yli 30 v miehelle tarjolla vain jämäpaloja

Sellaiselle aika kokemattomalle yli 30 v miehelle joka etsii ensimmäistä pitkää suhdetta on kyllä tarjolla vain jämäpaloja. Ensinnäkin vaikka itse olen reilusti yli 30 v niin olen nuorekkaan näköinen.

Suurin osa ikäisistäni naisista sen sijaan on VANHAN ja väsyneen näköisiä. Ne jotka ovat siedettävän näköisiä ovatkin sitten useimmiten eronneita tai yh-huoltajia, eli siis täysin eri lähtökohdat. Tämä on surullinen totuus.
1311105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 131

Vanhimmat

Aivan totta. :) Äsken tuli tuo kuva vastaan ja rupesin itkemään: http://i.imgur.com/fjngpzX.jpg

En ole koskaan ollut naisen kanssa ja mahdollisuudet olla normaalipainoisen ja sievän naisen kanssa ovat kadonnet jo kauan sitten. Olen tasoton 34-vuotias ja koska naiset pariutuvat ylöspäin, ainut vaihtoehto minulle on joku ikäiseni nainen, joka on masentunut, väsähtänyt ja lihava.

Olen itsekin vähän masentunut ja työtön, mutta hieman tasokkaampi kuin tuollainen nainen, koska käyn salilla ja minua luullaan ikäistäni nuoremmaksi. Minua on sanottu myös komeaksi ja saan jonkin verran katseita hyvännäköisiltä naisilta kaupungilla. Siis sopiva juurikin ikäiselleni hypergamiselle fatsolle, koska olen työtön ja huono muodostamaan ihmissuhteita.

En pysty enää katsomaan pornoakaan, koska tekee niin pahaa nähdä normaalipainoisia naisia, jollaisia en ole ikinä koskettanut, enkä tule koskettamaan. Välttelen alastomien naisten näkemistä viimeiseen asti, mutta netissä se on aika vaikeaa.

Äänestä

Ehkä olisi kannattanut hakea jo aikaisemmin ;)

Äänestä
  • Vaikea "hakea" kun on koko elämän saanut kokea olevansa arvoton. Jos edes vanhemmat eivät rakasta, niin vähän huono lähteä iskemään naisia itsevarmasti kuvitellen, että joku muu voisi rakastaa. Enpä usko että edes lihava ja masentunut nainen jaksaisi kanssani olla, kun kyselisin koko ajan että miksi olet minun kanssa, saisit paljon paremman.

    Äänestä

  • itseeni pettynyt kirjoitti:

    Vaikea "hakea" kun on koko elämän saanut kokea olevansa arvoton. Jos edes vanhemmat eivät rakasta, niin vähän huono lähteä iskemään naisia itsevarmasti kuvitellen, että joku muu voisi rakastaa. Enpä usko että edes lihava ja masentunut nainen jaksaisi kanssani olla, kun kyselisin koko ajan että miksi olet minun kanssa, saisit paljon paremman.

    Lisääntyykö itsevarmuutesi siitä, että nimittelet muita jämäpaloiksi?

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    Lisääntyykö itsevarmuutesi siitä, että nimittelet muita jämäpaloiksi?

    En ole aloittaja. Vaikka olenkin samaa mieltä, niin hänen sanavalintansa on huono. Mikäs sinulla lisääntyy, kun haukut ätmejä harva se päivä?

    Äänestä

  • itseeni pettynyt kirjoitti:

    En ole aloittaja. Vaikka olenkin samaa mieltä, niin hänen sanavalintansa on huono. Mikäs sinulla lisääntyy, kun haukut ätmejä harva se päivä?

    Ei helka hauku. Päinvastoin on pitkäpinnainen ja kiltti. Liian kiltti monille haukkujille.

    Äänestä

Jos olet kokematon yli 30-vuotias mies jolla ei ole ennestään yhtään pitkää suhdetta niin olet itsekin ns. jämäpala ja sinulle sopii parhaiten toinen jämäpala. Useimmat miehet ovat olleet tuossa iässä muutamassa pitkässä suhteessa tai jopa avioliitossa.

Äänestä
  • Totta. Mitä nirsompi olet, sitä vaikeampi on tulevaisuudessakaan mitään löytää. Mutta kuten tiedämme, ei himo käskemällä synny. Joten nyt todellakin kiireellä etsiydyt paikkoihin joissa on niitä nuoria ja kauniita naisia.

    Naisille toscana tuo "buono muodostamaan ihmissuhteita" on sama kuin miehille naisten lihavuus, eli paha kiinnostavuutta laskeva tekijä.

    Äänestä

  • Taakse jääneet suhteet ovat merkkejä epäonnistumisista: joko suhde on mokattu tai sitten kumppani on alun perin jo valittu huonosti. Hyvä mies aloittaa vain yhden suhteen ja pysyy siinä.

    Äänestä

  • Nyt suunnanmuutos kirjoitti:

    Totta. Mitä nirsompi olet, sitä vaikeampi on tulevaisuudessakaan mitään löytää. Mutta kuten tiedämme, ei himo käskemällä synny. Joten nyt todellakin kiireellä etsiydyt paikkoihin joissa on niitä nuoria ja kauniita naisia.

    Naisille toscana tuo "buono muodostamaan ihmissuhteita" on sama kuin miehille naisten lihavuus, eli paha kiinnostavuutta laskeva tekijä.

    Ei se ole miehen nirsoutta, ettei saa naista. Se on naisten nirsoutta.

    Äänestä

  • Höpöhöpö, näitä ns. kokeneita on maa täynnä, eli ihmisiä joilla on suhteita suhteiden perään ja jopa avioliittoja, eikä heissä ole mitään erikoista, pikemminkin yleensä ovat keskittyneet enemmän paskomaan lapsia, kuin opiskelemaan ja kehittämään itseään.
    Myöskin lasten ja huonojen suhteiden aiheuttama stressi näkyy yleensä naamassa, eli tosiaan 3-kymppisinä alkavat olla 4-kymppisen näköisiä, varsinkin naiset.

    Miksi kokematon, mutta kouluttautunut ja nuorena pysynyt 3-kymppinen olisi jämäpala, itselläni on ollut täysi työ pysyä kokemattomana.

    Äänestä

  • Perustelkaapa joskus kunnolla, että miksi kokematon 30-vuotias mies on jämäpala. En ole kertaakaan lukenut vielä perustelua, joka olisi ollut jotenkin pitävä.

    Äänestä

  • 19+9 kirjoitti:

    Ei se ole miehen nirsoutta, ettei saa naista. Se on naisten nirsoutta.

    Mies on nirso, jos katsoo että suurin osa naisista on huonoja.

    Äänestä

  • iloinen totuus kirjoitti:

    Taakse jääneet suhteet ovat merkkejä epäonnistumisista: joko suhde on mokattu tai sitten kumppani on alun perin jo valittu huonosti. Hyvä mies aloittaa vain yhden suhteen ja pysyy siinä.

    Mies joka näin ajattelee, ei useinkaan saa sitä ainuttakaan suhdetta.

    Äänestä

  • perusteluja kiitos kirjoitti:

    Perustelkaapa joskus kunnolla, että miksi kokematon 30-vuotias mies on jämäpala. En ole kertaakaan lukenut vielä perustelua, joka olisi ollut jotenkin pitävä.

    Ihmissuhdetaidot. Ihmissuhdetaidot. Ihmissuhdetaidot.

    Äänestä

  • Ihmissuhdetaidot kirjoitti:

    Ihmissuhdetaidot. Ihmissuhdetaidot. Ihmissuhdetaidot.

    Ja millähän tavalla, tarkemmin ? Hieno on heittää kommentteja ilman todellisia perusteluita.

    Äänestä

  • Että silleen kirjoitti:

    Ja millähän tavalla, tarkemmin ? Hieno on heittää kommentteja ilman todellisia perusteluita.

    No ihan yksinkertaisesti kolmikymppinen ihminen, mies tai nainen, joka ei ole ollut yhdessäkään parisuhteessa, on melkoisen todennäköisesti kyvytön ottamaan mitään riskejä. Pelko epäonnistumisesta ja torjutuksi tulemisesta istuu sitkeästi vielä aikuisuuden iässäkin. Siis ei olla aikuistuttukaan, jossain milelssä. Muiden pitäisi tarjoutua, jotta hän sitten voisi valita.

    Toiseksi tulee mieleen tuo nirsoilu; tasovaatimusta pidetään kyllä yllä, ilman väähääkään realismia.

    Noista molemmista seuraa helposti sellainen ilmiö, että ei ryhdytä vähäänkään vehtaamiseen sellaisen ihmisen kanssa joka ei 100% täytä vaatimuksia.

    Kun tällainen elämä jatkuu nuoruuden ohikin, niin kuinkas käykään?
    No ELÄMÄ JÄÄ ELÄMÄTTÄ!

    Siis ero niiden unelmakohteiden (hävettää moinen ilmaisu, mutta kuvatkoon asennetta) kasvaa, mitä vanhemmaksi tullaan!

    Ei siinä "jämäpala"-nimitys ole kovinkaan kaukana.

    Mistä minä tämän osaan nyt sanoa?

    No ole itse elänyt tuollaista elämää vielä yli 25-vuotiaaseen, kunnes tajusin, että jään kohta junasta, jollen ala ottamaan niitä riskejä.

    Kyllä riskittömyys on suuri riski!

    Voi tietysti kysyä, mikä on kasvatuksen osuus; jos lapselle sanotaan kotona, että älä ryhdy mihinkään, mitä et voi voittaa, (koska et silloin ole vanhemmillesi kunniaksi... jätetään joskus sanomatta...) niin perusteet elämättömälle elämälle ovat olemassa.

    Tartutaanpa siis tilaisuuksiin, jossa IHMISEN kohtaaminen riittää. Sen sijaan, että odotettaisiin sitä SOPIVAA, vaatimusmäärittelyn täyttävää statussymbolia.

    Turha on pelätä sitä, että ne ensimmäiset jutut kestäisivät loppuelämän.

    Äänestä

  • Mokat ei kaduta kirjoitti:

    Tottakai ne kestää jos kaveri on oikea, mut en näe tulevaisuutta ihmiseen joka on sulle lähinnä kaveri, jos ei oo aitoa tunnetta.
    Tunnen useampiakin tuttavia joiden eka parisuhde on kestäny yli 20vuotta ja jatkuu edelleen.
    Jos kohtaat ihmisen jonka kanssa haluat elää, niin en näe, et sitä vois kuvata sanoilla riskin otto. Sitten sinä kuvaat näitä sun valjuja parisuhteitasi mokina ja ihmettelet kun kaikki ei tälläisiin "mokiin" ja "riskinottoihin" ole halukas lähtemään. Tuollaiset mainitsemasi tilaisuudet joissa kohdataan vain IHMINEN, voidaan minusta käsitellä ihan vakipanoinakin tai yhen illan juttuina. Ymmärretään ja hyväksytään, et enempään hänestä ei ole, eikä aleta väkisin parisuhdetta vääntämään.

