Mies rakastaa eksäänsä?

enkestä

Erosin miehestä 2kk sitten. Seurustelimme melkein vuoden. Hänen eksänsä muutti kesällä amerikkaan opiskelemaan.

Hän aina puhui eksästään hieman ihailevaan sävyyn uppoutuen muistelmiin. Hän on vieläkin yhteydessä eksäänsä, he juttelevat usein. Tämä mies enemmänkin aina juttelee tälle naiselle ja kyselee kuulumisia, siis kyseli silloinkin vaikka oli minun kanssa.
He seurustelivat n. vuoden ja ovat eronneet n. 3 vuotta sitten..

Nyt me olemme eronnut, jätin miehen kun en kestänyt tunnetta että hän ei välitä minusta samalla lailla, mies ei koittanut pistää vastaan tai näyttänyt edes että se haittaa. Olen koittanut kaksi kertaa saada miestä vielä takaisin mutta hän ei ole halunnut.

Ehkä on parempi näin.. Mutta en pääse yli siitä että en ikinä tuntenut että mies rakastaisi minua. Hän ei ikinä sanonut sitä eikä suunnitellut tulevaisuutta kanssani..
Eikä hän myöskään nyt halua pitää yhteyttä?? Onko liian aikaista vai enkö merkitse yhtä paljon kuin hänen eksänsä?
Odottaako hän tätä tyttöä sieltä amerikasta ja kuvittelee että he joskus vielä palaisivat yhteen? Kaksi ihan muuttunutta ihmistä :(

Miksi ikävöin hänen peräänsä? Sanokaa rehellisesti miten hölmö olen kun takerrun näin ja sanokaa välittikö mies minusta ikinä?
SIllä on merkitystä minulle ja se kalvaa mieltäni koska tuhlasin vuoden tavallaan turhaan saamatta mitään...

Olemme vasta 21 vuotiaita.
Olen seurustellut aiemmin 3 vuotta toisen miehen kanssa.

6

509

Äänestä

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • spesia4li

      Hän ei halua sinua, se on totta. Parempi, että koitat unohtaa ja jatkat omaa elämääsi. Kaikkea hyvää!

    • jhgjk

      "mies ei koittanut pistää vastaan tai näyttänyt edes että se haittaa. Olen koittanut kaksi kertaa saada miestä vielä takaisin mutta hän ei ole halunnut."

      Eikö tuossa ole asian ydin. Yritä katkaista välit kerralla, niin voit unohtaa miehen nopeammin. Selvästi tuhoontuomittu suhde.

    • enkestä

      En vain pääse yli. Järki sanoo ettei kannata roikkua mutta sydän sanoo ettei saa vielä luovuttaa :'(

      • kokemuksesta

        Ihminen usein jumittuu ihmiseen, joka loukkaa omaa itsetuntoa ja ylpeyttä. Jokainen haluaa olla ihmissuhteessa se ainutlaatuinen ja arvostettu. Ja jos ei ole, haluaisi olla ja siksi yrittää ja yrittää. Tuon kun muistaa, eikä kuvittele jumittuneensa suhteeseen suuren rakkaudentunteensa vuoksi, helpottaa hieman.


      • hyvin sanottu
        kokemuksesta kirjoitti:

        Ihminen usein jumittuu ihmiseen, joka loukkaa omaa itsetuntoa ja ylpeyttä. Jokainen haluaa olla ihmissuhteessa se ainutlaatuinen ja arvostettu. Ja jos ei ole, haluaisi olla ja siksi yrittää ja yrittää. Tuon kun muistaa, eikä kuvittele jumittuneensa suhteeseen suuren rakkaudentunteensa vuoksi, helpottaa hieman.

        hyvin sanottu, helposti tulee kilpailutilanne "näytän sinulle vielä" mitä ainakin menetät/miten tyhmä olet itse tms.voihan ap kuitenkin ajatella että samoin tuo poika on satutettu sen täydellisenä pitämänsä tytön taholta


    • älä enää tuhlaa

      "miehesi" on vasta lapsi, ehkä hormonit vievät tai idealisoi suhdettaan, jonka on itse tyrinyt

      hän ei näe sinua, väliäkö tuolla muulla!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 126
      1593
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1026
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      155
      679
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      234
      557
    5. 31
      510
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      464
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      185
      454
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      436
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      403
    Aihe