Pelottaa

Lopeta ratsastaminen jos pelottaa.

rauhallista hevosta. Settikset voi olla joskus aika jukureita.
Itse olen enempi ravi-ihminen, eikä mun ratsastustaito ole kummonen. Mulla on myös ex ravuri, joka on super kiltti. Ei ole koskaan yrittänyt pudottaa ketään eikä säiky mitään.
Ratsastuskouluista varmasti löytyy rauhallisia ja helppoja hevosia.

Sattuuhan tippuminen aina, mutta ei yleensä pitkään. Muistaa vain aina pyrkiä tulemaan jaloilleen.

Sama juttu mulla.. Itte pelkään tippumista yli kaiken.. Mutta olen päässyt siitä suurimmaksi osaksi yli.. Minulla auttoi aina se että ajattelin positiivisesti.. En ajatellut pelkkää tippumista.. Ajattelin kaikkia hyviä asioita.. Vauhtia, hevosta, yms.. Ja kun huomasin että en enää pelännyt mennä, niin taas ollaan päästy mukaan.. Nyt kyllä on pelko alkanut vähän hiipiä sydämeen, kun en ole ridannut pitkään aikaan.. Hoidan vaan erästä ihanaa suokki tammaa eräällä tallilla..
Mutta onnea sinulle..

Sellaista se hevostelu on. Hepat kun ovat pakoeläimiä, joita ei järki paljoa päätä pakota. Arvaamattomia, isoja otuksia, joiden selästä on pitkä matka alas.

Minäkin pelkäsin pienenä, kun putoilin niin monta kertaa ja pahasti ratsastustunneilla tuntihepojen selästä. Mutta opin hallitsemaan pelkoani, kun ostimme perheelle oman hepan. Senkin selästä putosin pari kertaa, mm. maastossa ja esteradalla, mutta ajan kuluessa kokemus karttui ja aloin ymmärtämään hevosia paremmin. Opin tulkitsemaan hevosen elekieltä ja kommunikoimaan tuon ison elukan kanssa. Itseluottamukseni vain kasvoi vuosi vuodelta, ja nyt tunnen hallitsevani hevosia eikä päinvastoin. Ja pystyn ennakoimaan vaaratilanteet paremmin.

Tietysti välillä tulee takapakkiakin, jos putoaa oikein pahasti selästä esteillä. Mutta silloin en pelkää itse hevosta, vaan esteiden ylitystä. Eli pelkään itse pelkoa. Sitten pitää vain madaltaa esteitä, jotta saan takaisin itseluottamukseni ja sisuni.

Putoaminen ei yleensä satu pahemmin, kiitos kypärän ja turvaliivin. Ja olen myös vuosien kuluessa oppinut jotenkin ennakoimaan putoamisenkin niin, että tulen alas tyylitellymmin, kuin ennen.

Jos ratsastaminen pelottaa kovasti, eikä kuitenkaan halua lopettaa harrastamista, ei ole muuta keinoa parantua pelostaan, kuin pelon kohtaaminen. Niin lapsen kuin aikuisenkin tukena täytyy aina olla joku hevostelun ammattilainen tai kokenut seniori, joka neuvoo ja vaikkapa taluttaa vierellä niin kauan, että itsevarmuus taas palaa takaisin.

Sisulla siitä selvitään! Elämässä on paljon vaikeita asioita, joista selviää vain rohkeudella ja itsevarmuudella. Ne asiat vahvistuvat ajan myötä.

Toivotan kaikille hevostelijoille oikein mukavia ja hauskoja hetkiä elukoitten parissa! Jos ratsastaminen pelottaa liikaa, niin sitten täytyy vain viettää muuten aikaa heposten kanssa. Tutustua niihin kunnolla, jotta niitä oppii ymmärtämään.

Hyvää joulunodotusta ja talvikelejä! :)

Tippuminen kuuluu väistämättä ratsastukseen. Se täytyy ymmärtää, kun aloittaa tämän lajin. Joskus sattuu ja joskus ei. Jälkeenpäin tippumisista saa hyvät naurut, jos ei ole käynyt pahasti. Toisinaan tippuminen on yhtä kuin sairaalareissu. Hevoset ovat eläviä olentoja, joten niillä on "inhimillisiä" reaktioita, jotka eivät meille ihmisille aina niin mukavia ole. Kukaan, ainakaan minusta, ei voi välttyä tippumisilta...jos harrastaa lajia pitkään. Jos haluat jatkaa, älä ajattele putoamista. Ajattele, kuinka paljon annettavaa hevosilla ja ratsastuksella on sinulle! Jos vain ajattelet maahan muksahtamista, se toteutaa varmasti helpommin kui silloin, kun et sitä pakonomaisesti funtsi. Tsemppiä sulle!!!

kokeneetkin ratsastajat tippuvat joskus!!!kerran tul urheilu kanavalta esteridausta,niin yks ukko tippu heponsa selästä koska hyppäs arvaamattoman korkeelle esteellä...itekin oon tippunu kahesti oman heppani selästä...ekalla kerralla meni ilmat vaan pihalle jäisen ja kovan maan takia ja tokalla kerralla ei mitään...(pehmee kesänen maa...ollut melkein koko kesän pientä lätäkköö...tietystihän siinä vähän vaatteet kastu...)mutta eikun selkään vaan!!!!älä anna pelolle valtaa!!!!

Oon itekin tippunu melkein saman verran, mutta aina noussut selkään takaisin ja jatkanut. Silläkin kertaa jatkoin kivuista huolimatta, kun polvi meni ihan kirjaimellisesti "muussiksi" kepeillä sitten kävelin suurimman osan ajasta. Mutta päättäväisyyttä ja tietenkin tervettä järkeä, niin sillä se. Jos tippumista pelkää niin varmasti sieltä tuleekin alas.