Ii-Kemi välin vaarallisin auto

CIA-131 Kia Rio

Mitä todennäköisimmin naiskuski. Köröttelit tänään koko välin Iistä ainakin Kemiin asti kuuttakymppiä iltapäivällä puoli viiden tienoilla. Et varmaan huomannut sitä kymmenien autojen jonoa takanasi, jonka nopeus pumppausilmiön seurauksena vaihteli 40 ja 90 kmh välillä. Tiukkoja jarrutuksia. Yksi rekka yritti kaksi kertaa päästä sinusta ohi, kolmannella onnistui. Muista en tiedä. Et tajunnut väistää vaikkapa bussipysäkille. Naisillehan tunnetusti kasvaa liikenteessä sellaiset sivusilmäsuojat, niinkuin ravihevosilla on raveissa. Taustapeili on vain meikkausta varten.

Onnittelut. Olit tänään ylivoimaisesti tämän välin vaarallisin autoilija. Niin itsellesi kuin muillekin tienkäyttäjille. Mitä mahtaa liikkua pienessä pääkopassasi. Luultavasti MinäMinäMinäMinä. Minulla on oikeus. Minä saan ajaa sitä nopeutta kun haluan ja kykenen. Miten olet voinut saada ajokortin? Takaisin autokouluun? Miten sujuu liittyminen rampilta Kemin ohittavalle moottoritielle? Meidän kaikkien muiden tienkäyttäjien harras toivomus on että siirryt julkisten käyttäjäksi. Salmela, Eskelinen, Ketonen ynnämuut kuljettavat seutulipulla paljon halvemmalla kuin kotterosi bensa maksaa. Ja paljon turvallisemmin.

9

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vappulan Regina

      Kannattas sinunki CIA-131 Kia Rio laittaa vähä terhakkaampi auto, ettei tarttis noin pitkää matkaa perässä roikkua. Vaaraksi olet sinäkin?

      • kanikka

        Pölijä Regina. Taisi just tuo Kia olla se tientukko. Neljänviiden välillä on nelostiellä niin kova liikenne molempii suuntiin ettei pääse ohi kuitenki on rekkoja jonosa.


      • Minä minä
        kanikka kirjoitti:

        Pölijä Regina. Taisi just tuo Kia olla se tientukko. Neljänviiden välillä on nelostiellä niin kova liikenne molempii suuntiin ettei pääse ohi kuitenki on rekkoja jonosa.

        Eikös toi nimimerkki (CIA-131 Kia Rio) tarkoita aina itseä, aivan kuten sinun kanikka ja Vappulan Regina?


    • nykyaika poliisille

      Eikö poliisilla ole muuta keinoa kun lähteä perään ja saada aikaan kaaos. Simon kolari tyypillinen turha.Olisi voitu vältyä poliisin toisenlaisella työ otteella.

    • 4+15

      Polliisin pitäis poistaa liikenteestä tuollaset alinopeuskörötteijät niin ku tuo Kia!

    • fafy

      Uskomattoman turhaa hermoilua aiheuttaa juurikin nuo alinopeustollot!

      • 5-7

        Oletteko ajatelleet, että henkilö saattaa pelätä ajaa ja siksi ajaa äärirajoilla?


      • quattromanni
        5-7 kirjoitti:

        Oletteko ajatelleet, että henkilö saattaa pelätä ajaa ja siksi ajaa äärirajoilla?

        Silloin pitäisi siirtyä julkisiin kulkuneuvoihin, tällainen kuljettaja ei kuulu tien päälle. Järjetöntä lähteä pelkäämään tien päälle ja vaarantamaan kymmeniä muita autoilijoita. Salmela kuljettaa mielellään eikä seutulippu paljoa maksa.


    • ohittava_skodailija

      Nyt kun on kesä, tämäkin köröttelijä voisi investoida linja-auton kuukausilippuun niin Oulun ja Kemin välinen liikenne tulis paljon turvallisemmaksi kaikille ensi talvikauden aikana!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      134
      2714
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      261
      2297
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      22
      1413
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1072
    5. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      96
      1021
    6. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1013
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      922
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      55
      818
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      771
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      277
      752
    Aihe