvainen ja tulen hyvin toimeen yksinkin. Mutta vaikka joutuisin elämään vaatimattomammin ja tinkimään menoistani, en silti vaihtaisi enää entiseen elämään. En halua enää olla se, joka joutui miettimään, missä mies taas on, pettääkö, miksi edelleen viestittelee jollekin koko ajan, miksi hermostuu kyselyistä, miksi ei enää halua yhdessä terapiaan, missä oli "työmatkalla" jne jne. Loputon suo.
En sano, että ero on oikea ratkaisu kaikille, mutta ei kammata taistella loppuelämää. Jossain vaiheessa voi antaa periksi, eikä se ole huonommuutta.
Mutta jos taas asiat menevät hyvin ja tuntuu, että on oikeasti onnellinen suhteessa, mikä sen hienompaa. Mutta älä kadota itseäsi. Muista, että olet arvokas ja pettäminen ei ollut sinun syysi, vaan että miehesi on otettava vastuu ja autettava korjaamaan suhdetta.
Lue täälläkin paljon kehutut kirja "Särkynyt sydän". Myös myita hyviä kirjoja löytyy uskottomuudesta ja suhteen korjaamisesta. Jos englanninkieli sujuu, käy katsomassa Amazonin kirjavalikoima. Eritysesti kirja "not just friends" kolahti.
Tsemppiä, hoida itseäsi, olet tärkeä!
Niin itkukaan ei auta. Sait tuossa saman kokeneelta monia hyvä neuvoja. KOmppaan niitä. MInä hain myös kirjastosta kirjoja ja luin kaiken minkä käsiini sain. Kävin terapiassa.
Olen kylläkin sitä mieltä että vaikka kuinka itsekin liputan terapian puolesta niin pääsy sinne pitäisi olla helpompaa. Kriisissä oleva ihminen ei pysty eikä osaa ajatella, että parinviikon kuluttua on aika, kun tarve purkaa on tässä ja nyt. Vaatii valtavasti itsensä hillitsemistä ja ystävien tukea jaksaa odottaa noihin käynteihin.
Oma terapiassani käyntini tyssäsäi kolmen kerran jälkeen noihin pitkiin odotusaikoihin.
YStävät ovat todella tärkeitä, ja vaikka tänne kirjoittelu. Kaikki mikä saa sinut voimaan paremmin on oikein. Etsi uusia harrastuksia, ulkoile.
Itse sain valtavasti voimaa liikunnasta.
Kohtalotoverit koolla: samanlaiset olivat omat tunnelmani.
Laura Närhen Julma valo -kappale on kuin suoraan omasta huhtikuustani.
http://www.youtube.com/watch?v=tM6v3k-IYLY
Minullakin tuskaa lisäsi se, että suhde oli pitkä ja mies sanoi suoraan rakastavansa toista. En kuitenkaan missään nimessä halunnut eroa - kumppanuus oli niin suuri osa identiteettiäni. Tosi pitkään kielsin faktat, vaikka terapeuttinikin neuvoi ajattelemaan asioita järjellä. Mies ei pyytänyt anteeksi, ei katunut, ei lohduttanut ja minä vaan halusin miellyttää ja yrittää. Ajattelin, että kaikki korjaantuu, kohta painajainen on takana.
Huhtikuusta on ollut pitkä matka joulukuuhun. Hiljalleen asiat ovat selkeytyneet: entistä ei enää ole,mieskin tuntuu ihan vieraalta. Kaapit on siivottu ja oma asunto on haussa.
Odotan sitä päivää, kun voin tuntea edes vihaa ja raivoa.
Nyt on vaan tyhjä olo. Niin tyhjä, että suukin tuntuu kuivalta.
Töissä täytyy jaksaa käydä ja hymillä väkisin.
Kotona puoliso on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sanoo ettei todellakaan voi ymmärtää minun käytöstäni - siis oikeasti EI VOI YMMÄRTÄÄ MINUN KÄYTÖSTÄNI?
Antais vaan olla.