Verbaalinen väkivalta

nooptionsleft

Huorittelu ja muu naisiin kohdistuva alentava nimittely on nykypäivänä vain miesten epätoivoinen keino saada jotain otetta yhä kasvavaan sukupuolien väliseen tasa-arvoon ja naisten aseman paranemiseen. Kautta aikojen miehet ovat hallinneet noin yleisemaailmallisesti - naiset kuuluneet keittiöön, prostituoituja, fyysisesti heikompi, kodinhoito, äänioikeudettomuus jne. Roolit ovat kuitenkin pikkuhiljaa jo muuttumassa ja naisiin pätee samanlaiset oikeudet/koskemattomuus/itsemäärääminen. Joten nykyajan miehellä ei ole enää muuta keinoa yrittää hallita naista kuin haistatella ja lytätä verbaalisesti, jos nainen ei toimi miehen mielen mukaan. Esimerkki: nainen kiilaa yökerhon jonossa tahallisesti/tahattomasti jätkäporukan eteen - "v*tun huora!". Miespuolinen olisi varmaan saanut fyysisesti turpaan samassa tilanteessa.

Vahingolliseksi tuollainen nimittely menee sitten, kun kyseessä on joku läheinen (vaikkapa oma puoliso tai isä tai jopa äiti) joka tarkoittaa sitä, että suhde ei ole enää terve ja toisen tarkoitus on vain alistaa ja manipuloida henkisellä väkivallalla - eli hallita! Siksi fyysinen ja verbaali väkivalta on verrattavissa, sillä ne ovat tuottavan henkilön viimeisiä/ainoita ilmaisutapoja ja keinoja yrittää kontrolloida/ pitää tilannetta omassa hallussa. Tällaisen henkilön kanssa keskusteleminen ei onnistu, koska ei ole löytänyt siihen sanoja tai muuta käsittelykeinoa aiemmin. Joten miten se toimi nyt tai jälkeenpäinkään?
Sinä, joka koet väkivaltaa - lähde äläkä palaa! Tilanne ei tule paranemaan.

14

454

Äänestä

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3 + 8

      Miksi naisella on oikeus kiilata eteen?

    • katso peiliin

      Sulla on ongelma.

    • sellasta se

      eipä huorittelu missään tunnu mutta kaikenlainen muu naiseuden halventaminen kyllä kuten vitusta ja naisten vaivoista jauhaminen, ym. muu nimittely

    • Riisuu aseista

      Itku on paras verbaalinen väkivallan keino ;)))) Nyt kaikki miehetkin ITKEMÄÄN aloittajan kanssa !!! Nyyh nyyh;(((

    • Kylmästi sivuutettu

      Henkinen väkivalta tuntuu paljon kauemmin ja syvemmin kuin fyysinen.

      • emiliad

        Totta tuo. Tyhmää kylläkin mutta itse ottaisisin turpiin mielummin kuin kuuntelisin sitä jatkuvaa syyttelyä ja alistamista. Nimim. Ei niin onnellisessa suhteessa


      • ojkih

        Henkiseen ei sentään kukaan kuole. Ja henkisesti väkivaltaisesta suhteesta pääse hengissä pois.


      • Kylmästi sivuutettu
        ojkih kirjoitti:

        Henkiseen ei sentään kukaan kuole. Ja henkisesti väkivaltaisesta suhteesta pääse hengissä pois.

        Monikohan on itse tuollaisessa tapauksessa päättänyt päivänsä...


      • pelkkää selittelyä
        Kylmästi sivuutettu kirjoitti:

        Monikohan on itse tuollaisessa tapauksessa päättänyt päivänsä...

        Omaa tyhmyyttä sellainen, kun avioerokin on keksitty.


      • 1+7
        ojkih kirjoitti:

        Henkiseen ei sentään kukaan kuole. Ja henkisesti väkivaltaisesta suhteesta pääse hengissä pois.

        Pääseehän fyysisenkin väkivallan alta pois, sen kun lähtee. Moni ei vain lähde, siitäkään.


      • oikeesti..
        1+7 kirjoitti:

        Pääseehän fyysisenkin väkivallan alta pois, sen kun lähtee. Moni ei vain lähde, siitäkään.

        Ei pääse, kuin vasta sitten kun se hakkaaminen taukoaa ja toinen esim. nukahtaa, ellei sitten satu kuolemaan.


