Taistelen kovasti kiusauksia pettää vaimoa joka petti mua. Pari kertaa ollut lähellä mut en viel tehnyt sitä kuitenkaan. Seksi ei enää tunnu samalta ku tietää että toinen on tehny ties mitä toisen äijän kanssa. Vihaan pettäjiä ja vaimooni enkä haluis alentua samalle tasolle mut tekis vaan NIIN paljon mieli kostaa... xxx.
Tekee mieli kostaa!
xxx.
17460
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Nyt oikeasti, ota elämästäsi kiinni ja tee kuten itsellesi on parhaaksi ja eroa.
Jos toinen menee, saa itsekin mennä, jos huvittaa. pettää ei kannata, voi ihan ääneen sanoa, että mun vuoro kokeilla nyt. Mutta. Ei siitä hyvää mieltä saa, eikä se parisuhdetta korjaa, lähinnä nämä parit eroavat.
Taistele yhä ja pohdi, oma arvokkuus ja omanarvontunne on kostoa tärkeämpi pitkän ajan juoksussa. Olet vahva mies, hatun nosto sulle, heikot miehet olisi mennyt jo vieraisiin.
Kostajat eroavat, ihan samoin kuin kostoon taipuivat suhteilijat sairastuttavat suhteensa. Kosto ei ole mikään ratkaisu mihinkään, ei siihen, että toinen yllättäen joutuu taloudellisiin vaikeuksiin, menettää terveytensä tai ajautuu ikäkriisiin, ja kaikkein vähiten se auttaa toisen uskottomuuteen. Kosto johtaa ihmisen syvälle ennenkaikkea omaan kriisiin, josta on vielä vaikeampi nousta kuin siitä, että tuli petetyksi. Kierouden kierre ottaa valtaansa, eikä siihen auta oman itsensä esittely muka ulkokultaisena ihmisenä.
Kyllä sinä ap siitä kostamatta selviät, meitä on muitakin selvinneitä. Kakkosen selityksen mukaan, jos siihen voi luottaa, koska on vehtaillut valehtelijan kanssa, selkäni takana petettiin vuosikausia. Mutta se on hänen onnettomuutensa olla niin naiivi, että on valehtelijalle antautunut, ei siis hänen provosointinsa saanut minua kostamaan. Unohda siis kosto ja ajattele elämää eteenpäin.
Ei sinun ap tarvitse vaimosi tasolle laskeutuakaan. Parasta on, että tekee ratkaisunsa tilanteen rauhoituttua sydäntään kuunnellen. Vielä parempaa on jos jotenkin saisi keskusteluyhteyden avattua, onko parisuhteella vielä sitä kantavaa voimaa vai ei. Mitä ikinä päätättekin, se on oma ratkaisunne, johon tähtäätte ja se ei kuulu toisille. Onko toisessa vielä jäljellä se jokin, johon hänessä aikoinaan rakastuit vai ei? Elämän vaikeita kysymyksiä.
Minä petin miestäni kymmenen vuotta sitten ja voin sanoa että se oli ELÄMÄNI VIRHE! Kärsin itse hiljaa sisäiseti tekoani vieläkin....
Jäin kiinni , tunnustin ja annoin miehen päättää meidän kohtalosta.
Mies tahtoi jatkaa , tosin jäi kerran kiinni seksiseuran hakemisesta tai ainakin sen yrittämisestä.
En siis tiedä onko pettänyt , omien sanojen mukaan ei , mutta hänen olisi tehnyt mieli kostaa.
Toivon todella ettei niin tehnyt ,vaikka minä valtavan virheen tein. Meillä on elämä ja avioliitto jatkunut ja perheen lisäystä myös tullut.
Mutta sitä minäkin olen sanonut miehelle että olen mielummin jätetty kuin petetty , eli tahtoisin hänen eroavan minusta ennemmin kuin kostavan.
Pettää kerran = pettäjä aina, rakkauden taika on mennyttä ja luottamus sen myötä. Turha tuollaisessa on kitua....
Niin siinä helposti käy että kostohalu tulee, ennemmin tai myöhemmin. On vaikea antaa anteeksi ennenkuin on itse tehnyt saman. Vaikka antaa anteeksi, unohda ei koskaan.
Omaa moraalintajua voi pitää korkeana ja ei alennu samalle tasolle. Usein käy vaan niin että pettäminen tuhoaa suhdetta ja sen seurauksena kosto tai eroaminen. Pettäjä miettiköön vakavasti mitä tuli tehdyksi. Jälkiviisaus ei tosin useinkaan auta kun suhde on pilattu. Rakkaus kuolee kun toista alkaa pettämisen vuoksi inhoomaan. Mitä muuta pettäjä edes odottaa, käyttäisi ajoissa järkeä!
