Olemme seurustelleet tyttöystäväni kanssa kohta 5 kk (n23 ja m25). Suhteemme alku aikoina tyttöystäväni paras ystävä kuoli. Hän tuntui kyllä ottavan tuon asian ihmeen hyvin ja eipä häntä itkemässä asian takiakaan kyllä nähnyt. Tyttöystävälläni on koulussa melko kiire tahti ja hän haluaa olla tunnollinen asioiden kuin asioiden suhteen (hänellä on lisäksi hieman täydellisyyden tavoittelua).
Olen ollut suhteemme alkuajasta lähtien avoimesti ja rehellisesti mukana. Olenkin painottanut, että suhteen aikana ei unohdeta kavereita ja pitää pitää kiinni omastakin elämästään unohtamatta kuitenkaan kumppania. Olen kyllä tukenut, ollut apuna kotitöissä, tehnyt ruokaa, antanut hellyyttä ja yrittänyt olla kaikin puolin kiva ja luotettava poikaystävä.
Tyttökin on kyllä rakastunut minuun ja rakastaa vieläkin, mutta…viikko sitten hän vain sanoi sängyn laidalla, että ei jostain syystä osaa olla täysillä suhteessa mukana. Häntä ilmeisesti painaa kouluhommat ja entiset pettymykset miesten suhteen ja kaataakin nyt mitä ilmeisimmin kaikki paineet minun niskaani. En oikein tykkää siitä, että henkilökohtaiset paineet kaadetaan toisen niskaan, vaikka asioista saa kyllä muutoin kumppanille kyllä kertoakin. Minulle hän sanoi, että ei tiedä voiko hän antautua täysin suhteelle, pelkää läheisyyttä jne…
Olen pariin kertaan nyt sitten kysynyt tyttöystävältäni, että mikä tässä nyt sitten mättää, kun tavallaan minua ja suhdettamme asioista syyttää (vaikka en ole niihin mitenkään osallinen). Eilen hän sanoi haluavansa olla kuitenkin jatkossakin kanssani, mutta jotenkin koko jutusta on nyt jäänyt itselle paha maku suuhun, vaikka ollaankin yritetty keskustella asioista. Jotenkin vain on pieni epäilys minulla, että haluaako hän kanssani oikeasti enää olla ja mikä tässä nyt sitten on kaiken takana, kun en kerta saa vastauksia kysymyksiin.
Onko tässä nyt sitten lopun alku menossa, vai pitäisikö tässä vain pitää päänsä kylmänä ja antaa tytön panikoida rauhassa, vai mikä tässä olisi paras ratkaisu.
Olen ollut suhteemme alkuajasta lähtien avoimesti ja rehellisesti mukana. Olenkin painottanut, että suhteen aikana ei unohdeta kavereita ja pitää pitää kiinni omastakin elämästään unohtamatta kuitenkaan kumppania. Olen kyllä tukenut, ollut apuna kotitöissä, tehnyt ruokaa, antanut hellyyttä ja yrittänyt olla kaikin puolin kiva ja luotettava poikaystävä.
Tyttökin on kyllä rakastunut minuun ja rakastaa vieläkin, mutta…viikko sitten hän vain sanoi sängyn laidalla, että ei jostain syystä osaa olla täysillä suhteessa mukana. Häntä ilmeisesti painaa kouluhommat ja entiset pettymykset miesten suhteen ja kaataakin nyt mitä ilmeisimmin kaikki paineet minun niskaani. En oikein tykkää siitä, että henkilökohtaiset paineet kaadetaan toisen niskaan, vaikka asioista saa kyllä muutoin kumppanille kyllä kertoakin. Minulle hän sanoi, että ei tiedä voiko hän antautua täysin suhteelle, pelkää läheisyyttä jne…
Olen pariin kertaan nyt sitten kysynyt tyttöystävältäni, että mikä tässä nyt sitten mättää, kun tavallaan minua ja suhdettamme asioista syyttää (vaikka en ole niihin mitenkään osallinen). Eilen hän sanoi haluavansa olla kuitenkin jatkossakin kanssani, mutta jotenkin koko jutusta on nyt jäänyt itselle paha maku suuhun, vaikka ollaankin yritetty keskustella asioista. Jotenkin vain on pieni epäilys minulla, että haluaako hän kanssani oikeasti enää olla ja mikä tässä nyt sitten on kaiken takana, kun en kerta saa vastauksia kysymyksiin.
Onko tässä nyt sitten lopun alku menossa, vai pitäisikö tässä vain pitää päänsä kylmänä ja antaa tytön panikoida rauhassa, vai mikä tässä olisi paras ratkaisu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lopun alku tai alun loppu.
Se joko vahvistaa tai sitten erottaa. Käy kummin tahansa niin hyvä niin. Elämä jatkuu painollaan