Olen harkinnut linja-autonkuljettajan ammattia ja
kyselisin nyt alan ammattilaisilta työn hyviä ja huonoja puolia. Mitä olette pitäneet ammatista ja mikä mahtaa olla työllisyystilanne yms.
Linja-autonkuljettaja
7
3786
Vastaukset
- telihirviö
olen nyt ajanut lähinnä Turun kaupunki- ja seutuliikenteessä puolisentoista vuotta, lisäksi joskus pieniä keikkoja, joten pientä tuntumaa alaan on jo ehtinyt tulla. eli:
työtilannehan on nyt ja todennäköisesti aina erittäin hyvä. varsinkin Hesassa mutta myös Turussa on melkoinen työvoimapula. ainakin omalla työpaikallani on nyt sairas- ja muiden lomien takia tilanne sellainen, että kaikki kynnelle kykenevät ajavat niin paljon kuin jaksavat. ei välttämättä kovin suositeltavaa, kylläkään.
työn hyvät puolet? itsenäisyys, työolosuhteet, työajat, mielenkiintoinen asiakaspalvelutyö, saa ajaa isoja autoja ympäri kaupunkia ja Suomea. huonot puolet ovatkin sitten osapuilleen nuo samat. joskus on tosi rankkoja päiviä, useimmiten on tosi hauskaa. ehdottomana edellytyksenä pidän, että kuljettajan oma elämä pitää olla kunnossa, muuten polttaa itsensä tosi äkkiä loppuun. oma aika täytyy myös osata ottaa.
oma kokemukseni on pääasiallisesti kaupunkiliikenteestä. jostain syystä kukaan ei ikinä aluksi halua kaupunkiin, vaan kaikki haaveilevat aina "pitkästä linjasta". itse pidän kuitenkin kaupungista huomattavasti enemmän. ihmisten kanssa toimiminen on huomattavasti mutkattomampaa ja koko ajan tapahtuu jotain kiinnostavaa. kun työpäivä on ohi, ei muuta kuin auto pesukoneeseen, tilitys kaappiin ja kotiin. palkka on myös huomattavasti parempi. Turun kaupunkiliikenteessä lähtöpalkka on 55,50/h ja seutuliikenteessä vitosen verran pienempi. lisät ja muut mukaan laskettuna itselläni pyörii palkka jossain 4200-5200mk/2vko käteen, bruttopalkkaa en ihan suoraan muista. tuohon viiteen tonniin saa jo sitten ajellakin jo enemmän kuin laki sallii... kirjaimellisesti, eli yli 90h/2vko.
ajan itse enimmäkseen pitkiä teliautoja Turun lähiöihin, joten luonnollisesti pohdin aluksi, millaista asiakaskunta mahtaa olla. varsinkin yövuorot jännittivät aluksi. olen kuitenkin huomannut, että pahimmat tapaukset tulevat aivan mihin aikaan tahansa. yövuoroissa on useimmiten aika rentoa, joskus jopa hauskempaa kuin päivällä. asiallisella linjalla pärjää aina. olen huomannut, että jotkut kuljettajat tuntuvat saavan aina hankalia tapauksia, jotkut toiset eivät koskaan... miksiköhän:)? mutta sellaista työ on. ei kaikkia valituksia tarvitse niellä eikä kaikkia huomionkipeitä juoppoja tarvitse nöyristellä. joustavuutta ja kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan, tämähän pätee myös liikenteessä ajamiseen.
noin yleisesti sanoisin, että kannattaa kokeilla. koulutus kestää kai jotain 4-5kk ja koulutuksessahan on aika hauskaa... harjoittelu siihen pari kuukautta päälle. itse en ole ajatellutkaan mitään muuta duunia. kurssista ei ainakaan ole mitään haittaa, meilläkin on ollut pari opiskelijaa ajelemassa kesälomien aikana. kiva tapa tienata suhteellisen hyvin rahaa.- utelias
Kyselsin vielä kun on ammattilaisia linjoilla..
Kauanko kestää opetella vuorot ja rahastukset? Kuinka yhtiöt opettaa ja pitääkö heti muutaman näyttökerran jälkeen mennä itse baanalle? Onko bussit yhtiöillä hyvin hoidettuja vai joutuuko aloittelijat ajeleen huonommalla kalustolla ensiksi? Ja päteekö ulkomailla ajettu bussikortti... Suomessahan joutuu käymään kursseja. Itse olen ajanut kortin autokoulun tuntiajolla. Pääseekö ilman koulutuksia bussikuskiksi? - telihirviö
utelias kirjoitti:
Kyselsin vielä kun on ammattilaisia linjoilla..