Minä olen maksanut takaisin, mutta olen pitänyt siitä visusti suuni kiinni. Eikä kadota yhtään.
Niin sinä olet pettänyt ja pidät suusi kiinni. Katumus voi tulla kovana myöhemminkin. Sille et sinäkään voi mitään jos sana kiirii hieman toista kautta puolisollesi ja sinä päivänä uskottomuus merkitsee hänelle samaa kuin se olisi vasta tapahtunut eikä vuosia sitten! Näin se menee, se on hänelle siinä hetkessä tapahtuva asia. Olet jatkuvasti tässä tilanteessa että se voi tulla ilmi.
Mitä sitten? Minä en ollut se, joka petti ensin.
No miten siinä voi tuntea kostaneensa, jos toinen ei edes tiedä?
Onko se puolustus, että toinen ehti pettää ensin! Eikö petetyn pitäisi osata säilyttää ylpeytensä ja jättää lähtemättä samalle ala-arvoiselle tielle?
Toisekseen ihmettelen tätä palstaa lukiessani kuinka toisten suhteissa siipeilevät naikkoset kertovat kuulleensa varatun miehen suusta juuri tuon puolustuksen! Se on vain varatun oman nahkan ja pettäjäleiman kaunistamista!
Naiset kun lähtevät pettämään he myös valitsevat eron samantien ja ne miehet jäävät yleensä hoomoilasiksi, eikä heillä suinkaan ole ensimmäisenä kosto mielessä. Miehet kun eivät yleensä ole edes nähneet parisuhteessaan mitään pielessä!
Sellainen mies ei petä, kun hän rakastaa edelleenkin vaimoaan ja odottaa takaisin...
Tiedän tunteen. Taistelen samojen tunteiden kanssa. Riippuu haluatko jatkaa suhdettanne vielä?
Itse haluan yrittää vielä päästä pettämisen yli (josta aikaa n 9kk) ja tajuan että ainakaan itse kostamalla en tuo mitään hyvää tähän jo valmiiksi kamalaan tilanteeseen. Sen lisäksi että olen vieläkin rikki pettämisen paljastuttua, niin jo nämä 9kk on olleet tärkeitä tuomaan esiin sen, että itse haluan vielä yrittää. Mies haluaa myös. Jos nyt teen saman tempun hänelle, koko homma alkaa taas alusta ja se pienikin edistyminen mitä on mahdollisesti tehty, pyyhkiytyy pois ja ollaan taas lähtöpisteessä. Tiedän että en ole pettäjä, eli ensinnäkin joutuisin vetämään niin sanotusti perseet olalle että voisin kostaa. Lisäksi tiedän, että kun jo nyt ajattelen etten edes selvinpäin siihen pysty, olisi morkkis ja itseinho sanoinkuvaamaton aamulla. En tiedä voisinko enää katsoa itseäni peiliin sen jälkeen. Tässä on vielä sekin pointti, että JOS päädymme nyt kaikesta huolimatta eroon, haluan voida vielä sanoa että en ole pettäjä. En halua sitä painolastia itselleni loppuelämäkseni ja mahdollisesti seuraavalle sitten joutua tunnustamaan että olen joskus pettänyt. Haluan pitää rikosrekisterini niin sanotusti puhtaana.
Jos haluat vielä yrittää korjata suhteenne, älä tee sitä vaikka kuinka tekisi mieli. Se ei voi ainakaan korjata mitään. Se ei voi tuoda yhtäainutta HYVÄÄ tai myönteistä tunnetta kummallekaan teistä. Ellei lue kostonhimon tyydyttymistä myönteisiin tunteisiin. Tuskin se pitkälle kantaisi. Seuraisi itseinhoa ja lisää v*ttuuntumista sinulle. Olisit vihainen itsellesi. Olisit luultavasti vihainen puolisollesi koska hän "ajoi" sinut tekoon. Syyttelisitte toisianne puolin ja toisin. Kostokierre jopa voisi alkaa. Puolisoasi loukkaisi tekosi takuulla yhtä syvästi kuin sinua loukkasi hänen tekonsa. Sen takia haluatkin kostaa (ja me kaikki) että haluamme toisen tietävän kuinka lujaa se sattuu. En pysty uskomaan että sen asian tuominen tällä tavalla puolison tietoisuuteen voisi parantaa nyt olevia haavoja suhteessanne. Jos puolisosi on tunteva ihminen, ja rakastaa sinua, ja uskot että hän VILPITTÖMÄSTI haluaa korjata tilanteen ja pyytää anteeksi TODELLA sitä tarkoittaen, voi teillä olla mahdollisuus. Huom ilman kostotoimia. Yritä antaa anteeksi. Se ei tarkoita että ettet saa olla vihainen tai että se mitä hän teki, on pikkujuttu. Hän tulee takuulla huomaamaan että ei ole. Jos hän haluaa korjata suhteenne yhdessä kanssasi, hän joutuu tekemään paljon töitä. Sinä muistat pettämisen, niin muistaa hänkin. Te ette tule koskaan sitä unohtamaan.
