Todellisuudessa en välitä muusta kuin lapsestani, miten hänelle kertoisin, miten hän ottaa sen, miten , miten miten...miten sanon sen että isi muuttaa pois. Tai sinä ja äiti muutatte pois. Ehkä tulee olemaan elämäni vaikein asia kun alan siitä puhumaan. Muutaman vuoden vanha lapsi kun ei ymmärrä aikuisten mielten mutkia...
Miten hän sen ottaa......:(
Miten hän sen ottaa......:(
Vastaukset 6
Vanhimmat
Riippuu lapsesta mutta todennäköisesti itkee asiaa kauan eikä nyt ymmärrä että miksi hänelle rakas ihminen "katoaa" elämästään.
Raskas prosessi mutta ei siinä auta muuta kuin kertoa että isi ja äiti ei enää voi elää ja asua yhdessä syystä että (..keksit jotakin tähän).
Surullista, hyvin surullista, mutta joskus asiat menee näin tai nykyään liiankin usein. Aika sitten parantaa ne sielun haavat. Toivottavasti pian.
Koettu on :(
Mä luulen että loppujen lopuks lapset sopeutuu uuteen tilanteeseen jopa nopeammin kuin aikuiset itse. Ja etenkin jos lapses on vasta parivuotias, niin aivan varmasti sopeutuu. Toki alkuun ihmettelee tilannetta, kuten itse kukin.
Mutta hän kasvaa siihen ja isompana aattelee tod.näk. että vanhemmat on asuneet erillään niin kauan kuin hän voi muistaa. Yritä ottaa vain asia ja tilanne kerrallaan,
älä murehdi etukäteen. Muuten joudut murehtimaan kahteen kertaan. Tsemppiä!
Joo, tämäkin oli ihan hyvä vastaus vaikka hieman erilainen kuin minun vastaukseni. Mutta hieman tätä kait ajoin takaa että alkushokin jälkeen lapsi kyllä sopeutunee. Tosin edelleenkin näen asian niin että se on yksilöllistä tuo sopeutuminen. Tietty kun muksu on ihan pieni niin asioista ei jää niin paljon "huonoja muistoja". Tietty kasvaessaan toinen ihmettelee miksei isi asu täällä siinä missä toinen lapsi ihmettelee miksei saa kahta jälkkärivanukasta :D
Nykyään on suosittua laittaa tekstiviesti.
Juuri tuon asian ajattelu saa minut todella surulliseksi. En voi jatkaa näin mieheni kanssa, ahdistaa luottamuksen menetys.. riitelemme turhan usein enkä soisi rakkaan lapseni sitä kuulevan. Kyseessä on enemmänkin kinastelu sarkastisella hieman normaalia kovemmalla äänellä mut toki lapsi siihen reagoi että olemme ilkeitä toisillemme. Mutta meidän lapsi rakastaa sitä kun laulamme yhdessä hänelle mieheni tekemän tuutulaulun tai kun suukottelemme häntä yhtä aikaa molemmille poskille. Mutta hänkin on alkanut reagoimaan myös isänsä tietokoneella istumiseen ja kun ei reagoi häneen kun hän menee kohti. Kun näen tämän monta kertaa päivässä se sattuu minuun lujaa. Itse aukaisen käteni hänelle ja hän juoksee syliini kikattaen tai hymyillen. Joskus myös kun tulee pipi. Mutta koska poika selvästi on kiintynyt myös isäänsä en millään haluaisi muuttaa pois ja sekoittaa pojan elämää. Mutta on asioita joiden vuoksi olisi pakko juurikin suojellakseni poikaa. Hirveä dilemma.. kyllä minä vielä miehestäkin välitän mutta en jaksa enää tyhjiä lupauksia enkä katsoa vierestä itsensä tuhoamista.. hirveän raskasta aina toivoa ja pettyä kun toinen pettää luottamuksen kerta toisensa jälkeen. Pelkään että myöhemmin myös poika näkee isän muuttuvan tai ehkä on jo koska niinä päivinä on hakenut minun syliä ja huomiota enemmän.
Ei ole lapsen osa helppo erossa koskaan vaikka itse äidilleni aikanaan neuvoin että ota ja lähde. Nyt ymmärrän miksi se oli äidille vaikeaa lähteä
Itse kun sovittiin avioerosta kerroin heti, että isi muuttaa pois. Ei muutaanut heti vaan parin kuukauden päästä. Mainitsin aina silloin tällöin, että kohta jäädään kolmistaan kun isi lähtee. Sitten eräänä aamuna isi lähti ja ei hänestä paljoa sen jälkeen kuulunutkaan. Tosi harmi lasten kannalta, mutta minkäs teet kun ei halunnut heitä yöksi luokseen kun pari kertaa kymmenen vuoden aikana. No vierailut yleensäkin olivat n 3 kk välein, joten ei niistä montaa kymmenessä vuodessa yhteensäkään tullut.