Loppukesästä erosin elämäni suurimmasta rakkaudesta. Kukaan ei ikinä ole rakastanut ja kunnioittanut mua aijemmin niin paljon kun hän, tunteesta on vaikea päästä irti. Suhde oli vain vähän yli vuoden, olimme tosi rakastuneita kunnes hänen exä tuli sotkemaan kuvioita, hän ahdisti ja jätti mut yhtäkkiä . palasi pitkäaikaiseen suhteeseensa jo kolmatta kertaa. Tilanne on toivoton silti kuvittelen vieläkin että palataan yhteen. En saa toivoa sammumaan
miten toivon saa pois?
toivoton yksilö
9210
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En mäkään saa toivoa pois koska uskon Rakkauteen. Valitettavasti mulla on kokemuksia siitä että rakkaus voi palata rakastuneena kymmenen vuoden jälkeenkin eli olen niin konkreettisesti nähnyt sen ettei oikea rakkaus sammu, että en voi olla uskomatta rakkauden ihmeisiin. Tämäkin seurusteli muiden kanssa ja kielsi rakkautensa minuun kunnes 10 vuoden jälkeen paljasti olleensa jo silloin täyyysin rakastunut.
Päättämällä, ettet ota tuollaista hyväksikäyttäjää enää takaisin, vaikka tulisi polvillaan anelemaa, koska hän ei ansaitse sinua ja olet arvokkaampi.
Sitten vaan uusi mantra soimaan, jossa kerrot itsellesi, että sillä ihmisellä ei ole enää mitään tekemistä nykyisen tai tulevan elämäsi kanssa.
Keskityt elämäsi mukaviin asioihin, eli aivan muihin juttuihin, joista nautit.
Älä ole tyhmä kynnysmatto.
"Kukaan ei ikinä ole rakastanut ja kunnioittanut mua aijemmin niin paljon kun hän, "
Ja sinä kutsut tätä henkilöä hyväksikäyttäjäksi? Ei todellakaan hyväksikäyttäjät rakasta ja kunnioita!
Jos se ois kunnolla rakastanut sua niin sen exä ois ollut yksi paskan maku vain.
Kyllä sä jonkun uuden löydät.
Itselleni kävi vastaava tapaus tänä vuonna kun nainen jonka kanssa luulin viettäväni loppuelämän niin hänen exä tuli taas kuvioihin ja pilasi kaiken.Silloin kun vanha suola alkaa janottaa voi todeta pelin jo menentetyksi.
Olkoonkin että se nainen väittää edelleenkin että ovat palanneet yhteen vain lapsien takia ja muka ikävöi mua niin en jaksa uskoa tuohon tarinaan yhtään.
Ero otti koville ja itsetuhoiset ajatukset kävi enemmän kuin kerran mielessä mutta elämä jatkuu vaikka hammasta purren ei entistä surren.
Sepä se kun en tiedä mikä sitten on oikeaa kunnolla rakastamista, kun mitä ilmeisemmin tuo ei sitä olllut, se oli vain voimakkainta mitä ikinä tähän astisen elämän aikana olen kokenut. jos hän jotain hyväksikäyttää niin exäänsä (lastensa äitiä) jonka luo hän palaa aina kun uus suhde ei onnistu. ex rakastaa häntä mutta hän ei exää, näin omien sanojensa mukaan. Sen takia vähän myös halveksin häntä, mutta asia ei ole niin mustavalkoinen, ymmärrän liikaa ihmisiä jotka ei aina osaa toimia oikein ja järkevästi, olenhan itsekkin sekoillut riittävästi elämässä ja kantapäänkautta olen oppinut asoita,
Mulla on hyvä intuitio, ja voimakkaasti koen että meidän juttu ei ole tässä vielä, suhde loppui niin omituisesti. mutta pelkäämpä että tässä kohtaa intuitioni sekottuu toivoon...ja siksi uskottelen itselleni että me olemme vielä jokupäivä yhdessä.
Voi kumpa osaisinkin olla niin mustavalkoinen ihminen kuin osa tässä ketjussa. mies jätti ja käyttäyty huonosti,piste, ja elämä jatkuu kivusta huolimatta. Mutta kun mulla on tuo perkeleen toivo niin elämä ei tahdo jatkua,,,,,
Tiskirätti en ole jos minulla on toivoa ;), en ede kynnysmatto.
Aika usein nää "voimakkaat rakastumiset" on yksipuolisia, jossette ole huomanneet.
Se kasvaa tuulentavoitelemisen myötä elämää suuremmaksi pakkomielteeksi ja fantasioissa kieriskelemiseksi. Ja ne vieroitusoireet kestää kauan.
Yksi on varmaa: jos se toinen tuntisi LAINKAAN samoin niin ne vieroitusoireet yksistään estäisivät tätä lähtemästä luotanne minkään (teko)syyn nojalla minnekään.
Parempi uskoa vaan: yksin olette liemessänne. Ei kannata jäädä siihen ihmettelemään.
Tietystikkin tajuan ettei hän tunne minuun rakkautta nyt, ei minuun ei exiinsä, ei edes ystäviinsä, ainoastaan tuntee kiintymystä omiin lapsiinsa. (Omien sanojensa mukaan)
Ahdistu eroaikaan niin paljon että meni ns. tunnelukkoon. Sanoi ettei ole oma itsensä, eikä nyt arvosta itseäänkään.
Kyllä vain, ihan yksin olen liemessäni ja tiedän että yksin kärsin ikävän, vihan, katkeruuden ja toivon tunteet, ne kaikki normaalit tunteet mitkä tulee yhtäkkisesti jätetylle, toivo on tunteista pahin koska se pitkittää toipumista.
Tää on mulle uus kokemus sillä mulla on aika monta suhdetta takana, ja nopeasti olen ollut jaloillani, mutta tän edellisen kans meni MUN mielestä niin hyvin kaikki (loppua lukuun ottamatta), että vaikea irrottautua...
Kesken jääneestä suhteesta, jossa joutuu itse pahasti "tappiolle" on vaikea päästää irti.
Kaikenlaisia alentuvaisia selityksiä sitä saa kuulla aina niin. Ei mitään uutta.
Jos ei se toinen kärsi samalla lailla kuin sinä niin mielestäni kannattaisi vaan irrottautua sotkusta ja hyväksyä että turpaan tuli tällä kertaa.
Ja katsella taas eteenpäin - ja pitää se suunta.