    Äänestä

  • tuco- kirjoitti:

    tuco-

    Missä kohdassa olemmekaan eri mieltä???

    Muistettakoon, että aloittaja kuvaa itsensä aika kokemattomaksi kolmikymppiseksi, joka kuitenkin valittaa, että tarjolla on vain jämäpaloja.

    Minä en nyt kuvannut sanallakaan jo ALKANEITA parisuhteitani tai mokaamisiani niissä.
    Vaan tarkoitin siis mokaamisiani ENNEN niitä.

    Varsinaisen pointtini taisit siis missata: Jos on elänyt kolmikymppiseksi, niin varmaan on kohdannut edes joitakin mielenkiintoisia kumppanimahdollisuuksia. Ellei ole piiloutunut peräkamariin.

    Noh, mielenkiintoiselle ihmiselle pitää ensin uskaltaa ilmaista, että hän on mielenkiintoinen. Ja muutakin pitää uskaltaa tehdä. Muuten saattaa mennä mahdollisuus ohi. Eikö niin?
    Siinä voi tulla torjutuksi. Mutta on vaikeaa saavuttaa jotain, jollei yritä. Tämä on se riskinotto, jota minä tarkoitan.

    Nuorena etsin aina itselleni vaimoa lopuksi iäkseni. Hänelle oli vaikka mitä kriteerejä. Siis kypsymättömän nuoren miehen laatimia kriteerejä.
    Kun sitten joku sattuikin ihmenainen kohdalle, niin kynsille tuli. Tai en rohjennut ilmaista kiinnostustani, koska torjutuksi tuleminen sellaisen unelmanaisen taholta oli ilmeistä.
    Mutta pidin silti rimaa entisen korkealla.

    Aika kului ilman Sitä Oikeaa.
    Itse ymmärrettyäni lopulta tuon ajan kulumisen, ryhdyin ajattelemaan lyhyemmällä tähtäimellä. Aloin ilmaisemaan kiinnostukseni monelle muuten vain mielenkiintoiselle naiselle, ventovieraillekin toisinaan. Tulin tietenkin monesti torjutuksi. Niin monta kertaa, että aloin lopultakin suhtautua huumorilla koko pokaamiseen/mokaamiseen. Siis kun rohkenin ilmaisemaan haluni, ja huomasin selviytyväni torjumisista ihan jaloillani, tuli järkyttävän vakavuuden sijaan rentoutta ja jopa tilannekomiikkaakin. Siitä ei ole ollut haitaksi.

    Aivan oikein, ei jokaisen kanssa ole tolkkua ryhtyä PARISUHDETTA vääntämäänkään. Mutta se IHMINEN kannattaa usein kohdata, johtaa se sitten yhden illan juttuun tai vaikkapa "vain" henkevään keskusteluun. Tai johonkin muuhun kokemisen arvoiseen. Sen jälkeen voikin sitten säätää tarkemmin linjaansa, kun on ensin tutustunut hiukan pintaa syvemmältä. Kun on ensin elänyt hiukan väkevämmin. Laittanut itsestääkin edes jotain likoon.

    Tottakai kannattaa olla itselleen rehellinen: Ei elämää pidä hukata parisuhteeseen, joka ei tosiaankaan tyydytä.
    Mutta onko se ongelma nyt ajankohtainen tämän kokemattoman 30v aloittajan kohdalla tässä nykymaailmassa?

    Äänestä

  • Tavallisia naisia kirjoitti:

    Mies on nirso, jos katsoo että suurin osa naisista on huonoja.

    Komppaan vahvasti: kyllä mies on nirso, jos on jotain 30...40v ja toteaa, että suurin osa soveltuvan ikäisistä naisista on vanhan ja väsyneen näköisiä!

    Miehen asenteessa on vikaa. Tai näössä.

    Äänestä

  • Mokat ei kaduta kirjoitti:

    tuco-

    Missä kohdassa olemmekaan eri mieltä???

    Muistettakoon, että aloittaja kuvaa itsensä aika kokemattomaksi kolmikymppiseksi, joka kuitenkin valittaa, että tarjolla on vain jämäpaloja.

    Minä en nyt kuvannut sanallakaan jo ALKANEITA parisuhteitani tai mokaamisiani niissä.
    Vaan tarkoitin siis mokaamisiani ENNEN niitä.

    Varsinaisen pointtini taisit siis missata: Jos on elänyt kolmikymppiseksi, niin varmaan on kohdannut edes joitakin mielenkiintoisia kumppanimahdollisuuksia. Ellei ole piiloutunut peräkamariin.

    Noh, mielenkiintoiselle ihmiselle pitää ensin uskaltaa ilmaista, että hän on mielenkiintoinen. Ja muutakin pitää uskaltaa tehdä. Muuten saattaa mennä mahdollisuus ohi. Eikö niin?
    Siinä voi tulla torjutuksi. Mutta on vaikeaa saavuttaa jotain, jollei yritä. Tämä on se riskinotto, jota minä tarkoitan.

    Nuorena etsin aina itselleni vaimoa lopuksi iäkseni. Hänelle oli vaikka mitä kriteerejä. Siis kypsymättömän nuoren miehen laatimia kriteerejä.
    Kun sitten joku sattuikin ihmenainen kohdalle, niin kynsille tuli. Tai en rohjennut ilmaista kiinnostustani, koska torjutuksi tuleminen sellaisen unelmanaisen taholta oli ilmeistä.
    Mutta pidin silti rimaa entisen korkealla.

    Aika kului ilman Sitä Oikeaa.
    Itse ymmärrettyäni lopulta tuon ajan kulumisen, ryhdyin ajattelemaan lyhyemmällä tähtäimellä. Aloin ilmaisemaan kiinnostukseni monelle muuten vain mielenkiintoiselle naiselle, ventovieraillekin toisinaan. Tulin tietenkin monesti torjutuksi. Niin monta kertaa, että aloin lopultakin suhtautua huumorilla koko pokaamiseen/mokaamiseen. Siis kun rohkenin ilmaisemaan haluni, ja huomasin selviytyväni torjumisista ihan jaloillani, tuli järkyttävän vakavuuden sijaan rentoutta ja jopa tilannekomiikkaakin. Siitä ei ole ollut haitaksi.

    Aivan oikein, ei jokaisen kanssa ole tolkkua ryhtyä PARISUHDETTA vääntämäänkään. Mutta se IHMINEN kannattaa usein kohdata, johtaa se sitten yhden illan juttuun tai vaikkapa "vain" henkevään keskusteluun. Tai johonkin muuhun kokemisen arvoiseen. Sen jälkeen voikin sitten säätää tarkemmin linjaansa, kun on ensin tutustunut hiukan pintaa syvemmältä. Kun on ensin elänyt hiukan väkevämmin. Laittanut itsestääkin edes jotain likoon.

    Tottakai kannattaa olla itselleen rehellinen: Ei elämää pidä hukata parisuhteeseen, joka ei tosiaankaan tyydytä.
    Mutta onko se ongelma nyt ajankohtainen tämän kokemattoman 30v aloittajan kohdalla tässä nykymaailmassa?

    No joo, varmaan ollaan sitten samaa mieltä lopulta asioista.
    Eli tosiaan aloitteita pitäisi tehdä jatkuvalla syötöllä ja katsoa mitä niistä tulee. Jokainen panokin on kokemattomille jo suuri voitto. Tullaan tavallaan edes hiukan lähemmäksi sitä mitä nämä naiset on seksuaali cv:ltään... Ja joskus voi käydä niinkin, että se jota et olisi ikinä ajatellut parisuhteeseen onkin lopulta se "oikea", kun paremmin tutustuu.

    Äänestä

Kuinkakohan moni pari olisi jäänyt syntymättä jos jengi olisi vain tuijottanut lähtökohtia?

Äänestä

Sellaista on elämä.

Ja muuten, ne yh:t ja eronnneet ovat tyypillisesti sieviä vain sen aikaa että saavat miehen. Sitten kun mies on saatu, kiloja kertyy nopeasti ja hiukset leikkuutetaan lyhyiksi.

Naimattomat ja lapsettomat taas haaveilevat unelmien prinssistä, ja mikäli ulkonäkö on siedettävää luokkaa, vaatimukset ovat pilvissä.

Ohjeeni sinulle ap: tee elämästäsi sinkkuna niin hienoa kuin mahdollista. Käy baareissa, opettele tanssimaan. Maatkustele, harrasta. Opettele iskemään naisia, aloita vaikka sellaisista joiden kanssa et välttämättä seurustelisi.

Mitä parempaa elämäsi sinkkuna on, sitä kiinnostavammaksi muutut naisten silmissä. Nainen haluaa sellaisen miehen jonka elämä on hienoa, siitä huolimatta että suhteessa tästä hienosta elämästä pitää luopua perheen vuoksi. Nainen haluaa sellaisen miehen joka saisi muitakin naisia, vaikka miehen tulisikin olla yhdelle naiselle uskollinen. Mitä enemmästä joutuisit suhteessa luopumaan, sitä useampi nainen haluaa saada sinut satimeen.

Äänestä
  • Olen kyllä aloittajan kanssa ihan eri mieltä. Nykyisin kun opinnot vievät ihmisiltä monta vuotta, voi jo ammattiin valmistumisen ajankohta venähtää jonnekin 26 ikävuoden tienoille. Kun opiskelee talvet ja kesät painaa töitä saadakseen opintotukeen vähän lisärahaa, ei aina ehdi olla kovin sosiaalinen. Moni nätti nainen alkaa katsella vasta ympärilleen kun pahimmat opiskelupaineet helpottavat. Aloittaja ei ole tainnut vain osata etsiä oikeista paikoista.

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Olen kyllä aloittajan kanssa ihan eri mieltä. Nykyisin kun opinnot vievät ihmisiltä monta vuotta, voi jo ammattiin valmistumisen ajankohta venähtää jonnekin 26 ikävuoden tienoille. Kun opiskelee talvet ja kesät painaa töitä saadakseen opintotukeen vähän lisärahaa, ei aina ehdi olla kovin sosiaalinen. Moni nätti nainen alkaa katsella vasta ympärilleen kun pahimmat opiskelupaineet helpottavat. Aloittaja ei ole tainnut vain osata etsiä oikeista paikoista.

    Naiset eivät katso ympärilleen, vaan miehet katsovat naisia ja ottavat itselleen parhaat ja nätit on parhaita. Kaikki nätit ja fiksut naiset ovat löytäneet sen aviomiesmatskumiehen ennen kun ovat 22. Turha herätellä mitään toiveita, että alle 30-vuotiaissa on vapaita naisia, jos ehtoina on fiksuus ja nättiys.

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa että naiset muka olisivat valinneet miehensä jo 22 ikävuoteen mennessä.Omissakin tutuissa on yli 20 v. porukkaa (nättejä ja fiksuja), jotka sanovat, ettei ole ajankohtaista vielä moneen vuoteen.

