Mitä olette mieltä? Voiko avioparilla olla onnellista ja yleensäkään yhteistä tulevaisuutta kun yhteinen elämä/tekeminen on melkein ainoastaan laskut ja yhteiset lapset? Meillä ei todellakaan ole mitään yhteisiä harrastuksia, molemmat touhuilevat suurinpiirtein omiaan. Kyllähän ollaan reissattu jonkin verran yhdessä koko perheen kera ja joskus tehdään jotakin yhdessä, mutta pääsääntöisesti yhteisiä intressejä ei juuri ole. Olen miettinyt, kannattaako yhteistä elämää jatkaa!? Minä haluaisin elämältä muutakin ja nimenomaan avioliitolta. Kertokaa, mitä mieltä olette! Onko teillä kuinka paljon yhteistä vaimon/miehen kanssa?
Avioparin yhteiset harrastukset ja tulevaisuus
Mietiskelevä
133126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Harrastusten ei välttämättä tarvitse olla samoja. Mutta yhteistä tekemistä pitää olla välillä, sillä niistä yhteisistä jutuista muodostuu muistot, joita sitten naureskellaan ja muistellaan yhdessä. Meillä näitä ovat olleet juuri matkat, lomat, shoppailureissut ja parhaimpia ovat yhteiset projektit, kuten uuden auton osto tai lapsen teko...ei siinä sen kummempaa tarvitse. Yhteiset ravintolaillatkin ovat kivoja, sillä silloin puhutaan vähän henkevämpiä. Miehelle ei kannata nalkuttaa, vaan rakentava ehdotus hyvillä perusteluilla voi tuottaa tulosta. Onnea!
Kyllähän se niin on että yhteistä täytyisi olla. Mutta mekin ollaan keskusteltu tästä tilanteestä, siis kun oikein mitään yhteistä ole, paitsi laskut ja lapset. Mutta kuitenkaan mitään ei tapahdu. Olen jo tavallaan luovuttanut, en edes jaksa yrittää. Koko ajan ollaan kasvettu erilleen. Ja toisaalta olen sitä mieltä, että jos alkaa oikein tökkimään yhdessäolo, niin sitä on enää hankala saada toimimaan vaikka yrittäisi. Aina vaan tulee ongelmia ja ongelmia. Toisaalta haluaisin lähteä lasten kanssa, mutta kunpa uskaltaisi. Olen vuorotyöläinen ja yksin lasten kanssa on silloin hankalaa. Eikä tänä päivänä ole niin helppoa vaihtaa työpaikkaakaan, ainakaan päivätyöläiseksi. No, katson mitä tuleman pitää. Eipä sitä kukaan toinenkaan pysty sanomaan, mitä kannattaisi tehdä, itse on kumminkin päätökset tehtävä.
"toisaalta haluaisin lähteä lasten kanssa"
ja miehelläsikö ei ole mitään sanottavaa tähän? puhut koko ajan vain itsestäsi. ok, tietty itserakkaus ja itsekkyys on aina paikallaan, mutta kerropa mitä miehesi ajattelee. mitä olette keskustelleet? tunteeko miehesi samoin? tiedätkö edes?
En tiedä olenko oikea henkilö vastaamaan, sillä en ole avioliitossa. Asun kylläkin yhdessä poikakaverini kans. Mutta tässä mun mielipide...
Kyllä voi elää vaikka ei olisikaan yhteisiä harrastuksia. Ja jos niitä haluaa, ainahan sitä voi lähteä jonnekkin, vaikka pelaamaan tennistä tai mitä nyt ikinä keksittekin. Ja kyllä kai sitä molemmat tarttee sitä omaa aikaa, ei aina tarte olla menossa yhdessä joka paikkaan. En minä ainakaan jaksaisi olla koko ajan kiinni toisessa. Mutta onhan se tietenkin mukava jos on jokin yhteinen juttu, jossa ei ole lapset mukana. Menkää vaikka lenkille ja käykää jossain kahvilla. Järjestäkää yhteistäkin aikaa. Viekää vaikka lapset jonnekkin hoitoon, ja viettäkää rauhallinen koti-ilta. Tilatkaa pizzat ja katsokaa joku hyvä leffa ja hellikää...
