En halua tässä alkaa kertoilemaan tarkemmin mitä työtä teen. Haluaisin kommentteja muita ns. samassa tilanteessa olevilta. Eli, opiskelupaikkoja miettiessä ei ollut tietoa siitä, mitä haluaa tehdä. Sitten sattuman kaupalla ajauduin erääseen kouluun, johon en uskonut edes pääseväni. Monta kertaa meinasin koulun lopettaa, mutta kävin loppuun, kun en muutakaan keksinyt. Ajattelin, etten kyllä ikinä halua tehdä sitä työtä, mitä tällä koulutuksella yleensä tehdään. Mutta toisin kävi, nytpä teen sitä työtä. Vakipaikkaa ei ole, mutta töitä on luvattu ainakin vuodeksi. Joinakin päivinä ihan ok olo, usein jopa itkettää. Ei siinä, tämähän on sinällään siisti toimistotyö (pääasiassa). Mutta inhoan sitä, kun työni on pääasiassa "valittamista ja kehottamista". Koen työn hyvin stressaavana, vaikka toisaalta se onkin hyvin joustavaa. Moni varmasti ottaisi työni mielellään. Mutta minä en nauti siitä, se varmaankin johtuu luonteestani. Olen melko herkkä ja haluaisin auttaa ihmisiä. Tiedän, että joka työssä on ikäviä puolia, mutta itse kun usein saa negatiivista kommenttia, niin ne vaivaavat minua kauan. Mutta, mitä muuta työtä tekisin? Olisin niin iloinen, jos olisin lapsesta asti tiennyt mitä haluan isona tehdä. Mutta ei. Työni tosiaan on siistiä ja hyvä palkkainenkin vielä. Ehkä se palkka on tällä hetkellä ratkaisevin. Mutta en koe saavani siitä mitään muuta, en iloa. Mutta tällä hetkellä yritän vain mennä päivän kerrallaan ja ajatella, että tämä on vain työtä, älä stressaa sitä liikaa. Ja olla iloinen siitä, että minulla on töitä.
Olen "jumissa" tässä työssä :(
5
1612
Vastaukset
- sama tunne.....
Heippa!
Kuulostaa todella tululta... Sain opiskelupaikan alalta, mikä ei hirveesti innostanut. Otin sen vastaan kun 3 vuotta koitin ekaks hakeen mieluisampaa paikkaa.
Nyt oon tehny pari määräaikaisuutta oman alan hommia, ja tälläkin hetkellä teen..mutta työ on suoraan sanottuna kamalaa. Pitäs osata olla yli-tarkka työssä, pelkkää laskentaa yms..toimistotyötä teen siis. En tiedä mitä pitäs antaa neuvona sulle. Mua stressaa jatkuvasti oma työ, mutta myös tuleva, koska ei ole töitä tiedossa tämän jälkeen.. Kai sun tarvii vaan koittaa kestää niin kauan kuin löytyy jotain muuta hommaa! - Annukka2
Ota yhteyttä omaan työterveyshuoltoon ja kerro kokemuksesi siellä, osaavat varmasti auttaa sinua tilanteessasi eteenpäin.
- Hempp@
Hieman samanlaisia kokemuksia.
Tosin, tykkään varsinaisesti alastani (olen maanmittaaja) mutta työskentelen Helsingissä suurelle yhtiölle ja vaikka en ole insinööri, hommiini kuulu mm. laaduntarkkailu, projektin raportointi ylemmille tasoille jne. Työ on todella tarkkaa ja tuntuu että joudun ns. juoruilemaan hankkeista eteenpäin, jotta ns. laatupoikkeamia tulisi, jolla sakotettaisiin urakoijaa.
En todellakaan pidä tästä, sillä olen ollut aina siinä uskossa että yhdessä tehdään niin hyvin kuin pystymme, virheet korjataan ja kaikki olemme samassa veneessä.
Nyt kaikki tämä tuntuu kusettamiselta ja kenelläkään ei ole muu mielessä kuin raha. Ei työn laatu, ei reiluus eikä järki, vaan pelkkä raha. Pienistä asioista väännetään peistä ja joka asiasta kiukutellaan.
Olen täysin kyllästynyt työhöni, sillä tuntuu etten ole työmailla muuta kuin vakoilemassa. Lisäksi palkkani vastuuseen nähden on todella kehno.
Noh, päätin hakea uudelleen opiskelemaan jos pääsisin pois näistä samoista kuvioista. Ainakin osaan arvostaa tämän jälkeen työelämää uudelta kantilta...Mitään hyvää ei näistä vuosista ole käteen jäänyt.- Huikka -
Aivan selvästikin sinua yritetään pitää hyödyllisenä idioottina. Et selvästikään ole sitä. Haku päälle vaan ja tsemppiä.
- hjujgf
Mieti, miksi haluaisit tulla isona?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san771978- 541196
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621157Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661117Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731049Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1831000Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58965Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153952Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu122948- 93948