    No he ovat sitten irtosuhteilijoita ja vakipanijoita ja se ei ole fiksun naisen merkki.

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    No he ovat sitten irtosuhteilijoita ja vakipanijoita ja se ei ole fiksun naisen merkki.

    Eivät ole irtosuhteilijoita vaan nörttityttöjä, jotka miettivät kanditöitään ja gradujaan eivätkä tajua, että elämässä pitäisi olla muutakin kuin kirjoja. Nättejä ovat ja fiksuja, mutta myöhäisherännäisiä parisuhdeasioissa. Muutamaa olen vähän herätellyt, että voisi niitä miehiäkin katsoa ennen kuin parhaat viedään.

    Mistä sellaisia löytää?

    "ennen kuin parhaat viedään", tällä tarkoitat niitä komeita panosonneja?

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Eivät ole irtosuhteilijoita vaan nörttityttöjä, jotka miettivät kanditöitään ja gradujaan eivätkä tajua, että elämässä pitäisi olla muutakin kuin kirjoja. Nättejä ovat ja fiksuja, mutta myöhäisherännäisiä parisuhdeasioissa. Muutamaa olen vähän herätellyt, että voisi niitä miehiäkin katsoa ennen kuin parhaat viedään.

    Tuleeko näistä niitä, jotka hyvän matkaa kolmen kympin jälkeen ihmettelevät, että mistä löytyisi lapsille isä?

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    Mistä sellaisia löytää?

    Sellainen tyttö pitäisi melkein kampittaa yliopiston käytävällä. Palkinto on kyllä vaivan arvoinen. Todella kivoja tyttöjä, mutta eihän niitä kukaan sieltä koulusta hae. Pojat ovat siellä usein yhtä nörttejä eivätkä näitä tyttöjä lähesty.

    Äänestä

  • scrg kirjoitti:

    Tuleeko näistä niitä, jotka hyvän matkaa kolmen kympin jälkeen ihmettelevät, että mistä löytyisi lapsille isä?

    Nuorena ei tajua, että vuodet menevät nopeasti.

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Sellainen tyttö pitäisi melkein kampittaa yliopiston käytävällä. Palkinto on kyllä vaivan arvoinen. Todella kivoja tyttöjä, mutta eihän niitä kukaan sieltä koulusta hae. Pojat ovat siellä usein yhtä nörttejä eivätkä näitä tyttöjä lähesty.

    Yliopisto on muutenkin huono paikka lähestyä, kun siellä on feminismi niin voimissaan. Mies leimautuu helposti ahdistelijaksi ilman syytä.

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Sellainen tyttö pitäisi melkein kampittaa yliopiston käytävällä. Palkinto on kyllä vaivan arvoinen. Todella kivoja tyttöjä, mutta eihän niitä kukaan sieltä koulusta hae. Pojat ovat siellä usein yhtä nörttejä eivätkä näitä tyttöjä lähesty.

    Miten mies, joka on jo työelämässä, onnistuisi tuollaisen löytämään?

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Olen kyllä aloittajan kanssa ihan eri mieltä. Nykyisin kun opinnot vievät ihmisiltä monta vuotta, voi jo ammattiin valmistumisen ajankohta venähtää jonnekin 26 ikävuoden tienoille. Kun opiskelee talvet ja kesät painaa töitä saadakseen opintotukeen vähän lisärahaa, ei aina ehdi olla kovin sosiaalinen. Moni nätti nainen alkaa katsella vasta ympärilleen kun pahimmat opiskelupaineet helpottavat. Aloittaja ei ole tainnut vain osata etsiä oikeista paikoista.

    Tuo nyt riippuu niin monesta asiasta. Ammattiin voi valmistua jo 17-vuotiaana. Käy peruskoulun ja sitten opiskelee vaikka hierojaksi; kestää vuoden ja saa elinikäisen ammatin.

    Moni vaan syrjäytyy ja se ensimmäisen ammatin tai tutkinnon suorittaminen alkaa vasta kolmekymppisenä.

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    Naiset eivät katso ympärilleen, vaan miehet katsovat naisia ja ottavat itselleen parhaat ja nätit on parhaita. Kaikki nätit ja fiksut naiset ovat löytäneet sen aviomiesmatskumiehen ennen kun ovat 22. Turha herätellä mitään toiveita, että alle 30-vuotiaissa on vapaita naisia, jos ehtoina on fiksuus ja nättiys.

    Ei se niinkään mene, että naiset vartas vasten ei haluu suhdetta. En mä muuten olis ollut rakatunut joka kerta varattuun naiseen.

    Äänestä

  • 20x kirjoitti:

    Eivät ole irtosuhteilijoita vaan nörttityttöjä, jotka miettivät kanditöitään ja gradujaan eivätkä tajua, että elämässä pitäisi olla muutakin kuin kirjoja. Nättejä ovat ja fiksuja, mutta myöhäisherännäisiä parisuhdeasioissa. Muutamaa olen vähän herätellyt, että voisi niitä miehiäkin katsoa ennen kuin parhaat viedään.

    Ei miehistä mitään parhaita viedä. Naiset haluavat jännämiehiä, parhaat miehet jäävät yksin.

    Äänestä

  • nörttitytöt <3 kirjoitti:

    Miten mies, joka on jo työelämässä, onnistuisi tuollaisen löytämään?

    Jos ei osaa nörttityttöihin tutustua netissä tai nörttiharrastusten parissa, ei ole nörttitytölle tarpeeksi nörtti mies.

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    No he ovat sitten irtosuhteilijoita ja vakipanijoita ja se ei ole fiksun naisen merkki.

    Niin no, moni nainen on irtosuhteilija, ja nuo vakipanot näyttävät olevan nykyisin pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Mulla on ainakin miehenä ollut aina se lähestymistapa, ettäå naisen perässä en ala juoksemaan enkä anelemaan. Tarkoittaa toisin sanoin sitä, että jos nainen on oikeasti kiinnostunut, pitää se myös jollain tapaa osoittaa.

    Kokemuksia on näistä naisista, jotka pitävät miehiä hätävarana paremman puutteessa. Pelkäksi kaveriksi en halua tyytyä, enkä olla mikään hätävara. Nykyisin en juuri luota yhteenkään naiseen. Sen verran on kokemus opettanut.

    Äänestä

  • zxcvzxc kirjoitti:

    No he ovat sitten irtosuhteilijoita ja vakipanijoita ja se ei ole fiksun naisen merkki.

    Luehan zxcvzxc uudelleen oma viestisi; väität, että yli 20v nainen, joka ei ole valinnut miestään, on siis irtosuhteilija ja vakipanija. Fiksun naisen merkki olisi valita viimeistään kaksikymppisenä mies itselleen.

    Eikö sinun katsantoosi mahdu sellaisia elämäntilanteita, joissa joutuu elämään sinkkuna "vielä" yli 20-vuotiaanakin?

ulkomaillle naisenostoon.

Äänestä

En tiedä mitä paloja ne on, mutta tuosta tilasta varmaan optimaalisin tilanne on lähteä vakipanolla liikkeelle ja miksei yhdenillan jutuillakin. Samalla voit etsiä sitä vakavampaakin parisuhdetta...Näille edellämainituille ei tartte kauheasti sitä parisuhdemenneisyyttä selvitellä ja muutenkin voit sanoa ihan mitä huvittaa jos totuus pelottaa.
Oleellista on vaan saada sitä pillua alle ja vähän äkkiä sittenkin, niin siitä ne ajatukset sitten pian kirkastuu kun tajuat, että nainen on vain nainen eikä mikään demoni.

Äänestä
  • Tuo on yhtä hyvä neuvo kuin jos sanoisi köyhälle, että hanki ensin rahaa ja ala sitten rikastua. Jos ei jotain ole/saa, niin ei se jollain maagisella saamisella ratkea, kun se saaminen on se ongelma.

    Äänestä

  • 16+12 kirjoitti:

    Tuo on yhtä hyvä neuvo kuin jos sanoisi köyhälle, että hanki ensin rahaa ja ala sitten rikastua. Jos ei jotain ole/saa, niin ei se jollain maagisella saamisella ratkea, kun se saaminen on se ongelma.

    Kysehän on lähinnä siitä, että kenet huolii!
    Voit etsiä vanhempaa tai lihavempaa tai mitä vain, mutta se saaminen ei ole ongelma. Yleensä kyse on siitä ettei uskalleta ottaa lopulta vastaan sitä mitä tarjotaan.
    Jos on tahtoa, niin ihminen repii, raastaa, juonii, keksii, kaivaa, louhii kunnes löytää ja panee tapahtumaan. Katsokaapa elokuva (Ota kiinni jos saat) Se on hyvin opettavainen ja herättää ajatuksia.

    Äänestä

  • 16+12 kirjoitti:

    Tuo on yhtä hyvä neuvo kuin jos sanoisi köyhälle, että hanki ensin rahaa ja ala sitten rikastua. Jos ei jotain ole/saa, niin ei se jollain maagisella saamisella ratkea, kun se saaminen on se ongelma.

    Olen kyllä tuco- :n kanssa melko paljon samoilla linjoilla: tuossa aloittajan elämäntilanteessa pitää tehdä jonkinlainen asennemuutos.

    Eivät ne ajatukset vaikuta kovin kirkkailta, jos on kokematon 30v, eikä nykymaailmassa näe tavoittelemisen arvoisia naisia!!!

    Olisikohan tärkeää päivittää kriteereitä: kannattaisi tutkia, mitkä niistä ovat ihan vain itselle tärkeitä, ja mitkä ovat ulkoisen paineen aiheuttamia?

    Äänestä

Sama se on naisilla. Mies on joko eronnut, jolloin kaikenlaiset häiriötekijät kuuluvat kauppaan, tai on vanhapoika, jota saattaa olla vaikea kouluttaa ihmisten tavoille. Onko salarakas ainoa ratkaisu?

Äänestä
  • Salarakkaan kanssa ei sitten ole häiriötekijöitä, kuten vaikkapa miehen perhe?

    Äänestä

  • a.sng kirjoitti:

    Salarakkaan kanssa ei sitten ole häiriötekijöitä, kuten vaikkapa miehen perhe?

    Salarakkaan perhe ei häiritse, koskapa salarakas pitää syrjähyppynsä visusti salassa perheeltään. Ei ole vaaraa, että katkeroitunut eksä hyppii silmille tai lauma ipanoita pelmahtaa viikonlopuiksi kylään...

    Äänestä

  • Nainen voi ottaa kunnon miehen. Ikisinkku-ätmejä on vaikka kuinka; iso osa niistä hyviä miehiä. Ei lapsia, ei exiä, ei pieleen menneitä suhteita, ei moraalitonta sekoilua.

    Äänestä

  • mut ku ei kelpaa kirjoitti:

    Nainen voi ottaa kunnon miehen. Ikisinkku-ätmejä on vaikka kuinka; iso osa niistä hyviä miehiä. Ei lapsia, ei exiä, ei pieleen menneitä suhteita, ei moraalitonta sekoilua.

