Olimme itsenäisyyspäivänä vaimon kanssa kylpylälomalla ja reissusta jäi todella veemäinen maku. Kylpylässä ei ollut paljoa porukkaa, mutta yksi mies jäi kyllä mieleen, eikä hyvällä tavalla... Semmoinen lipevä raivostuttava tyyppi, joka oli selvästi harrastanut jotain solariumissa käyntiä ja semmoista. Hän hakeutui joka kerta samaan altaaseen kuin minä ja vaimoni, jopa pienimpään porealtaaseen vaikka varmasti huomasi että olimme siellä intiimisti kahden. Ja hän katseli vaimoani koko ajan, aina välillä hymyillen. Ei ollut oikeasti kaukana ettei olisi jopa iskenyt silmää. Ja mikä eniten ärsyttää, huomasin myös kuinka vaimoni katse välillä viipyi tämän uimahousuissa ja isossa pullotuksessa jalkojen välissä. Oli kyllä niin tiukat uimahousut ettei terve mies minusta sellaisia käytä...
Nyt koko viikonlopun aina tähän hetkeen asti on tuo reissu ärsyttänyt. Höyrysaunakin jätettiin väliin, sillä varmasti olisi tuo tyyppi tullut sinnekin! Ajattelin että varmaan pakko ottaa koko homma puheeksi. En vaan saa mielestä tuota silmäpeliä ja kaikkea. Mitä mieltä olette, eihän tämmöinen ole millään tavalla normaalia? En ole edes yleensä mustasukkainen, mutta tämä meni yli hilseen...
Vieras mies flirttaili kylpylässä vaimolle!
23
2683
Vastaukset
- kicky1
Ole vaan ylpeä vaimostasi, se että hän on viehättävä muidenkin kuin sinun mielestäsi ei ole väärin ;)
- Tuskin kovin vakavaa
Vaimosihan ei tietenkään voinut mitään sille, jos joku tuijottaa, mutta kiusallistahan tuollainen on. Onko vaimo kommentoinut mitenkään tuon miehen käytöstä? Ikävää jos vaimosi osallistui omalta osaltaan tähän flirttailuun. Juttele vaimon kanssa rauhallisesti ja asiallisesti tapahtuneesta. Voi kuitenkin olla, ettei hän suuremmin ole edes ajatellut asiaa.
Tuolta mieheltä todella törkeää käytöstä, vaikka näki, että olette pariskuntana viettämässä mukavaa päivää kahdestaan. - kyllätahiei
"vaikka näki että.." ehkäpä just siksi mies käyttäytyi kuin käyttäytyi. Happamia on ne pihlajanmarjat eli kiva pilata pariskunnan ilo ja aiheuttaa mustasukkaisuusdraama kun itseltä ei parisuhteet onnistu millään ilveellä. Kukapa moisen gigolon kanssa vaimona onnistuisi. Tai ehkä hän kuvitteli vinksahtaneessa mielessään että kylpyläloman huipennukseksi haluattekin kolmen kimppaa ja siksi pariskuntana yleensä siellä olette. Älä syytä vaimoasi kuitenkaan, voit kertoa että harmistuit mutta älä lähde syyttelemään syytöntä.
- aviomies-
No niin, mutta kun tuntui että vaimonikin tuijotteli välillä tätä miestä takaisin. Se on toinen juttu mikä tässä häiritsee. Mitäs siihen sanotte? Sen takia myöskin ajattelin että tästä voisi puhua. Emme ole puhuneet tuosta reissusta vielä millään tavalla. Miehen käytös oli sellaista, että se on mielestäni juuri ja juuri vielä normaalia, tai siis tarkoitan että sellaista varmasti voi joskus tapahtua. Mutta kuitenkin sen verran epänormaalia, että kaikki kolme aivan 1000-prosenttisen varmasti kokivat tilanteen "erikoisena". Minä todella epämiellyttävänä, se mies varmaankin omassa kierossa päässään miellyttävänä, ja vaimo... siinäpä se onkin! Haluaisin tietää mitä vaimo siitä ajatteli. Mutta jos rupean siitä puhumaan, niin en halua että leimaudun mustasukkaiseksi koska en varsinaisesti sitä yleensä ole, paitsi nyt
- ei vaimon syy?
