Onko hyviä neuvoja kireään irtaimiston jakoon?
Kumppani ei halua ottaa omaa osuuttaan irtaimistosta ja minä en halua lunastaa sitä hänen vaatimaan uushankintahintaan. Ulkopuoliselle myynti ei ole järkevää meille kummallekaan. Tiedän, että oikeudelta voi hakea pesänjakaja määräyksen, joka ajan kanssa jaon saa tehdyksi, mutta se maksaa ja siihen kuluu aikaa.
Mikähän olisi kohtuullinen arvostusprosentti uushankintahinnasta jos irtaimistolle pyrkii löytämään ns. käyvän markkina hinnan.
Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen ositus.
Kumppani ei halua ottaa omaa osuuttaan irtaimistosta ja minä en halua lunastaa sitä hänen vaatimaan uushankintahintaan. Ulkopuoliselle myynti ei ole järkevää meille kummallekaan. Tiedän, että oikeudelta voi hakea pesänjakaja määräyksen, joka ajan kanssa jaon saa tehdyksi, mutta se maksaa ja siihen kuluu aikaa.
Mikähän olisi kohtuullinen arvostusprosentti uushankintahinnasta jos irtaimistolle pyrkii löytämään ns. käyvän markkina hinnan.
Ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen ositus.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oisko karkee arvio puolet uushankintahinnasta?
Minustakin tuntuu se (50 %) hyvältä. Toivottavasti myös kumppanista kun/jos esityksen tältä pohjalta teen.
Siis, jos uushankinta-arvoksi saisimme sovittua esim. 12.000 €, niin siitä 50 % on 6.000 € ja kumppanille hyvitettävä euromäärä irtaimistosta on 3.000 €.
Tämä on helppo ratkaisu jos pysytään asialinjalla.
Tietysti kumppanisi ottaa tuon 3000€, jos sen suostut maksamaan. Itse suostuisin tuolla rahalla hankitusta koti-irtaimistosta hyvittämään korkeintaan 1000€.
Minä en maksaisi mitään. Vanhoista tavaroista on usein hyvin vaikea päästä eroon.
Itse arvioisin hinnan sen mukaan, mitä tavarasta käytettynä saa kirppiksellä. Eli yleensä n. 10-20 % alkuperäisestä hinnasta. Aika moni tulee arvioineeksi romujensa hinnan täysin yläkanttiin. Esim. muutaman vuoden käytössä ollut sohva on korkeintaan satasen arvoinen. Elektroniikka tulee arvottomaksi muutamassa vuodessa. Osa tavaroista taas joutaa usein kaatopaikalle, jolloin hävityksestä joutuu maksamaan.
Kun kumppanisi ei halua mitään mukaan, niin se siitä. Ei vanhasta, käytetystä irtaimistosta kannata mitään ruveta maksamaan. Tai sitten teette kuten tuossa ylempänä ehdotettiin: mitä tavaroista saisi kirppiksellä - summa puoliksi. Totta edellisessä myös se, että ihmiset arvioivat romujensa arvon aivan liian suureksi. Tavaroiden arvo on juuri se, millä sen saisi myytyä ulkopuoliselle. Kodinkoneilla kuten pesukoneella ei ole käytännössä mitään arvoa, jos on yli viisi vuotta vanha. Ellei sitten ole kyse esim. Boschin uutena lähes 2000 e maksaneesta härvelistä.
Kiitos kaikille tähän hetkeen saakka tulleista kommenteista. Hyvin arviot käyvät yksiin sen kanssa mitä itsekin ajattelen irtaimiston arvosta. Ongelmallista vain jos kumppani ei halua jakoa näillä arvoilla tehdä vaan ositus asunnostakin jää tämän takia roikkumaan.
Silloin vaihtoehdot taitaa jäädä siihen, että hyväksyy kiskurihinnan, hakee oikeudelta pesänjakajan määräyksen tai jättää asian roikkumaan ties miten pitkäksi aikaa.
"hyväksyy kiskurihinnan, hakee oikeudelta pesänjakajan määräyksen tai jättää asian roikkumaan ties miten pitkäksi aikaa."
