Vai että keilahalli. Voi persiinsuti, en paremmin sano.
Keilahalli Pellon
keilapatteristo
591378
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
no eihän sinne nyt uutta keilahallia tule, vaan suunnitelmissa olisi rakentaa keilaradat vanhalle ala-asteelle (korkeakoulu). Kustannusarvio noin 250.000ekee johon haetaan myös avustusta.
Kunnanjohta sanoi nimenomaan. Lue Lapin Radion juttu,jos ossaat. Pellon kunta näivettyy jos ei tehdä investointeja. Kunnan pörssi on 1.4 miljoonaa alijäämäinen. Samaisessa jutussa kunnanjohtaja ilmoitti investoinneista, joita olivat tasan yksi kappale: keilahalli. Tälläkö investoinnilla kunnan näivettyminen loppuu.
Ps. Tämä kunnanjohtaja pitäisi saada hänen itsensä ja kuntalaisten edun takia työterveyslääkärille. Kuuluneeko Rovaniemelle (verot ainakin)
Niin, sehän on vain kustannusarvio. Arvio on varmaankin otettu pientä bingokonetta pyörittäen.Pellon kustannusarviot on nähty. Todellisuudessa lähempänä miljoonaa kuin puolta miljoonaa.
Tuohan on aivan loistava idea. Nythän met saahan ainaki porukkaa Ylitorniolta keilaahmaan ko siellä ei ole tämmöstä hallia. Vieläkö kehitethään tästä semmoinen monitoimihalli johonka tullee muutama bilispöytä ja dartsheittäjille oma tila jossa on 4-5 taulua niin on pojat mahtava homma. Kahvio tietenkin pitää myös olla..
kuulemma suunnittelevat jousimiehille myös sinne rataa, niin ainakin face-bookissa porisit
Hyvä homma. Tähän asti ovatkin vain naiset saaneet kaataa miesten keiloja.
Lapin radion uutisista sai käsityksen että Pelhoon rakennetaan aivan uusi keilahalli.
Kuka Pellossa keilaa?
Väki vain vähenee?
Kellä on löysää rahhaa nuin paljon?
Pelhoon rakennettava uusi CURLING halli .
mie voin tulla heittähmään palloa
Hyvä asia ja erittäin järkevä satsaus tulevaisuuteen, kannatan lämpimästi tätä ideaa!
Ompa järkevä päätös, kun kerran onsaatu säästöjä aikaiseksi palveluja karsimalla kannattee rahat laittaa heti likoon, pello kuitenkin tulee olemaan kohta rovaniemen sivukylä ja silloin tänne ei saada mitään. Ei niin palveluja kuin investointejakaan. Valtuusto tietää miten tulee käymään ja siitä syystä näin menetellään.
Joo Rovaniemi suorastaan haluaa Pellon , koska sitä kautta pääsee ns. rajakunnaksi.
Vanha koulu pitää lämmittää joka tapauksessa ja se maksaa. Kun tehdään sinne keilaradat, niin silloin tiloille tulee myös käyttöä ja käyttäjämaksuista rahaa ylläpitoon. Hyvä päätös ja on yksi harrastusmuoto lisää Pellossa, eikä tartte lämmittää turhaa hollitallia..
Hyvä uutinen. Kannatan ja tiedän, että meitä on monta, jotka tykäävät keilaamisesta.
Todellakin hyvä juttu tämä keilahalli, tarvitaan ajankulua ja viihdettä Pelloonkin, ei tarvitse kiusata läheisiä kun saa purkaa energiansa liikuntaan.
Helvetin hyvä idea. Mutta ja kun pitäis jostain reppii rahhoo. Tietenkin veronmaksajilta. Nämä samat räksyttäjät moittii päättäjiä jotka ovat itse valinneet
(äänestäneet ) päättämään joomiehet ja pari ns. viisasta tietäjää.
lähempä tästä keilailukenkien ostoon.
kaikkea hyvää keilailun ystäville.
Hienoa!
Kerrankin kunnan päättäjät keksii sijoittaa rahojamme johonkin tuottavaan ideaan.
Tällä me pärjäämme kiristyvässä kilpailussa.
