En jaksa enää mitään, käyn töissä saadankseni muuta ajateltavaa. En raksta vaimoani, mutta en pysty eroamaan lapsistani. Olen tällä hetkellä totaalinen ihmisraunio. Odotan vaan vaimoni seuraavaa raivonpurkausta. Viime viikolla ilmoitin hänelle tas kerran, että en voi elää näin ja haluan eron - vaimoni juoksi ulos paljain jaloin yöpaidassaan. Sisälle tultuaan joi 4 pulloa siideriä jakaatoi 5 päälleen ja huusi minulle että hän ei lapsiaan minulle anna ja minä saan lähteä, jos kerran hänet uhkaan jättää.
En ole koskenut vaimooni 11 kuukauteen. Ymmärrättekö en ole koskenut mitenkään! Olemme rakastelleen viimeksi ties milloin?
En kestä enää, en todellakaan. Haluaisin vaan saada jostain apua, mutta mistä? Pelkään lasteni puolesta sillä vaimoni on uhannut itsemurhalla useasti ja raivotessaan repii hiuksiaan tukkoina päästään.
Mistä minä saan voimia eroon. Olenko itsekäs kun haluan pelastaa mielenterveyteni rippeet, kun pelkään, että lapseni jäävät hänelle. En uskalla edes ajatella mitä hän kertoo minusta lapsille.
Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä?
En ole koskenut vaimooni 11 kuukauteen. Ymmärrättekö en ole koskenut mitenkään! Olemme rakastelleen viimeksi ties milloin?
En kestä enää, en todellakaan. Haluaisin vaan saada jostain apua, mutta mistä? Pelkään lasteni puolesta sillä vaimoni on uhannut itsemurhalla useasti ja raivotessaan repii hiuksiaan tukkoina päästään.
Mistä minä saan voimia eroon. Olenko itsekäs kun haluan pelastaa mielenterveyteni rippeet, kun pelkään, että lapseni jäävät hänelle. En uskalla edes ajatella mitä hän kertoo minusta lapsille.
Mihin minun pitäisi ottaa yhteyttä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vaikuttaa siltä, että vaimosi tarvitsisi mielenterveystoimistoa, mutta ketään ei voi sinne vastoin tahtoaan viedä. Vaikuttaa siltä, että asiasta ei voi ollenkaan keskustella. Ehdottaisin, että hakeutuisit itse ammattiauttajan puheille. Keskustelu jonkun ulkopuolisen kanssa selventäisi omia ajatuksiasi. Muista, että jokainen aikuinen ihminen on itse vastuussa omasta elämästään, niin vaimosi kuin sinäkin. Itsemurhalla uhkaaminen on julmaa ja sairasta. Kirkon perheasiain keskus on toinen paikka, jonne voisitte mennä yksin tai yhdessä. Olen itse läpikäynyt kaksivuotisen kognitiivisen psykoterapian. Tällä hetkellä voin hyvin ja minulla on hyvä työpaikka. Älä arkaile ammattiauttajan puoleen kääntymistä. Voimia ja rohkeutta sinulle!
Kyllä suosittelisin ammatti-avun hankkimista. Sulla on kuitenkin yksi elämä elettävänä. Ei sitä kantsi hukata tuolla tavalla. Tottakai lasten tila huolestuttaa sinulla ja se kertoo että välität heistä. Hyvä niin. Vaimollasi taitaa olla hieman ongelmia hius-rajan alapuolella. Kuuntele omaa sisäistä ääntä ja tee ratkaisut...
Moi, olet saanut jo hyviä vastauksia teidän perheen tilanteeseen. Kyllähän sen jokainen ymmärtää, että on järkytys, jos toinen ilmoitta, että yhdessä aloitettu koko elämää koskettava tarina ehkä on päättymässä. Vastaavassa tilanteessa miehet tuskin tyytyvät siideriin, vaan otetaan koko vartalopuudutus ja kunnon krapula tai jopa useamman päivän putki. Perheasiainkeskukset ovat paikkoja joihin voi ottaa yhteyttä tässä tilanteessa tai jos olet työelämässä voit keskustella ensihätää myös oman työterveyhoitajasi kanssa, kyllä tilanne painostaa koko perhettä. Turha on vain yhtä aikuista syytellä kyllä tilanne on molemmille kipeä ja vaikea samoin lapsille. Mitä se rakastaminen on? Olet varmaan miettinyt. Jokaisessa tämänkin tilanteen jälkeen kohtaamassasi naisessa on ärsyttäviä piirteitä, kurjia tapoja, jne. täydellisä ei ole olemassa, ei myöskään miehissä. On ihan ikioma prosessinsa lähteä perheestä ja kelata koko juttu itsekseen selväksi omassa päässään ja päästä tasapainoon siitä. Ennen sille polulle lähtemistä, kannattaa vielä kerran kelata mitä odotat elämältä, omaltasi ja perheesi elämältä. Tämä yöpaidassa kylmässä ulkona liikkuva nainen on ollut joskus sinun iloinen, onnen, unelma, hän on edelleen tämä sama henkilö, vaikka just nyt ei siltä sinusta tunnukaan. Entäpä teidän yhteiset lapsenne - te molemmat olette heille tärkeitä - yhtä tärkeitä - tärkeintä maailmassa. Uskon, että vaikeuksista huomimatta löydätte sopuisan ratkaisun. Ei kannata panikoitua se ei auta yhtään, voivottelu ei auta yhtään, nyt jäitä hattuun.
