olemme seurustelleet parisen vuotta. asumme eri paikkakunnilla. tapanani on käydä tyttöystäväni kaupungissa (vanhat kaverit, perhet jne.) joka viikonloppu, arkisin emme nää. ennen kuin muutin, olimme yhdessä oikeastaan joka päivä, sekä vkl.
ongelma on, että tekisi mieli myös nähdä kavereita eikä olla vaan "yhdessä". olisi mukava esim. lähteä baariin miesten kesken. mitä tehdä kun toinen ei tajua, ja vielä kehtaa kiukutella kun on lähtevinään "mielellään" mukaan autolla ??
ei tässä muuta kuin kauhea stressi suorastaan. puhelua tulee joka vtun päivä. olisi mukava olla vaan ja mennä oman mielen mukaan. lisäksi jos suunnitelmiin tulee muutos, niin siitähän jo riita syntyy.
en ole kertonut hänelle, koska tiedän hänen reaktion, "ei mun ole pakko tulla mukaan"-paskaa jaksa vieläkään vähemmän
ongelma on, että tekisi mieli myös nähdä kavereita eikä olla vaan "yhdessä". olisi mukava esim. lähteä baariin miesten kesken. mitä tehdä kun toinen ei tajua, ja vielä kehtaa kiukutella kun on lähtevinään "mielellään" mukaan autolla ??
ei tässä muuta kuin kauhea stressi suorastaan. puhelua tulee joka vtun päivä. olisi mukava olla vaan ja mennä oman mielen mukaan. lisäksi jos suunnitelmiin tulee muutos, niin siitähän jo riita syntyy.
en ole kertonut hänelle, koska tiedän hänen reaktion, "ei mun ole pakko tulla mukaan"-paskaa jaksa vieläkään vähemmän
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oiskos aika sanoa tytölle kutpai peipi peipi...
minäkin muuten lemppasin yhden miehen samasta syystä, eli siis sama ongelma oli ja juuri samoin kuin kerroit.
Koitapa olla reilu: jos kerran menojalka vipattaa ja ne kaverit on niin paljon tyttöystävää kiinnostavampia, lopeta seurustelu niin saat syömmesi kyllyydestä juosta muiden poikien kanssa eikä tarvitse ottaa toista huomioon.
Jos joskus haluaa käydä baarissa kavereiden kanssa, se sallittakoon! Tommonen vtuilu ja kyräily ja suoranainen roikkuminen tekee suhteesta totaalisen mahdottoman. Ittelläni kariutu edellinen suhde nimenomaiseen "painostukseen", että ollaan aina 24/7 yhessä eikä tehä muuta ku nysvätään keskenämme. Tyttöjen iltaa ei ois saanu IKINÄ viettää ja kun sitten toinen osapuoli jonkun saunaillan myöntyi kestämään, tekstiviestejä ja puhelinsoittoja tuli räjähdyspisteeseen asti.
Ei aina tartte olla ku paita ja perse. Joskus pitää kummankin osata tuuletta omilla suunnillaan!!
Pidä vaan Janne pintas!
Läheisriippuvaiset ja omistushaluiset, lähinnä syyllistämällä kommunikoivat tarrautujat pitäisi opetella tunnistamaan todella ajoissa. Suhteen alkuvaiheessa tyyppimääritys on kuitenkin usein vaikeaa, koska tämän lajin yksilöt eivät ikinä minkäänlaiseen suhteeseen päätyisikään, elleivät osaisi aluksi naamioida luonteenlaatuaan.
Varovaisuus on välttämätöntä, sillä ns. vapailla markkinoilla lajiketta pyörii kiusaksi asti. Mistäköhän syystä.
Luin tuossa viestisi ja koko vastausketjun läpi. Elikkä tilanne siis on se, että seurustelun alkuvaiheessa asuitte samalla paikkakunnalla ja nyt erillä? Käsitinkö oikein?
"ennen kuin muutin, olimme yhdessä oikeastaan joka päivä, sekä vkl."
Tiedätkö. Kuulostaa todella tutulta tuohon asti! Me olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa nyt sellaisen vajaan kolme vuotta. Alusta asuimme noin vajaan vuoden samalla paikkakunnalla ja olimme kuin paita ja peppu. Hän oli työtön ja minä opiskelin. Sittemmin hän muutti eri paikkakunnalle työpaikan perässä ja on asunut sittemmin siellä.
Viikonloppuisin näemme lähes poikkeuksetta, joten tässä on vähän tottunut siihen, että viikonloput "pyhitetään" parisuhteelle. Minä koitan hoitaa kouluhommani viikolla niin, että viikonloput sitten jää kahden ololle. Usein toki minun pitää tehdä koulutöitä viikonloppuisinkin ja poikaystäväni saa silloin "häädön" kavereidensa tai muiden vastaavien luo luotani.
Toki molemmilla on omat kaverit ja kaikki muu (tosin tuo kaikki on siellä "minun" paikkakunnalla), eli tässä tulee väistämättä se ongelma, että aina kun halutaan nähdä kavereita niin se aika on yhteisestä ajasta pois.