Mutta itse ainakin haluan uskoa tähän ja vaikka oma kostonhimoni nostaa välillä päätään, niin meillä on kuitenkin keskusteluyhteys mieheni kanssa ja saan vatvoa ja kysellä kaikesta uudelleen ja uudelleen. Se auttaa. Myös aika auttaa. Olen miettinyt myös ulkopuolista keskusteluapua, aika näyttää päädymmekö siihen myös.
Niin ja muuten, mikäli et halua enää jatkaa suhdettanne, mitä se kosto silloin palvelisi? Suhteenne olisi ohi ja myös sinusta tullut pettäjä. En suosittele sitä jäähyväislahjanakaan.
"Sen takia haluatkin kostaa (ja me kaikki) että haluamme toisen tietävän kuinka lujaa se sattuu."
^Juuri näin! Kiitos muuten viestistäsi mutta erityisesti tästä, on niin sekava olo että en ollu näin tarkkaan tajunnu tätä kuviota. Ongelma täs on just se, että vaimo ei halua tehdä työtä ja selvitellä vaan lakasee koko jutun maton alle ja on niinku mitään ei olisi tapahtunut. Jos asiasta ees varovaisesti muistutan niin hän yleensä kilarit ja alkaa syyttelemään että "pilaan hyvät fiilikset" ja elän menneissä. No joku ongelma hänel on kun ei pysty asiaa käsitteleen, mutta oon kyllä aika varma että pettäminen ei oo jatkunut ja siinä suhteessa vaimo on toiminu oikein. Eikä mun pakottamana, päinvastoin sanoin että jos haluu mennä niin menköön. Mut hän itse aneli että ottasin hänet takas koska hän sano vihaavansa toista miestä, enkä ihmettele kun tiedän mikä nilkki se olio on. Mut joo täytyy vaan koittaa pitää itteni kasassa ja muistaa tosiaan että mä oon mikä olen, enkä tahdo alentua vaikka kuka tekis mulle mitä. Ihan sama vaikka seksi ei tuntus miltään enää ikinä, musta ei pettäjää tule. UGH!
"musta ei pettäjää tule."
Älä ole vielä noin varma asiasta. Tarinasi on lähes identtinen omani kanssa;
minäkin päätin silloin antaa anteeksi ja olla kostamatta. Pitkään siinä meni hyvin, mutta sitten tuli vastaan tarpeeksi kiinnostava tapaus. En edes ajatellut asiaa kostona. Kynnys ns. pettämiseen oli kuitenkin alentunut tuon vaimoni syrjähypyn jälkeen. Se oli sitten menoa se ja jatkoa seurasi.
Tapahtumista on jo vuosia ja olemme edelleen vaimoni kanssa yhdessä. Meillä on kuitenkin niin paljon yhteistä.
En tunne enää tarvetta selvitellä vaimoni hairahdusta saati sitten omiani.
ei kannata. en usko että sulla on kostamisen jälkeen hyvä mieli. ennemminkin vielä huonompi. joko jatkatte yhdessä ja selvitätte ongelmanne tai sitten eroatte.
Olen samaa mieltä, että kostaminen ei kannata. Itse painiskelin saman ajatuksen kanssa expuolisoni jäätyä kiinni pettämisestä, Oklkapään tajoajia kyllä riitti, mutta en halunnut alentua samaan mitä ex joten jätin tekemättä ja olen ylpeä siitä. Voin katsoa jokaista suoraan silmiin.
Olen kerran istunut sairaalan iltapäivystyksessä odottamassa erään läheisen äkillisen sairauden jatkotoimia.
Sinne tuli pari ambulanssia ja perässä joukko nuori aikuisia, tämä joukko tuli uhomaan kostoa, onneksi tulivat myös poliisit, sillä niin hurjaa oli meno.
Uskaltauduin tuolloin sanomaan noille, että älkää edes ajatelko mitään kostoa, sillä ei mitään hyvää saa aikaan.
Sama se on näissä pettämisissä, kostolla ei tule mitään hyvää, sotkee vain oman elämänsä lopullisesti. On hirvittävää ajatella, että on hakeutunut toisen ihmisen seuraan kostaakseen, nyt on jo tuohon likapyykkiin sekoitettu lisää ihmisiä
mikä hirvittävä tuho. Ja siinä menee se itsensä arvostaminen mukana, olkaa tuollaisen yläpuolella, niin selviätte vielä elämään. Jos alennutte kostoon, se ei koskaan häviä mielestä.