Kauanko kestää opetella vuorot ja rahastukset? Kuinka yhtiöt opettaa ja pitääkö heti muutaman näyttökerran jälkeen mennä itse baanalle? Onko bussit yhtiöillä hyvin hoidettuja vai joutuuko aloittelijat ajeleen huonommalla kalustolla ensiksi? Ja päteekö ulkomailla ajettu bussikortti... Suomessahan joutuu käymään kursseja. Itse olen ajanut kortin autokoulun tuntiajolla. Pääseekö ilman koulutuksia bussikuskiksi?rahastuslaite on yllättävän helppo oppia... kun on pakko. maalla tietysti pitää tietää hillitön määrä koodeja ja lippulajeja, mullakin on parin A4:n kokoinen monistettu läpyskä pelkkiä pysäkkikoodeja repussa. maaseutulinjoista ei lisäksi ole olemassa oikein minkäänlaisia karttoja, eli toisen kuskin mukana ja matkustajilta oppii sitten käytännössä. kaupungissa laitteen käytön oppii kyllä aika helposti.
itse sain aluksi kolmen päivän sijaisuuden, kävin itse katsomassa linjan ja lähdin samantien yksin... kävin kylläkin kurssin muualla, Turussahan aikuiskoulutuskeskus ja bussifirmat tekevät tiivistä yhteistyötä, eli linjoja tahkotaan jo kouluaikana jonkun verran.
kalusto on pääpiirteissään aika hyvää. uudet ja vanhat kuskit ajavat ihan samoja autoja, eli sitä mikä kullekin linjalle on annettu. ensimmäinen autoni oli puolentoista millin hintainen melkein tuliterä 14.5-metrinen teliauto. siis todella hieno työkalu. kyllä hirvitti lähteä suoraan lentovaihdosta kolmen ruuhkaan!
tuosta bussikortista en tiedä, kannattaa varmaan kysyä kyttikseltä lupapalveluista. jos kortti kelpaa, niin nyt olisi aika hyvä sauma kysellä töitäkin, luulisin. kurssin käymisestä ei missään tapauksessa ole haittaa, mutta kyllä homma lopulta on ihmisestä kiinni. nykyään kyllä lähes kaikki ovat käyneet kurssin, niitähän järjestettiin tiuhaan tahtiin jo 70-luvulta lähtien. työpaikkailmoituksia löytää työkkärin sivuilta (www.mol.fi), mutta parhaiten duunin saa tietysti soittamalla liikennöitsijöille. mistä päin olet? ainakin Hesan paikallisliikenteessä yhtiöt kouluttavat uudet tulokkaat. - utelias
telihirviö kirjoitti:
rahastuslaite on yllättävän helppo oppia... kun on pakko. maalla tietysti pitää tietää hillitön määrä koodeja ja lippulajeja, mullakin on parin A4:n kokoinen monistettu läpyskä pelkkiä pysäkkikoodeja repussa. maaseutulinjoista ei lisäksi ole olemassa oikein minkäänlaisia karttoja, eli toisen kuskin mukana ja matkustajilta oppii sitten käytännössä. kaupungissa laitteen käytön oppii kyllä aika helposti.
itse sain aluksi kolmen päivän sijaisuuden, kävin itse katsomassa linjan ja lähdin samantien yksin... kävin kylläkin kurssin muualla, Turussahan aikuiskoulutuskeskus ja bussifirmat tekevät tiivistä yhteistyötä, eli linjoja tahkotaan jo kouluaikana jonkun verran.
kalusto on pääpiirteissään aika hyvää. uudet ja vanhat kuskit ajavat ihan samoja autoja, eli sitä mikä kullekin linjalle on annettu. ensimmäinen autoni oli puolentoista millin hintainen melkein tuliterä 14.5-metrinen teliauto. siis todella hieno työkalu. kyllä hirvitti lähteä suoraan lentovaihdosta kolmen ruuhkaan!
tuosta bussikortista en tiedä, kannattaa varmaan kysyä kyttikseltä lupapalveluista. jos kortti kelpaa, niin nyt olisi aika hyvä sauma kysellä töitäkin, luulisin. kurssin käymisestä ei missään tapauksessa ole haittaa, mutta kyllä homma lopulta on ihmisestä kiinni. nykyään kyllä lähes kaikki ovat käyneet kurssin, niitähän järjestettiin tiuhaan tahtiin jo 70-luvulta lähtien. työpaikkailmoituksia löytää työkkärin sivuilta (www.mol.fi), mutta parhaiten duunin saa tietysti soittamalla liikennöitsijöille. mistä päin olet? ainakin Hesan paikallisliikenteessä yhtiöt kouluttavat uudet tulokkaat.Kiitti vastauksista.
Olen muuttamassa pääkaupunkiseudulle ensi kuussa ja pitäisi saada väliaikainen työpaikka jotta saan alkaa hakea itse koulutetulle alalleni paikkoja. Huomasin saman että bussikuskin paikkoja olisi paljon. Pääkaupungin ruuhkaliikenteeseen en kyllä haluaisi lähteä mutta jollekkin maaseutulinjalle tai turistiajoon kylläkin.
Tällä hetkellä olen vain ajellut jonkin verran turistibussia eri paikkoihin. Jopa niin pitkiä kun Scandinavian päästä päähän. Tunteja on isolla autolla muutama päivä ja pikkubusseilla enemmän. Kalustona firmassa oli vanhempi -89 B10 Volvo ja pienemmät 10-20 paikkaiset pikkubussit. Ruuhkaliikenteessä on tullut ajeltua vähemmän jos kaupunkien läpiajoja ja hotellien pihaan ajoja ei lasketa mukaan. Siksi aristaa että olisiko vaikea oppia jotain reittiajoo.