    Monien ikisinkkujen jutut on kyllä täysin moraalitonta sekoilua.

    "Kunnon mies" tarkoittaa usein myös seksuaalisuudesta ahdistunut mies.

    Äänestä

Ihmiset vanhenevat. Sinäkin.
Ihminen on omalle ulkonäölleen ja iälleen sokea.

Todella ajattelematonta kutsua toista ihmistä jämäpalaksi. Olet henkisesti hukassa.

Elämä on elettäväksi annettu. Elämä jättää jälkiä. Kokemuksia, ryppyjä ja lapsia. Normaalia suurimmalle osalle.
Elämätön elämä on menetys.

Äänestä
  • Naisille se eletty elämä tarkoittaa nussimista panoringeissä, nussimista etnopanijoiden kanssa, nussintalomia etelään ja nussimista pariutumista jännittävien paskojen kanssa.

    Äänestä

  • Ja hyvän miehen elämä jää elämättä, kun naiset eivät huoli.

    Äänestä

  • 6788uujjj kirjoitti:

    Naisille se eletty elämä tarkoittaa nussimista panoringeissä, nussimista etnopanijoiden kanssa, nussintalomia etelään ja nussimista pariutumista jännittävien paskojen kanssa.

    Hirveä pakkomielle monilla miehillä täällä panoringeistä. Eivät osaa kuvitella muunlaisia ihmissuhteita?

    Äänestä

  • 6+11 kirjoitti:

    Ja hyvän miehen elämä jää elämättä, kun naiset eivät huoli.

    Elämä ei jää elämättä. Elämä ei saa riippua naisesta.

    Äänestä

  • 6788uujjj kirjoitti:

    Naisille se eletty elämä tarkoittaa nussimista panoringeissä, nussimista etnopanijoiden kanssa, nussintalomia etelään ja nussimista pariutumista jännittävien paskojen kanssa.

    6788uujjj
    Sinulla on todellakin erillaisen "avarakatseinen" kuva naisista!
    Vihjaat myös, että miehillä eletty elämä olisi jotankin erilaista kuin naisilla.

    Itse olen mies, joka on kohdannut naisen halun nussimiseen olevan hyvin vaihtelevan, ja eri naisten kesken erot ovat kovasti suuria.

    Oletko sinäkin tullut joskus torjutuksi?
    Oletko harkinnut laajentaa näkökulmaasi niin, ettet hakisi pelkää nussimista?

    Rehellistähän se tietysti on, jos pystyt sanomaan suoraan, mitä haluat, mutta silloin täytyy pystyä hyväksymään vastaus, kielteinenkin.

    Jos rohkenet lopputuloksesta välittämättä yrittämään useammankin kanssa, niin lopulta itseluottamuksesi saattaa jopa voittaa katkeruutesi.

    Äänestä

teaa on ihan oikeassa.

Mutta pointti on siinä että mies etsii naista jonka kanssa elää sitä elämää, kokea asioita ja tehdä lapsia. Ei naista joka on elänyt sitä elämää, kokenut asioita ja tehnyt lapsia _jonkun muun kanssa_.

Äänestä
  • No, sitten ei voi syyttää kuin itseään jos vapaaehtoisesti jää umpioonsa. Ei kukaan, KUKAAN toinen voi olla vastuussa toisen ihmisen elämästä tai elämättä jättämisestä.

    Ehkä aloittajallakin olisi kivempaa jos olisi elänyt sitä elämää ja kokenut asioita. (Lasten tekemistä en ymmärrä, mutta kai siinäkin on oma viehätyksensä kun kerran suurin osa kaveripariskunnista ja muutama sinkkukaverinainenkin on niitä tehnyt, osa jopa useamman kappaleen.)

    Muuten: yksikään naispuolisista kavereistani ei ole jäänyt odottelemaan miestä, jonka kanssa elää elämää ja kokea asioita. He (ja minä itse) ovat lähteneet yksin matkoille ja vaihto-opintoihin, vaihtamaan työpaikkaa ja asuntoa, hankkineet harrastuksia, tutustuneet ihmisiin.
    Reissaaminen on toki hauskaa kaveriporukassakin, mutta yksin matkustelussa on myös puolensa.

    Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin kun tuoni korjaa. Jos päättää kuluttaa ainutkertaisen elämänsä siihen, että istuu naama vinossa kotona ja valittaa kun ei kelpaa kenellekään, niin omapahan on päätös. Mutta sitten ei pidä vinkua kun on tylsää (tai kun muut ihmiset, naiset mukaan luettuina, pitävät tylsänä ihmisenä).

    Äänestä

  • 13+10 kirjoitti:

    No, sitten ei voi syyttää kuin itseään jos vapaaehtoisesti jää umpioonsa. Ei kukaan, KUKAAN toinen voi olla vastuussa toisen ihmisen elämästä tai elämättä jättämisestä.

    Ehkä aloittajallakin olisi kivempaa jos olisi elänyt sitä elämää ja kokenut asioita. (Lasten tekemistä en ymmärrä, mutta kai siinäkin on oma viehätyksensä kun kerran suurin osa kaveripariskunnista ja muutama sinkkukaverinainenkin on niitä tehnyt, osa jopa useamman kappaleen.)

    Muuten: yksikään naispuolisista kavereistani ei ole jäänyt odottelemaan miestä, jonka kanssa elää elämää ja kokea asioita. He (ja minä itse) ovat lähteneet yksin matkoille ja vaihto-opintoihin, vaihtamaan työpaikkaa ja asuntoa, hankkineet harrastuksia, tutustuneet ihmisiin.
    Reissaaminen on toki hauskaa kaveriporukassakin, mutta yksin matkustelussa on myös puolensa.

    Elämättömästä elämästä ei saa rahoja takaisin kun tuoni korjaa. Jos päättää kuluttaa ainutkertaisen elämänsä siihen, että istuu naama vinossa kotona ja valittaa kun ei kelpaa kenellekään, niin omapahan on päätös. Mutta sitten ei pidä vinkua kun on tylsää (tai kun muut ihmiset, naiset mukaan luettuina, pitävät tylsänä ihmisenä).

    Peräkammarinpojilta jää joku henkisen kehityksen osa kokematta. Ei synny sitä oivallusta ja kokemusta, että elämää voi elää itse ja itse siihen vaikuttaa.

    Äänestä

Tuo 15-30v aikaväli meni kyllä todella nopeasti. Kolmekymppisenä miehenä pariutumismarkkina ja naisetkin ovat todella etäisiä, naisten elämäntyyli on niin erilainen. Omien havaintojen perusteella tyypillinen nätti nainen on tähän ikään mennessä seurustellut useiden miesten kanssa ja käynyt usein jo läpi yhden avioeron. Irtosuhteiden määrää on vaikea arvailla, niitäkin on varmaan aika monella ns. kunnollisellakin naisella, houkutuksia kun on tarjolla niin paljon.

Naisilla haasteena tuntuu olevan lähinnä sen sopivan miehen löytäminen. Nätille ja mukavalle naiselle riittää kyllä sinänsä miehiä loputtomasti, eikä tarvitse edes tyytyä kuin ulkonäöllisesti komeimpiin. Ongelmana on että nuo miehet harvemmin ovat kykeneviä tai edes kiinnostuneita parisuhteesta. Pettäminen on todella yleistä, vaikka nainen olisi kuinka kaunis. Monella YT-miehellä vaan riittää naisia paljon, pettäminen ei tunnu heitä haittaavan.

En itse näe miten kokemattomana 30 miehenä pääsisi enään parisuhteeseen. Useimpien naisten kanssa ei ole juuri mitään yhteistä ja lähtökohdat aivan eri maailmasta. Kynnys minkäänlaiseen kontaktiin on myös valtava ja suorituspaineet kovat. On vaan niin paljon helpompaa keskittyä omaan elämään kuin yrittää tutustua naisiin. Mielestäni ensimmäiset pariutumiskokemukset pitäisi saada nuorena, n. 15-20v iässä. Jos on tottunut elämään koko nuoruuden yksin niin en oikein näe että pariutuminen on enään mahdollista.

Äänestä
  • Suhdetta haluamattomat eivät olis sen mukaan naisii, vaan miehii. Mutta mix tällä sivulla sitten jotkut jaxaa päivästä toiseen hämmästellä ikisinkkumiehii. Syy kun on just siin ettei ikisinkut oo halunnut eikä tuu haluumaan suhdetta. Ehkei heidän sinkuuttaan sitten hämmästelläkään, vaan sitä mixei heille keltaa naiset

    Äänestä

  • UPDATE_10098641 kirjoitti:

    Suhdetta haluamattomat eivät olis sen mukaan naisii, vaan miehii. Mutta mix tällä sivulla sitten jotkut jaxaa päivästä toiseen hämmästellä ikisinkkumiehii. Syy kun on just siin ettei ikisinkut oo halunnut eikä tuu haluumaan suhdetta. Ehkei heidän sinkuuttaan sitten hämmästelläkään, vaan sitä mixei heille keltaa naiset

    Ikisinkkumies voi haluta naisen, muttei halua yrittää iskeä naisia, kun tulos tiedetään etukäteen.

    Äänestä

  • siinä se ero kirjoitti:

    Ikisinkkumies voi haluta naisen, muttei halua yrittää iskeä naisia, kun tulos tiedetään etukäteen.

    Ns "ikisinkkumiehet" voivat kuulua esim. seuraaviin kategorioihin. Myös muut luokittelutavat ovat mahdollisia:

    a) ei halua suhdetta
    b) haluaa suhteen, mutta ei näe vaivaa tai on lakannut näkemästä vaivaa saavutttaakseen suhteen
    c) haluaa suhteen, näkee vaivaa saavuttaakseen suhteen, mutta lopputulos on nolla

    C-kategoriaan kuuluvien miesten osa on kustannus-hyöty -suhteeltaan tässä asiassa kaikkein heikoin. Kuitenkin kategoriaan C kuuluvilla miehillä on pitkässä juoksussa suurin odotusarvo päästä suhteeseen.

    Äänestä

  • Gammaromeo kirjoitti:

    Paljonko se lohduttaa jos se suurin odotusarvo on sitten yksi kymmenestätuhannesta tms? Varsinkin kun vaivannäön kustannukset voivat olla todella suuret (baarit, ihmisten ilmoilla pyöriminen ylipäätänsä maksaa lähes aina mahdollinen alkoholisoituminen muut terveysongelmat vuosikymmenten "radalla" olemisesta). Kun siihen vielä lisätään ettei mahdollinen saavutettu suhde ole mikään loppuelämän kestävä vuosisadan rakkaustarina, niiin kyllä voi tulla aivan kohtuuton hinta sille elämän ehkä ainoalle suhteelle - parin kuukauden deittailulle, mikä voi hyvin olla sitten vanhan läskin yh:n (tms) jämänaisen kanssa.