No ei nyt ihan noinkaan. Lakituvassa jaetaan vain kiinteä omaisuus. Irtaimen omaisuuden jakoon ei puututa (ellei irtain omaisuus ole kovin arvokasta -kuten taideteoksia, kartanollinen hyvin arvokkaita huonekaluja jne). Eikä kannata heti pesänjakajaakaan sotkea asiaan, oma lakimies riittää. Hän laatii ositusehdotuksen (kiinteästä) omaisuudestanne, jonka postittaa puolisollesi. Hänen lakimies voi puolestaan tyrmätä tai hyväksyä laaditun sopimuksen. Yleensä kyllä hyväksytään, kun ehdotus on lainmukainen. Ellei, niin sitten pesänjakaja kuvioon.
>>No ei nyt ihan noinkaan. Lakituvassa jaetaan vain kiinteä omaisuus.
Tismalleen samaa mieltä. Sopiminen kuitenkin ongelma jos tarjottu "järkevä" hinta eroaa merkittävästi kumppanin vaatimasta "uushankintahinnasta". Samoin jos irtaimistoluettelosta näkemysero on kovin suuri, mukaan halutaan esim. ns. kirpputori- ja kaatopaikkatavaratkin.
Irtain jaetaan paperilla "sovitusti", vaikkei siitä käytännössä sovitakaan. Eli ainakin oma lakimieheni sanoi, että pelkän irtaimen omaisuuden riitojen takia ei kannata pesänjakajaan tuhlata rahaa, jos kiinteästä saadaan sopimus syntymään.
Kirpputoreilla harvemmin myydään huonekaluja, etenkin sohvaa tai sänkyä. Mutta sellaisia saa muualta esim. huutonetistä kyllä erittäin edulliseen - kirpputorihintaan... Vieläpä niin, että kotiin jäänyt 15v vanha sohva on todellisuudessa paljon arvottomampi kuin "uusi", ei-niin-kulunut - sohva käytettynä ostettuna.
Eikö olisi parempi sinunkin luopua irtaimesta omaisuudesta? Sillähän ongelmanne ratkeaisi. Myisitte kaikki - mikä ei mene kaupaksi, viedään kaatopaikalle. Saatu summa vähennettynä kuljetuskustannuksilla jaetaan puoliksi.
Minulla ei tuollaisia ongelmia ollut, koska ex ei halunnut antaa minulle ja lapsille mitään.
jos ei halua ottaa omaa osuuttaan koti-irtaimistosta, sitten ei ota. Ei siitä tarvitse vastapuolen alkaa mitään makselemaan. Jos vastapuoli haluaa pitää koko kodin irtaimiston itsellään, silloin hän maksaa siitä toiselle.
Olet aivan oikeassa, mutta jos tuon koti-irtaimiston jakaminen vaikuttaa koko muun omaisuuden jakamiseen (kuten edellä kerrottu) niin silloin on pystyttävä tekemään kompromisseja. Ihan fiksua voi olla neuvottelujen pitkittyessä antaa periksi sen verran että suostuu hyvittämään yhteisestä irtaimistosta pari-kolme tonnia, vaikkei sillä irtaimella kenenkään mielestä ole sitä arvoa. Sillä periksi antamisella saavuttaa laihan sovun joka on parempi kuin lihava riita. Lihavan riidan löytää moninkertaisena aina edestään.
Totta tuokin. Moni sanoo, että on erossa osattava pitää puoliaan, ja vaatia sitä mikä kuuluu. Mutta minä en ainakaan jaksa riidellä, kun tiedän siitä olevan haittaa vain minulle itselleni ja lapsille. Muutama tonni sinne tai tänne on pieni hinta vapaudesta.
Noh minä olen sitä mieltä että jos irtaimiston jaosta on kyse, irtaimisto jaetaan. Jos kuitenkin toinen haluaa pitää kaiken irtaimiston itellään, silloin voidaan sopia sopiva hinta, joka maksetaan toiselle. Jos kuitenkin on niin ettei jompikumpi halua omaa puolikastaan irtaimistosta, eikä toinen osapuoli halua siitä erikseen maksaa, silloin se jää ilman joka ei sitä irtaimiston puolikasta itse itselleen halua.