"He eivät halua ottaa haltuunsa vastustusta tuottavaa maailmaa, vaan osoittavat syyttävät sormensa sen suuntaan. Sinä olet paha, siis minä olen hyvä. Tämä on orjan näkökulma. Minän ulkopuolinen tulee osoittaa pahaksi, jotta saan omanarvon tunteeni omasta hyvyydestäni. Tätä näkökulmaa Nietzsche kutsuu orjamoraaliksi – alistetun positioksi maailmassa.
Herra lähtee täysin vastaisesta asemasta. Hän näkee itsensä hyväksi ja ylhäiseksi, jonka valitettavana seurauksena on huono ja alhainen ”ulkopuolinen”. Tämä oman arvonsa myöntäminen on meille reaktiivisten voimien muodostamille ihmisille hyvin vierasta. Meidän kaikkien reaktiivisuus tulee parhaiten esille miesten ahdingossa. Vaikka itse en tunne syvää ahdinkoa omasta sukupuolisesta positiosta, niin ymmärrän hyvin mistä tämä kaikki kumpuaa.
Nykyisessä sukupuolikeskustelussa miehet näkevät harmittavan usein itsensä toiminnan kohteina eikä sen subjekteina. Miehet itse maalaavat itsestään kuvaa passiivisena vastaanottajana. Kasviksia syövät naiset ja naismaiset miehen puolikkaat ahdistavat miehet selkä seinää vasten ja mies ahdistuu. On aika julkeata nostaa itsensä kokonaisen sukupolven ja sukupuolen edustajaksi ja sanoa oman situaationsa edustavan kaikkien muiden tilannetta elämässä. Mutta hallittu ja reaktiivinen mieli ei tästä halua mitään tietää. Syyllistämisen sisäistänyt subjekti harhautuu uskomattoman kevein perustein omien harhojensa muodostaman maailman sokkelikkoon. En missään nimessä väheksy tämän seurauksena herääntynyttä ahdistusta, mutta siitäkin huolimatta se on elämästä ja maailmasta vieraantunutta ahdistusta.
Meidän miesten ongelmallinen suhde naisiin ja maailmaan selittyy isiemme perinnöllä. Me nelikymppiset olemme suurten sukupolvien lapsia, joiden vanhemmat eivät kyenneet opettamaan meille miehenä olemisen saloja. Johtuuko tämä suurten sukupolvien saamattomuudesta vai kulttuurin ällistyttävästä muuttumivauhdista? – Vastaus löytyy jostain välimaastosta."
Koko teksti: http://schizoblog.me/2014/12/11/aikamme-kaksi-ongelmaa/
Herra lähtee täysin vastaisesta asemasta. Hän näkee itsensä hyväksi ja ylhäiseksi, jonka valitettavana seurauksena on huono ja alhainen ”ulkopuolinen”. Tämä oman arvonsa myöntäminen on meille reaktiivisten voimien muodostamille ihmisille hyvin vierasta. Meidän kaikkien reaktiivisuus tulee parhaiten esille miesten ahdingossa. Vaikka itse en tunne syvää ahdinkoa omasta sukupuolisesta positiosta, niin ymmärrän hyvin mistä tämä kaikki kumpuaa.
Nykyisessä sukupuolikeskustelussa miehet näkevät harmittavan usein itsensä toiminnan kohteina eikä sen subjekteina. Miehet itse maalaavat itsestään kuvaa passiivisena vastaanottajana. Kasviksia syövät naiset ja naismaiset miehen puolikkaat ahdistavat miehet selkä seinää vasten ja mies ahdistuu. On aika julkeata nostaa itsensä kokonaisen sukupolven ja sukupuolen edustajaksi ja sanoa oman situaationsa edustavan kaikkien muiden tilannetta elämässä. Mutta hallittu ja reaktiivinen mieli ei tästä halua mitään tietää. Syyllistämisen sisäistänyt subjekti harhautuu uskomattoman kevein perustein omien harhojensa muodostaman maailman sokkelikkoon. En missään nimessä väheksy tämän seurauksena herääntynyttä ahdistusta, mutta siitäkin huolimatta se on elämästä ja maailmasta vieraantunutta ahdistusta.
Meidän miesten ongelmallinen suhde naisiin ja maailmaan selittyy isiemme perinnöllä. Me nelikymppiset olemme suurten sukupolvien lapsia, joiden vanhemmat eivät kyenneet opettamaan meille miehenä olemisen saloja. Johtuuko tämä suurten sukupolvien saamattomuudesta vai kulttuurin ällistyttävästä muuttumivauhdista? – Vastaus löytyy jostain välimaastosta."
Koko teksti: http://schizoblog.me/2014/12/11/aikamme-kaksi-ongelmaa/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.