Minusta pitäis ennemmin kunnon kouluruokkaan lyä ne rahat ettei tarvis syä paskaa
Kyllähän säästöjä tulee kun 45 henkilöä saa potkut kun osakeyhtiö perustetaan ja lapsilta,vanhuksilta rahat otetaan,Hyvä päättäjät,vanhenetta tekin vielä
Kuka perhana kehtaa levittää valetta että 45 saa potkut. häpeä
Kukaan ei saa potkuja ja osakeyhtiöt on jo perustettu. Kaikki jatkavat niinku ennenkin
näin on, ainakin seuraavat kaksi vuotta, jonka jälkeen on toiset suunnitelmat. Mutta hyvähän se on että töitä on vielä kaksi vuotta luvassa. Sittenpä on aikaa keskittyä keilaamiseen, se on laatuaikaa.
kahden vuoden päästä siis sammutetaan lämpökeskus, pesula ja ravintokeskus. eikö ihmiset tarvitse enää niitten palveluja.
Tarjousten perusteella 2v päästä tehdään ja osake yhtiö jos ei saa urakoita lopputilihän siitä tulee se on tosi asia.Kävi niinkö tielaitokselle eli destialle,niillä oli sentään 4 vuoden työtakuu työpäikoille ja sitten joutu yksityisten kans samalle tarjous kilpaan,eipä saaneet enään urakoita pahemmin,mitä valtio anto että pysyy pystyssä.
Jatkavat niin kauan kuin yhtiöt tekevät hyvää tulosta ja josta näyttö riittää. Jos toisin käy, tulevat yhtiöihin uudet isännät ja hallitukset. Sen jälkeen myös työ lähtee hakuun. Näinhän se toimii!
Taitaa vaan olla haavetta että tulosta syntyy.Mistä löytyy niin hyvät vetäjät osake yhtiöön jotka tohtii alkaa alaspäin menneen kunnan töitä tekeen,vai onko vaan rahastusta tässäkin hommassa missä osake yhtiö haalii vaan osakkeiden omistajille rahaa
Kyseistä toimenpidettä, jossa yhtiö velkaannutetaan tahallaan, kutsutaan alikapitalisoinniksi.
Se toimii pääpiirteittäin näin: kun yhtiö tekee voittoa, se joutuu maksamaan siitä yhteisöveroa. Hallitus päätti kehysriihessä laskea yhteisöveroa reippaasti, mutta sen suuruus on edelleen 20 prosenttia yhtiön tekemästä voitosta. Jotta verojen maksulta vältyttäisiin, on yhtiö saatava näyttämään siltä, ettei se tee voittoa.
Koska kunnilla on verovapauksia, ne pystyvät tekemään tämän kätevästi. Ne voivat purkaa yhtiön omaisuuden verovapaina osinkoina kunnalle itselleen. Näin kunnan omistama vakavarainen yhtiö köyhtyy ja onkin yllättäen suuren lainan tarpeessa.
Mutta ei hätää! Lainaaja nimittäin löytyy lähempää kuin arvaisikaan. Kunta itse alkaa lainoittaa köyhdyttämäänsä yhtiötä rahoilla, jotka se on siltä ensin ottanut pois. Näin kunnan omistama yhtiö jää velkaa kunnalle, ja usein lainalle pyritään saamaan vielä mahdollisimman korkea korko. Tämä johtuu siitä, että yhtiön kunnalle maksamat korot ovat verottomia.
Lopputulos on seuraava: kunnan omistama yhtiö ei joudu maksamaan valtiolle veroja tekemästään voitosta, koska nämä voitot menevät verottomina lainan takaisinmaksuina ja korkoina kunnalle itselleen.
Kyllä on aikamoista päättäjien tekosia,kukahan tässäkin ajatuksessa on mukana,ykkös vetäjänä,ei päätä paljon pakota? Miksei uimahallia ja monitoimi keskusta, se kuiteski palvelee kaikkia kuntalaisia?
Jos löytyy 5 miljonaa ylimääräistä rahaa, niin tottahan toki uimahalli rakennetaan, se on selvä. Mitäs sen jälkeen, varmasti vielä jää puuttumaan - joltakin.
Mitäpä siitä,onhan ainakin ehdottu,ja yks viis millinen olema varmaan neljän miehen porukassa maksaneet sen elän saatossa,mihinkähän niitten muitten kunnallisten maksut menneet,seku tyhjään p,skaan varmaan,miksei meitä jotka joskus työelämässä rahoja tuoneet,ei enään pidetä minään,onko niin roistoa porukkaa nykyään.Jos terkkariin menee niin haukut vaan saa,nimittäin oli keuhko syöpä mitä huu haana pidettiin,elin aikaa vaan joskus kevääseen,,kööh,vitutako ketään armaita päättäjiä,köh köh:))
Ju..lauta, tästä ei voi vetää kuin yhden johtopäätöksen. Erään puolueen edustaja on innostunut keilaamaan. Mikäpä se siinä jos maksumiehiä tällekin löytyy?