Siinä mielessä on hyvä juttu, että minullakin on aina viikolla niin kiire etten kerkiä nähdä omia kavereitani niin sitten voimme molemmat hyvällä syyllä nähdä kavereita myös viikonloppuisin. Eikä asiat ole niin, että minulla on aikaa viikolla viettää kavereiden kanssa ja sitten edellytän miestä olemaan vain ja ainoastaan minun kanssa viikonloppuisin. Eikä kummankaan todellakaan tarvitse alkaa kiukuttelemaan siitä, että toinen näkisi liikaa viikonlopun aikana kavereitansa. Kuitenkin molemmat koetaan tämä meidän parisuhde kavereita tärkeämmäksi, mutta toki kaveritkin on tärkeitä. Sitä ei käy kieltäminen.
Usein toki siitä tulee riitaa, kun miehen paras ja pitkä aikaisin kaveri haluaisi olla enemmän aikaa poikaystäväni kanssa. Ymmärrän toki, että heistä on todella mukavaa nähdä toisiaan, niin kuin minunkin on parhaimpia ystäviäni. Tässä kuitenkin on se, että minun kaveripiirissä lähes poikkeuksetta kaikki seurustelevat niin kukaan ei takerru toistensa seuraan. Mutta tämä poikaystäväni kaveri ei seurustele ja näin ollen hän ehkä välillä änkeää (minun mielestäni) liikaa meidän seuraamme. Välillä on ihan oikeutettua "antaa" heidän viettää ns. "miespäiviä", jolloin he ovat autojen kimpussa tai urheilevat kuin hullut/katsovat lätkää tv:stä tms.
Tiedämme, että tulemme tulevaisuudessa muuttamaan yhteen täällä "minun" paikkakunnalla, joten olemme ottaneet sen asenteen, että nyt "omistamme" viikonloput pääasiassa meille (toki näemme perheitämme ja kavereitamme aina välillä, mutta ei kyllä joka viikonloppu) ja sitten kun asutaan saman katon alla niin on enemmän aikaa kavereille ja muille.
Tämä on varmaan jonkinlaista asioiden priorisointia. Tai sitten ei. Mutta ainakin meillä tällainen taktiikka tuntuu toimivan ihan hyvin.
Sitten tuosta suunnitelmien muutoksista. Itse en ehkä ole hyvä ottamaan vastaan lyhyellä varoituksella tulevia suunnitelmien muutoksia, mutta tiedän myös tämän heikkouden itsessäni ja pyrin sitä piirrettä tasoittamaan itsessäni. En tiedä minkä ikäisiä olette, mutta ainakin olen huomannut, että nämäkin piirteet aina tasoittuvat iän myötä (varsinkin jos itse tajuaa tämän "epäkohdan" itsessään). Nuorempana sitä ei ymmärtänyt, että ei kaikki asiat ole kuoleman vakavia.
En tiedä kuinka paljon keskustelette asioista jne. Mutta suosittelen lämpimästi miettimään näitä elämän asioiden tärkeysjärjestyksiä. Luulen, että jos tämä sinun ahdistuksesi kasvaa ja et saa siitä puhuttua (marttyyrimäisen, siltä hän ainakin sinun kirjoituksessasi kuulostaa.. tosin sehän onkin sinun hänestä antama kuva) tyttöystäväsi kanssa niin ei kait tuosta pidemmän päällekään hyvää seuraa? Korkeintaan erittäin riitaisa ja ikävä ero.
"puhelua tulee joka vtun päivä"
Hmm. Eikö tuon pitäisi olla mukavaa, että tulee puhuttua rakkaansa kanssa joka päivä? Ei kuulosta kivalta ainakaan tuo lainaus, tai sitten vain irrotin sen väärin asiayhteydestä. Mieti myös omia tarkoitusperiäsi ja sitä, että mikä on elämässä tärkeintä. Toki jos olette nuoria niin ei kait tässä auta kuin tympeästi sanoa, että onhan teillä molemmilla vielä pitkä elämä edessä. Miksi turhaa kituuttaa huonossa suhteessa jos kuviot ei toimi? Mutta suosittelen lämpimästi puhumista ja puhumista.
Oho, tästähän tuli pitkä floodaus. Pahoittelen ja toivottavasti jaksoit lukea tänne asti..
Seurusteltu ollaan yli 5 vuotta. Mutta poikaystävä haluaa koko ajan olla kanssani.. jo kaverin luona käyminen, voi olla valituksen aihe... (kaveri asuu 100m päässä) =)
No, nyt koska poikäystäväni on niin omistushaluinen en kestä tätä enää, hän tukahduttaa mut, ja tulee vaan enemmän mieli lähtee vkonloppusin juhlimaan..
Taitaa olla ero edessä, jotta itse pääsee elämään ja poikaystävä omistuhaluisuudestaan minua kohtaan.. =)
Tsemppiä Janne.. ;)