Eli olen siis onnistuneesti pudottanut painoni 80 kilosta 72 kiloon alkuvuoden aikana (pituuteni 166), mutta en ole keskittynyt juuri siihen mitä silloin tein. Muistan vain käyneeni 3 kertaa viikossa juoksulenkillä ja syöneeni terveellisemmin kuin aikaisemmin.
Nyt pitkästi kesän tauon jälkeen en ole millään saanut itseäni takaisin kuriin ja haluaisin päästä vielä n. 10 kiloa painossa alaspäin, vaikka se ei varsinaisesti olekaan se tavoite. Haluaisin nimittäin saada ylimääräisen rasvan pois kehostani mutta myös säilyttää lihakset ja mahd. kasvattaa niitä. Olen kuitenkin kuullut että lihaksia ei voi kasvattaa samaan aikaan ja polttaa rasvaa.
Millaistahan treeniä minun tulisi tehdä saadakseni ylimääräisen rasvan pois kehostani, jotta voin kesällä ylpeänä esitellä itseäni bikineissä?
Olen valmis mihin tahansa treenimuotoon ja salikorttikin on ollut jo pitkään, mutta lähinnä etsin sitä oikeaa treeniä millä saisin kropastani lihaksikkaan näköisen, niin että reidet ovat lihasta ja pyykkilautakin vilahtelisi hieman. Laihaläskiksi kun en haluaisi. :(
Kaloreita olen ajatellut napsivani n. 1300-1400kcl/pv sillä ilman liikuntaa kalorilaskuri laskee kulutuksekseni 1700kcl/pv.
Apua! Olen hukassa. :(
8
151
Vastaukset
- läläläläläski
Upitus vielä! :0
- Autttoiainaskiminuuu
Minäpä kerron sulle! :) rasvaa poltat ja lihaksi treenaat. Yleensä kyllä kannattaa polttaa rasva ja sitten vasta lihakset mutta jos haluat tehdä kumpaakin samaa aikaan niin;
Esim. Ma airobinen (spinnig, bodycombat, zumba yms) ti sali tai joku bodypump, ke dietti päivä, to sali, pe airobinen, la sali su dietti. Eli aloitat 5:2 dietin eli syöt päivässä 500-700 kcal kokeile, toimi mulla! :)- aloituss
No en kyllä noille anorektikon kaloreille lähe. Minimiraja on 900 kcal/pv ja kun ei oo tarkoitus laihtua hetkessä ja lihoa kaksinverroin takaisin sitten kun palaa normaaliin ruokaan. Dieetille en ole lähdössä.
- joku jannu
Se paino tippuu ruokavaliolla ei niinkään treenillä. Sopivasti treeniä buustaa sitä pudottelua kyllä mut se pääfokus pitää olla siinä ruokailussa.
Mitään kaloreita ei välttämättä tarvitse laskea; jos paino putoaa maltillisesti viikkotasolla niin niin suurinosa siitä lähtee läskinä ja hyvä näin.
Oliko muita kysymyksiä? - onnea matkaan
Minä olen laihduttanut maltillisesti (alle 500g/vko), ja samalla on lihas kasvanut. Vaikka muuta väitetään. Minun neuvoni on, että 3krt/vko tunnin lenkki, ja 3 krt/vko sali yksijakoisella ohjelmalla mieluummin vapailla painoilla. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa jo kesäksi:)
- aloittajaa
Kiitos! :)
- tässä_vinkit_
Älä nyt alle 1500kcal vielä päästä ruokailuja. Ole aktiivinen päivittäin muutenkin, mene rappuset hissin sijaan, kanna ostokset kaupasta auton sijaan jne. 1700kcal on jos makaat sängyssä tekemättä mitään, tuohon treeni päälle niin kulutus on 2200kcal helposti, jos syöt 1500kcal niin laihdut yli 0,5kg/vko joka on juuri loistava tahti. Ruokavaliosta sen verran, että proteiinia 2x painosi eli 144g. Rasvaa 60-70g ja loput hiilareita treenien ympärille mahd. paljon sijoitettuna. Ja toki sitten puhtaista lähteistä kaikki sapuska. Marjoista saat herkkuja makean nälkään.
Nuo tunnin löntystely lenkit ei kuluta tarpeeksi, ota ainakin kaksi niistä semmosia että menet vaikka metsään tai pururadalle juoksemaan mäkiä "täysiä" ylös että saat sykevaihtelua. Ota spurtteja välillä, kaikki tehot irti. Näitä ei tyhjällä vatsalla, vaan 2h ateriasta. Jos liian kylmä ulkona, niin mene salille tekemään crossarilla, soutulaitteella intervalleja. Eli 20sek täysiä, 40sek tasasyke jne.. Hikoilet kunnollla ja sykkeet kattoon, kovaa duunia niin pääset kuntoon.
Treeniohjelma on tässä valmiina: http://www.punttis.net/arnolds-golden-six-kultainen-kuusikko/
Leuanvedon tilalle ylätalja/alatalja vuorotreenein. Tuon pystypunnerus niskan taakse vaihdat edestä tehtävään. Youtubesta löydät tekniikka videot. - lölöölölölö
Lopettakaa lihaskasvun toitotus. Lihasta kasvaa erittäin hitaasti. Jos laihtuu hitaasti, sillä säästää, ettei laihduta jo olemassa olevaa lihasmassaa. 0,5-1kg on semmoinen kohtuullinen viikko vaihti. Jos enemmän, lähtee rasvan lisäksi muutakin. Liikunta säästää lihasta. Liikunnan liittäminen laihduttamiseen auttaa säilyttämään lihasmassaa ja laihtumaan rasvan poistolla. Jos kymmenen ekan viikon aikana et laihdu, ei sulla se johdu lihasten kasvulla. Silloin syöt väärin, jos kilot eivät putoa tai sitten elimistössä ongelmia. Kahden ensimmäisen viikon laihdutusta ei kannata ottaa mukaan laskelmiisi, koska silloin lähtee nesteetkin. Kahden viikon jälkeen tiedät millä vauhdilla etenet. Pitääkö kiristää ruokavaliota tai höllentää sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745139Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025951SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369121Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla828451Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!306463