Tajusin juuri,miten elämäni on muuttunut radikaalisti. Muistan, kuinka ennen tykkäsin tehdä käsitöitä, leivoin, kokkasn, aloitin uusia harrastuksia innolla, liikuin luonnossa, marjastin ja sienestin. Nyt ei ole intoa tehdä yhtään mitään. Tuore avioero takana ja elämän into kokonaan mennyt. Sain todella pahasti siipeeni, ahdistuin pajasti ja sitä ahdistusta olen jotunut purkamaan psygologille.
Myös se ajatus ahdistaa, että löydänkö elämänhalun koskaan takaisin, ja olenko nyt yksin koko loppuelämän. Kuinka vaikeaa voikaan olla!!!
Kuinka te muut henkisesti vaikean avioeron kokeneet olette päässeet takaisin elämään, kuinka kauan ihminen jaksaa rypeä näissä synkissä ajatuksissa? Töissä on pakko jaksaa käydä ja se onkin ainoa henkireikä normaaliin elämään, jos ei työtä olisi niin sitä olisi todella syvällä. Monesti aamulla töihin ajaessa on niin ajatuksissaan, koko ajan eroon johtaneet syyt velloo mielessään niin että kun perille pääsee niin ei huomaa ollenkaan että on ajanut 20 kilometriä autolla.
Yöunet ovat jääneet vähiin, sitä herää kolmen maissa yöllä ja silloin varsinkin tuskaiset ajatukset pukkaa päälle eikä uni enää tule, kuinkahan kauan sitäkin jaksaa...aluksi helpotti tieto että kärsin post traumaattisesta stressihäiriöstä,mutta kun tätä on jatkunut jo hyvän aikaa niin ei sekään tieto enää lohduta. Onkohan mitään keinoa millä voisi omaa oloa helpottaa, vai onko aika se ainoa helpotus?
Myös se ajatus ahdistaa, että löydänkö elämänhalun koskaan takaisin, ja olenko nyt yksin koko loppuelämän. Kuinka vaikeaa voikaan olla!!!
Kuinka te muut henkisesti vaikean avioeron kokeneet olette päässeet takaisin elämään, kuinka kauan ihminen jaksaa rypeä näissä synkissä ajatuksissa? Töissä on pakko jaksaa käydä ja se onkin ainoa henkireikä normaaliin elämään, jos ei työtä olisi niin sitä olisi todella syvällä. Monesti aamulla töihin ajaessa on niin ajatuksissaan, koko ajan eroon johtaneet syyt velloo mielessään niin että kun perille pääsee niin ei huomaa ollenkaan että on ajanut 20 kilometriä autolla.
Yöunet ovat jääneet vähiin, sitä herää kolmen maissa yöllä ja silloin varsinkin tuskaiset ajatukset pukkaa päälle eikä uni enää tule, kuinkahan kauan sitäkin jaksaa...aluksi helpotti tieto että kärsin post traumaattisesta stressihäiriöstä,mutta kun tätä on jatkunut jo hyvän aikaa niin ei sekään tieto enää lohduta. Onkohan mitään keinoa millä voisi omaa oloa helpottaa, vai onko aika se ainoa helpotus?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se voi olla kovaa,pitempäänkin.On vain puskettava itsensä kiireiseksi ettei ole aikaa surkailla menneitä.Viime talven lunta ei saada takaisin.Jonkinlainen harrastuskerho saattaisi auttaa,mutta siellä ei kannata paluttaa pahoja aikoja mieliin.Elämä ei ole helppoa,ja sitten tulee hautajaiset.Ulkoilu säästä riippumatta,pitää mielen vireämpänä.Lenkillä saattaa tutustua samantaustaisia eronneita.Yhteisesti molemmat saavat tukea toisistaan.
Onnea matkallesi,mutta älä anna periksi.
Hölkkäilijä on oikeassa. Tuskailtu on täällääkin ja tuskaillaan. Elämän halu on koetuksella,ei jaksa,ei. Tuo lenkkeily on hyvä se vie ajatukset ainakin hetkeksi pois