    Äänestä

  • 67890oijh kirjoitti:

    Ymmärrän hyvin näkemyksesi. Puhut ehkä omasta kokemuksestasi. Ottamatta kantaa millainen mies on, niin itseluottamus auttaa naisen iskemisessä. Täsmälleen samoilla ominaisuuksilla varustetuista miehistä suurempi onnistumistodennäköisyys on miehellä, jolla on parempi itseluottamus. Ei omakaan itseluottamus naisen iskemisessä usein ole rautaa ollut johtuen erilaisista vastoinkäymisistä elämässä. Kuitenkin inhorealistisesti Murphyn lakia soveltaen:

    Negatiiviset odotukset tuottavat negatiivisen lopputuloksen
    Positiiviset odotukset tuottavat negatiivisen lopputuloksen

    Äänestä

  • Jos ja kun on ollut rankasti koulukiusattuna tuossa ~15v iässä, niin aika vaikeaa on ollut hankkia niitä kokemuksia. Niin kuin joku totesikin, myöhemmin ei oikein enää voi harjoitella.

    Äänestä

  • Itse olen nainen 30, Itsenäinen, omillani toimeentuleva, työssäkäyvä, ok näköinen, harrastuksia on jne. Mutta jotenkin koen, että pariutumisessa markkinat ovat jo menneet. Tavallaan ajattelen samalla lailla, että pariutumiskokemukset pitäisi hankkia jo paljon aiemmin. En tiedä olenko nukkunut onneni ohi, alle 30 vuotiaana aikani täytti opiskelu ja sitten työnteko. Ajattelin etten tarvitse ketään. Nyt olen muuttunut, mutta myös huomannut että ei ole mitenkään helppoa pariutua saatikka saada kontakteja. Se on vaikeaa ja pelottavaakin. Minulla ei ole paljoakaan kokemusta. Suurimmalla osalla on niin paljon kokemusta tai ovat varattuja tms. En ehkä koskaan tule pariutumaan, niin pahalta kuin se tuntuu. Tai ehkä tärppää sitten joskus toisessa aallossa yli 40 vuotiaana.

    Äänestä

  • Nainen8 kirjoitti:

    Itse olen nainen 30, Itsenäinen, omillani toimeentuleva, työssäkäyvä, ok näköinen, harrastuksia on jne. Mutta jotenkin koen, että pariutumisessa markkinat ovat jo menneet. Tavallaan ajattelen samalla lailla, että pariutumiskokemukset pitäisi hankkia jo paljon aiemmin. En tiedä olenko nukkunut onneni ohi, alle 30 vuotiaana aikani täytti opiskelu ja sitten työnteko. Ajattelin etten tarvitse ketään. Nyt olen muuttunut, mutta myös huomannut että ei ole mitenkään helppoa pariutua saatikka saada kontakteja. Se on vaikeaa ja pelottavaakin. Minulla ei ole paljoakaan kokemusta. Suurimmalla osalla on niin paljon kokemusta tai ovat varattuja tms. En ehkä koskaan tule pariutumaan, niin pahalta kuin se tuntuu. Tai ehkä tärppää sitten joskus toisessa aallossa yli 40 vuotiaana.

    Kokemus on yliarvostettua. Ne kokeneetkaan ole kovinkaan usein kovin paljoa kokemuksistaan viisastuneet.
    Siitä vaan tekemään niitä kontakteja, siinä mitään ihmeellistä tietoutta tarvita.
    Ihmisiä on uudestaan kierrossa jatkuvasti.

    Äänestä

  • Nainen8 kirjoitti:

    Itse olen nainen 30, Itsenäinen, omillani toimeentuleva, työssäkäyvä, ok näköinen, harrastuksia on jne. Mutta jotenkin koen, että pariutumisessa markkinat ovat jo menneet. Tavallaan ajattelen samalla lailla, että pariutumiskokemukset pitäisi hankkia jo paljon aiemmin. En tiedä olenko nukkunut onneni ohi, alle 30 vuotiaana aikani täytti opiskelu ja sitten työnteko. Ajattelin etten tarvitse ketään. Nyt olen muuttunut, mutta myös huomannut että ei ole mitenkään helppoa pariutua saatikka saada kontakteja. Se on vaikeaa ja pelottavaakin. Minulla ei ole paljoakaan kokemusta. Suurimmalla osalla on niin paljon kokemusta tai ovat varattuja tms. En ehkä koskaan tule pariutumaan, niin pahalta kuin se tuntuu. Tai ehkä tärppää sitten joskus toisessa aallossa yli 40 vuotiaana.

    Jaahas Nainen8, jo 30 kohdalla annat vaikutelman lievästä toivottomuudesta!
    Vaikka kuvaat itsesi itsenäiseksi, toimeentulevaksi, harrastavaksi, eikä ulkonäössäsi ei liene esteitä pariutumiselle.

    Noin paperilla näyttäisit olevan juuri sellainen, joita tämänpäivän "parisuhdemarkkinoilla" nimenomaan tarvitaan!

    Jos olet ajatellut pitkään jo, ettet tarvitse ketään, niin mietipä, oletko käytännössä jo totuttautunut elämäntavoissasi sellaiselle mukavuusalueelle, johon et itse halua ketään "sotkemaan, häiritsemään" ja pilaamaan vuosien kuluessa saavutettuja tehokkaita ja käytännöllisiä rutiineja.

    Mitä sellaisella elämäntilanteella on vaikutusta sinun parinvalitsemisperusteillesi?
    Näyttääkö siltä, että harvassa ovat ne samaan huusholliin kanssasi kelpaavat?
    Näyttääkö, että jopa pelkäät heidän vaikutustaan elinympäristöösi?
    Näyttääkö siltä, että on jopa useita sellaisia, jotka eivät yksinkertaisesti halua sopeutua sinun elämäntapoihisi?

    Mitkä tavoistasi ja rutiineistasi vaikuttavat suoraan siihen sinun vaatimuslistaasi, jota vasten vertaat kumppaniehdokkaita? En yllytä luopumaan KAIKISTA tavoistasi, mutta mieti sitä, mitkä elämäntapasi ovat sinulle tärkeämpiä kuin eläminen naisena parisuhteessa, millaisessa tahansa. Enkä yllytä tähtäämään pelkästää avioliittoon, ainakaan heti. Voiko jokin muu sopia tavoitteisiisi?

    Jos sinulla ei ole kovin paljoa kokemusta niin voin kertoa, että omani perusteella voi todeta, että jokaisen on tingittävä ainakin jostakin kriteeristään. Ja mahdollisen parisuhteen jatkuessa vielä lisääkin.

    Pelottavaa ihmisten tapaaminen voi tietenkin naiselle olla, varsinkin jos on tähän asti välttänyt kovasti kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen.

    Kuitenkin tosiasia on se, että maailmalla liikkuu enimmäkseen miehiä, joilla on ihan samanlaisia tavoitteita kuin sinullakin, ihan tavallisia tolkun miehiä, joilla on kullakin yhtälailla omat pikku pinttyneet tapansa, omat kykynsä ja puutteensa.
    Väistämättä moni tyttö eksyy kerran pari elämässään lipevän häntäheikin matkaan. Kuluuko siinä pahasti pilalle? Miksi sitä ei koskaan saisi sattua omalle kohdalle? Eikös niistä jutuista voi ottaa opikseen?

    Olisi pitänyt jo aiemmin!!! Hölynpölyä! Sitä on turhaa miettiä.

    Kannattaako jäädä odottamaan sitä "toista aaltoa"? Nyt nuorena ja terveenä on kuitenkin aina paremmat mahdollisuudet kuin myöhemmin.

    Äänestä

  • Nainen8 kirjoitti:

    Itse olen nainen 30, Itsenäinen, omillani toimeentuleva, työssäkäyvä, ok näköinen, harrastuksia on jne. Mutta jotenkin koen, että pariutumisessa markkinat ovat jo menneet. Tavallaan ajattelen samalla lailla, että pariutumiskokemukset pitäisi hankkia jo paljon aiemmin. En tiedä olenko nukkunut onneni ohi, alle 30 vuotiaana aikani täytti opiskelu ja sitten työnteko. Ajattelin etten tarvitse ketään. Nyt olen muuttunut, mutta myös huomannut että ei ole mitenkään helppoa pariutua saatikka saada kontakteja. Se on vaikeaa ja pelottavaakin. Minulla ei ole paljoakaan kokemusta. Suurimmalla osalla on niin paljon kokemusta tai ovat varattuja tms. En ehkä koskaan tule pariutumaan, niin pahalta kuin se tuntuu. Tai ehkä tärppää sitten joskus toisessa aallossa yli 40 vuotiaana.

    Nainen8,

    40 miehenä annan sinulle hyvän vinkin: jos haluat pariutua, etsi mahdollisimman kunnollinen mies nyt. Jos olet huomannut että suosiosi on laskenut verrattuna parikymppisiin, se ei ole mitään verrattuna siihen mitä tapahtuu -40v nurkilla. Tämä on se The Wall josta vanhemmat pelottelevat, kun menopaussi iskee jne. Silloin kunnolliset vapaat miehet ovat todella harvassa, ja ne miehet joista ehkä kiinnostut ovat kiinnostuneita sen ikäisistä naisista kun sinä olet nyt.

    Äänestä

  • Mr Cynical kirjoitti:

    Ei tarvii kiinnostua mun ikäsisistä naisista yleensä. Riittää, että kiinnostuus musta. Ja siihen liittyy paljon muutakin kuin ikä.

    Jos ikä on esteenä, niin ei ole silloin mulle sopiva.

    Äänestä

Minäkin alan nykyään melkein itkemään aina kun näen kuvia alastomista kauniista nuorista naisista. Tuntuu ettei enää kestä nähdä sitä mistä on jäänyt paitsi jos 10 vuoden ajan ja varmaan tulee jäämään jatkossakin ellei huoriin mene.

Äänestä

Tuskin monikaan hyvän näköinen sinkku on kokematon, eli tietysti silloin on myös eronnutkin.

Äänestä
  • Miehissä hyvännäköisiä kokemattomia tai vähän kokeneita sinkkuja on pilvin pimein.

    Äänestä

  • 678uijkjn kirjoitti:

    Miehissä hyvännäköisiä kokemattomia tai vähän kokeneita sinkkuja on pilvin pimein.

    Silloin on miehessä muuta vikaa.

    Äänestä

Itsekin mielestäni lukeudun näihin ihan hyvännäköisiin sinkkumiehiin mutta aina kun naisia pitäisi alkaa lähestyä iskee kauhea henkinen lukko päälle enkä tiedä yhtään mitä pitäis tehdä tai sanoa. Senpä takia olenkin atm ja sellaiseksi varmaan tulen jäämäänkin. :(

Äänestä
  • hyvännäköinen mummojen ja kaverisektoria pitävien naisten mielestä.

    Äänestä

  • lienet lähinnä kirjoitti:

    hyvännäköinen mummojen ja kaverisektoria pitävien naisten mielestä.

