Olen eronnut pari vuotta sitten eikä löydy uskallusta uuteen suhteeseen. Mitä tehdä? Miten muut eronneet? En halua olla kuin tätini, eron jälkeen eli yksin loppuelämän,koskaan ei valittanut, luultiin että tyytyväinen,poismenon jälkeen löytyi runoja, kirjoituksia joista ilmeni kuinka yksinäinen ja surullinen oli ilman kumppania.
Loppuuko elämä avioeroon
Sara -40
193697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
minun erosta on yli 3v ja vasta nyt tuntuu että olisin valmis uuteen suhteeseen.Odota kyllä sinä vielä uskallat!
itse eronnut 5v sitten ja ei löydy luottoa vieläkään,,, no siihen vaikuttaa just se et ero tuli ex,n pettämisen vuoksi. eli sekin varmaan vaikuttaa asiaan. itse tunnen päässeeni yli mut ehkä se tässä just näkyy et jotain on jäänyt ku ei uskalla uuteen enään ja alkaa olla jo aika kiva olla näinkin.. joskus vaan sitä kaipaa välillä jotain.. saas nähdä miten kauan näin vielä menee... mutta aika sen näyttää...
Älkää hyvät ihmiset jääkö liian pitkäksi aikaa yksin, aika kuluu huomaamatta ja sitten on jo tottunut yksinoloon eikä enää kykene kaksistaan eloon. Enemmin liian pian kuin ei milloinkaan!
miks kannattaa sit ottaa enää mitää riskiä jos alkaa mennä hyvin yksinkin? pitääkö sitä kaksin olla?
Vaikka väittäisit silmät kirkkaina että näin, yksin, on hyvä ... petät itseäsi ja vain itseäsi. Jokainen kaipaa sitä omaa ihmistä, ihmistä jonka silmiin syttyy se jokin sinut nähdessään, kainaloa jossa olo on niin luonnollisen hyvää, ihmistä jota ajatella ja joka ajattelee sinua ... Minä en ainakaan sinua usko, voit yrittää piilottaa kaipuun ihmisestä mutta min´ä tiedän - se on siellä.
Meitä yksineläjiä löytyy kyllä ja ihan onnellisia. Kysymys ei ole pakkomielteestä tai uskalluksesta, vaan ihan yksinkertaisesti siitä, että yksin on niin helvetin hyvä olla. En tarvitse nallekarhun kainaloa, jos on huono olo voin soittaa tai pyytää luokseni ystäväni (mies/nainen). Voin olla itsekäs ja nauttia, ei enää samaa telkkariohjelmaa, kanavarallia, sauna silloin ja pano tällöin, ei selityksiä kokousiltojen venymisistä, eikä minun huonoa oloa, jos olen myöhässä viisi minuuttia. Älkääkä sanoko, että mieheni oli narsisti tai jotain muuta, siis oli todella hyvä isä, minä sain lahjoja ja talous oli varmasti kunnossa, menehtyi vain vaikeaan sairauteen. Aikaa on todella kulunut ja olen kyllä yrittänyt noita nallekarhuja, ei onnistu ja voin sanoa rehellisesti, että en vertaa enkä halua mieheni korviketta. Minä vain haluan olla itsekäs ja nauttia elämästä, matkustan kun minulle sopii, hoidan lapsenlapsiani kun minulle sopii, katson telkkarista ne ohjelmat, joista nautin, käyn shoppailemassa kun haluttaa. En vaihtaisi elämääni, vaikka nallekarhu olisi odottamassa kotona pilke silmäkulmassa. Elämä ilman toista osapuolta voi olla todella rikasta ja antoisaa, eli ei yleistetä.
Lohduttavaa kuulla tarinaasi. Tosin leskeksi jäämisellä ja avioerolla on eroa! Leski suree mennyttä ja miettii mitä toisen kanssa olisi voinut tehdä jne. Eron jälkeen joutuu ikävä kyllä seuraamaan, mitä se toinen tekee. aina ei oo kivaa! Ja tuntuu ettei mies ainakaan (mun ex) edes osaa ajatella tekemisiään lasten kautta. Kun huomautan asiasta, kuulen rivien välistä, miten itse vain yritän tehdä asioista hankalia. Ex:llä oli heti uusi suhde, itse en taida edes haluta pitkään aikaan (suhdetta siis!). Vaan nautin just siitä kun saan itse päättää tekemiseni, ei tarvii selitellä tai kysellä....eli olen samaa mieltä kanssasi!! Lapset nro1!
Minä erosin kymmenisen vuotta sitten, enkä uutta ukkoa vierelleni ottaisi vaikka maksettaisiin! On niin ihana tehdä juuri mitä sattuu huvittamaan, nauttia juuri niistä asioista jotka ovat itselle tärkeitä, juhlia juuri niin myöhään kuin huvittaa tai tuhlata rahansa juuri silloin kuin huvittaa - ilman että tarvitsee selitellä yhtään kenellekään.
Ex-mieheni kanssa olemme parempia kavereita kuin ikinä naimisissa ollessa, jo yhteisen murrosikäisen tyttärenkin takia. Kutsun ystäviä kylään, mies- ja naispuolisia - ja jos seksin tarve yllättää, "vapaaehtoisia" löytyy aina. Mielestäni elämä itsellisenä on todella huomattavasi nautinnollisempaa kuin aviossa ollessa. Jos tämän olisin nuorena tiennyt, en ikinä olisi mennyt naimisiin.....
ei löydä ketään kukaan ei ole kiinnostunut enää ??