aviomies- kirjoitti:
No niin, mutta kun tuntui että vaimonikin tuijotteli välillä tätä miestä takaisin. Se on toinen juttu mikä tässä häiritsee. Mitäs siihen sanotte? Sen takia myöskin ajattelin että tästä voisi puhua. Emme ole puhuneet tuosta reissusta vielä millään tavalla. Miehen käytös oli sellaista, että se on mielestäni juuri ja juuri vielä normaalia, tai siis tarkoitan että sellaista varmasti voi joskus tapahtua. Mutta kuitenkin sen verran epänormaalia, että kaikki kolme aivan 1000-prosenttisen varmasti kokivat tilanteen "erikoisena". Minä todella epämiellyttävänä, se mies varmaankin omassa kierossa päässään miellyttävänä, ja vaimo... siinäpä se onkin! Haluaisin tietää mitä vaimo siitä ajatteli. Mutta jos rupean siitä puhumaan, niin en halua että leimaudun mustasukkaiseksi koska en varsinaisesti sitä yleensä ole, paitsi nyt
Se on normaalia että naiset katsovat miehiä ja ihmisiä ulkona. Se ei tarkoita että haluaisi aina sen miehen itselleen. Mikset sitten puhu vaimon kanssa? Voithan sanoa rauhallisesti.
- -n-
aviomies- kirjoitti:
No niin, mutta kun tuntui että vaimonikin tuijotteli välillä tätä miestä takaisin. Se on toinen juttu mikä tässä häiritsee. Mitäs siihen sanotte? Sen takia myöskin ajattelin että tästä voisi puhua. Emme ole puhuneet tuosta reissusta vielä millään tavalla. Miehen käytös oli sellaista, että se on mielestäni juuri ja juuri vielä normaalia, tai siis tarkoitan että sellaista varmasti voi joskus tapahtua. Mutta kuitenkin sen verran epänormaalia, että kaikki kolme aivan 1000-prosenttisen varmasti kokivat tilanteen "erikoisena". Minä todella epämiellyttävänä, se mies varmaankin omassa kierossa päässään miellyttävänä, ja vaimo... siinäpä se onkin! Haluaisin tietää mitä vaimo siitä ajatteli. Mutta jos rupean siitä puhumaan, niin en halua että leimaudun mustasukkaiseksi koska en varsinaisesti sitä yleensä ole, paitsi nyt
Puhu ihmeessä vaimosi kanssa! Kerro, että sinua ärsytti se yksi tyyppi siellä kylpylässä, ja kysy mitä hän ajattelee kyseisestä "sankarista".
Sitten kun keskustelunne etenee siihen vaiheeseen, että otat esille vaimosi katseen hakeutuneen miehen tyrkylle asetettuun haaroväliin, niin arvaapa mitä vaimon mieleen pulpahtaa? Hän muistaa kaikki ne LUKUISAT kerrat, kun sinun katseesi on harhaillut naisten tyrkylle asetettuihin rintavarustuksiin, tai piukkapöksyisiin-/minihameisiin peppuihin.
Jos itse sanot: "mihinkäs minä silmäni pistän, kun toinen noin huomiotaherättävästi itseään esittelee", niin sama pätee vaimoosi. Sitten voit moittia vaimoasi, jos itse pystyt pitämään silmäsi kurissa, kun joku hemaiseva hempukka tissejään/peppuaan esille tyrkkää. - Vitsit naurattaa
-n- kirjoitti:
Puhu ihmeessä vaimosi kanssa! Kerro, että sinua ärsytti se yksi tyyppi siellä kylpylässä, ja kysy mitä hän ajattelee kyseisestä "sankarista".
Sitten kun keskustelunne etenee siihen vaiheeseen, että otat esille vaimosi katseen hakeutuneen miehen tyrkylle asetettuun haaroväliin, niin arvaapa mitä vaimon mieleen pulpahtaa? Hän muistaa kaikki ne LUKUISAT kerrat, kun sinun katseesi on harhaillut naisten tyrkylle asetettuihin rintavarustuksiin, tai piukkapöksyisiin-/minihameisiin peppuihin.
Jos itse sanot: "mihinkäs minä silmäni pistän, kun toinen noin huomiotaherättävästi itseään esittelee", niin sama pätee vaimoosi. Sitten voit moittia vaimoasi, jos itse pystyt pitämään silmäsi kurissa, kun joku hemaiseva hempukka tissejään/peppuaan esille tyrkkää.Hahaa :-D juuri näin!!!
Taisi aviomies saada nyt maistaa omaa lääkettänsä. Vai miten pitäisi tulkita tuo, että 3. osapuolen käytös oli periaatteessa normaalia, kun niin voi välillä käydä!
Eli saako aviomies katsella tissejä ja peppuja, mutta aviovaimo ei saa katsella isoja kaluja :-D
Minusta ongelma ei ole tuo vieras mies vaan vaimosi käytös. Suuttumus vain on helpompaa kohdistaa vieraaseen kuin omaan rakkaaseen.
Noin muuten monet niin miehet kuin naisetkin vilkuilevat vieraita, eikä siinä mitään pahaa ole, jos se siihen vilkuiluun jää. Eri asia onkin, jos suhteenne ei ole kunnossa etkä luota vaimosi uskollisuuteen.- -n-
Niin no.....