    Kuinka niin?

    Äänestä

Paljon on siitä kiinni mikä on miehen suorituskyky ja status. Jos jompikumpi on matala, ei naisen saantiinkaan voi liikaa odotuksia ladata. Se vaatii kovaa duunia, tahtoa nousta pyramidissa.

Ei kaikki miehet osaa laulaa, soittaa tai tanssia. Tai takoa kuminpalaa kaukalossa. Ei naisen iskentä ole jokamiehen yleinen temppu joka toimii kuin nappia painaa. Tuolla kentällä on varmasti ujoja naisia joille riittää vähempikin kipinä ja iskemisretoriikka.

Tuossa on aivan totta että naisten käsittelyä ei nuoruuden jälkeen "saa" harjoitella. Treffit- tylsä mies- tulos on ulos. Ei mahkuja saa, sääli se siitä tutustumiesesta.

Kyllä miehen biologia on kavala, sitä tapaa tuntea sitä enemmän vetoa siihen naiseen joka on seksikäs.

On kuitenkin helpompaa ajaa Harrikalla yksin auringon laskua kohden kuin muuttua yhdessä yössä panopelimieheksi pua-standardein. Jos ON tylsä, tavis, arkinen, hookoon ja fazerin sinisen ystävä niin minkäs tekee?

Ihan kiistaton fakta on että mikäli mies lopettaa/kieltäytyy naisten iskennästä tahi sen yrittämisestä niin tulevaisuus ei ole kovin ruusuinen sillä saralla. On tosi huono breikki odottaa vain odottamisen myötä. Naiset (yleistän-korjatkaa naiset) ottavat aina sen miehen jolta tunnesykkyrämykkyräänsä saavat parhaan latauksen sillä hetkellä vaivattomammin.

Sitähän useimmat miehet tekevät, tosi tyhmiä juttuja vain naisen huomion takia. Nimenomaan "at-miehet" ovat p/s-kulttuurin uhreja siltä osin kun heille ei tule naisten mikrosignaalekaan niin iskemisen aloitus on täysin randomia, omien preferenssien ohjaamaa. Ja tietenkin kohdistuu niihin muotihottiksiin joita piirittää suositut sliipatut YTMITkin. Valitse ovi nro. 3?

Naiste stailaavat, laittavat meikkiä triplasti, ostavat niitä epämukavia vaatteita ja kipittävät talvipakkasessa huikeilla korkokengillään yökerho reissuilla vaikka matalammatkin kengät toimisivat paremmin. Jatkot ytmien kanssa on sen arvoista. Itsensä korostus on ok jos sillä korottaa kumppaninsa laadun. Vähän räikeää, mutta olkoon.

Tavismiesten arvo on laskussa kuten itänaapurin valuutta. Pitää olla superia. Naiselle upeaa ja mahtavaa. Ponille kyytiä. Mieluusti isolla Audilla. Ja K...r.. joo kyrillisin aakkosin. Eih...Spasiba!

Äänestä
  • "Jos ON tylsä, tavis, arkinen, hookoon ja fazerin sinisen ystävä niin minkäs tekee? "

    Tässä vaiheessa sopii miettiä onko se oma elämä sellaista ylipäätäänsä mitä sen haluaisi olevan.. riittäisikö se oletettu hottisnainenkaan - johon sitten tietysti jää epätoivonsa vimmalla roikkumaan - enää pelastamaan arjen harmaudelta..?

    Äänestä

  • 12+11 kirjoitti:

    "Jos ON tylsä, tavis, arkinen, hookoon ja fazerin sinisen ystävä niin minkäs tekee? "

    Tässä vaiheessa sopii miettiä onko se oma elämä sellaista ylipäätäänsä mitä sen haluaisi olevan.. riittäisikö se oletettu hottisnainenkaan - johon sitten tietysti jää epätoivonsa vimmalla roikkumaan - enää pelastamaan arjen harmaudelta..?

    Ei pelastamaan arjen harmaudelta - mikä Suomessa on varmasti maailman harmainta johtuen yhteiskunnasta, ihmisistä ja ilmastosta, mutta toisi se säännöllinen pillun saanti edes vähän valoa elämään.

    Äänestä

  • "Tavismiesten arvo on laskussa kuten itänaapurin valuutta."

    Voi olla laskussa, mutta arkihavaintojeni perusteella aika monella tavismiehellä on (tavis)nainen. Ei suurin osa naisista ole yökerhojen prinsessoja, joihin viestisi lähinnä viittaa.

    Äänestä

  • Reppana Mies kirjoitti:

    "Tavismiesten arvo on laskussa kuten itänaapurin valuutta."

    Voi olla laskussa, mutta arkihavaintojeni perusteella aika monella tavismiehellä on (tavis)nainen. Ei suurin osa naisista ole yökerhojen prinsessoja, joihin viestisi lähinnä viittaa.

    Huom! Se tavisnainen tavismies on ansiotuloiltansa vähintäänkin samaa tasoa, jos tarkemmin alat selvittämään. Enemmistössä pareista mies tienaa aina enemmän. Köyhempi mies varakkaampi nainen ovat sitten tyyliliä taiteilija/mamu/vankilassa istuva gangsteri tai todella ruma nainen köyhä mies -kombinaatioita. Tai sitten jos kyseessä on joku muu, avioero on oven takana.

    Äänestä

  • Fazerin sininen on kyl hyvää.

    Äänestä

  • Ei taida paljon tavismiehellä olla vaihtoehtoja kuin käydä ostamassa vaimo thaimaasta jos vain on varaa.

    Äänestä

Mun mielestä kylläkin nykynaiset on kolmekymppisinä tosi nuoren näköisiä, jos nyt ei jotain viinaanmeneviä daameja lasketa, jotka on vetäneet röökiä yläasteelta asti.
Mutta jos katson esim. mummoni valokuvaa kun hän oli yli 30v, niin kyllä siihen aikaan oli naiset todella vanhan näköisiä jo silloin.
Viiskymppisenä olivat jo ulkonäöllisesti ihan mummoja.

Nykyään myös ei enää oteta aurinkoa täysin järjettömästi, eikä solariumkaan ole enää kova sana, naiset tietävät jo paremmin miten pitää ihoa suojella.
Itse käytän aina yövoidetta öisin ja niissä on kyllä selvä teho, ovat hyviä nykyään nekin, vaikkei nyt todellakaan mitään ihmevoiteita kuten mainoksissa väitetään.

Ja sekin on ihan normaalia, että ikäiseni naiset ovat yleensä kokeneempia, olleet naimisissakin ja on lapsia, mikä siinä on ettei aikuisella naisella sais olla yhtään elettyä elämää takana?
Itse olen vanhapiika, mutta kyllä mä sen ymmärrän, että mun ikäiset naiset ovat yleensä jo eronneita ja lapsia omaavia.

Todennäköisemmin sellaisen naisen kanssa onnistuisit paremmin parisuhteessa kuin esim, minun kanssa jolloin kaks kokematonta säheltäisivät yhdessä.

Äänestä
  • No hyi vittu ei varmasti onnistuisi, jos pitäisi koko ajan kuunnella mitä me tehtiin sen ja sen exän kanssa silloin ja tällöin ja käytiin siellä ja täällä. Koko ajan vertailua entisiin panijoihin kaikilla elämänalueilla. Mitä normaalia siinä on, että itse ei kelpaa kellekään, mutta pitäisi hyväksyä "normaalina" se, että naisia on pantu edestä ja takaa kymmenien, jos ei satojenkin kyrpien voimalla siinä kun itse on vain vetänyt yksin käteen?

    Äänestä

  • 456789iuhj kirjoitti:

    No hyi vittu ei varmasti onnistuisi, jos pitäisi koko ajan kuunnella mitä me tehtiin sen ja sen exän kanssa silloin ja tällöin ja käytiin siellä ja täällä. Koko ajan vertailua entisiin panijoihin kaikilla elämänalueilla. Mitä normaalia siinä on, että itse ei kelpaa kellekään, mutta pitäisi hyväksyä "normaalina" se, että naisia on pantu edestä ja takaa kymmenien, jos ei satojenkin kyrpien voimalla siinä kun itse on vain vetänyt yksin käteen?

    No eikö se oo vaan hyvä, että edes toinen on oppinut jotain seksistä?
    Kun kaks täys tumpeloa alkaa äheltämään yhdessä, siinä voi kummasti lässähtää fiilikset koko touhusta kun ei se olekaan kuin elokuvissa.
    Molempia jännittää ja kumpikaan ei osaa ottaa ohjat käsiin.

    Niinhän sitä sanotaan, että eka kerta on monesti pettymys.
    Naisilla varsinkin voi viedä vuosiakin oppia kunnolla nauttimaan ja rentoutumaan seksissä, joten parempi kun hänellä on edes jotain kokemusta takana.
    Ei nyt täys porttoa tietenkään kannata ottaa.

    Äänestä

  • Wanhapiika kirjoitti:

    Ei seksi ole mitään suoritustouhua. Minä olin neitsyt kun sain ensimmäisen naiseni ja hänkin oli neitsyt. Vain ensimmäinen kerta oli säätöä, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia erittäin hyvin. Maailman iisein juttu, suurin piirtein yhtä vaikeaa kuin voileivän tekeminen.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Wanhapiika taitaa itsekin haaveilla pääsevänsä kokeneen nussijamiehen käsittelyyn. Mitä siitäkin tulisi kun alkaisi säätämään jonkun ätmin kanssa.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Ei seksi ole mitään suoritustouhua. Minä olin neitsyt kun sain ensimmäisen naiseni ja hänkin oli neitsyt. Vain ensimmäinen kerta oli säätöä, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia erittäin hyvin. Maailman iisein juttu, suurin piirtein yhtä vaikeaa kuin voileivän tekeminen.

    Miten nainen voi muka "oppia seksistä"? Siinähän makaa seljällään, ja jos mies komentaa, niin kääntyy mahalleen Eli siinä se on koko parittelu naisen osalta. Tämä on ihan samaa vastaavaa paskaa kun naiset valittavat kotitöidden raskaudesta: on niin vaikeata painaa pyykkkone päälle tai lämmittää eines mikrossa. Hui kamalaa, 10 sekunttia meni.

    Äänestä

  • 45678uytfdcfgh kirjoitti:

    Vieläkö tuollaiseenkin seksiin joku tyytyy?. Nainen makaa selällään ja jos mies komentaa niin nainen kääntyy mahalleen.

    Ei seksi ole mitään suoritustouhua. Minä olin neitsyt kun sain ensimmäisen naiseni ja hänkin oli neitsyt. Vain ensimmäinen kerta oli säätöä, mutta sen jälkeen homma alkoi toimia erittäin hyvin. Maailman iisein juttu, suurin piirtein yhtä vaikeaa kuin voileivän tekeminen. "

    Plussana vielä että kummankaan ei tarvitse pelätä tauteja antaessaan suuseksiä.

