Olen haaveillut että löytäisin miehen jonka kanssa jakaa elämä. Meillä saattaisi olla lapsia ja eläisimme onnellisesti. Voisi käpertyä miehen kainaloon. Elämä olisi ihanaa. Sitten kun jossain näen jonkun ihanan miehen ja otan siihen yhteyttä niin alkaa ahdistamaan ja haluaisin kadota. Treffit jännittää ja tapaamisella en uskalla puhua yhtään mitään. Mielessä ajattelen että milloin pääsee pois ja mies näkee minut ällöttävänä. S
eurustelun ajatteleminenkin ahdistaa, koska en uskalla avata suutani. En uskalla tehdä mitään. Olen kateellinen minun kavereille jotka uskaltavat jopa jutella poikaystävilleen ja kertoo kun on niin ihanaa ja aina halivat ja pussailevat.
Ajattelen itsestäni negatiivisesti kun tuntuu ettei oikeasti kukaan halua pussata edes minua. Itsetuntoni on varmasti huono. Olen jopa ajautunut siihen että etsin jonkun kehitysvammaisen tai muuten epäsuositun miehen ja ihan oikeasti olen mennyt ihastumaan siihen. Aivoni varmaan jo tietää tilanteeni ja automaattisesti ihastun vain niihin epäsuosittuihin miehiin. Sellaisten kanssa on vähän helpompi olla koska "normaali" mies ei todellakaan voi olla tekemisissä tällaisen naisen kanssa. He ovat minulle liian hyviä.
Kerran yksi kehitysvammainen poika antoi minulle pakit ja se masensi minua. Mietin että jotain on pahasti minussa vikana kun ei edes kehitysvammainen hyväksy minua. Voiko tällainen sosiofobistinen ihminen seurustella? Jos olen koko ajan hiljaa enkä tee yhtään mitään. Jaksaako edes samantyyliset pojat minua hyväksyä?
Olen monestikin niin "tunteeton" ihminen enkä osaa koskaan päättää yksinkertaisissa asioissa. Siksi seurustelu pelottaa koska en tiedä miten pitää toimia. En uskalla puhua niin olisi hankala edes soittaa. En osaa näyttää tunteitani joten "minä rakastan sinua" on hankalaa sanoa ääneen. Toki viestillä osaan keskustella paljon, mutta kun oikeasti pitäisi puhua niin ei tule mitään. Mikään lause ei tule aidosta sydämestä, kuulostan kuin lukisin paperilta jotain. Vaikka oikeasti haluaisin niin sanoa.
P.S. Olen 19 vuotias.
eurustelun ajatteleminenkin ahdistaa, koska en uskalla avata suutani. En uskalla tehdä mitään. Olen kateellinen minun kavereille jotka uskaltavat jopa jutella poikaystävilleen ja kertoo kun on niin ihanaa ja aina halivat ja pussailevat.
Ajattelen itsestäni negatiivisesti kun tuntuu ettei oikeasti kukaan halua pussata edes minua. Itsetuntoni on varmasti huono. Olen jopa ajautunut siihen että etsin jonkun kehitysvammaisen tai muuten epäsuositun miehen ja ihan oikeasti olen mennyt ihastumaan siihen. Aivoni varmaan jo tietää tilanteeni ja automaattisesti ihastun vain niihin epäsuosittuihin miehiin. Sellaisten kanssa on vähän helpompi olla koska "normaali" mies ei todellakaan voi olla tekemisissä tällaisen naisen kanssa. He ovat minulle liian hyviä.
Kerran yksi kehitysvammainen poika antoi minulle pakit ja se masensi minua. Mietin että jotain on pahasti minussa vikana kun ei edes kehitysvammainen hyväksy minua. Voiko tällainen sosiofobistinen ihminen seurustella? Jos olen koko ajan hiljaa enkä tee yhtään mitään. Jaksaako edes samantyyliset pojat minua hyväksyä?
Olen monestikin niin "tunteeton" ihminen enkä osaa koskaan päättää yksinkertaisissa asioissa. Siksi seurustelu pelottaa koska en tiedä miten pitää toimia. En uskalla puhua niin olisi hankala edes soittaa. En osaa näyttää tunteitani joten "minä rakastan sinua" on hankalaa sanoa ääneen. Toki viestillä osaan keskustella paljon, mutta kun oikeasti pitäisi puhua niin ei tule mitään. Mikään lause ei tule aidosta sydämestä, kuulostan kuin lukisin paperilta jotain. Vaikka oikeasti haluaisin niin sanoa.
P.S. Olen 19 vuotias.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mistä päin olet, mitä harrastat/tykkäät tehdä vapaa-ajalla?
