Olen seurustellut miesystäväni kanssa n.2, 5vuotta. Suhteemme voi monilta, tai voisiko sanoa että miltei kaikilta kanteilta, hyvin. Miehen epäsosiaalinen luonne vaivaa minua aika ajoin. Esimerkkinä vaikkapa tuttavan lapsen kastajaisjuhla. Paikalla oli paljon tuttuja ja ystäviä joota en juuri koskaan näe välimatkan takia. Kun joku vaikkapa tulee juttelemaan minulle tai esittelee puolisonsa tms niin miesystäväni luimuilee jossakin selkäni takana. Keskusteluun hän ei helposti ala, vailka yritän sisällyttää häntä keskusteluihin. Sekin tuntuu raskaalta, koska tunnen olevani vastuunottaja monissa sosiaalisissa tilanteissa. Matkalla tämä korostuu. Ehkä minussa on nyt jotain vikaa, mutta rehellisesti minua nolottaa tämä piirre kumppanissani ja minun on vaikea rentoutua sosiaalisissa tilanteissa kpska pelkäänhänen jäävän sseinäkukkaseksi.
Kahdenkeskisessä kanssakäymisessä kaikki on kuitenkin ok, joten en tuota asiaa mietikään päivittäin.. kunnes tulee näitä tilanteita.
haluaisin kuulla jos on vastaavia kokemuksia näistä asioista ja miten voisin itse paremmin edesauttaa toista rentoutumaan?
Kahdenkeskisessä kanssakäymisessä kaikki on kuitenkin ok, joten en tuota asiaa mietikään päivittäin.. kunnes tulee näitä tilanteita.
haluaisin kuulla jos on vastaavia kokemuksia näistä asioista ja miten voisin itse paremmin edesauttaa toista rentoutumaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Potkase hemmettiin tuollainen pässinpää oitis !!
Kauniimmin sanottuna: etsi itsellesi paremmin sopiva kumppani.
Itse myös samanlaisena miehenä haluaisin ymmärrystä osakseni, kaikki ihmiset ei ole rohkeita ja taitavia sosiaalisissa tilanteissa.
Mulla on ihan sama ongelma että kahdenkesken olen ok mutta esim juhlatilanne missä monta henkilöä kuuntelemassa niin muutun tuppisuuksi enkä keksi sanottavaa.
Ajattelen, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Onko oikeasti hyvä ratkaisu erota kumppanista tällaisen asian takia, jos hän on muuten uskollinen, rehellinen, tunteellinen, avoin, rakastava, pitää itsestään huolta ja miellyttää silmää, siisti, ahkera jne.? Eihän kukaan meistä ole täydellinen, ja minussakin on varmasti vikoja jotka eivät ole hänen mielestä niitä ihanimpia.
Haluaisinkin kuulla, miten vastaavissa suhteissa olevat/olleet ovat päässeet tästä jotenkin eteenpäin? Onko kumppani muuttunut vuosien saatossa tms?
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei kukaan ole täydellinen, ja mielestäni tuo mitä kerroit ei ole eron paikka. Miehesi ei ole sosiaalisesti lahjakas ja nuo tilaisuudet todennäköisesti ovat hänelle raskaita ja ahdistavia. Hän itse voisi olla kaikkein tyytyväisin, jos saisi rauhassa vaan olla kun sinä hoidat puhumisen. On suuri vaara, että jos väkisin yrität saada häntä osallistumaan, hän ajan myötä vaan ahdistuu enemmän tilaisuuksista, eikä enää suostu tulemaan ollenkaan mukaan.
Kysyit että muuttuukohan hän. Epäilen, että tuo on hänen ominaisuutensa. Ehkä hän voi tottua tilaisuuksiin, jos hän saa niistä positiivista palautetta. Mutta jos häpeät häntä, sätit tuppisuuna olemisesta, tai muuten annat ymmärtää, että hän on väärin, hän luultavasti menee enemmän kuoreensa. Sinun kannattaa ennemminkin miettiä, miten pystyisit alkaa hyväksymään miehessäsi tämän piirteen. Mitä jos hoitaisit puhumisen, ja et yrittäisi ottaa häntä mukaan keskusteluun. Anna asian mennä, ja ole iloinen jos hän joskus sanoo jotain. Auta häntä tuolla tavalla, hiljaisesti, noissa tilanteissa. Kyllä joukkoon mahtuu hiljainenkin.
Kiitos paljon asiallisesta ja pohtivasta vastauksesta.
Olen itsekin ollut joskus nuorempana todella ujo. Eli tavallaan myös ymmärrän häntä. Itse kärsin tästä paljon, ja siksi päätinkin päästä ujoudesta eroon. Osallistuin improkurssille, juttelin vieraille ja matkustelin yksin. Nämä kaikki kauhistutti minua tietenkin paljon, mutta viimeistään pidempi ulkomaanoleskelu avasi minut. Uskon että ujous on tietyllä tavalla pysyvä luonteenpiirre; itselläni on edelleen se kynnys kysyä vaikkapa vieraalta ihmiseltä kadulla tietä tms. Voin sen tehdä, mutta se ei koskaan lähde täysin rennosti ekstrovertin elkein.
Ehkä siten jollakin tavalla odotan tätä samanlaista yritystä miesystävältäni. En ole koskaan häntä sättinyt tästä piirteestä enkä sanonut, koska tiedän miltä se tuntuu kun joku sanoo "puhu nyt vaan jotain" tms. Tiedän että se ei ole niin helppoa! Hän on herkkä mies enkä ikinä loukkaisi häntä sanomalla ikävästi tästä asiasta.
Hyvä vinkki, ehkä parempi tehdä niin etten enempiä stressaile hänen olemisestaan vaan keskityn keskusteluun ja hän saa joko osallistua tai olla osallistumatta.
Minun mies on kanssa aika epäsosiaalinen kun taas minä olen sosiaalinen. Mieheni osallistuu vain lähisukulaisten tapaamisiin omien harvojen kavereidensa lisäksi. En painosta häntä muuhun ja lähden suosiolla yksin muihin menoihin. En minäkään tykkäisi, jos mieheni painostaisi minua lähtemään sellaisiin tilanteisiin, joihin en halua.