Veet face vahaliuskojen käyttöohjeet?

Karvanaama pulassa

Ostin paketin Veet face liuskoja poistaakseni viiksi ja leukakarvoja.

Luin paketin moneen otteeseen ja kokeilin yhtä liuskaparia säärikarvoihin kuten neuvottiin. En saanut karvoja pois alueelta, alueelle tuli tahmainen punainen (vaha)kerros, tuoksui imelältä kun otin liuskan pois. Eli en osannut kaiketi käyttää oikein tuotetta. Tahmakerroksen sain pois toki kyllä. Eikä punoituskaan jäänyt. En kyllä tuntenut mitään nipsaisuakaan kun liuskat otin, että joku meni vikaan...? Muistan kun kosmari joskus ottanut pois kulmakarvat vahaliuskalla, kyllä se vähän nipisti kun tarra otettiin pois.

Kuuluuko liuskojen käsilämmittämisen jälkeen ne 2 liuskaa repäistä irti toisistaan vai ei? En repäissyt kokonaan niitä vaan pistin ne molemmat iholle. Ohjeessa luki jotain että toiset karvat kasvaa toiseen suuntaan, toiset taas toiseen ja että pitää molemmat suunnat ottaa huomioon kun poistaa karvoja. Toisaalta taas luki että käsiteltyä aluetta ei saa käsitellä toiseen kertaan? Suomennus oli huono ja käyttäjä tyhmä, joten kiltit ihmiset, auttakaa minua, miten noita käytetään?

Miksi paketissa oli niin vähän niitä jälkihoitopyyhejuttuja?

Tälle viikonlopulle taidan leikellä edelleen kynsisaksilla karvani pois, luulin että tänään uskaltaisin kokeilla noita kasvoihin mutta ei lupaavalta näyttänyt ;(

11

1981

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap.

      Auttakaa nyt joku, vai onko näitä ostanut kukaan muu kuin minä.. en osaa käyttää, karvat ei lähde mutta kaamea punainen tahma jää kyllä ihoon.

      • Väärä_tuote

        Veet Face vahaliuskat on tarkoitettu kasvojen karvoituksen poistoon, joten tiukemmassa olevat säärikarvat ei ehkä lähde.
        Sinällään ote käyttänyt liuskoja oikein, mutta lämmitys on ollut ehkäpä liiankin tehokasta ja siksi vaha tarttui ihoonkin tiukasti. Veetin vahaliuskoissa on kaikissa tyypeissä sama ongelma, vahaa tarttuu ihoon enemmän ja vähemmän. Siksi lopetin niiden käytön ja hankin epilaattorin.


      • Ei_kannata_ostaa

    • jepzzzzzzzz

      Hei!

      Minä en onneksi lukenut mitään käyttöohjeita :)
      Tein näin:
      1. Irrotin liuskat toisistaan. (en tiennyt että olisi pitänyt lämmittää ensiks käsillä, joten en lämmittänyt).
      2.Käytin sitä liuskaa johon oli jäänyt enemmän vahaa. Kiinnitin vahaliuskan käsiteltävään alueeseen ja revin karvojen kasvusuuntaan (esim. ylähuulialueella alaspäin).
      3. Vähän otti kipeetä mutta karvat lähti yhdellä käsittelyllä.
      4. Käytin samaa vahaliuskaa useampaan kertaan eri alueille.
      5. Putsasin jälkihoitopyykkeellä, niitä tosiaan oli aika vähän paketissa mukana, mutta luulisin että esim. meikinpoistoaineella lähtee pois myös.

      Nuo on tarkoitettu nimenomaan hentojen karvojen poistamiseen, varmaan niillä ei lähde säärikarvat pois? Mutta kuule, jotta sinun ei tarvitse toista kertaa vahaliuskoja käyttää, hanki itsellesi Vaniqavoidetta, suosittelen lämpimästi! Itse löysin tietoa täältä:http://sannaetna.blogspot.fi/p/karvojen-poisto.html

      • alkuperäinen

        Hei!
        Kiitos vinkeistä, täytyy kokeilla etten lämmitä liikaa niitä. Vaikuttaa kyllä jotenkin koko touhu aika epätoiviselta suttaamiselta ja voi olla että toista pakettia en osta. No en ainakaan jos tämä eka paketti menee opetteluun ja silti karvat on ja pysyy nassussa...

        Ps. Kyllä, ihan kasvojen karvoihin olen kokeillut niitä, kasvoissani ei kasva säärikarvoja :) onneksi sentään vaikka aika jytyjä jotkut ovatkin! Ei voi puhua hennoista karvoista vaan kovista, pikku saksilla ne olen tähän asti ottanut pois. Ja en syö edes mitään hormooneja, millainenhan rehotus kasvoissani olisi jos popsisin jotain tabuja :o


      • Järeämmät_keinot

        Kerroit näin aloituksessa: "Luin paketin moneen otteeseen ja kokeilin yhtä liuskaparia säärikarvoihin kuten neuvottiin. En saanut karvoja pois alueelta, alueelle tuli tahmainen punainen (vaha)kerros, tuoksui imelältä kun otin liuskan pois."
        Nuo kasvoille tarkoitetut liuskat eivät mahdollisesti toimi samoin säärikarvoihin kokeiltaessa. Toisaalta varsinaiset partakarvat lienee tiukimmin ihmisen ihossa istuvia karvoja. Parran poistossa lienee tehokkainta laserepilointi tai neulaepilaatio, jolloin karvat saa pysyvästi pois.


      • aionkoklata

        Mistä sitä Vaginavoidetta saa?


      • alkup
        Järeämmät_keinot kirjoitti:

        Kerroit näin aloituksessa: "Luin paketin moneen otteeseen ja kokeilin yhtä liuskaparia säärikarvoihin kuten neuvottiin. En saanut karvoja pois alueelta, alueelle tuli tahmainen punainen (vaha)kerros, tuoksui imelältä kun otin liuskan pois."
        Nuo kasvoille tarkoitetut liuskat eivät mahdollisesti toimi samoin säärikarvoihin kokeiltaessa. Toisaalta varsinaiset partakarvat lienee tiukimmin ihmisen ihossa istuvia karvoja. Parran poistossa lienee tehokkainta laserepilointi tai neulaepilaatio, jolloin karvat saa pysyvästi pois.

        No niinpäs laitoinkin säärikarvakokeiluni aloitukseeni, sori dementia, ei enää muista mitä on kirjuutellut... Anyway, kokeilin sitä myös nassuuni ja karvat pysyivät. Nyt olen leikellyt kynsisaksilla tai sitten sheiwerillä olen ottanut enkä ole koskenutkaan vahaliuskoihin, tarvinnee joku kerta kokeilla. Duunissa kun kyselin kavereilta, niin kukaan ei ole noita kokeillut vaan saksilla kaikki ottavat... taitaa olla aika turha keksintö koko vanaliuskat? Kalliiksi ainakin tulee käyttö, vaikka toimisivatkin.


    • jepzzzzzzzz

      Vaniqavoide on reseptilääke, mutta lääkäri kyllä kirjoitti minulle reseptin ihan sen perusteella kun sanoin että halusin ihokarvoista eroon, ja että olin kuulluut Vaniqan olevan tehokas siihen. Olisko hinnassa muuten paikkakuntakohtaisia eroja, minulle maksoi vain noin viiskymppiä, ei 70 kuten Sanna Etna kirjoittaa.

    • jäpävaa

      Käyko se myös kivespusseihin?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      197
      11742
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5539
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2847
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2445
    5. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      15
      2374
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      1983
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1929
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1911
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1627
    10. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      34
      1570
    Aihe