Sulla on reikä. Se riittää.
Se on sullakin vain sitä, että pitäs saada sitä seksiä ensin alle, että sais pamautettua patoumat vittuun.
Ootko kokeillu auttaako alkoholi yhtään tuohon puhumiseen?
Olet vielä hyvin kovin nuori. Tuossa iässä käydään vielä murrosiän jälkimaininkeja ja etsitään itseään. Nuo hyvin yleisiä tunteita ja ajatuksia. Onko sinulla ketään luotettua ehkä hieman vanhempaa henkilöä, jonka kanssa voisit puhua ajatuksistasi, tunteista ja peloistasi?
Tälle palstalle on kerääntynyt paljon sairaita ihmisiä (naisvihaajia, pedofiilejä tai muuten vaan häiriintyneitä yksilöitä). Suosittelisin siirtymän jonnekkin muualle keskustelemaan aiheesta.
Asioista keskustelu on jotenkin kovin teennäistä. En osaa puhua, ei ongelmat puhumalla parane.
Asun Joensuussa ja tykkään työskennellä koneella kaikenlaista. Teen myös paljon käsitöitä. Olen myynyt niitä tutuilleni.
Mäkin harrastan käsitöitä.
Kerrot ettet osaa puhua. Voisiko vain olla, että vaikeista asioista on vaikea puhua? Yleensä aluksi vaikeasta asiasta puhuminen ahdistaa ja vie voimavaroja. Pian kuitenkin huomaa sen tuovan lisää voimavaroja, sekä itseymmärrystä ja itsekunnioitusta. Kun asioita pohtii ja kenteis märehtiikin itsekseen, ajatukset kiertävät kehää ja tuntuu että ne on ihan solmussa. Minusta kuullostaa, että sinulle on käynyt juuri näin. Voisiko olla, että omakuvasi on tällä hetkellä hieman vinoutunut? Monesti kun tunteita ja pelkoja saa sanoitettua, niitä oppii ymmärtämään ja pärjäämään niiden kanssa. Lisäksi toisen ihmisen näkökulmat avaavat uusia ovia ajatuksille ja voi huomata omien lukkiutuneiden ja ehkä jopa vinoutuneiden näkökantojen "hölmöyden".
Minusta on hienoa, että olet pystynyt kirjoittamaan ajatuksista ja tunteistasi internetiin ja analysoimaan käytöstäsi hyvin realistisesti. Ota vielä yksi askel ja puhu jollekkin luotetulle oikeassa elämässä. Jos sinulla ei ole tällaista henkilöä, voisitko keskustella vaikka terkkarin tai kuraattorin kanssa?
Kyllä se siitä lähtee. Muista vain kunnioittaa itseäsi. Ja näin miehenä sanon, että mitä tahansa teetkin, elä sorru itsetunnon kohotus panoihin. Ne vain pahentavat oloa ja niistä jää huono muisto.
Aletaanks olee
Minä olen 32-vuotias pitkäaikaistyötön nörtti, eli sellainen epänormaali ja liian vanha, joten voisin hyvin sopia sinulle, koska et uskalla minua parempaan tutustua. En ole kuitenkaan kehitysvammainen ja olen ihan normaalipainoinen ja kivannäköinen mies. Pikkuisen hullu vaan, mutta en lainkaan vaarallinen.
Olet melkeinpä itekäs ja todella itsekeskeinen. Ajattelet jatkuvasti vain mitä muut ajattelevat sinusta, sinä sinä ja sinä.
Tämä kommentti saattaa kauhistuttaa sinua, mutat se ei ole tarkoitettu ihan sillä tavalla, kuin ehkä luulet. On erilaisia itsekkäistä ja itsekeskeisiä ihmisiä, itseäänsä vähättelevät ovat yksi todella suuri itsekeskeinen ryhmä. He eivät osaa ajatella mitään muuta, kuin mitä toiset ajattelevat heistä ja siitä, mitä he tekevät.
Ongelmasi ei poistu, ennen kuin lähdet tutkimaan itseäsi ja kasvamaan ihmisenä. Olet selvästi jäänyt jossain kohtaa kasvamatta ja siksi sinulla on näitä tuntemuksia. Myös selkeästi sosiaaliset taitosi ovat alhaiset.
Mitä siis pitää tehdä? Kasvaa. Se ei tapahdu yhdessä yössä,mutta se tapahtuu ajan kanssa, jos sitä henkisesti tahtoo kasvaa ja muuttua. Itkemällä foorumeilla se ei varmasti mihinkään muutu, jos ei ole valmis niihin muutoksiin.
