Taidan olla huono riitelemään. Vaikka olisin miten vihainen yritän pitäytyä ampumasta ns. "täyslaidallisia". Tämä siis tarkoittaa etten sano tiettyjä asioita vaikka olisin miten vihainen.
Kumppanillani ei tätä rajoitusta ole. Kun riita leimuaa hän vetää sen aivan tappiin asti. Silloin aiheeksi tulee aiemmat riidat, koko historiamme ja koko suhteemme laatu ja periaatteessa koko maailma ja elämä siinä. Kutsun tätä hiljaa mielessäni henkisten ydinaseiden käyttämiseksi.
Ongelma on siinä, että kun tällainen riita loppuu ja sovitaan on kumppanillani taas kaikki hyvin. Hän kertoo ettei tarkoittanut sanomiaan hirveyksiä ja on pahoillaan.
Omalta puoleltani olen henkisesti mustelmilla ja toipuminen kestää pidempään. En pysty unohtamaan minulle sanottuja asioita vaan pyörittelen niitä päässäni. Tunnen itseni masentuneeksi ja voimattomaksi. Olenko petturi? Olenko hyödytön? Teenkö pahaa olemalla tässä?
Olen pari kertaa sanonut hänelle riidan aikana, että mitä jos minä alankin aivan todella uskomaan, että kaikki tuo mitä sanot on totta. Se vain lisää vettä hänen myllyynsä siinä tilanteessa ja jälkikäteen se ei näemmä tule hänen mieleensä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö tässä alkaa riitojen aikana yhtä holtittomasti pirstomaan asioita kuin hän?
Kumppanillani ei tätä rajoitusta ole. Kun riita leimuaa hän vetää sen aivan tappiin asti. Silloin aiheeksi tulee aiemmat riidat, koko historiamme ja koko suhteemme laatu ja periaatteessa koko maailma ja elämä siinä. Kutsun tätä hiljaa mielessäni henkisten ydinaseiden käyttämiseksi.
Ongelma on siinä, että kun tällainen riita loppuu ja sovitaan on kumppanillani taas kaikki hyvin. Hän kertoo ettei tarkoittanut sanomiaan hirveyksiä ja on pahoillaan.
Omalta puoleltani olen henkisesti mustelmilla ja toipuminen kestää pidempään. En pysty unohtamaan minulle sanottuja asioita vaan pyörittelen niitä päässäni. Tunnen itseni masentuneeksi ja voimattomaksi. Olenko petturi? Olenko hyödytön? Teenkö pahaa olemalla tässä?
Olen pari kertaa sanonut hänelle riidan aikana, että mitä jos minä alankin aivan todella uskomaan, että kaikki tuo mitä sanot on totta. Se vain lisää vettä hänen myllyynsä siinä tilanteessa ja jälkikäteen se ei näemmä tule hänen mieleensä.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Pitäisikö tässä alkaa riitojen aikana yhtä holtittomasti pirstomaan asioita kuin hän?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Näytä viestisi kumppanillesi. Mielestäni riidellessäkään ei voi sanoa mitä tahansa ja jättää kuulijan vastuulle selvitä loukkauksista menemällä riidan taakse ja kertoa, ettei tarkoittanut sanomaansa.
Ylilyöntejä voi sattua kenelle tahansa, mutta kertomasi kuulosti tavasta riidellä. Asiasta pitäisi puhua rauhassa silloin kun ei riidellä.
Parempi pimahtaa?
Vaimoni kanssa olemme molemmat temperamenttisa joka ilmenee mm. siten, että meillä on taipumus "pimahtaa"!
Onneksemme eri asioista.
Vaikka pimahdus on spontaani reaktio niin emme ole koskaan menneet henkilökohtaisuuksiiin ja reaktio koskee aina jotain sen hetken asiaa tai tilannetta, ei koskaan mitään ennyttä.
En pysty kuvittelemaan puolisosi käyttäytymistä enkä ymmärrä ajatusmaailmaa joten en pysty viisastelemaan.
Elämäntilanteesta, riitojen esiintyvyydestä ja asioiden tärkeysjärjestyksestä riippuu siedätkö tuollaista ja miten pitkään.
Tunnet tilanteenne täydellisesti. Nyt sitten päätät, onko suhde noiden kolhujen arvoinen ja elät sen mukaan. Kumpikaan teistä ei tule muuttumaan, se on selvä.
Riitelemistä voi opetella. Voi siis opetella riitelemään oikein, mutta huom. kaikki eivät opi ja tähän tulee varautua. Tehkää asialle jotain nyt, kun se kalvaa sinua vähän. Jos se jatkuu pidempään on asioita vaikea ratkaista.
Usein kumppanini huutaa täyttä kurkkua, ja itse puhun normaalisti pidättäytymällä vihasta ja olen rauhallinen, ja haluan pysytellä sellaisena niin pitkään kuin mahdollista. Joskus kun tuo itsejillintä pettää, mieleen nousee kiukku siitä että minua kohdellaan väärin. Tuo kiukku on kuin leimahdus, sen aistii kuin sähköiskun. Vielä on mahdollista työntää se jonnekin, pysyä rauhallisena.
Joskus kuitenkin tuo kiukku johtaa ajatukseen "annetaan samalla mitalla takaisin, saapahan kokea miltä tämä tuntuu". Tuo samalla mitalla on hirveä asia, nimittäin silloin kaikki padot murtuvat. Kirous kirouksesta, huuto huudosta, astian paiskominen seinään paiskomisesta, ja pahimmillaan jos vallan antaa, lyönti lyönnistä. Itse en tunnista sortuvani viimeiseen, mutta jöskus kait olenkin... jos rehellinen olen. Väitän että tapotkin tehdään viimeisenä konstina, kun mikään muu ei riitä.
Tuo on vihan virtaan heittäytymistä, näin luonnehtisin.
Jos voit, niin pysy itsenäsi. Mutta pura paha olosi mieluummin ystävillesi, jollekin luotetulle, riitelyn sijaan. Jos kaikki jää sisään niin ei kai hyvä sekään.
Äitini sanoi kerran: "Kuka meistä on päässyt luonteemme valitsemaan, tuon piirteen haluan ja tuon....tuota taas en ota". Hän antoi anteeksi, koska näki, että tavallaan syytön se riehuja on omaan käytökseensä, geenit ja opittu ajaa eteenpäin. Hienoa on jos miehesi palaa "ennalleen" riidan jälkeen, arvosta sitä.
Riiteleminen parisuhteessa on turhaa. OIkeasti!
Erimielisyyksiä on aina ja tulee aina olemaan. Suurin osa erimielisyyksistä on vielä mahdoton ratkaista. Mutta entä sitten? Ei niitä ainakaan riitelemällä ratkaista. Tulee vaan molemmille paha mieli turhaan.
Kun riitelee naisen kanssa ei voi voittaa. Jos häviät niin häviät, jos voitat niin häviät kuitenkin.