Olipa kerran kolme miespuolista ystävystä. Ja heillä tyttöystävät. Kimpassa touhuttiin lasketteluviikonloppuja sun muita. Ihan mukavaa meininkiä.
Kuinkas ollakaan yksi naisista tutustui erääseen toiseen naiseen, jonka kanssa pitivät jonkin verran yhteyttä. Tämä "porukan ulkopuolinen nainen" oli myös yhden toisen porukkaan kuuluvan naisen ystävä ja he jopa pariskuntina lähtivät etelänreissulle. Kun tulivat takaisin, kuuli Suomeen jäänyt tulleensa haukutuksi reissulla. Jos vaikka mitä tarinoita oli tämä kuuden porukkaan kuulunut nainen puhunut, siis ihan selkeästi pyrkinyt mustamaalaamaan. No, jokaisella on huonot päivänsä (ja tällä mustamaalarilla niitä tiettävästi oli useita) ja ymmärtämyksen nimissä päätti tämä Suomeen jäänyt nainen antaa asian olla. Vaan kuinkas ollakaan kun jonkin ajan kuluttua näkivät kaupungin yössä, tämä mustamaalari kävi naisen kurkkuun kiinni ja huuteli jos jonkinmoisia solvauksia! Tiet erosivat ja seuraavana päivänä hyökkäyksen kohteeksi joutunut lähetti tekstiviestin, jonka mukaan oli saanut tarpeeksensa moisista tempuista. Hän jäi odottamaan anteeksipyyntöä, jota ei koskaan kuulunut.
No, aikaa on kulunut ja on nähty silloin tällöin. Pyynnöstä huolimatta käytökselle ei ole saatu selitystä. Milloin on oltu liikaa humalassa asian selvittämiseksi, milloin mitäkin. Ikävintä asiassa on se, että myös miesten välit ovat rakoilleet...tai itse asiassa kaveruutta ei enää oikeastaan juurikaan ole. Eli selvittämättömiin naisten tappeluihin kaatui ystävyys, jota miehet ainakin pitivät naissuhteitaan vahvempana.
Minä olen tämä "Suomeen jäänyt nainen" ja todellakin joskus harmittaa, nimenomaan mieheni puolesta. Hänelle tämän päällekävijän puoliso oli hyvä kaveri, nyttemmin eivät edes juurikaan tapaa. Kurjaa ja nurjaa. Pitäisiköhän vielä yrittää tehdä asioille jotain, vaiko vaan antaa olla...?
Kuinkas ollakaan yksi naisista tutustui erääseen toiseen naiseen, jonka kanssa pitivät jonkin verran yhteyttä. Tämä "porukan ulkopuolinen nainen" oli myös yhden toisen porukkaan kuuluvan naisen ystävä ja he jopa pariskuntina lähtivät etelänreissulle. Kun tulivat takaisin, kuuli Suomeen jäänyt tulleensa haukutuksi reissulla. Jos vaikka mitä tarinoita oli tämä kuuden porukkaan kuulunut nainen puhunut, siis ihan selkeästi pyrkinyt mustamaalaamaan. No, jokaisella on huonot päivänsä (ja tällä mustamaalarilla niitä tiettävästi oli useita) ja ymmärtämyksen nimissä päätti tämä Suomeen jäänyt nainen antaa asian olla. Vaan kuinkas ollakaan kun jonkin ajan kuluttua näkivät kaupungin yössä, tämä mustamaalari kävi naisen kurkkuun kiinni ja huuteli jos jonkinmoisia solvauksia! Tiet erosivat ja seuraavana päivänä hyökkäyksen kohteeksi joutunut lähetti tekstiviestin, jonka mukaan oli saanut tarpeeksensa moisista tempuista. Hän jäi odottamaan anteeksipyyntöä, jota ei koskaan kuulunut.
No, aikaa on kulunut ja on nähty silloin tällöin. Pyynnöstä huolimatta käytökselle ei ole saatu selitystä. Milloin on oltu liikaa humalassa asian selvittämiseksi, milloin mitäkin. Ikävintä asiassa on se, että myös miesten välit ovat rakoilleet...tai itse asiassa kaveruutta ei enää oikeastaan juurikaan ole. Eli selvittämättömiin naisten tappeluihin kaatui ystävyys, jota miehet ainakin pitivät naissuhteitaan vahvempana.
Minä olen tämä "Suomeen jäänyt nainen" ja todellakin joskus harmittaa, nimenomaan mieheni puolesta. Hänelle tämän päällekävijän puoliso oli hyvä kaveri, nyttemmin eivät edes juurikaan tapaa. Kurjaa ja nurjaa. Pitäisiköhän vielä yrittää tehdä asioille jotain, vaiko vaan antaa olla...?
Vastaukset 1
Vanhimmat
No mielestäni anna asian olla. Tuollaisia pölvästejä on kuitenkin olemassa ja ei niille oikein mitään voi. Toisilla vaan ei ymmärrys eikä itsetunto riitä.
Voihan miehesi kuitenkin tavata kaveriaan vaikkette porukassa voisi liikkuakaan. Ja asiahan ei millään tavalla ole sinun syysi joten nouse koko homman yläpuolelle.
Kurjaa ja tylsää mutta vain elämää.