Itse olin lapsena ruma ja poikamainen. Vihainen ja sulkeutunut mököttäjä. Kavereita kyllä paljonkin mutta sellainen hiljainen mietiskelijä enkä koskaan ymmärtänyt ikäisteni tyttöjen naurettavia keikistelyjä. Keskityin koulun käyntiin enkä ihmissuhteisiin. Murrosikäisenä alkoi sulhasehdokkaita pyöri jaloissa ja olin lähinnä hämmentynyt mistä moinen kiinnostus. Seuraa on riittänyt vaan tuntuu että kaikki menee aina pieleen. Rakastun vääriin ihmisiin tai minua käytetään hyväksi ja jätetään. En oikein osaa olla suhteessa pelkään että kuitenkin jätetään ja jätän Mielummin hänet. Tyypillinen kuvio on se että mies on ihan lääpällään ja jostain syystä tarjoan hänelle esim kaveriani joka olisi parempi vaihtoehto hänelle kuin minä. Vaikka haluaisin pitää miehen itselläni. Ettei se kaunis kuori aina riitä. Varmaan jokin itsetunto kysymys. Tiedän että seuraa on mutta mikään ei koskaan onnistu.
ruma ankanpoikanen
yksinkin on hyvä
5124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No sähän olet sit ollut ihan kuin mä. Paitsi että mä olen mies. Eikä mun seuraani ole koskaan ollut naisia tungokseen asti tarjolla. Mutta se on tavallisen miehen kohtalo. Mutta eihän me tästä lannistuta, nokka pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! Vai pitäiskö tässä siteerata poikani esittämää ajatusta: "Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä".
So not, elämä on kuitenkin aika kivaa, ainakin jos ymmärtää joskus lueskella Jarlan strippejä.
http://aamulehdenkuvat.ning.com/profiles/blog/list?user=0tai2pobh6d0t
Voimia!
Kyseessä on enemmänkin nyt pelko kuin yksin huono itsetunto. Pelkäät niin paljon että ajat ja annat mahdollisuudet kirjaimmellisesti pois. Toisaalta aikaisemmat kokemuksesi miesten suhteen herättävät sen kysymyksen, että kuinka kauan olet tuntenut entiset miehet ennen kuin olet antanut heille seksuaalisesti jotakin ja olette alkaneet ihan seurustelemaan? Ensin pitää löytää ihan oikea yhteys kahden ihmisen välillä ja ystävystyä, ennen sitä ei voi olla aitoja rakkauden tunteita, ystävänä saati pariskuntana, vaan kaikki kaatuu omaan pohjattomuuteensa.
Pohdi asioita ja rauhoitu vaikka kerran päivässä hetkeksi ja päätä että aijot käsitellä pelkoasi, sitä miten näät itsesi ja sitä mitä voisit tehdä, että saavuttaisit ihan oikean ja pysyvän rakkauden. Kun uusi kiinnostuksen kohde tulee elämään niin muista kuunnella omia ohjeitasi miten toimia, äläkä anna omille peloillesi periksi.
ikävä sanoa, mutta sulle olis paras vaihtoehto ottaa vaan kissa ja höpistä sille yksiössäsi.
Olisikohan vikaa miesmaussa sitten.
Kyse on nimenomaan huonosta itsetunnosta. Älä nyt hyvä nainen ainakaan itse ehdottele miehille mitään kavereitasi, vaan ole oma itsesi ja luota mieheen ja suhteeseen. Jos siihen pystyt niin sittenhän mies vasta ihastuukin, kun näkee sinut parhaimmillasi. Hyväksy se tosiasia, että jokaisessa suhteessa on aina riski haavoittua eikä siitä pääse mihinkään, koska ei voi ikinä tietää tulevaisuudesta. Jos haluaa jotain saavuttaa niin pitää uskaltaa heittäytyä silläkin uhalla, ettei suhde kestäkään ikuisesti. Itse ei kannata tulla itsensä eteen.