On opeteltava lopettamaan se jatkuva "mitä muut ajattelee" musta ajatusmaailma. On opittava puhumaan ilman, että ajatellaan että "entä jos mä nyt teen jotain tyhmää" ja on varsinkin opittava, että ei sitä kukaan muista viikon päästä, jos vaikka tekisit tai sanoisitkin jotain tyhmää. Et sinä ole niin tärkeä ihminen tässä maailmassa, että muut ihmiset muistelisivat tyhmyyksiä mitä sinä olet tehnyt. Usein sinä olet se ainoa henkilö, joka ne muistaa, muut ovat jo unohtaneet ja muistavat vain silloin, kun sinä siitä muistutat.
Minusta kuitenkin asenteesi on todella... ällöttävä, varsinkin tuo kehitysvammainen. Ihan kuin ne kehitysvammaiset olisivat niin alhaista kansaa, että he ottaisivat ihan kenet tahansa, joka heille itseäänsä tarjoaa. Luulitko olevasi niin hyvä, että omissa silmissäsi vähämpiarvoisempi ottaisi sinut heti?
Todella harva kiinnostuu epätoivoisista, olivat ne sitten naisia tai miehiä.
Älä hae suhdetta, ennen kuin olet tehnyt pientä itsetutkimusta ja kehittänyt sosiaalisia taitojasi.
Aika tökeröä tekstiä. Ei ap ole itse valinnut persoonaansa joulukalenterin luukusta, vaan se on tullut ympäristön vaikutuksesta. Siitä on melko vaikea oppia pois, mikä on lapsuudessa ja nuoruudessa kuhunkin istutettu.
Kun on vähän ikää tullut, niin silloin ymmärtää, että omaa persoonaa voi muuttaa miellyttäväksi, huonoista tavoista voi päästä eroon ja epäsosiaalisesta ihmisestä voi tulla sosiaalinen.
Se lähtee ihan omasta itsestä. Jos on sellainen asenne, että "tästä persoonasta ei pääse eroon, se on liian vaikeaa" ym, niin tottakai ei mikään muutu.
Olin nuorena sairaalloisen ujo. En enää. Miksi? Tein asialle jotain.
Asenteeni voi olla ällöttävä, se ongelma juuri onkin. En voi muuttua vaikka yritän. Eihän kukaan näi ällöttävää ihmistä jaksa katella, sanoithan sen juuri itsekin.
Kehitysvammaisia todellakin pitäisi pitää samalla tasolla kuin ihmistä jolla ei ole kehitysvammaa. Mutta minulle vain sattui tulemaan sellainen "käsitys" että joku kehitysvammainen saattaisi ottaa naisekseen minunlaisen ihmisen, koska yleensä heille kelpaa samanlaiset ihmiset kumppanikseen. Minun ei ollut tarkoitus aliarvostaa kehitysvammaisia.
Millä tavalla koet itsesi "ällöttäväksi"? Onko ulkonäössäsi jotain "yököttävää"?
Onko henkisesti kehitysvammainen samalla tasolla kanssasi? Etkö koe mitään väärää siinä, että terve aikuinen seurustelee henkisesti 7-10 vuotiaan tasolla olevan kanssa?
Kyllä. En ole kaunis kuin muut. Minulla on huono iho ja roikkurinnat. Ilmeisesti myös asenteeni tuottaa ongelmia.
Olet vasta 19-vuotias joten iho-ongelmat paranevat ja ihonhoitoon löytyy monenlaisia hyviä keinoja nykyään. Akneen saa hyvät lääkkeet nykyään (itselläni oli todella paha samassa iässä, mutta pääsin eroon vuodessa lääkkeen avulla) ja sen lisäksi ihoa voi hoitaa voiteilla (esim. ohut kerros kookosöljyä illalla auttaa finneihin ja kuivaan ihoon).
Riippurinnoista ei tosin pääse eroon muuta kuin kirurgin veitsellä, mutta jos yhtään helpottaa niin TODELLA monilla naisilla on riippurinnat, ainakin jos on B-kuppia isommat. Ehkä helpoin tapa on vain hyväksyä ne rinnat sellaisenaan, koska jos mies pääsee siihen asti että haluaa nähdä sinut alasti niin ei niiden rintojen roikkumisella ole mitään väliä.
Suosittelen myös kuntoilun aloittamisen ja lukea terveellisistä ruokavalioista, koska ne auttaa laihtumisen lisäksi aivojen toimintaa ja piristää mieltä.
Harva naienn osaa seurustella. Etenkin ne eivät osaa jotka ovat jännämieesten hakattavina. Niillä on kai jokin väärä käsitys että suhteessa miehellä on oikeus hakata naisia. Muutenhan naiset eroaisi sellaisesta miehestä.