    • en nyt usko oikein

      Kaikki todellako huorittelee eteen kiilaavaa näinkö on? eiköhän ne ole nää samat tietyt tyypit vai onko sivistystaso todella noin laskenut???

      • Onni on jo matkalla

        Kaikki alistetut, ottakaa ja jättäkää väkivaltainen puoliso. Alistaja ei sitä lopeta, se on osa hänen persoonaansa. Alistajan pahin pelko on tulla jätetyksi. Ja sinä joka rohkenet lähteä, saat mahdollisuuden uuteen vapaaseen elämään. Ja ps, lastenkin kannalta on parempi erota, jos toinen puolisoista on väkivaltainen henkisesti ja/tai fyysisesti. Suosittelen, itse rohkenin lähteä puoli vuotta sitten.


      • Rikottu13
        Onni on jo matkalla kirjoitti:

        Kaikki alistetut, ottakaa ja jättäkää väkivaltainen puoliso. Alistaja ei sitä lopeta, se on osa hänen persoonaansa. Alistajan pahin pelko on tulla jätetyksi. Ja sinä joka rohkenet lähteä, saat mahdollisuuden uuteen vapaaseen elämään. Ja ps, lastenkin kannalta on parempi erota, jos toinen puolisoista on väkivaltainen henkisesti ja/tai fyysisesti. Suosittelen, itse rohkenin lähteä puoli vuotta sitten.

        Itse olen ollut henkisen väkivallan ja manipuloinnin uhri reilun vuoden. Alussa tämä mies oli aivan ihana. Rakastuin niin että menetin järkeni. Pikkuhiljaa mies alkoi haukkua viesteissä ja vihjailla että olisin ollut muiden,miesten seurassa. Vähitellen nämä viestit miuttuivat todella hajottaviksi. Erosimmekin koko vuoden aikana noin 12 kertaa. Homma meni aina näin, että mies haukkui todella pahasti viesteillä, niin että sai minut pahasti rikki. Sitten kun en,enää ottanut mitään yhteyttä, niin mies alkoi käyttämään muita taktiikoita ja sai taas päinvastaisella toiminnallaan minut takaisin. Kun suhde eteni ja asuimme jo yhdessä, miin kos tuli jotakin erimielisyyksiä, mies vaikeni ja aloitti mykkäkoulun, ei jutellut koskaan mistään asiasta ja vaikka olisi loukannut minua ja näki että itkin niin käyttäytyi kuin olisin ilmaa. Sitten alkoi lähetellä viestejä joissa haukkui huoritteli ja syytti ja alensi minut maanrakoon. Tätä jatkui lopulliseen eroon asti. En vaan jaksanut enää. Masennuin ja pelkäsin. Pelkkä puhelimen viesti ääni sai sydämen hyppimään ja välillä en uskaltanut aukaista puhelinta. Tämä mies osasi avata sanallisen arkkunsa vain viesteissä ja osasi kirjoittaa niin pahasti että tuntuu kuin lyöminen olisi ollut helpompi ottaa vastaan. Mutta kasvotusten mies ei puhunut mitään. Jos satuin sanomaan jotain mikä oli loukannut minua, niin mies suuttui samantien ja käveli pois paikalta ja piti mykkäkoulua niin kauan kunnes hajosin ja rupesin huutamaan. Sitten hän sanoi että voit suksia vittuun täältä, olet sairas, et pysty sanomaan asiallisesti mitään. Milloin milläkin vastaavalla keinolla pääsi itse asiasta ja sai parin päivän mykkäkoulun jälkeen minut hajoamaan. Tämän mykkäkoulun aikana mies jatkoi elämäänsä yliiloisena lasten kanssa, mutta minut hylkäsi kokonaan. Joskus sattui sanomaan että puhutaan huomenna asiasta. Sellaista huomista ei yli vuoden aikana tullut kertaakaan. Henkinen väkivalta ja välinpitämättömyys hajottaa ihmistä yhtä paljon kuin fyysinen. Omalla kohdallani jopa enemmän, koska jos mies olisi lyönyt, niin hänhän olisi ollut jollain lailla mukana riidassa ja näyttänyt tunteensa, edes vihan, mutta se että on täysin välinpitämätön on pahinta ihmisen alistamista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      165
      1424
    2. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      705
    3. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      87
      667
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      558
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      516
    6. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      506
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      112
      473
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      470
    9. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      463
    10. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      45
      446
    Aihe