Kyllä minun mieheni oli mustasukkainen kaverilleen, joka hänen mielestään käyttäytyi liian maireasti minua kohtaan, VAIKKA minun käytöksessäni ei mieheni mielestä ollut mitään moitittavaa. Itse pidin tuon kaverin käytöstä normaalina sosiaalisen ihmisen ystävällisyytenä, enkä todellakaan flirttailuna.
Itse koin mieheni ylireagoivan, mutta varmaan lopulta osasin antaa riittävästi arvoa hänen tunteilleen, koska hän näytti pääsevän tuon asian yli.
- ei vaimo syy?
Jos vaimo vilkaisee miehen kornin/typerän, kilometrien päähän tyrkyllä olevan etumuksen outoine uimahousuineen, se ei ole silmäpeliä. Mistä silmäpelistä oikein puhut? Sen miehen? Vaimoko piti silmäpeliä, miten? Oletko liian mustasukkainen jostain oudosta seksihullusta (ahdistelija?) tyypistä joka tunkee väkisin lähelle, tai oliko ihastunut vaimoosi. Ensi lomalla sitä tuskin näkee eri kylpylässä ja voitte poistua jos onkin. Myös henkilökunnalle voi ilmoittaa jos joku seuraa jatkuvasti. Ei kannattaisi sietää noin pitkään hiippareita lähellä monestakin syystä. Oma lomasi meni pilalle. Toki jos vaimo halusi itsekin tuijottaa miestä, että mies oli komea, sitten ei auta kuin vaihtaa kylpylää tai olettaa että on itse parempi mies. Kehittää itsetuntoa kertakaikkiaan. Et kuitenkaan uskaltanut sanoa tyypille viereen tunkemisesta ja lipevästä hymystä, koska pelkäät että tulee turpaan. Ymmärrän sen. Entä jos se mies on joillekin naisille vain uimahousujorma, esineellistetty raukka. Ehkä liian vanhakin, pitää nuorista naisista?
- 71-6pv
Vieras nainen kävi minuun käsiksi allasbaarissa mutta vaimoni osoitti kylmähermoisuutensa!
2011 olimme Kuuban kiertomatkan lopuksi viikon Holgunissa AI:ssa.
Istuskelin iltapäivällä allasbaarissa rintaa myöten vedessä viressäni kaksi noin 50-vuotista suomalaista rouvaa.
Juttelimme niitä, näitä kun vieressäni istuva alkoi alkoi suukottelemaan poskeani, hivelemään olkavarttani ja kuljettamaan sormeaan uimahousujeni uumanauhan alla kohti strategista aluetta.
Vaimoni istui muutaman metrin päässä lähellä altaan reunaa mutta kuivilla.
Otin vaivihkaa lähentelevän rouvan ranteesta kiinni ja keskeytin matkan teon.
Jatkoimme keskustelua entiseen malliin.
Viihdyin altaassa niin pitkään, että herkkä virtsaputkeni säilömät bakteerit pahoittivat mielensä ja seuraavana päivänä oli käytävä lääkärissä ja aloitettava lääkitys.
Vaimoni ei nähnyt pinnan alle mutta pani merkille altaassa viihtymiseni.
Ainoa reaktio oli avoin vahingonilo. "No niin. Siinä on seurustelun lunnaat"!
Mitään "lipsumisvaaraahan" ei ollut olemassa.
Ymmärsin rouvien käyttäytymisen johtuvan siitä, että he olivat katselleet viikon ukkojaan jotka aloittivat pakettiin kuuluvien juomien dokaamisen aamuisin klo8 - 9:n tienoilla.
Itse olin suurin piirtein selvin päin parin pienen oluen jälkeen ja lisäksi ikäisekseni hyvässä kunnossa.
Ei toimita hilseillä turhasta. - -jack-
No huhhuh! Ite olisin varmaan vetäny lättyyn tuota flirttailijaa tai sanonu vaimolle että nyt lähdetään... Pahin vielä jos olisitte menny sinne höyrysaunaan. Joku isomunainen ruskettunu mies ja mun alaston vaimo samassa saunassa. Ajatuskin kylmää!
- luotatko
Naiset kyllä voivat seurustella komeamman miehen kanssa. Seksi tuskin kiinnostaa. Mutta jos nainen on rakastunut suhun, on epätodennäköistä että muu kiinnostaa.
- t4etet
Mikä hiton "koko homma"?!
Ei vaimosi sitä tyrkkyä miestä teidän seuraanne kai kutsunut..?