Onko sulla kenties korkea hiusraja, pälviintyvä päälaki?
Luin jostain että miehet normaalista kehareihin pitää sitä naisen ällöttävimpänä asiana.
Mun mielestä kalju naisella on melkein aina upea.
Mutta mä oon tällainen. Vähän niinku meitsi vaan. :D
Missä helvetissä on Joensuu. Sori sivistymättömyyteni. No siis tiedän mä, olen kolme kertaa ollu Ilosaaressa. Auton kyydissä ja bussilla kaksi kertaa.
Ehkä parempi että lopetan, etten pahoita lisää retardeja.
Niin ja palstalla on aika yksioikoisia tyyppejä, joten kato kun dissaat vähemmistöjä(ironista että puhuvat itsestään). Voi viesti lähteä aika hätäseen muuten.
Koita seuraavaksi korsettia. Ehkä eivät pitäisi niin ällöttävänä jos kulkisit korsetissa ja leipoisit lämpimiä sämpylöitä. Ja hieman kuumaa kaakaota. :)
No nyt siis loppu. Haluaisin kyllä jatkaa vielä.
Minulla ei ole korkea hiuslaki.
Joensuu on Pohjois-Karjalassa. Tiedätkös missä se sitten on? ;) No, Googlettamalla sekin selviää.
Minkä takia kaikki aina kehottaa kuntoilemaan. Onko urheilua harrastava nainen vain suosittu?
En näe mitään väärää jos seurustelee henkisesti 10 vuotiaan tasolla olevan kanssa. Ehkä olen itsekin henkisesti alemmalla tasolla.
Koska kuntoilu auttaa jaksamaan ja toimii mm. masennusta vastaan. Itse olin hieman samanlaisessa tilanteessa kuin sinä nuorempana ja itsemurhan partaalla, mutta kuntoilu "pelasti" minut. Se sai ajatukset muualle ja pikkuhiljaa itseluottamukseni kasvoi. Kun itsestä tuntuu hyvältä niin se näkyy myös ulospäin ja viehättää ihmisiä.
Kerron sinulle pienen salaisuuden. Kukaan ei osaa...
Jos sinä, Ratikkakuski ja palstanaiset eivät osaa, niin ei se tarkoita sitä, että kaikki muutkaan eivät osaa.
Toi kehitysvammaisjuttu vaikuttaa sellaiselta, että haluat jotenkin itsesäälissä rypiessäsi "alentaa" ja nöyryyttää itseäsi kumppaneilla, jotka alitajuisesti miellät itseäsi alempitasoisiksi.
Voisit yrittää raottaa kuortasi vaikkapa jollain nettisuhteella, jossa pystyisit paremmin säätelemään kanssakäymisen määrää ja laatua. Rupattelet jonkun miehen kanssa ja tutustutte hiljakseen toisiinne.
Asutkohan vielä kotonasi vanhempiesi kanssa?
Miten tuo nyt liittyy mihinkään, aloittaja kun on vasta 19 v :D??
Kyllä asun vanhempieni kanssa.
Ehkä tuo alentamisjuttu onkin totta. Olen jutellut netissä myös terveiden suosittujen miesten kanssa mutta netissä jutteluun se on jäänyt. Paniikki iskee kun juttelut alkaa menemään siihen että vihjaillaan tapaamista. Silloin on yleensä ollut pakko juosta karkuun. En yksinkertaisesti pysty enää jatkamaan. Epäsuosittujen henkilöiden kanssa on jotenkin helpompi olla. :(
Tämän palstan DarkFear vois olla sulle sopiva, koska on lievästi vammainen ja nuorikin vielä tai oikeastaan sillä on vasta nuoruus edessä.
Aijaa. Voihan sitä kokeilla... :D
Sama tilanne kuin aloittajalla paitsi että olen vielä heikommassa asemassa sen takia kun olen mies ja miehen on aina tehtävä aloitteet. Melko varmasti tulen kuolemaan yksinäisenä ilman naisystävää ja perhettä.
Itse ei vaan vielä vähän päälle 20-vuotiaana kauheasti tullut ajateltua ja murehdittua yksinäisyyttä ja sitä etten ole seurustellut. Sitten vasta joskus 23-vuotiaana tajusin kuinka huonossa asemassa olen vain sen takia kun olen mies.
Piti vielä mainita että en siis ole millään tavalla kehitysvammainen mutta ehkä tietyssä mielessä hieman naiivi ja jälkeenjäänyt kun tajusin tuon tosiasian että naiset eivät tee aloitteita kuin suosituille miehille vasta noin myöhään.