Olen 23v nainen, olemme olleet yhdessä avomieheni kanssa viisi vuotta.Muutamia viikkoja sitten hän ilmoitti minulle ettei rakasta minua enää...
Olen aivan hajalla. Meillä on yhteinen koti jonka ostimme kaksi vuotta sitten,avokkini ilmoitti halukkuutensa jäädä asumaan yhteiseen kotiimme, minulla ei ole yksin varaa maksaa näin ison asunnon lainan lyhennyksiä. Likäksi hän kertoi olevansa kiinnostuut toisesta naisesta...
Tuntuu aivan kamalalle ajatuskin siitä että joudun luopumaan kaikesta, miehestä, omasta kodistani, miehen sukulaista joista on tullut minulle todella tärkeitä ja kaikista tulevaisuuden suunitelmista ja haaveista.
Tunteet heittelevät laidasta laitaan, välillä olen suunnattoman vihainen ja välillä taas niinsyvällä surussa etten jaksa mitään. En ole pystynyt nukkumaan kunnolla ja olen laihtunut useita kiloja muutamassa viikossa. Tuntui todella pahalle kertoa omille vanhemmilleni että tälläiseen tilanteeseen on ajauduttu.
En tiedä miten selviän tästä, tiedän etten itse pysty uuteen suhteeseen pitkään aikaan ja pelkkä ajatuskin siitä että mies on jokun toisen kanssa, luokkaa niin pirusti!
Olen aivan hajalla. Meillä on yhteinen koti jonka ostimme kaksi vuotta sitten,avokkini ilmoitti halukkuutensa jäädä asumaan yhteiseen kotiimme, minulla ei ole yksin varaa maksaa näin ison asunnon lainan lyhennyksiä. Likäksi hän kertoi olevansa kiinnostuut toisesta naisesta...
Tuntuu aivan kamalalle ajatuskin siitä että joudun luopumaan kaikesta, miehestä, omasta kodistani, miehen sukulaista joista on tullut minulle todella tärkeitä ja kaikista tulevaisuuden suunitelmista ja haaveista.
Tunteet heittelevät laidasta laitaan, välillä olen suunnattoman vihainen ja välillä taas niinsyvällä surussa etten jaksa mitään. En ole pystynyt nukkumaan kunnolla ja olen laihtunut useita kiloja muutamassa viikossa. Tuntui todella pahalle kertoa omille vanhemmilleni että tälläiseen tilanteeseen on ajauduttu.
En tiedä miten selviän tästä, tiedän etten itse pysty uuteen suhteeseen pitkään aikaan ja pelkkä ajatuskin siitä että mies on jokun toisen kanssa, luokkaa niin pirusti!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei. Olen 29 v. mies. Minulla hyvin samanlainen tilanne, mutta siis avomiehenä. Kahdeksan vuotta ollaan oltu yhdessä ja koettu melko paljon. Avovaimo esim. aikanaan jätti omat opintonsa ja muutti minun perässäni minun opintopaikkakunnalleni, meni siellä töihin ja joutui kokemaan työpaikkakiusausta. Tämä ahdisti todella paljon myös minua ja koin (koen yhä) syyllisyyttä siitä että hän joutui tuollaiseen.
Mutta, tulevaisuuden suunnitelmat ovat minunkin mielessäni sisältäneet aina meidät molemmat - sen että yhdessä eletään ja kohdataan ilot ja surut.
No, olemme vast'ikään syksyllä muuttaneet uudelle paikkakunnalle avopuolisoni opintojen takia. Parisen viikkoa sitten avovaimo yht'äkkiä kertoi, että on löytänyt netistä toisen miehen ja halusi tavata tämän - annoin sen tapahtua vaikka tuntui siltä että sekoan ja tulen hulluksi.
Nyt on keskusteltu aina silloin tällöin ja on selvinnyt ettei avovaimo ole tyytyväinen seksielämäämme - ja eihän se mitään kovin aktiivista ole kyllä ollutkaan. Tällä hetkellä hän ei kuitenkaan uskalla minua jättää ja minä taas en halua lähteä, koska rakastan häntä edelleen ja haluan korjata suhteemme ja jatkaa yhdessä eteenpäin.
Toisaalta meillä ei kummallakaan ole edes varaa tällä hetkellä lähteä - tai voisin toki mennä vanhemmilleni, mutta se tuntuu erittäin pahalta ajatukselta, toisaalta yksinolo tuntuu vielä hirveämmältä. Itse en ole edes vielä kertonut asiasta kuin vasta sisarelleni ja yhdelle ystävälle.
Tilanne "kotonamme" on erittäin ahdistava. Hän on illat tietokoneella ja minä istun olohuoneessa tv:n ääressä - jokainen tietokoneen näpäys minkä kuulen tekee todella pahaa, hän kirjoittelee tuolle miehelle.
Minullekaan ei ruoka oikein maita ja kiloja on tippunut. Koko ajan on kylmä. Mikään ei huvita. Tunteet heittelevät myös - surua, vihaa (sekä itseä että puolisoa kohtaan), epätoivoa - mutta päällimmäisenä on eräänlainen lamaannuksen tunne.
Minun pitäisi tässä vielä kaiken lisäksi kirjoittaa gradu ja yrittää valmistua, jotta saisi elämän opiskelu ja työsaralla jotenkin kohdalleen. Suhdekriisin rinnalla nämä kuitenkin tuntuvat kovin mitättömiltä asioilta.
Tällä hetkellä pelottaa joulu todella paljon. Pitäisi mennä vanhemmille, mutta jos tilanne on tämä niin miten siellä pystyy olemaan. Avopuolisoni ei (ainakaan vielä) tunnu haluavan että tämä asia tulisi julki - siis hän pelkää ulkopuolisten suhtautumista. Minua kauhistuttaa todella paljon se, että tämä on kai se ainoa asia mikä hänet enää pitää minun kanssani - tai toivon kyllä että jossakin sisimmässään hänellä on edelleen syvä rakkauden tunne minua kohtaan.
Kuten sinä, lukossa olen siis minäkin enkä tiedä mitä tehdä ja mitä tapahtuu. Tämä on kauheinta mitä minä olen koskaan kokenut.
.. tuli kun teidän tarinanne luin.. Yrittäkää ystävät rakkaat jaksaa kaiken ahdistuksenne keskellä. Voimia!
Minulla on todella samanlainen tilanne. Kuusi vuotta oltu yhdessä, ja nyt se on ohi. En pysty asiasta edes kirjoittamaan, luulen kokoajan näkeväni pahaa unta, ja että kohta herään ja että kaikki on taas hyvin, mutta sitten taas "puukko vatsaan" ja tajuan tämän olevan todellisuutta. Jotenkin sitä vaan aamulla nousee, menee töihin ja illalla yrittää vaan olla. Kituuttamista. Toivotan teille paljon voimia! Ei tähän kai auta kuin aika.
Mullaki samanlainen tilanne. Neljä vuotta yhdessä ja viime viikonloppuna mies sanoi ettei jaksa enää. Ei jaksa edes yrittää. Oon niin hajalla. Rakastan sitä tajuttomasti. En tiiä miten tästä selviän. En varmaan hengissä.