Ei yksin jääminen ole aina itsestään kiinni joskus vain jää yksin vaikkei haluaisikaan vai onko pakko tyytyä johonkin väkivaltaiseen ,juoppoon että "saa" olla jonkun kanssa?
Minä kohtuullisesti toimeentuleva ihan kivan näköinen nainen peräänkuulutan kunnon aikuista miestä jonka kanssa jakaa loppuelämänsä mutta juoppoa ja väkivaltaista itsekästä ihmistä en enää halua!
siis olen samaa mieltä!! en uutta akkaa ottais ja tiiän kyllä mitä on akan kanssa,,,20v tuli sekin koettua ja akassa ei ollut mitän vikaa.. kunnes.. no se siitä...katos ku tuli puhuttua akasta.. no kerta se ensimmäinenkin.. ja niin se myös näyttää olevan et löytyy vapaaehtoisia kun on tarvis.. siis miks ostaa koko lehmä ku tarvii vaan litran maitoa? että näin!
ei kannata ajatella-minua ei enää kukaan huoli ja jos joku huolisikin oikeasti.varmaan sitäkin epäilisi-miksi se minut huoli.Vaan itsetunto ensin kasaan-ja sitten vasta uutta katselemaan.Muuten käy kun aiemminkin-erohan siitä tulee.
jos liian kauan ajattelet..mennyttä! Se mikä oli ja ne muistot voi kantaa ajatuksia pitkään, silti..eletty on elettyä...tulevaisuus vain on mahdollisuus...joten tartu siihen....
Niin karvas kuin totuus on surussa, mutta mennyt tosiaan on mennyttä, sitä et voi enää muuttaa, tulevaisuuteen voit itse vielä vaikuttaa.
"Ei huomista ei eilistä, vain tämän hetken voi nähdä peilistä..." -Eput
Toki historiasta kannattaa ottaa opikseen, mutta ei pidä jäädä paikoilleen märehtimään märkiä housujaan.
"Pysähdy, analysoi, tee päätös ja jatka matkaa." - J Tamminen
Minulla meni elämä tauolle eron myötä.
"Elämä kallis..."
Ja siihen ei ole varaa kuin vasta sitten, kun on tasingot makseltu ja elatusmaksut lusittu.
Kahdeksan vuotta enää. Ehkä siinä ajassa ehtii myös löytyä luottamus naisväkeen. On siinä hakemisensa, kun oiken kunnolla tulee vedätetyksi. Yrityksiä tulee ja menee, mutta elatusmaksut on pallo jalassa, josta ei pelasta muu kuin aika :(
Ei se elämä lopu siihen, mutta kuihtuu joksikin aikaa. Aivan kuin kukka, kun se on kukkinut jonkin aikaa, se kuihtuu ja putoaa, kunnes jaksaa taas loistaa ja aukeaa uudelleen, ehkä kauniimpaan kukkaan.
Niin käy ihmisellekin. On vain löydettävä uusi hetki ja oikea tapa nousta jälleen, eikä luovuttaa.
Tämän vuoden olen opetellut yksin elämistä - 25 avioliittovuodan jälkeen... Monta kuukautta meni hyvin, mutta nyt kaipaan keskusteluseuraa, etenkin samassa tilanteessa olevan miehen mielipiteitä. Onko teitä? Mennäänkö kahville, poltetaan aski tupakkaa ja puhutaan, puhutaan?
joo kyllä sitä alkaa kaivata kun on erosta selvinnyt uutta suhdetta.Ei mikään sukulainen tai työkaveri voi olla sama juttu.Siis ihan sydänystävää vastakkaisesta sukupuolesta.
Niin, kadehdin niitä jotka viihtyy yksinään. Kyllähän niitä hyviä puolia tietenkin on (vapaus päättää lähes kaikesta yksin)mutta kun lukee näitä vastauksia niin tuntuu että parhaiten pärjää ne joiden erosta on jo kauan ja/tai joilla on lapsia. Jos ei ole lapsia (eikä välttämättä koskaan tulekaan) ei ole elämässä sitä tärkeintä ihmistä. Kun ero tulee, se paras ystävä (esim. mulla 9 vuotta mun mies oli mun paras ystävä) lakkaa olemasta ja jää tyhjiö jota kukaan ei pysty täyttämään. Et ole enää kellekään se tärkein ihminen. Sitä on jotenkin hukassa, kukaan ei tarvitse mua, kellekään en oo erityinen. Se tyhjyyden tunne on sanoin kuvaamaton. Ja lisäksi on pakko tehdä valmiiksi surutyö siitä ettei koskaan saa sitä onnellista perhettä. Nainen kun ei voi loputtomasti saada lapsia, ja jos ei osu kohdalle ajoissa niin unelmat onnellisesta perheestä voi haudata muistojen joukkoon. Se pelottaa. En haluaisi jäädä paitsi siitä kokemuksesta. Kaikkihan sanovat aina että oman lapsen syntymä on hienoin asia mitä niille on tapahtunut. Haluaisin myös kokea sen mutta yksinhuoltajaksi en ehdoin tahdoin ryhdy, olen nähnyt mitä se arki on lähipiirissä. EN myöskään suostu ottamaan enää ketä tahansa vain saadakseni lapsilleni isän. Ymmärrän siis hyvin että mieluummin yksin kuin huonon kanssa. Onnettomaksi ei kannata ryhtyä vain saadakseen miehen. Mies sinänsä ei tee onnelliseksi, mutta jos rakastaa niin sitten.