modellista? Asiallinen kritiikki onkin sitten aivan toinen juttu.
Asiallinen kritiikki on eri asia kuin nyt palstalla heitetyt vähämieliset ja samaa mantraa toistavat kitisijät antavat "parastaan". Jos kritiikki on asiallista niin silloin ongelmaan on myös mahdollista etsitä ratkaisua.
Ratkaiseva ero taitaa olla asenteessa. Kitisijä ei ole kiinnostunut ratkaisuista, vaan haluaa kieriskellä kurjuudessaan.
Koska saamme lukea kunnon kritiikkiä...
3
99
Vastaukset 3
Tuo on naisille tyypillistä käytöstä. Ongelmille halutaan kuuntelija ja ymmärtäjä, ei ratkaisijaa.
Noin muuten minua huvittaa kielteisesti asioihin suhtautuvien tekopyhä tapa nimittää itseään kriittisiksi. Aivan kuin johonkin asiaan myönteisesti suhtautuvat olisivat kritiikittömiä hölmöjä. Ja kun niiltä kielteisiltä kysyy perusteluja, niin sellaisia ei kuulemma tarvita, koska "kritiikki" itsessään on arvokasta...Olen huvittuneena miettinyt eräiden palstalla aikaansa viettävien kirjoittajien uskomattomasta sanavarastosta, siitä kuinka maximissan viidellä sanalla tullaan toimeen ja vielä revitään itselleen viihdettä useiksi vuosiksi. Millainen vatipää ihmisen pitää olla, että pystyy moiseen?
Minä näkisin tuon toiminnan uhriutumisena. Todellisuuden kanssa sillä ei tarvitse edes olla mitään tekemistä, vaan osoitetaan omin argumentein se, mitä ei ole edes olemassa. Taustalla oleviin realiteetteihin suljetaan korvat - "mä-en-kuule-mä-en-kuule-mitään".
Poiketen ratikan näkemyksestä itse näen samaa mustavalkoisuutta molemmissa sukupuolissa. Naiset tulevat esille ehkä paremmin siksi, että he kovaäänisemmin huutavat (ja kerjäävät) huomiota. Miehet taas murjottavat, jupisevat tai yrittävät pelkällä voimalla olla oikeassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu601598- 271229
- 851078
- 42897
- 66838
- 92814
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15789Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131735Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19735- 116701
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �148634Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76603- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46558
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25551Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19512