Maailmassa on kaikenlaista viipottajaa - ja tämä tyrkky kaiketi koki vaimosi viehättäväksi (etkö itse koe?) ja teki itseään em syystä tykö. Huomasi taatusti, miten hänen käytöksensä sai sinut kiehumaan ja heitti piruuttaan lisää vettä kiukaalle... Sinua, hyvä aviomies- vietiin sata-nolla ja tällä hetkellä ko piukkapöksy naureskelee jälkikäteen sinun kiukusta kihisevälle mulkoilullesi. - puhu tunteistasi
Ei tunteissa ole mitään hävettävää. Mikä se sellainen avioliitto on, jossa ei voi kaikista tunteistaan ja ajatuksistaan puhua?! Tietyn asteinen mustasukkaisuus kertoo, että välität vaimostasi, ja vähän vahvempi siitä, että sinulla on heikentynyt itsetunto ja itseluottamus omaan kelpaavuuteesi.
Mustasukkaisuuden tunne on ok niin kauan, kuin se ei aiheuta suhteeseen säröjä. Nyt se on selvästi aiheuttanut, joten olisi syytä puhua asia selväksi vaimon kanssa.- terttupetteri
On kahdenlaista mustasukkaisuutta: aiheellista ja aiheetonta...
Aloituksesta ei saanut sitä kuvaa, että aloittajan vaimo olisi millään tavoin yrittänyt herättää tämän vieraan "hidalgon" huomiota, eihän? Luultavasti on ajatellut kuten moni muukin, että no mikähän tuokin luulee olevansa ja se, minkä aloittaja on tulkinnut vaimon vieraan uroon haarojen vilkuiluksi, voi olla täysin tuulesta temmattua.
- naisen mielipide
Kyllä sillä miehellä taisi nyt olla heliumia housuissa ja päässä ;D. Sanot nyt vaimolle, että pitää vaan katseen tosimiehessä eli sinussa ;)
- --------
Mistä sinä tiedät, että tuo mies katsoi vaimoasi "koko ajan"? Tuskin muusta kuin siitä, että sinäkin katsoit häntä "koko ajan" tai ainakin suuren osan ajasta. Se johtui tietenkin siitä, että hän ärsytti ja vaivaannutti sinua, ihan ymmärrettävästi. Mistä tiedät, että hänellä oli niin tiukat uimahousut, ettei terve mies sellaisia käytä? Mistä tiedät siitä isosta pullotuksesta jalkojen välissä? Etkö katsonutkin häntä jopa sinne jalkoväliin havaitaksesi tämän? Oletan kuitenkin, että et ole kiinnostunut miesten pullotuksista noin varsinaisesti, vai kuinka?
Entä jos vaimosi on katsonut sitä miestä ihan samasta syystä? Entä jos vaimoasikin on ärsyttänyt ja vaivannut se hänen tuijotuksensa ja kun kerran joku tuijottaa, niin tulee helposti tuijotettua takaisin. Jos hänellä kerran oli pullottava jalkoväli ja epäterveen miehen uimahousut, niin eikö ole aika luonnollista, että vaimosikin sen huomaa. Ei se katsominen välttämättä tarkoita vaimolla yhtään sen enempää kuin se tarkoittaa sinullakaan. Et sinäkään häntä varmaan himoiten katsonut, vaikka häntä katsoitkin, vai kuinka? - 165544
Provo, selvästi...
- ei provo
Kerran edenin kylylässä jossa oltiin työporukan kanssa. Olin siinä porealtaalla kun joku nainen tuli siihen kanssa ja alkoi juttelee. No se tuli siihen ihan viereen ja laittoi kätensä mun haaroihin, halusi selvästi seksiä. Mentiin sitten vähän syrjempään ja hyväiltiin toisiamme aikamme kunnes nainen sanoi että mennään sen huoneeseen naimaan.
- mustispentu oot
voi hyvänen aika! mä en kattelis sun kaltasta miestä yhtään. eikö se nyt oo hyvä että muillekin eukkos kelpais? vitun vajakki.
- …………….
No joo. Jos joku hyypiö seurailee kylpylässä ja asettuu pullotuksineen esille, niin totta hitossa sitä tulee katsottua. Eikä ihailevasti, vaan että mitä häh... Jos sit vielä huomaisi, että oma mies kuvittelisi mun olevan jotenkin kiinnostunut tuollaisesta nuljaskasta, niin saattais ottaa aivoon ihan kunnolla.
Ihan yhtä lailla katselin bussissa tänään yhtä naista, joka puhui kovaan ääneen intiimejä asioitaan puhelimeen. - viehättäväjoo
älä välitä oisin samanlainen. vaimoni kyllä ei anna aihetta tommoseen juurikaan , mutta ärsyttäähän tommoset säälittävät pelaajat ja toisten tunnelmien viejät. joku roti sama kun tunkis omalle tontille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856294
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283140Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691696- 331388
- 271320
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11870- 42849