Käy itse juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa että saat tukea. Kukaan muu kuin vaimosi ei voi auttaa häntä - velvollisuutesi on kuitenkin pitää huolta itsestäsi ja lapsestasi. Jos koet että ero on ainoa mahdolliuus valmistele eroa huolellisesti - hanki asunto, hoitopaikka ym ja sitten muutat lapsen kanssa pois. Jos sinulla on hyvät suhteet vaimosi sukulaisiin tai ystäviin pyydä heitä sitten tueksi huolehtimaan vaimostasi.
kaipaa huomiota ja sitä kosketusta. Olkoonkin että olette sieraantuneet - etkä tunne vetoa niin koitapa seuraavaksi 'kohtauksen' tullessa vetääkin vaimosi syliisi ja halata kunnolla. Hän huutaa yksinäisyyttää ja tuskaansa! Joo - olen kanssasi samaa mieltä että tapa on erikoinen, mutta taustalla on paha olo joka ei poistu yksinään. Hän on kuitenkin lastesi äiti ja olet häntä joskus rakastanut. Hän tarvitsee SINUN apuasi. Voitte sitten yhdessä lähteä haklemaan apua ulkoa mutta vieraannutat hänet lopullisesti jos et reagoi mitenkään.
Meillä on samantapaista - paitsi tilanne toisinpäin. Puoliväkisin haluan pitää perhettä kasassa, vaikka tekeekin tiukkaa. Haluan antaa kuitenkin vielä mahdollisuuden ja tehdä mitä tehtävissä on. Vaikka se tuntuukin välillä mahdottomalta.
Tsemppiä teille. Ota vaimoasi kaulasta ja halaa :)
mielen terveyteen apua. käsittääkseni jos äiti on epävakaa niin lapset tulevat automaattisesti isälle. eli jos mielen-terveysongelmia on toisella osa-puolella.
ei toki pidä itseään ryvettää huonossa ihmis- suhteessa. mutta kannattaa aluksi setviä kaikki asiat niin vaimon kun lapsien ja itsensä kohdalla.
Yhteys sosiaalitoimistoon ja kertomus vaimosi tempauksista, vaadit lastesi edun nimissä, että lapset voivat lähteä matkaasi, sitten ammattiauttajalle, että jaksat itse. LApset ovat varmasti jo kärsineet ja tulevat myös tarvitsemaan apua. Lähde ennenkuin lastesi elämä on tuhottu.
Vaimosi käytös johtuu myös sinun käytöksestä. Tuntuu siltä että jatkuva painostava ilmapiiri, ja sinun luotaantyöntävä käytös on ajanut vaimosi hulluuden partaalle. Hän elää jatkuvassa epävarmuudessa ja ilmeisesti eron lähtökuopissa.
Ja jos vuoteen ei ole sängyssäkään mitään saanut, niin vähemmästäkin sitä tulee kiukkuseksi.
Jotenkin tilanne pitää rauhoitta, vaikkapa väliaikaisella ratkaisulla erikseen asuttaessa. Eron tekeminen tuossa kriisipesäkkeessä on epätoivoista, ja siitä valitettavasti lapset tulevat kärsimään.
Ja sinun pitää myös tehdä päätös ! Mieti onko missään olotilassa mahdollista jatkaa, mitkä asiat pitää muuttua jos se olisi mahdollista. Nimetä ne ja alkaa tehdä lujasti työtä niiden eteen. Jos taas olet päättänyt erota, tee nopeasti päätöksestä julkinen. Tuo toisen kiduttaminen jatkuvassa epävarmuudessa on lähinnä ihmisrääkkäystä.
Olen samaa mieltä että sinussa on vikaa. Minä tiedän sen kokemuksesta. Minäkin sain samanlaisia kohtauksia kun mieheni ei minusta välittänyt. Juoksin öisin pitkin pihaa ja mies vain kylkeä käänsi kun kuuli ulko-oven käyvän ja tiesi minun lähteneen. Yöt meni itkiessa ja kyllä lopulta tulin takaisin sisälle. Olin niin hellyydenkipeä enkä saanut minkäänlaista myötätuntoa.