Tää oli vaan mun kannanotto, jospa oli edes jotain apua.
Hyvää jatkoa teille!!!!!
Kiitokset kannustuksesta! Jotenkin tuntuu vaan, että tämä tilanne on mennyt jo niin pahaksi, että poispääsy tilanteesta on hankalaa. En jaksa enää edes yrittää. Keskusteltu on tilanteesta, mutta eipä tahdo johtaa minnekään. Olemme ehkä liian erilaisia, tässä tilanteessa erilaisuus ei ole ollut hyväksi. Mutta katsotaan, mitä tuleman pitää.Toivon teille hyvää yhdessäoloa ja suhteelle kestävyyttä!
Olen myös miettinyt asiaa paljon.Ei tosiaankaan muuta yhteistä kuin laskut.Lapset isoja.Vuosien saatossa tiet tavallaan haarautuneet.Miehellä oli mahdollisuus harrastaa lapsista huolimatta.Oman mahdollisuuteni sain myös aikanaan mutta ei mitään yhtäläisyyttä miehen harrastuksen kanssa.Ollaan kuin ventovieraat ihmiset saman katon alla.Kovat keskustelut on käyty parisuhteen hoitamiseksi kuntoon ,mutta valitettavasti kuilu on kasvanut liian suureksi.Olen tullut tien päähän tässä liitossa siitäkin huolimatta että mies haluaa edelleen korjata tilanteen.Mutta oman sisimpäni olen käynyt läpi viimeisen vuoden aikana ja tiedän nyt että elämä on liian lyhyt elettäväksi näin.Tulevaisuus pelottaa kuitenkin ,loppuuko aika ? Päätöksen tehtyä huomasin että kauan kadoksissa ollut ilo,nauru palasivat elämääni.
Keskustele puolisosi kanssa ja miettikää onko tämä sitä mitä haluatte ja tarvitsette.Onnea!
Kiitokset viestistäsi! Minusta on alkanut tuntumaan samalta, kuin kaksi "vierasta" saman katon alla. Ollaan kanssa puhuttu, että pitäisi tehdä sitä ja tätä, mutta mitään ei kumminkaan tapahdu. Miehelle metsästys on tärkeintä, menee jopa perheen edelle! Syksyllä meillä ei ollut yhtään ainutta vapaata yhdessä, kun miehelle tärkeämpää oli päästä metsästämään, se kun on hänen harrastus. Olen myös sitä mieltä, että jos alkaa pahasti tökkimään yhdessäolo, sitä ei tahdo saada enää toimimaan vaikka yrittäisi. Ja toisaalta haluaisin ehkä jotakin muuta elämältäni kuin pelkästään tätä, kerranhan täällä ollaan. Tosin lapset ovat vielä pieniä (nuorempi kolme) ja minulla vuorotyö, hankalaa olla yksin lasten kanssa. Kunpa joku osaisi kertoa, mitä kannattaisi tehdä. Ei tämäkään ole kivaa, kun molemmat kasvavat koko ajan erilleen, aina vähemmän tarvitaan toinen toistamme.
Periaatteessa avioliitossa on tärkeää toisen ihmisen läheisyys. Toki yhdessä tekeminen on myös tärkeää. Oli se sitten siivoamista, television katsomista tai vaikka reissaamista. Ei yhteisen asian tarvi olla välttämättä mikään harrastus. Minäkin harrastan rumpujen soittoa ja kirjoittamista. Niitä harvemmin tehdään partnerin kanssa yhdessä, mutta toiselle pitää jakaa aikaa, läheisyyttä ja huomiota, että toinen tuntee itsensä tärkeäksi sinun elämässäsi. Väkinäisten yhteisten harrastusten keksiminen tai etsiminen on ärsyttävää, turhauttavaa ja siitä tulee sellainen olo, ettei suhde toimi ilman yhteistä harrastusta. Mutta läheisyys on silti tärkeintä...