    Äänestä

  • 12+34 kirjoitti:

    Vieläkö tuollaiseenkin seksiin joku tyytyy?. Nainen makaa selällään ja jos mies komentaa niin nainen kääntyy mahalleen.

    Pakko tyytya suomilehmien kanssa.

    Äänestä

  • 45678uytfdcfgh kirjoitti:

    Miten nainen voi muka "oppia seksistä"? Siinähän makaa seljällään, ja jos mies komentaa, niin kääntyy mahalleen Eli siinä se on koko parittelu naisen osalta. Tämä on ihan samaa vastaavaa paskaa kun naiset valittavat kotitöidden raskaudesta: on niin vaikeata painaa pyykkkone päälle tai lämmittää eines mikrossa. Hui kamalaa, 10 sekunttia meni.

    Toivottavasti joku sulle opettaa miten hienoa ja monipuolista voi seksi naisellekin olla.

    Äänestä

Huh huh, miten surullista ja negatiivista tekstiä. En pystynyt edes lukemaan kaikkia kommentteja, kun alkoi jo masentamaan miesten negatiivisuus... En todellakaan ihmettele, että jotkut pitää itseään ikisinkkumiehinä, ei kukaan halua tutustua ilkeisiin ja liian ennakkoluuloisiin ihmisiin.

Siis mitä vikaa on eronneissa, jopa useasti seurustelleissa, naisissa? Minusta on vain hyvä, jos miehellä on yksi tai useampi seurustelusuhde takana, jotta hän tietäisi millaisen suhteen todella haluaa ja miten hyvässä suhteessa toimitaan.

Surullisia ihmiskohtaloita tällä pastalla... :(

Äänestä
  • Puolisoilla pitaisi olla suurin piirtein samanlainen tausta. Ei semmoinen juttu tule kestamaan jos mies on ensimmaista kertaa liikenteessa ja nainen on sadan kyrvan nussi'ma yksinhuoltaja.

    Äänestä

  • Samanlaiset linnut kirjoitti:

    Puolisoilla pitaisi olla suurin piirtein samanlainen tausta. Ei semmoinen juttu tule kestamaan jos mies on ensimmaista kertaa liikenteessa ja nainen on sadan kyrvan nussi'ma yksinhuoltaja.

    Ei järvi soutamalla kulu. :D

    Eivätkä naisetkaan ole naama vinossa jos uudella seurustelukumppanilla on ollut sata naista aiemmin.
    (Miksi edes kysyä kumppanin aiemmista kokemuksista? Tai miksi kertoa niistä totuudenmukaisesti - en minä ainakaan rupeaisi jollekin ihastuneelle neitsytpoikaselle kertomaan vuosikymmenten kaikista panoistani tai niiden määrästä totuutta. Etenkin, kun niiden todellisesta määrästä ei voi jäädä kiinni... :D )

    Äänestä

  • 11+2 kirjoitti:

    Ei niin, mutta auto kuluu ajamalla ihan kuten nainenkin. Antaminen halventaa naista ja lutkan kuten sinut, tunnistaa kilometrin päästä. Sillä ei ole väliä oletko jakanut reikääsi kymmenelle vai sadalle miehelle, käytetty jäte mikä käytetty jäte.

    Ja mies, jolla on ollut ne sata naista, on korkean statuksen panomies ja jokainen nainen haluaa kesyttää sellaisen itselleen.

    Ja jos olet jo vuosikymmeniä jakanut reikääsi niin olet jo niin kulahtanut, ettei sinuun kukaan ihastu.

    Tässä on vaan se ongelma, ettei kivannäköinen kokematon nainen ole millään tavalla samalla viivalla katkeroituneen neitsytsedän kanssa. Ensimmäiselle kyseessä on arvovalinta, jälkimmäiselle olosuhteiden pakko. Ei nätti ja mukava neitsytnainen etsi miestä, joka on katkeroitunut siitä, ettei ole päässyt kuksimaan koko kylän kaikkia kauniita naisia, vaan saman arvomaailman jakavaa miestä eli esim. uskonnollista, kivanäköistä ja hauskaa, itsekin vapaaehtoisesti seksistä pidättäytynyttä miestä.

    Oikeasti kiukkuisen vanhan pojan vastine on nainen, joka ei ole itsekään koskaan ollut kenenkään mielestä seksuaalisesti viehättävä. Eli, valitettavasti, ruma ja yhtä katkeroitunut vanha piika. Kun usein se yksinäinen peräkammarin poikakaan ei tällaista naista halua, niin onko kumma, ettei tämä miesvastine ole itsekään mennyt parisuhdemarkkinoilla kaupaksi...

    Äänestä

  • kummitus kirjoitti:

    Varsin oikein kyl sanottu.

    Äänestä

  • 11+2 kirjoitti:

    Ei järvi soutamalla kulu. :D

    Eivätkä naisetkaan ole naama vinossa jos uudella seurustelukumppanilla on ollut sata naista aiemmin.
    (Miksi edes kysyä kumppanin aiemmista kokemuksista? Tai miksi kertoa niistä totuudenmukaisesti - en minä ainakaan rupeaisi jollekin ihastuneelle neitsytpoikaselle kertomaan vuosikymmenten kaikista panoistani tai niiden määrästä totuutta. Etenkin, kun niiden todellisesta määrästä ei voi jäädä kiinni... :D )

    Järvi ei ehkä kulu, mutta tyytyykö paljon hyvää saanut enää oikeasti vähempään?
    Onko karaistunut myös jo liian paatunut herkkyyteen?
    Valehtelemallako sä rakennat rakkauttasi?

    Naisille ja miehille on täysin eri merkitys kumppanin hoitojen määrällä.

    Äänestä

  • Naisasialooseri. kirjoitti:

    Ei niin, mutta auto kuluu ajamalla ihan kuten nainenkin. Antaminen halventaa naista ja lutkan kuten sinut, tunnistaa kilometrin päästä. Sillä ei ole väliä oletko jakanut reikääsi kymmenelle vai sadalle miehelle, käytetty jäte mikä käytetty jäte.

    Ja mies, jolla on ollut ne sata naista, on korkean statuksen panomies ja jokainen nainen haluaa kesyttää sellaisen itselleen.

    Ja jos olet jo vuosikymmeniä jakanut reikääsi niin olet jo niin kulahtanut, ettei sinuun kukaan ihastu.

    Eli noin kolmi-nelikymppinen vapaa nainen, joka mahdollisesti on sopivasti valikoiden tarttunut haluamiinsa tilanteisiin, ja ollut muutaman kerran vuodessa jonkun kaa, ei siis ihastuta ketään???

    Miten ihmeessä viitsit noinkin paljon perustella provoasi.
    Taidat oikeesti ollakin tuota mieltä?

    Onko kivaa jakaa tuomioita tuolla tavoin elämän ulkopuolelta, katsomosta?

    Äänestä

  • 8+6 kirjoitti:

    Järvi ei ehkä kulu, mutta tyytyykö paljon hyvää saanut enää oikeasti vähempään?
    Onko karaistunut myös jo liian paatunut herkkyyteen?
    Valehtelemallako sä rakennat rakkauttasi?

    Naisille ja miehille on täysin eri merkitys kumppanin hoitojen määrällä.

    Miehet jotka odottaa neitsyttä, jää kokonaan ilman.

    Äänestä

Jos mies on paalle 30 ja kuta kuinkin kokematon niin sitten pitaisi suomilehmat unohtaa kokonaan. Niita on hoonattu edesta ja takaa niin monta kertaa, etta niiden paikat on kun tulpattomalla mopolla, ja sitten niilla on viela ne mielipiteensa.

Parempi miehilla on koittaa tehda rahaa niin paljon, etta pystyy elattamaan korkkaamattoman aasialaisen. Maksaahan semmoinen tottakai eika se kommunikointikaan ainakaan aluksi ole helppoa mutta pitkan paalle niista saa paljon paremman puolison. Niilla on vaimo-osaamista ihan eri tavalla kuin laiskoilla suomilehmilla eika ne eroa ja vie puolta mukanaan. Jos tamankin laskee mukaan niin ne tulee itse asiassa halvemmaksi kuin suomalainen muija.

Äänestä
  • Äläpäs nyt yleistä, kyllä niitä 30v kokemattomia naisiakin löytyy mutta jos hakee epärealistisia ihannenaisia niin sitte joudut olellemaan yksin. Noita ujoja 30v "vanhojapiikoja" vaan ei oikeen löydä mistään, kun eivät käy missään ja siksi ovat yksin.

    Kauppareissuilla vaan silmät auki jospa joku ujo "tyttönen" silmäkulmastaan vähän vilkuilee niin se saattaapi olla hän :)

    Äänestä

  • hakeva-löytää kirjoitti:

    Äläpäs nyt yleistä, kyllä niitä 30v kokemattomia naisiakin löytyy mutta jos hakee epärealistisia ihannenaisia niin sitte joudut olellemaan yksin. Noita ujoja 30v "vanhojapiikoja" vaan ei oikeen löydä mistään, kun eivät käy missään ja siksi ovat yksin.

    Kauppareissuilla vaan silmät auki jospa joku ujo "tyttönen" silmäkulmastaan vähän vilkuilee niin se saattaapi olla hän :)

    Todellakin. Ovat vaan sitten sitä ujompaa sorttia, jota tuollainen lehmäpuhe pelottaa. Saattaisivat innostua vanhanajan herrasmiehestä, joka heitä riittävän hitaasti kosiskelisi. Että tutustuttaisiin ensin kunnolla ja sitten vasta sekstailtaisiin.

    Se vaan paha puoli näissä naisissa on, että vaikka heitä onkin olemassa, niin tuppaavat olemaan näkymättömiä.

    Äänestä

  • Peilikuvatar kirjoitti:

    Olipa valaiseva ketju. Vahvisti päätökseni pysyä ikisinkkuna. En halua olla kenellekään miehelle se jämäpala ja kaikenlisäksi vielä niin et mies luulisi mun tyytyvän häneen vain ku en muuta saa! Toi ajatusmalli on sairainta mitä tiedän! Ihminen ihmisenä. Itse en ole yhtään ulkonäkökeskeinen enkä jaottele ihmisiä minkään taso taulukon mukaan. :o

    Äänestä

  • Ikisinkku n kirjoitti:

    Parasta vaan olla yksin niin ei tarvia murehtia mistään.. Kyllä siihenkin tottuu..

    Äänestä

  • Ikisinkku n kirjoitti:

    Olipa valaiseva ketju. Vahvisti päätökseni pysyä ikisinkkuna. En halua olla kenellekään miehelle se jämäpala ja kaikenlisäksi vielä niin et mies luulisi mun tyytyvän häneen vain ku en muuta saa! Toi ajatusmalli on sairainta mitä tiedän! Ihminen ihmisenä. Itse en ole yhtään ulkonäkökeskeinen enkä jaottele ihmisiä minkään taso taulukon mukaan. :o

    Ehkäpä se tämäkään ketju ei ole kokomailman totuus.
    Eiköhän se olis hyvä kun olis joku jonka kanssa katella sitä telkkaria iltaisin ja jutustella ja sitten kömpiä viereen nukkumaan...Niin, mietippäs näitä vielä kertaalleen.

