Kahden vuoden kaipaus

Kerroin aikanaan alaiselleni (enkä siis missään pikkujoulunousussa, vaan selvinpäin), että haluaisin olla hänen kanssaan, mutta en voi, kun olen hänen esimiehensä. Hän oli hämillään eikä vastannut siihen mitään - on kuitenkin ollut sen jälkeen aina ystävällinen ja välillä ujolla tavalla flirttaileva. En kuitenkaan saanut koskaan tietää, olisiko hän ollut valmis järjestelemään asiat siten, että olisimme voineet olla yhdessä. Esimiesasemani takia en voinut häntä alkaa myöskään sen enempää piirittämään. Mietin asiaa kuitenkin lähes aina hänet nähdessäni..

..Siksi kysynkin, rohkaisitko häntä koskaan, jotta olisit kuullut sen mitä halusit kuulla?

Meillä oli klassinen varattu mies tilanne, joka lopulta valitsi perheensä ja on sillä tiellään pysynyt. Hyvä hänelle, hänen elämänsä on nykyisin varmasti selkeää. Minä se tässä olen antanut mielikuvitukselle vallan ja kuvitellut minulla olevan vielä mahdollisuuksia hänen suhteensa. Jossain kohtaa se mielikuvitus kuitenkin loppuu ja antaa asian olla.

Tilanne on aina hankalampi, jos päätös vaikuttaa useaan ihmiseen. Huonossa parisuhteessa ei kenenkään kannata roikkua vain parisuhteen toisen osapuolen takia, mutta lasten osalta vastaus onkin jo vaikeampi. Heiltä ei pidä viedä perhettä pelkän hetken huuman takia, mutta ei kannata tuomita sitäkään kaikissa tilanteissa ehdottomasti, koska joskus huonon parisuhteen osalta jopa lapsille ero on paras ratkaisu. Lähtökohtaisesti perheellistä ei ole kuitenkaan koskaan reilua painostaa. Tilanteesi on varmaan raskas, jos näette silti jatkuvasti.

kertonut?