...ja sitä on vaikea saada takaisin. Ollaan menty jo liian kauaksi toisistamme, ainakin minun mielestä. Mies kyllä haluaa yrittää, mutta ehkäpä me naiset ollaan monimutkaisempia tässä asiassa. Minä itse kaipaan muutakin suhteelta kuin arkiset työt ja molempien omat menot. En todellakaan kaipaa illalla sänkytouhuja kun elämä on pelkkää työntekoa (kotona ja töissä) aamusta iltaan. Ja nykyään kohokohtia ovat omat harrastukset ja lapset. Ei yhdessä koetut asiat, niitä kun ei ihmeellisiä nykyään enää ole. En tiedä, miten saisin läheisyyden kaipuun takaisin, tuntuu että se on hukkunut jonnekin kauas. En tiedä, jospa vika onkin vain minussa kun haluan yhdessäololta muutakin kuin ainaista arkea.
Hyvää jatkoa sinulle!
...luin äsken sun kirjotusta ja tuntuu kuin se olisi omasta avioliitostani kertonut....minulla nimittäin tasan samat tuntemukset...kunpa olisi rohkeutta ja voimia tehdä päätöksiä,vaikka vaikeitakin...kaikkea hyvää sinulle....
Otsikon perusteella voi kysyä, onko se mahdollista tässä moraalittomassa suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa syrjähypyt on arkipäivää. Meidän liitto on kyllä parantunut, mutta ongelmaton ei mikään liitto ole. Kannattaa kuitenkin miettiä, olisiko se seuraava kumppani parempi vai olisiko sittenkin viisaampaa yrittää muita keinoja. Jos kerran lähtee, miksei voisi lähteä toistekin -> minusta olisi enää todella vaikea rakentaa täysin luottamuksellista suhdetta tuollaisissa olosuhteissa. Siksi kannattaa panostaa nykyiseen suhteeseen, hakea siihen piristystä ja keinoja. Ne on joskus hakusalla, todellakin - mutta kriisit myös lujittavat liittoa.
Et tainnut kertoa kuinka kaun olette olleet yhdessä? Kyllä miehesi pitäisi saada huomioimaan sinut enemmän ja teidän pitäisi alkaa puhaltaa enemmän yhteen hiileen. Sinun itsesi kannattaisi myös hommata harrastuksia, opiskelua tms. josta pidät. Harrastuksenne voi olla erit, mutta jos kotona jutellaan keskenään, se on aivan hyvä merkki. Kyllä minulle itselle arjen onni on parasta, kyllähän kuka tahansa pystyy ne muutamat tunnit tai päivät olemaan onnellisia ravintolassa tai ulkomailla... Arjen onnea on sen sijaan yli 300 päivää vuodessa. Joskus se arjen onni on riitelyä, mutta kuten kaikki tietää, ne pitää sopia eikä jättää hampaankoloon.
Kun jo keinot on käytetty, lyö kortit pöytään ja kerro miehelles mitä ajattelet. Jos haraat itse vastaan että liittonne voisi tulla kuntoon, se ei todellakaan voi tulla. Jos miehesi haluaa yritää, hän menisi myös ammattiauttajalle varmaan kanssasi. Sitä suosittelisin teille, sieltä voisi saada vähän näkemystä.
Niin siinähän sitä yhteistä tekemistä olisi heti alkuun!
mitä perhe tekee yhdessä viikonloppuna ? tuskin mitään. mies lähtee metsälle ja nainen jää kotiin lasten kanssa , tuttavaperheessä juuri noin tehtiin kun lapset olivat pieniä. myöhemmin pari erosi kun lapset muuttivat pois kotoa.