    Äänestä

  • tuco- kirjoitti:

    Ehkäpä se tämäkään ketju ei ole kokomailman totuus.
    Eiköhän se olis hyvä kun olis joku jonka kanssa katella sitä telkkaria iltaisin ja jutustella ja sitten kömpiä viereen nukkumaan...Niin, mietippäs näitä vielä kertaalleen.

    Ei, mieluummin itsekseen hyvässä seurassa - tai ainakin huomattavasti paremmassa seurassa kuin itseä "jämäpalana" pitävän miehen kanssa. Telkkaristakin saa katsoa ihan mitä ohjelmia itse haluaa nähdä. Ja jutustella voi ystävien kanssa. Eikä tarvitse olla kenenkään "hätävara", johon tyydytään kun ei parempaakaan saa.

    Kannattaa ehkä sinunkin miettiä näitä asioita uudestaan, jos siis meinaat vain tyytyä ihan keneen tahansa, vain siksi että sinun ei "tarvitsisi" olla yksin...

    (Tämä kommentti siis koko elämänsä - kahta kamalaa seurusteluyritysviikkoa lukuunottamatta - sinkkuna eläneeltä liki nelikymppiseltä naiselta. Jos siis joku yrittää heittää jotain "kyllä sinäkin sitten vanhempana seuraa kaipaat" -kommenttia.)

    Äänestä

  • 14+16 kirjoitti:

    I hear you.. Tyytyminen...nou nou.

    Tuossa sinun tapauksessasi jos ei sitä "oikeaa" parisuhteen kannalta löydy, niin f.w.b. tyyppinen ratkaisu saattaisi olla yksi vaihtoehto. Oletko sellaista ajatellut koskaan?

    Äänestä

En usko.

Äänestä

Tiedän mistä puhut. Vaan itselläni kävi "tavallaan" tuuri; olin 3v suhteessa ekan kerran 30-vuotiaana, minua monta vuotta nuoremman kauniin naisen kanssa. En ikinä unohda sitä alastonta timmiä vartaloa =) sellaista ei ole nimittäin enää vastaan tullut, eikä varmaan koskaan tulekaan, koska nyt olen jo 38 ja alle kolmekymppistä tuskin enää saan. Noh, se upeakroppainen nainen sitten lopulta mm. petti minua kaiken muun "hyvän" lisäksi, joten se siitä... mutta valokuvamuisti on sitten ihana asia, pieninkään sopukka siitä kropasta ei unohdu. Ikinä. :)

Äänestä
  • Pahinta on juuri meillä yli 30-vuotiailla vanhoilla pojilla, kun tajuaa, ettei voi saada alle 30-vuotiasta, timmivartaloista naista.
    Tarjolla vain näitä väsyneitä tanttoja, joilla on joko lapset tehtynä tai sitten he haluavat hankkia ne lapset saman tien.
    Sitä ei parikymppisenä tajunnut, kuinka nopeasti aika kuluu.

    Äänestä

  • aina yksin kirjoitti:

    Pahinta on juuri meillä yli 30-vuotiailla vanhoilla pojilla, kun tajuaa, ettei voi saada alle 30-vuotiasta, timmivartaloista naista.
    Tarjolla vain näitä väsyneitä tanttoja, joilla on joko lapset tehtynä tai sitten he haluavat hankkia ne lapset saman tien.
    Sitä ei parikymppisenä tajunnut, kuinka nopeasti aika kuluu.

    Tuosta vielä jokunen vuosi eteenpäin, niin voit parhaimmillaankin saada naisen, jolla joko on varmasti niitä muksuja jo, tai helvekonmoinen tikitys siinä biologisessa alkaa niitä hankkimaan, vielä kun se jotenkin mahdollista on. Loput onkin sitten kuta kuinkin katkeroituneita vanhoja piikoja, joihin et halua sekaantua. Niitä jotka on oikeastaan jo luovuttaneet itsensäkin suhteen, ja myös näyttävä siltä.

    Äänestä

  • Sinkkuus rules! kirjoitti:

    Kyllä se tikittää ihan yhtä lailla miehilläkin, et en näkis sitä ongelmana jos lapsia haluaa.

    Äänestä

  • Sinkkuus rules! kirjoitti:

    Tuosta vielä jokunen vuosi eteenpäin, niin voit parhaimmillaankin saada naisen, jolla joko on varmasti niitä muksuja jo, tai helvekonmoinen tikitys siinä biologisessa alkaa niitä hankkimaan, vielä kun se jotenkin mahdollista on. Loput onkin sitten kuta kuinkin katkeroituneita vanhoja piikoja, joihin et halua sekaantua. Niitä jotka on oikeastaan jo luovuttaneet itsensäkin suhteen, ja myös näyttävä siltä.

    Ala meneta toivoas millaan taval. Minakin olin 44-vuotias kun aloin kirjoittelemaan naisille joita olin poiminut Aasian deittipalstoilta. Oli ihan sama minka ikaiselle naiselle kirjoitin, vastaus tuli satavarmasti. Jotkut ei osannut kirjoittaa englantia sanaakaan mutta kirjeita ja sahkoposteja tuli satamalla.

    Lopulta sitten valitsin 2 ja menin tapaamaan ensimmaista. Sille tielle jain, en nahnyt sita toista naista koskaan. Niin, se ensimmainen oli muuten 25v (ja se toinen 22v) ja se ensimmainen on nykyaan vaimoni. Ollaan oltu naimisissa kohta 10 vuotta ja jalkikasvua ja omaisuutta on tullut. Vaimo on kova bisnesnainen.

    Minun mielestani aasialaisen vaimon ottaminen on ainoa jarkeva ja realistinen vaihtoehto yli 30v suomalaiselle miehelle, siis ei halua elaa yksin. Paalle 3 -kymppisissa suomalaisissa naisissa ei ole valittavissa muuta kuin turskaa. Ne harvat hyvat on poimittu jo lukioikaisena.

    Vaimolla on muuten vielakin tiukka kroppa, syyna ilmeisesti geenit ja aasialainen ruokavalio.

    Äänestä

  • Realismia kirjoitti:

    Hyvä että hoksasit asian 44 vuotiaana, toiset eivät ehkä koskaan. Suomalaisissa 30 naisissa todellakin on valinnanvaraa, mutta vain jos olet valmis tyytymään yksinhuoltajaan tai mielialalääkkeitä poposivaan heikkopäähän. Surullista mutta totta.

    Äänestä

kannattiko odottaa noin vanhaksi ja nyt valittaa

Äänestä

Kiitos, että sanoit totuuden. Olenkin jo ymmärtänyt hyvin, ettei minua tähän maailmaan kaivata. Tämä onkin taas yksi askel lähemmäs itsemurhaa.

Äänestä
  • Naisten takia ei kannata itsaria tehdä!

    Äänestä

  • pkmies kirjoitti:

    Naisten takia ei kannata itsaria tehdä!

    tarkoititko miesten takia..?

    Äänestä

  • Ikävää, jos ei enää näkisi tässä runsauden maailmassa muuta ratkaisua.
    Mutta toisaalta jos oikeasti ryhtyisi harkitsemaan noinkin lopullista ratkaisua, silloinhan ei ole enää mitään menetettävää.

    Mitä jos päätätkin tehdä ensin suuren muutoksen? Esim päätät lähteä irti juuriltasi. Menet johonkin, missä sinua ei tunneta. Yrität tehdä niitä asioita, joita et ole ennen uskaltanut. Jos naisten pokaaminen on ollut vaikeaa, niin mitäs sillä sitten enää väliä, vaikka menisi pieleen. Kunhan yrittää vain uudestaan ja uudestaan.

    Ei tietenkään kannata samassa kapakassa mennä pöydästä toiseen rukkasia hakemaan, (tätä en itse tajunnut siloin kauan sitten) vaan pieni kiertely ympäriinsä ja tutkiskelu makssa vaivan.

    Ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jotain mielenkiintoista kuitenkin.

    Äänestä

Suhteen saaminen nuoremman kanssa on tosiaan hankalaa. Panoseuraksi nuorempia vielä saattaa harvakseltaan löytyä, mutta eipä niitä muu kiinnosta (kaksi viimeistä ovat olleet reilut 10v nuorempia, ja viimeksi aika suoran ehdotuksen tehnyt tuttava, jonka osalta kortit ovat vielä katsomatta, on jonkin verran nuorempikin). Paska homma, koska omalta osaltani nyt alkaisi olla viimeiset hetket perustaa perhe, jos sitä vielä meinaa joskus tehdä. Nuorempana ei oma nuppi kestänyt tällaisia ajatellakaan.

Äänestä

Yli 30 vuotias nainen on loppuunjynssätty jämäpala ja samanikäinen mies on vasta aloittanut miehistymisensä, moni on vielä ihan pojankloppi.

Moni nainen lihoo jo alle 25-vuotiaana, vaikka ei lapsia olisikaan, tiedän useamman tällaisen tapauksen.

Äänestä
  • Miksi pitää sitten valittaa niistä jämäpaloista, miksei voi keskittyä niihin alle 25 vuotiaisiin?

    Äänestä

  • En ymmärrä kirjoitti:

    Miksi pitää sitten valittaa niistä jämäpaloista, miksei voi keskittyä niihin alle 25 vuotiaisiin?

    Hitto, minä kun luulin virheellisesti olevani jotenkin tyytyväinen tähän 30v -naisten tarjontaan! Tunsin tähän asti jonkinlaista iloa tästä uudesta sinkuudestani ja sen suomista uusista mahdollisuuksista!!!

    Olen vielä jopa pitänyt sellaisista muutaman kilon yli missipainon olevista naisista, koska sellaisen sopivan hedelmällisyyden, pyöreyden ja aidon yksilöllisen "epätäydellisyyden" näkeminen saa minussa aikaan miehisiä reaktioita, joiden seurauksena saattaisi olla uusi pariutuminen ja jopa lisääntyminenkin.

    Kiitos Naisasialooseri, kun osasit korjata käsitykseni. Nyt palaan takaisin peräkammariini, ja ryhdyn valittajien joukon jatkoksi, niin kaikilla olo helpottuu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ei löydy ei kirjoitti:

Sellaiselle aika kokemattomalle yli 30 v miehelle joka etsii ensimmäistä pitkää suhdetta on kyllä tarjolla vain jämäpaloja. Ensinnäkin vaikka itse olen reilusti yli 30 v niin olen nuorekkaan näköinen.

Suurin osa ikäisistäni naisista sen sijaan on VANHAN ja väsyneen näköisiä. Ne jotka ovat siedettävän näköisiä ovatkin sitten useimmiten eronneita tai yh-huoltajia, eli siis täysin eri lähtökohdat. Tämä on surullinen totuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu