Enkä silti kadu...

Onhan tämä kortti katsottava.

Niin... Samassa tilanteessa ollut jo pitkään, minäkään en kadu. En tiedä, mikä lopputulos tällä tulee olemaan, toinen on vain jo niin tärkeä osa elämääni, ettei oikein muuta muistakaan...

Se tuntuu vain sinusta oikealta.
Voi, voi olisit vaan rakastunut vapaaseen, niin rakkaudestasi saattaisi tulla totta.
Rakkaus on ihan sun ikioma ongelma.
Kattele vaan ihan rauhassa kortteja sillä aikaa, kun muut elää.En mä.Mä päätän ihan itse elämästäni enkä jätä mitään kortin varaan.

Tyhmää rakastua varattuun. Seksiä voi harrastaa mutta muuta ei ole syytä kuvitella.

Mutta jos se on väärin, miksi se tuntuu niin oikealta?

Vast: vääryyttä ei mitata sillä, miltä sinusta tuntuu vaan sillä, miltä teostasi kärsimystä saavista tuntuu.

Taitaa vain olla niin että siinä rakastumisen huumassa ei tule ajatelleeksi oikein järkevästi.

Kun ja jos suhde jatkuu ja etenee jopa yhteen muuttoon, siinä vaiheessa totuus tulee esille, nimittäin se toisen edellinen perhe ja siihen liittyvät velvoitteet.
Jos olet valmis hyväksymään elatusmaksujen maksamisen, sillä eihän se varattu kumppanisi ole niitä vielä tähän saakka maksanut, mutta se on joka kuukausi menoerä ja lasketaan todellisten tulojen perusteella.
Toinen on, että lapset käyvät vanhempansa luona, pystytkö hyväksymään lasten käynnit ja suomaan tuon ajan tai oikeastaan vaatimaan häntä olemaan ja huoltamaan lapsensa teillä ollessa.
Hyväksyt lasten tavat, et ala moittimaan ja muuttaman heidän heitä eikä heitä toista vanhempaansa.

Hyväksytkö myös poikkeukset sovittuihin, sillä niitäkin ihan olosuhteiden pakosta ihmiselämässä on.

Entä jos saattekin yhteisen lapsen, saavatko toisen lapset enää minkäänlaista osaa perheessänne.

Nyt pidätte hauskaa ja luvatta, tilanne ei ole sama kuin että asutaan ja eletään samassa huushollissa ja lisänä vielä ainakin toisen edellisen elämän vastuut, usein molempien.
Hauskaa ei tule olemaan jatkossa, sillä aivan sama arki koittaa kuin ennekin, on käytävä työssä, on hoidettava kodin asiat ja lapset ja heihin liittyvät velvoitteet.
Eivät ne velvoitteet ole siinä että lapset ovat joka toisen viikonlopun, kyllä vanhemman pitää yhteyttä väliaikanakin lapsiin ja heidän toiseen huoltajaan, pystytkö ilman mustasukkaisuutta tähän ja lisäksi moneen muuhun.

Jos mielesi tekee vähänkin ohjata noita asioita siihen suuntaan, että itsellesi jäisi enemmän, silloin et ole sopiva missään nimessä tuohon kotiin.

Suurinta rakkauttahan on, että osaa myös luopua toisen vuoksi. Lapset tarvitsevat paljon enemmän vanhempaansa, pystyisitkö sanomaan ääneen tuolle kumppanille että pitää perheensä koossa.

Ei rakastaminen ole väärin, ei varattuunkaan rakastuminen. Teot ovat. Onko sinun/teidän rakkaus niin paljon elämää suurempaa, että sen vuoksi monet kärsivät? Sitä kannattaa oikeasti miettiä.

Vielä kamalampaa on varattuna ja perheellisenä rakastua vapaaseen ihmiseen. Itse olen ihan rikki koska en häntä tule koskaan saamaan. Hän lopetti suhteemme minun takiani ja nyt voisin leikata ranteet auki. Rakastamme toisiamme emme vaan koskaan saa toisiamme.

"Tää on vaiettu rakkaus
Josta ääneen ei puhua saa
On kai kielletty onnellisuus
Kaiken taa se täytyy piilottaa
Tää on vaiettu rakkaus
Josta tarinan vois kirjoittaa
Vaan ei saa se pitää sydämeen tallettaa."

Toi Vaiettu rakkaus... Niin monen varatun parin "oma biisi".

Oletteko ajatelleet, ettäVaiettu rakkaus voi olla myös sitä, että mitään ei tapahdu, rakkaus on, mutta sellaisena, ettei kenenkään perheitä satuteta, ettei uskottomuutta fyysisesti tapahdu. Että valitaan se oma puoliso, mitä on luvattu rakastaa niin vasta- kuin myötämäessä. Tiedän kokemuksesta, että kyllä se "rakkaus" ajan kanssa laantuu, elämä jatkuu eteenpäin.

Tunne, rakkaus on tietty oikea. Rakastaminen on oikein. Mutta teot, "kortin katsominen" on väärin.

Vai oikein luvataan rakastaa toista koko loppuelämän?? Siis jumankauta mitä sontaa.. Miten kukaan voi ikinä tietää miten asiat ovat vaikkapa 10 vuoden jälkeen?? Puoliso onkin takertuva tai muuttuu liikaa ajan kuluessa? Tai jos ihmisiä ei kertakaikkiaan olla luotu pariutumaan koko loppuelämäksi yhden ja saman ihmisen kanssa? Onko se nyt sitten kivaa itselle tai puolisolle, valehdella että rakastaa ja olla vierellä vain, koska se on joku helkkarin velvollisuus?

Oma suhteeni ei ole vielä edes vuotta vanha... Silti olen täysin kypsä tähän tilanteeseen... Mies on omahyväinen oman edun tavoittelija, ei osaa hyviä käytöstapoja, kosketukset on aina olleet kovakouraisia (alkaa vähitellen vituttaa, kun aina tarttee satuttaa, kun koskee...!), lisäksi mies on erihyvä nolaamaan mut melkein joka tilanteessa, en uskalla enää edes sanoa kaikkea, mitä haluaisin... Puheenaiheet ovat aina jotain mieheen ja hänen ongelmiinsa liittyviä, AINA! (silti näille ongelmilleen hän ei tee mitään, koska varmaan loppuis kaikki puheenaiheet meidän suhteesta...)
Nyt oon päättänyt ihan tietoisesti etsiä jotain salaista ja parempaa... Löysinkin ja nyt jos tämä juttu alkaa luistaa ja mies on avarakatseisempi, hellempi, hyväkäytöksisempi ja osaa olla nolaamatta ja keskustella rakentavasti, hyppään vauhdissa toiseen junaan. ENKÄ EDES KADU!!
Ei mulla sitte muuta...

Niin, eipä sille mitään voi että rakastaa ja rakastuu. Riippuu varmaan miehestä sitten, mitä tulee vai tuleeko mitään. Mies taisi sotkea sut tuohon kuvioon itsekin. Toivottavasti vaimo ei särje sydäntään tai sinä.

Joillekin se toisen elämän varastaminen on peliä. Kylmää lukea sinunkaltaisten kommentteja. Olen todella surullinen, että 25v. puolisoni lähti rakkautensa perään. Minä rakastin häntä yli kaiken. En vaan jaksanut kai vaan olla aina niin rakas.