Ei pokka riitä pelkästään astella bussifirmoihin ja kehua taitoja. Silti paikat kiinnostais..
Kortti on Norjalainen ja kelpaa kyllä korttina suomessa. Eri asia on mitä mieltä bussifirmat kun ei ole kurssipohjaa. Kortin sai 10,llä ajotunnilla, teorialla ja inssillä. Kuorma-auto kortti kaupanpäälle.... - Jaska
utelias kirjoitti:
Kiitti vastauksista.
Olen muuttamassa pääkaupunkiseudulle ensi kuussa ja pitäisi saada väliaikainen työpaikka jotta saan alkaa hakea itse koulutetulle alalleni paikkoja. Huomasin saman että bussikuskin paikkoja olisi paljon. Pääkaupungin ruuhkaliikenteeseen en kyllä haluaisi lähteä mutta jollekkin maaseutulinjalle tai turistiajoon kylläkin.
Tällä hetkellä olen vain ajellut jonkin verran turistibussia eri paikkoihin. Jopa niin pitkiä kun Scandinavian päästä päähän. Tunteja on isolla autolla muutama päivä ja pikkubusseilla enemmän. Kalustona firmassa oli vanhempi -89 B10 Volvo ja pienemmät 10-20 paikkaiset pikkubussit. Ruuhkaliikenteessä on tullut ajeltua vähemmän jos kaupunkien läpiajoja ja hotellien pihaan ajoja ei lasketa mukaan. Siksi aristaa että olisiko vaikea oppia jotain reittiajoo.
Ei pokka riitä pelkästään astella bussifirmoihin ja kehua taitoja. Silti paikat kiinnostais..
Kortti on Norjalainen ja kelpaa kyllä korttina suomessa. Eri asia on mitä mieltä bussifirmat kun ei ole kurssipohjaa. Kortin sai 10,llä ajotunnilla, teorialla ja inssillä. Kuorma-auto kortti kaupanpäälle....Helsingissä kohta kukaan valkoinen mies ei aja bussia. Aikataulut kireitä, työajat kurjia, henkilöautoilijat vittumaisia, asiakkaat paskamaisia, kelit ja ruuhkat, jne. Tosin henkilöautoilijat lienevät vittumaisia kun niitä pitää opettaa pysäkiltä lähtiessä kuka menee ensin. Siihen hommaan ei tunnu sopua löytyvän.
Mene johonkin pitkänmatkan bussifirmaan. - HKL
Jaska kirjoitti:
Helsingissä kohta kukaan valkoinen mies ei aja bussia. Aikataulut kireitä, työajat kurjia, henkilöautoilijat vittumaisia, asiakkaat paskamaisia, kelit ja ruuhkat, jne. Tosin henkilöautoilijat lienevät vittumaisia kun niitä pitää opettaa pysäkiltä lähtiessä kuka menee ensin. Siihen hommaan ei tunnu sopua löytyvän.
Mene johonkin pitkänmatkan bussifirmaan.On sul outo tyyli ajatella henkilöauttoista.Sun täytyy olla joku vitun vanha ruppanen dösäkuski tai aivan uus virkaintonen joka on saannu ison lelun.Mul on koko kaveripiiri kuskeja täynnä ja jokainen tietää ja HUOM myöntää sen et yleensä ne itte tunkee pikkuauton eteen viimetipas.Kyl mä luulen et kuskit sais mennä enste itteensä.Mitä siihen tulee et kennattaako stadiin tulla ajaa dösää olen samaa mieltä jaskan kans et ei se ole enään valkosen ihmisen työtä.Sitäpaitsi jatkuva kilpailuttaminen rassaa kuskeja ja tietty tiukat aikataulut.Enään ei voi sanoa et jos olet töis liikennelaitoksel sul ois varma työpaikka.KUSKIEN TYÖ KUNNIAAN.
- ent. nob.
HKL kirjoitti:
On sul outo tyyli ajatella henkilöauttoista.Sun täytyy olla joku vitun vanha ruppanen dösäkuski tai aivan uus virkaintonen joka on saannu ison lelun.Mul on koko kaveripiiri kuskeja täynnä ja jokainen tietää ja HUOM myöntää sen et yleensä ne itte tunkee pikkuauton eteen viimetipas.Kyl mä luulen et kuskit sais mennä enste itteensä.Mitä siihen tulee et kennattaako stadiin tulla ajaa dösää olen samaa mieltä jaskan kans et ei se ole enään valkosen ihmisen työtä.Sitäpaitsi jatkuva kilpailuttaminen rassaa kuskeja ja tietty tiukat aikataulut.Enään ei voi sanoa et jos olet töis liikennelaitoksel sul ois varma työpaikka.KUSKIEN TYÖ KUNNIAAN.
tulehan kuskien työ kunniaan ajamaan " dösää " helsinkiin vaikkapa kymmeneksi vuodeksi ja luehan tieliikennelaki vähän tarkemmin .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916