Ei sille voi mitään jos ei toista rakasta mutta hän on kuitenkin lastesi äiti, tekee ruuat ja hoitaa kodin ja pyörittää arkea.
Minä tein oman ratkaisuni, lähdin lopulta ja jätin mieheni. Nyt hän kyllä katuu ja on pahoillaan välinpitämättömyydestään. Huolto lakkasi pelaamasta ja nyt mies on vähän hakoteillä.
Ei yksinkään ole hyvä olla mutta ainakin on toivoa paremmasta.
Ota hyvä mies vaimosi kainaloon ja puhukaa. Ota jo ensi yönä!
Eroaminen ei ole helppoa!!!!
Pitihän se arvata, että minusta taas löytyi kaikki syy. Miksi vaimoni ei voisi osoittaa minulle hellyyttä? Miksi minä muka olen ollut luotaantyötävä, kun ainoana olen edes sanallisesti ilmaissut haluani läheisyyteen ja saanut toistuvasti vastauksena :"Älä viitsi!" - ai niin minähän oolen mies ja siksi syyllinen KIITOS!
Kyllä olen koettanut ottaa syliin, kun asiat ovat kiristyneet, mutta viimeksi kun näin koetin tehdä päätin, etten enää ikinä sitä tee. Vaimoni siirtyi pöydän teekse ja huusi sieltä, että hän pärjää varsin hyvin itsekseen eikä tarvitse kenenkään apua. Ilmoitti vielä ettei halua minun häneen koskevan.
En oikein ymmärrä mitä ilmoitusta vaimoni vielä tarvitsee, kun kerroin hänelle halustani erota, ja siitä, että haluan sopia asioista. Hän kyllä tuli sovitteluunkin, mutta vain ilmoittaakseen siellä, että hän puhuu vain avioliiton jatkamisesta ja jos käsitellään eron mahdollisuutta hän lähtee, kuten tekikin.
Tuntuu naurettavalta, että syliä, jota olen koettanut tarjota hänelle pitkin vuotta , tarjotaan vaihtoehdoksi. OK Se ei auttanut onko vielä jotain konstia?
Minä oikeasti pelkään hänen reaktiotaan lasten ja muiden asioiden suhteen, mutta tuntuu olevan mahdotonta miehenä saada kenellekään menemään perille sitä, että mies voisi olla suhteessa se, joka pelkää.
Koeta sitten tässä ottaa syliin ja sopia jostain.
olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Et jätä lapsiasi vaikket asuisikaan jonkun hermoraunion luona. Jos et lähde, niin muista, että itse olet sitten elämäntilanteesi valinnut. Kaikki helpottaa myös vaimollesi kun jätät hänet. Hän joutuu itse ponnistelemaan elämänsä eteen. Itsemurhalla uhkailut ovat usein huomiontavoittelua ja näköjään ainakin sinun tapauksessa näyttää toimivan....
Perheneuvolat toimivat "kevyellä" ottella perheiden kanssa ja sinne voitte mennä parina tai perheenä tai yksin.Joka kunnasta löytyy sos ja terv. palveluiden alta esim. neuvoloiden kautta. Ota yhteyttä ensin itse ja puhu tilanteestasi, nimenomaan itsestäsi. Ja koita saada vaimo mukaan keskustelemaan. Älä uhkaa millään vaan puhu itsestäsi ja omasta avuntarpeestasi.
Vaimosi vaikuttaa jo pahasti sairaalta, kun noin pahasti reagoi. Mutta, sairauksista kuin sairauksista voi parantua oikealla hoidolla.
Muista kuitenkin, että ei sun tarvitse uhrautua! Tärkeää on että huolehdit omasta terveydestäsi ja lasten ennenkaikkea, koska sinä tunnut olevan se terveempi aikuinen perheessä tällä hetkellä.
Voimia ja jaksamista sinulle.
että olen itse ollut melkein vastaavassa tilantessa, kuin vaimosi. Käyttäytynyt kuin mielipuoli. Ja kaikki vain siksi, että mieheni ei pitänyt halailuista, hän ei kysellyt, miten minulla meni työpäivä, ei halunnut viettää viikonloppulomaa kanssani. Olisi edes yhden viikon vuodessa uhrannut vuokseni, niin olisin ollut paljon rauhallisempi. Luulempa, että me naiset emme tarvitse omaisuuksia, vaan hyvin, hyvin, hyvin pieniä huomionosoituksia, mitä me emme miehiltä jostain kummasta syystä saa.