Voi kun olis tullu jo kolmekymmentä vuotta sitten, no parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Olen nuorena tyttönä tykännyt kotipaikalla keilaamisesta, ja aina kohta voitinkin.
Nyt vaan on tullut ikää ja terveyskin paennu, ettei taida onnistua.
koskas tämä keilahomma alkaa?
tuskin koskaan jos korkakouluun tekevät,tulee museovirasto vastaan. Ei sinne niin vain rakenneta ja kun ei kaikki yläkertaan pääse. Hyvä itea mut paikka väärä. Muita tiloja vois kans harkita.
Koskahan tosiaan aukeaa? Ei koskaan?
Ei taieta tehäkkään kun ei vielä valmis vaikka toista vuotta tehty,taitaa olla kunnan kallein halli.Näkee millainen johto porsaat vetää,varmaan persujen johtajat viivästyttää,niin olen kuullu parlamentin juoru ukoilta,että laulaja ei osaa keilata,eikä keppiä yhteenn paikkaan laittaa
urheiluhalli jäähalli koirahalli keilahalli... kauppahalli?
Lapsetin entisen hallinhan vois myydä tälle keilahallin esittäjälle. Siihen vois sijoittaa myös kuntocentterin. Vois olla hyvinkin kannattavaa liiketoimintaa.
Se on kumma paikka tämä Pello. Ensin inistään ettei täällä ole mitään ja sitten kun yritetään saada jotakin, niin ei sekään ole hyvä. Kyse on keilaradoista vanhaan kouluun eikä uudesta keilahallista. Lopettakaa hyvät ihmiset jatkuva narina.
Keilaan mieki. Hyvä kun keilaratoja suunitellaan mut paikka on väärä. Eihän sinne ees kaikki ylös pääse ja pari rataa. Eikös se nyt just pidä narista että saatas sit hyvä keilarata kun kerran olhaan tekemässä. Voisin vaikka ite alkaa pitämään jos kunta avustas ja sais lapsetin hallin käythöön. sielä tilaa keilata.
Kyllä on nyt näillä "päätäjillä" pallot hukassa ja pahasti. Jossain luki että kunta alkaa hoitamaan Pelkosenniemen kunnan palkanlaskentaa?? Ja millä hinnalla! Sillä rahalla ei edes makseta työntekijän palkkaa.
Pallo on tukevasti hallussa päättäjillä, hyvä niin.
On hyvä jos keilarata tulis ja golf paikka.Olis meillä rikkaillakin jotain tekemistä kuin odotella kokouksia, jossa saama piinata puna nokkia
Ei sole poka mikhään, tehhään vaan.
Saattaa se vain niinki olla
Keilahalli on hyvä aloitus kunnan palveluun.
Mutta on vielä puutetta muista halleista KURLINKI halli jatkoa rakentamiselle.
Sitähän voi pelata jäällä. ja jäähalli on jo. Säästin sit kunnale paljon euroja. sori rakentajat.
Pim Pooloa olis hauska pelata, mutta halli puuttuu.
Ekö se Ranuakin veinaa tehdä keilahallin 175000 ekun hintaan,eilen lapin radiossa sanottiin:))
Pallojen myyjä tulee kokoukseen keskiviikkona,saa valita oman keilapallon kun käy kaatohommiin.,Myös gheisa palloja myynnissä,kun kerran halukkaita oli jäsenistä suurin osa hankkimaan sellaiset,en tiä mitä ne niillä tekevät,enempi naisten hommia,varmaan pakaralihaksia trimmaavat,porukalla täällä kokouksessa
Keilahalli taitaa olla valmis.
On valmis, mutta kovin on salamyhkäistä milloin aukastaan vai onko ovet avoinna vain harvoille ja valituille.
Kuulemma testausta vaile valmis, eli avautunee piakkoin.
Hyvä oli rata,pallo meni itsekseen kun pallon asetti radalle ja kaatokeilat,se on sitä automatiikkaa,aloittelijalle vinkiksi,ei tarvi heittää palloa,aina voittaa,en kerro mikä rata se on salaisuus
Pellossa keilahalli! Onko tämä vitsi?😂
Pelosssssa paaaaaljo harraaastajiaaaa 😅
Avajaiset tulossa, hiphurraa päästään keilaamaan.
Pitäis neljältä yöllä olla auki pääsis tuurityöläisekki pelamaan ja aamuvirkut eläkelaiset pelamaan kun iltasella on ruuhkaa..