Ihalainen huolissaa omista eduistaa

SAK:n Ihalainen: Bussilakkoon saatava nopea ratkaisu
15.11.2004 16:44

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) toivoo, että bussilakkoa koskevaan kiistaan saataisiin pikaisesti ratkaisu ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Huolena on mm. lakon vaikutus meneillään oleviin tuloneuvotteluihin.

Ihalaisen mukaan lakko ei ole merkittävästi vielä ole häirinnyt neuvotteluja, mutta kiista uhkaa muuttua periaatteelliseksi ja jumiutuvan entistä enemmän.

- Välillä tulee mieleen, että tässä kansalaisia kiusataan ja bussikuskeja seisotetaan myös sen takia, että saadaan reaaliaikaista todistusvoimaa niille työnantajan ponsille ja pyrkimyksille, joiden tarkoituksena on yleisesti ottaen lakko-oikeuden rajoittaminen.

Vantaan ja Espoon Connex yhtiöiden toimitusjohtaja Markku Haavisto katsoo, että ay-liikkeen esittämät perusteet lakolle eivät perustu tosiasioihin.

Concordia Bus Finlandista ja Connex-yhtiöistä alkunsa saanut lakko levisi loppuviikolla viiteen kaupunkiin ja vaikeuttaa joukkoliikennettä nyt kahdeksassa kaupungissa.

Autoliikenteen työnantajaliitto vei asian maanantaina kolmannen kerran työtuomioistuimeen, joka on jo kahdesti todennut lakon laittomaksi.
(STT)


LAKKOTUKEA JA JAKSAMISTA!!!!
6363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tylsä työ. Esimerkillistä lakkoilua. Todella upea! Suomalaisella sisulla selviää kusettajista.

Äänestä

Älkää te ALAMAISET lakkoilko. Minä kerään kultaisia kädenpurituksia kun pysytte töissä.

Äänestä

Ei ole helppoa Ihalaisella. Toisaalta ei oikein voi esiintyä suuren jäsenjärjestön kantaa vastaan. Toisaalta AKT-läisen rettelöinnin ja suoranaisten laittomuuksien puolusteleminenkaan ei näyttäisi mitenkään viisaalta.

Äänestä
  • Onko lakkolaisilla oikeus ilmaista mielipidettään? Työtuomioistuimen mukaan ei ole. Päätökset tuntuvat niin hämmästyttävän nopeilta, että väistämättä herää kysymys onko työtuomioistuimessa TILAAJAN markkinat.

    Ei oo helppo taviksenkaan laita kun pesässä on monta suuta ruokittavana.

    Äänestä

Ihalaisen uskottavuus on nyt kovalla koetuksella. Diplomatia ei enää riitä, kun suomalaisen ay-verkoston alipäällikkö osastoineen ei enää pysy ruodussa. Nyt olisi Ihalaisen korkea aika kertoa, kuka on pomo SAK:n talossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tupoteatteri kirjoitti:

SAK:n Ihalainen: Bussilakkoon saatava nopea ratkaisu
15.11.2004 16:44

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) toivoo, että bussilakkoa koskevaan kiistaan saataisiin pikaisesti ratkaisu ennen kuin tilanne pahenee entisestään. Huolena on mm. lakon vaikutus meneillään oleviin tuloneuvotteluihin.

Ihalaisen mukaan lakko ei ole merkittävästi vielä ole häirinnyt neuvotteluja, mutta kiista uhkaa muuttua periaatteelliseksi ja jumiutuvan entistä enemmän.

- Välillä tulee mieleen, että tässä kansalaisia kiusataan ja bussikuskeja seisotetaan myös sen takia, että saadaan reaaliaikaista todistusvoimaa niille työnantajan ponsille ja pyrkimyksille, joiden tarkoituksena on yleisesti ottaen lakko-oikeuden rajoittaminen.

Vantaan ja Espoon Connex yhtiöiden toimitusjohtaja Markku Haavisto katsoo, että ay-liikkeen esittämät perusteet lakolle eivät perustu tosiasioihin.

Concordia Bus Finlandista ja Connex-yhtiöistä alkunsa saanut lakko levisi loppuviikolla viiteen kaupunkiin ja vaikeuttaa joukkoliikennettä nyt kahdeksassa kaupungissa.

Autoliikenteen työnantajaliitto vei asian maanantaina kolmannen kerran työtuomioistuimeen, joka on jo kahdesti todennut lakon laittomaksi.
(STT)


LAKKOTUKEA JA JAKSAMISTA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu