Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Rauha palannut Kittilään !!!

Tästä on hyvä jatkaa

On hyvä että olemme saaneet pahantekijät ja riitelijät pois Klästä. Voimme jatkaa kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin rakentamista, siten että mm. Levi on matkailun ykköspaikka Suomessa. Aikaisempi työnteko ei mene hukkaan vaikka niin joku yritti. Lapsillamme ja lapsenlapsillamme on mukavaa olla omassa kunnassa.

45

525

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjjjklllööööö

      Rauha on vain radiohiljaisuutta, ennen syytteiden lukemista.

    • Rähinää löytyy

      Nyt parasta-aikaa ne riitelijät on koolla varsinaisella änkyräporukalla.

      Kunnanhallituksen on päätettävä saako vt. kunnanjohtaja laittaa päätöksenteon lailliseksi.
      Mäkisen leipäteksti on hyvä, jos se ei käy on vaihtoehtona entinen laillisuudeltaan kyseenalainen kunnanhallituksen tapa.
      Ja kansa hurraa sankareilleen

    • mihinköhän kolahtaa
      • Lunta tulee

        Pyhäjärvellä on samanlaisia ongelmia.
        Päättäjät yrittävät väkisin pitää kiinni omista asemistaan.
        Vaikka tuomio on tullut työsyrjinnästä.

      • ylppy

        TÄMÄ SEISKAKUVALEHTI se vaan jaksaa kirjoittaa skeidaa kukahan sitä ruokkii noilla jutuilla onko ex asialla,valtuutetut kyllä antaa vähän aihettakin.Sontalehtiin tämäkin kuuluu.

      • Julkisuus hyväksi
        ylppy kirjoitti:

        TÄMÄ SEISKAKUVALEHTI se vaan jaksaa kirjoittaa skeidaa kukahan sitä ruokkii noilla jutuilla onko ex asialla,valtuutetut kyllä antaa vähän aihettakin.Sontalehtiin tämäkin kuuluu.

        Minun mielestäni aika hyvin kirjoitettuja ja neutraaleja juttuja. Harmi vain, että se totuus josta juttuja kirjoitetaan on raadollinen. Ei siihen mitään syöttämistä tarvita, sen kuin seuraa päätöksiä. Ja ymmärtäähän sen että julkisuus harmittaa, kun on tottunut salailuun. Kyllä Suomen kansan pitää tällaiset tietää.

    • Realismia

      Oletko varma, että lapsesi jälkipolvineen ylipäätään haluavat jäädä Kittilään?

      • Joo.

        Meidän lapset ja lapsenlapset ovat tällä hetkellä pks:lla, se on tosi. Mutta jos tilanne, erityisesti työtilanne paranee, he voivat palata pohjoiseen.

        Tänne tarvitaan työtä ja tulevaisuuden uskoa niin nuoretkin haluavat olla täällä.

      • En usko
        Joo. kirjoitti:

        Kuka haluaa vapaaehtoisesti palata etelästä Kittilään?

      • Lakipalvelu

        Ensin tarvitaan leegio juristeja.

      • No ei sen väliä
        En usko kirjoitti:

        Kuka haluaa vapaaehtoisesti palata etelästä Kittilään?

        mitä sinä uskot. Meidän kersat päättää ilman sinun luuloja.

      • FaktaaXX
        No ei sen väliä kirjoitti:

        mitä sinä uskot. Meidän kersat päättää ilman sinun luuloja.

        Uskomuksillani ei ole väliä, olenpa vain realisti.
        Mitä Kittilä tarjoaa tämän päivän nuorille enemmän kuin pääkaupunkiseutu?

      • Kysy se nuorilta.
        FaktaaXX kirjoitti:

        Uskomuksillani ei ole väliä, olenpa vain realisti.
        Mitä Kittilä tarjoaa tämän päivän nuorille enemmän kuin pääkaupunkiseutu?

        Saat monenlaisia vastauksia....

      • No mitä sinä teet
        FaktaaXX kirjoitti:

        Uskomuksillani ei ole väliä, olenpa vain realisti.
        Mitä Kittilä tarjoaa tämän päivän nuorille enemmän kuin pääkaupunkiseutu?

        sitten Kittilässä ?

      • RealistiXY
        No mitä sinä teet kirjoitti:

        sitten Kittilässä ?

        Lähinnä töitä:)

    • Kittilään tolkku

      Ainut vaihtoehto on kutsua vilttiketju paikalle.
      Mielipuoliset höpöttäjät, agitaattorijäärät ja puppugeneraattorit sivuun päätöksenteosta.

      Resortille yhtiökokouskutsu ja uusi hallitus vastaamaan osakkeiden jakaumaa.

    • kyllästyny veronmaksaja

      Mikä rauha cittilään on tullu ku nyt nämä älykääpiöt hyökkää Inkerin kimppuun. Onko nuilla enää mitään rajaa? Uskomatonta porukkaa. Saako tuota porukkaa mitenkään hajotettua?

      • Oikeus voittaa

        Maltahan odottaa, kun KRP saa tutkimuksensa valmiiksi.
        Siinä kalpenevat sitten tämä p-a porukkakin.

    • Kittilä olisi hieno

      paikka elää ja olla, ellei siellä olisi nuo muutamat psykopaatit riitelijät. Onneksi aika ajaa aina riitelijöistä ohi ja riitelijälle jää vain luu kouraan. Se on jo nyt näkyvissä.

    • Kunnan asialla

      Aloittaja on esimerkki kertakaikkisen nössöttelevästä kirjoittajasta. Kaikki on hyvin, menkää pois muualle tuijottelemasta. Ei hätää, tässä vain peitellään rikospaikkaa. Menkää pois, kaikki hyvin. Nyt on rauha.

      Eiköhän panna nyt virkavallan avulla Kittilän asiat kuntoon, tutkinta loppuun, ja syylliset tilille. Jos ei vähiten niin Suomen kansan takia. Tällainen filunkipeli rapauttaa koko kansan moraalia ja aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia kunnan rajojen ulkopuolellakin. Kuntalaisille vähintäänkin jo nyt tulojen laskua. Kukaan lakia kunnioittava ei halua kantaa rahojaan korruptiopesään ja sitä kautta ravintolayrittäjälle kassaan. Eikä pitäisi kyllä kuntalaistenkaan.

      • Hei Hinttaloinen !

        Miksi me jouduimme vieläkin elättämään sinua veronmaksun kautta ? Miksi et vieläkään pysty elättämään itseäsi ja perhettäsi oikealla työnteolla ?

      • Ja mitävittua

        Klän asiat sinulle kuuluu ? Mikset hoida oman kuntasi asioita, vai etkö pysty, elinkelvoton ?

    • Kiitos asiantuntijal

      Poliisille rikosilmoituksen tekemisestä. Esitukinnan pyytämisestä ilmenee tarkasti, mihin epäillään kunnan rahalliseksi vahingoksi syylliseksi syyllistyneen. Esitutkinnassa on tarkasti tiedot todistajista ja tietojen antajina. Taitavasti esiintyneelle on mahdollisuus laajaan rikosepäiltyyn.
      Nyt myös seuraava vaihe. Syyttäjä mahdollisesti voi tulla vaatimaan syylliseksi epäillyn vangitsemisen. Vangitsemiseen painavina syinä lisäksi voi olla, että syyllinen tulee vangita, ettei laajenna rikollista toimintaansa ja ei haittaa esitutkintaa.
      Mäkelän tekemää rikosilmoitusta tulee täydentämään ja laajentamaan mahdollisesti etevä henkilö.
      Henkilö, joka ei ole Kittiläläinen ja usean tuntema.

    • Kiitos päättäjät

      Rauha palaa kunhan saadaan vielä muutama mätäpaise pois.Ennakkoluulottoman rohkeaa toimintaa kunnan päättäviltä luottamiselimiltä.

      • Oikeus voittaa

        Asiat alkaa mennä pikku hiljaa oikeaan uomaansa.Loistavaa työtä Kittilän poliitikoilta,pystyvät yli puolue rajojen yksimielisesti laittamaan asiat oikeille raiteille.Ei se Hillen syöttämä sonta medialle loputtomaan kanna.Vain median varassa asioita seuraava saa kokoajan aivan väärää kuvaa Kittilän tilanteesta.Onneksi meillä on rohkeita ja rehellisiä päättäjiä jotka ei sorru paineen alla.

      • Säälittävää
        Oikeus voittaa kirjoitti:

        Tuntuu aika hölmöltä, että tätä palstaa kirjoittaa koko ajan vain yksi henkilö eri nimimerkeillä. Säälittävää. Hanki elämä!

      • Verot nousevat
        Säälittävää kirjoitti:

        Tuntuu aika hölmöltä, että tätä palstaa kirjoittaa koko ajan vain yksi henkilö eri nimimerkeillä. Säälittävää. Hanki elämä!

        Hankihan ensin itse se elämä.
        Me etelän tuomat turistit emme teidän vähälukuisten kähmijöiden toimia suvaitse.

    • Kiista lasta

      Luulis yrittäjällä olevan muutakin tekemistä kuin tänne kirjotella soopaa Kittilän asioista.

    • Sutkimafiaa

      Rauha Kittilään. Sutkailu saa jatkua. Siihen ei saa puuttua.

    • Rauha Rauha,

      ...mutta mikä sukunimi?

    • Elinkelvottomat

      kommunistiloiset saivat turpiinsa ja sekös tuntuu kivalta, oikein tosikivalta...

      • Ja kommunisti laulaa

      • Sikoja helmille

        Ei kyllä tämä on ihan turhaa sanailua. Suomessa on miljoonia ihmisiä, minä mukaan lukien, jotka haluaisivat Kittilälle hyvää ja asukkaille onnellisuutta ja varallisuutta. Neuvoja voi antaa, kukaan ei halua kuulla. Jos hetken kuuntelisi, tulossa olisi maallista mammonaa ja mukavia vieraita. Mutta ei, sitten on näitä trollin kaltaisia (avainsanoja kommunisti, elätti, loinen, elinkelvoton), jotka ei näe itseään pidemmälle ja pilaa koko kunnan asukkaiden maineen. Olen todella pahoillani teidänkin puolesta. Nyt vain odotan millä innovatiivisilla sanoilla kyseinen henkilö vastaa tähänkin viestiin. Ei varmaan mitään uutta tiedossa. Helmiä sioille menee nämäkin Kittilää rakastavat viestit.

      • Joo.
        Sikoja helmille kirjoitti:

        Millä sanoilla kuvailisit itse itseäsi, virkanainen, veroilla elätetty vai mikä ?

    • qewqew

      R¤auhan palautus on näköjään kesken, pari kolme vääräuskoista vielä pitää siivota. Kim suuren oppeja noudatetaan. Kim ehkä siivoaa vähän suoraviivaisemmin, sitä kai Kittilässäkin haluttaisi

      • Mitkä on sinun

        ansiosi, oi suuri qewqew ?

        Kerro ihan konkreettisesti, jookosta !

      • qewqew
        Mitkä on sinun kirjoitti:

        ansiosi, oi suuri qewqew ?

        Kerro ihan konkreettisesti, jookosta !

        Ansioistani en tiedä, yrittäjä etelämpää kuitenkin, Levillä lomaillut, mutta enää en lomaile

      • Niin vähän
        qewqew kirjoitti:

        Ansioistani en tiedä, yrittäjä etelämpää kuitenkin, Levillä lomaillut, mutta enää en lomaile

        arveltiinkin;

        "Ansioistani en tiedä"

      • qewqew
        Niin vähän kirjoitti:

        arveltiinkin;

        "Ansioistani en tiedä"

        Lakia ( Suomen valtion) olen kuitenkin noudattanut. Ihmisiä työllistän kymmeniä ja pidän heistä huolta, enkä kiusaa tai jahtaa. Koska he mahdollistavat kannattavan yritystoimintani. Ostin tänään Ylläkseltä mökin. Levin mökki menee kohta myyntiin. Kiinteistö Helsingissä, Saariselällä ja Marbellassa. Muutama hyvä ystävä Kittilässä (jotka pyöriitelevät epäuskoisena päätään tapahtumista) siinä jotain ansioita

    • Tuo Mäkelä sopis

      hyvin PKoreaan "töihin". Siellä hallitseva luokka voi tehdä mitä haluaa välittämättä pätkääkään demokratian säännöistä, mm. kunnanhallituksen ja -valtuuston toimista. Siellä kommunistivirkamies on kaiken yläpuolella, ns. kansanedustuslaitos toteuttaa vain kommunistisen puolueen päätöksiä. Sinne Mäkelä sopis erittäin hyvin... oligarkkihallitsijoita, joille kansa on vain alamaista....

      • Vaihtoon meni

        Korvataan tohon Mäkelä Kurulalla niin täsmää. Mäkelä noudattaa lakia, Kurula ei.

      • fruity
        Vaihtoon meni kirjoitti:

        Korvataan tohon Mäkelä Kurulalla niin täsmää. Mäkelä noudattaa lakia, Kurula ei.

        Ihan samaa mieltä. Kittilässä lainhallinta ja hyvä hallintotapa luottamusmiehillä aikahukasss

    • tunturin takaa

      Tämä Seiskakuvalehden sutturatoimittaja on ex-kunnanjohtajan hyvä ystävä Tulvahommista.Ilmeisesti maksaa,että ko lehti julkaisee hänen höpötyksiään...Pyytäkää todistajaa mukaan,kun luette...tai vaihtakaa vaikka Aku Ankkaan,sielläkin fiktio käy faktasta.

      • Julkisuuteen

        Ei ole. Lukekaa pöytäkirjat jos ette halua lehtiä lukea. Ja joka tapauksessa maito on jo kaatunut, sitä ette saa takaisin vaikka miten potuttaa rötöstelyjen julkitulo.

      • Asialinjalla

        Jos ei arvostella henkilöitä vaan pysytään asiassa. Hissikauppojen korruptiossa ja 8 miljoonan budjettiylityksissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      91
      2394
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      65
      2141
    3. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      100
      1961
    4. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1868
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      11
      1692
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1612
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      27
      1466
    8. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1440
    9. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1412
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      73
      1400
    Aihe