Sama tuttu juttu, tunnustin kaverilleni (noin 6 kk tunnettu) rakkauteni humalassa, häntä ei kiinnostanut. En tiiä miks, kun meillä kaikki synkkaa niin hyvin: samantyyppiset harrastukset, huumorintaju, musiikkimaku,...niin että toista ymmärtää puolesta sanasta. Kemiat minun mielestäni kohtaavat täydellisesti, enkä osaa nähdä asiaa hänenkään puolesta muutoin. Hän ei puhu syistään juurikaan, joten en tiedä mistä kiikastaa.
Itselläni ei ole haku päällä, mutta tässä asiassa tunteet vain voittivat. Olen ollut pidemmän aikaa "järkevä" sinkku, mm. opiskelukiireiden vuoksi. Tämä vain tuntui niin oikealta ja hyvältä jutulta pitkästä aikaa! Olen reilusti yli parikymppinen, muutamia kertoja suhteessa elänyt, mutta niiden päättyminen ei herättänyt minussa lähes mitään tunteita. Tämä tapaus pesee ne kaikki yhteensä ja vielä ylikin!
Olo on tyhjä ja surullinen tällä hetkellä. En voi käsittää, miksi tämä mies on minulle edelleen niin käsittämättömän mukava? Ei siis pienintäkään ilkeilyä havaittavissa, vaikka olinkin häntä kohtaan tunkeileva ja jopa päällekäyvä! Itse tuollaisessa tilanteessa viilentäisin välit innokkaaseen ystävääni aika pian... Eli: onko enää mahdollisuuksia vai onko peli menetetty?
Itselläni ei ole haku päällä, mutta tässä asiassa tunteet vain voittivat. Olen ollut pidemmän aikaa "järkevä" sinkku, mm. opiskelukiireiden vuoksi. Tämä vain tuntui niin oikealta ja hyvältä jutulta pitkästä aikaa! Olen reilusti yli parikymppinen, muutamia kertoja suhteessa elänyt, mutta niiden päättyminen ei herättänyt minussa lähes mitään tunteita. Tämä tapaus pesee ne kaikki yhteensä ja vielä ylikin!
Olo on tyhjä ja surullinen tällä hetkellä. En voi käsittää, miksi tämä mies on minulle edelleen niin käsittämättömän mukava? Ei siis pienintäkään ilkeilyä havaittavissa, vaikka olinkin häntä kohtaan tunkeileva ja jopa päällekäyvä! Itse tuollaisessa tilanteessa viilentäisin välit innokkaaseen ystävääni aika pian... Eli: onko enää mahdollisuuksia vai onko peli menetetty?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se haluaa elämältä eri juttuja, kuin sä muttei jostain syystä kehtaa sanoa niitä...
Sehän tässä hämmentää, kun hän itse mielellään asettuisi jo aloilleen - eläisi rauhaisaa perhe-elämää! Ja on puhuttu tulevaisuuden toiveista toisillemme monta kertaa, samanlaisia ovat. En tiedä, oisko sitten itsetunto-ongelmia, hän kun tietää mun treffailevan välillä muitakin miehiä, mut kaverimielessä (mua kiinnostaa vain hän!). Eikä ite ookaan mikään adonis. Eikö kellään tosiaan oo samanlaista tilannetta?!? Auttakaa nyt!
Vaikka teillä synkkaisi todella hyvin, niin eihän se automaattisesti tarkoita, että hän on rakastunut/rakastaa sinua (paitsi ystävänä).
Jos miehellä ei ole romanttisia tunteita sinua kohtaan, niin ei sille mitään mahda. Ei rakkautta voi pakottaa.